Mitä mieltä tälläisestä systeemistä että poika on kaksi viikkoa meillä ja kaksi viikko äitinsä luona ja joka toinen joulu ja synttärit vuorotellen kummankin luona ja äitienpäivät äitin luona ja isänpäivät isän luona?
Kukaan ei arvosta äitipuolia!! Mäkin huolehdin poikapuolestani kuin omastani vien hoitoon,haen hoidosta,laitan ruokaa,pesen hänen vaatteensa ja kylvetän hänet ja pesen hänen hampaansa ja luen hänelle ja ostan hänelle ruokaa jne...Mutta kiitoksen sanaa en mistään koskaan kuule. Tämä hänen äitinsä ei edes tervehdi vastaan tulessa..
Ja mieheni (jonka tämä lapsi on) ei ymmärrä mun asemaani.. kerran hän sen ymmärsi miltä tuntuu kun ei koskaan kiitoksen sanaa saa tms.. Mullahan ei olis mikään pakko ns..tehdä tota kaikkea, mutta teen kuitenkin en viitsi olla tekemättäkään kun isänsäkän ei aina voi...tuntuu välillä että teen enemmän kuin hän (mieheni).
Väillä tuntuu todellakin ettei jaksa!!
Mutta minkäs tälle tilanteelle voi,ei mitään, itehän olen tähän tilanteeseen joutunut/alkanut mutta ei äitipuoletkaan mitään ennustajia ole!!!
Täytyy kai jaksaa vaikka kukaan ei ymmärräkkään eikä mitään.. joskus asia häiritsee todella mutta monesti sitä ei ajattelekkaan!! tuli vain mieleen nyt tälläinen negatiivinen pointti!!!!
Silloin kyllä sanotaan jos teet jotain väärin mutta jos teet jotain hyvää niin sitä ei huomaa kukaan.. Äitipuolen pitäisi olla täydellinen! Kyllähän joskus oikeekin äiti menettää hermot lapsensa kanssa ja esim.huutaa mutta äitipuolen ei saisi tehdä tätäkään ainakaan ns.hyvällä omalla tunnolla vaikka aihetta olisikin...
Äitipuolena oleminen ei ole mitään ruusuilla tanssimista vaikka tokihan hyviäkin hetkiä on paljonkin, mutta on myös näitä ed.mainittuja asioita!!!!
Kukaan ei arvosta äitipuolia!! Mäkin huolehdin poikapuolestani kuin omastani vien hoitoon,haen hoidosta,laitan ruokaa,pesen hänen vaatteensa ja kylvetän hänet ja pesen hänen hampaansa ja luen hänelle ja ostan hänelle ruokaa jne...Mutta kiitoksen sanaa en mistään koskaan kuule. Tämä hänen äitinsä ei edes tervehdi vastaan tulessa..
Ja mieheni (jonka tämä lapsi on) ei ymmärrä mun asemaani.. kerran hän sen ymmärsi miltä tuntuu kun ei koskaan kiitoksen sanaa saa tms.. Mullahan ei olis mikään pakko ns..tehdä tota kaikkea, mutta teen kuitenkin en viitsi olla tekemättäkään kun isänsäkän ei aina voi...tuntuu välillä että teen enemmän kuin hän (mieheni).
Väillä tuntuu todellakin ettei jaksa!!
Mutta minkäs tälle tilanteelle voi,ei mitään, itehän olen tähän tilanteeseen joutunut/alkanut mutta ei äitipuoletkaan mitään ennustajia ole!!!
Täytyy kai jaksaa vaikka kukaan ei ymmärräkkään eikä mitään.. joskus asia häiritsee todella mutta monesti sitä ei ajattelekkaan!! tuli vain mieleen nyt tälläinen negatiivinen pointti!!!!
Silloin kyllä sanotaan jos teet jotain väärin mutta jos teet jotain hyvää niin sitä ei huomaa kukaan.. Äitipuolen pitäisi olla täydellinen! Kyllähän joskus oikeekin äiti menettää hermot lapsensa kanssa ja esim.huutaa mutta äitipuolen ei saisi tehdä tätäkään ainakaan ns.hyvällä omalla tunnolla vaikka aihetta olisikin...
Äitipuolena oleminen ei ole mitään ruusuilla tanssimista vaikka tokihan hyviäkin hetkiä on paljonkin, mutta on myös näitä ed.mainittuja asioita!!!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Näinhän asia taitaa olla...itselläni ei niin ole kokemuksia tästä asiasta muuta kuin kaverin kautta! Kertokaa muutkin mielipiteitänne ja kokemuksianne?!!!! Eikai tätä palstaa turhaan ole avattu??!!
Juu, sehän on ihan totta. Oikeuksia ei äitipuolella ole samalla tavalla kuin niitä on biologisella vanhemmalla. Mutta velvollisuuksia kyllä on, tasan ne samat kuin biologisellakin vanhemmalla.
Esim. jos lapsi sairastuu, sinulle ei kerrota diagnoosia tai hoitoja yms., koska ne ovat luottamuksellista ja vaitolovelvollista tietoa. Miehellesi ja lapsen äidille kerrotaan. Kuitenkin kun lapsi tulee sinun ja miehesi luo, sinä vastaat lapsen hyvinvoinnista ja hoidosta siinä kuin mieskin.
Tosin, eihän sulla mitään velvoitetta tähän ole, jos tarkkoja ollaan, mutta näin naiset yleensä toimii.
Sitten vaan miehesi pitäisi kertoa sinulle ja pitää sinut ajan tasalla.
Se nyt oli taas yksi musta kulma tämän asian tiimoilta.
Ensinnäkin toi on ihan järjetöntä: "kaksi viikkoa siellä, kaksi viikkoa täällä"!!! Lapsen parasta olisi, että on yksi koti! Minä en ota mitään vastuuta enkä velvoitteita mieheni lapsesta PISTE!! Asuu toki äitinsä luona kokonaan! Olen päättänyt, että toisten lapsista en rupea ottamaan riesaa itselleni! Enkä suostu edes ajattelemaan itseäni "äitipuolena" - en todellakaan!!!! Yh-äideistä tämä tuntuu varmaan tosi kovalta tekstiltä, mutta niin se vain on yleistä että ei ne toisten muksut paljon kiinnosta!!!
Moikka, en koe itseäni äitipuoleksi vaikka vanhemman toimia olenkin mieheni tytön kanssa puuhaillut. Olen tytölle vain läheisempi aikuinen ihminen ja hyvä niin. Olen suhteemme alusta lähtien pehmeällä otteelle sysännyt pientä enemmän isänsä puoleen, koska naisihmiselle näyttää ainakin meillä tytön kanssa puuhastelu luonnollisemmalta ja näinollen tyttö mielellään on hakeutunut seuraani enemmän kuin isänsä seuraan. Nyt kun tyttö on jo vanhempi, 7v, niin iskä on jo kingi. Tällainen pieni etäisyyden otto on kuitenkin vaatinut hiukka veronsa. Kun sain oman lapseni ja vietin tiiviisti ensimmäiset kuukaudet vain lastani varten, jätin mieheni tytön, kuten kaikki muutkin ihmiset, aika paljon huomiotta. En edes jaksanut paljon puhua pukahtaa ja sekös teki mieheni suvun ainoan lapsukaisen äärettömän mustasukkaiseksi ja "vauvaksi" ja valittajaksi isovanhemmilleen. Valitettavasti näin on sanottava, koska sain todella paheksuvaa kohtelua sitten näiltä isovanhemmilta joiden mielestä avioerolapsi on se tärkein ja hoivattavin ja joka vaatii aina hiukka enempi huomiota kuin muut. Em. kohtelu vain syvensi haluani olla erossa exäni tytöstä noina kuukausina. Koskaan en sanonut pahasti, mutta en myöskään halunnut energiaani laittaa tytön kanssa seurusteluun. Mielestäni mieheni velvollisuus oli hoitaa suhdetta tyttäreensä eritoten kun minä en jaksanut hoitaa suhteita muuta kuin vauvaani.
vauvaan, varsinkin jos se on ensimmäinen. On siinä niin paljon opeteltavaa :) Ja tottakai isän tehtävä on huolehtia siitä isommasta. Oma lapsi on aina rakkain,se on niin säädetty ja niin sen pitää ollakin. Onhan miehesi lapsella omakin äiti. Älä suotta kanna huonoa omaatuntoa aiheesta. Lämmintä kesää!
Eipä ole kumma että ihmisillä vääristyy mielikuva siitä,että avioerolapsi on "kaikkien muiden yläpuolella" kun tuollaisia hyysäreitä on olemassa(siis isovanhemmat)!Älä sinä lähde tuolle linjalle ollenkaan!Kyllä eronneiden lapsista tulee uusavuttomia ja nirppanokkia jos annetaan ymmärtää että he nyt tässä ovat niitä ensimmäisen luokan kansalaisia ja muut ovat rupusakkia,huh vaan...ei muuta voi sanoa!
Miehistä on kai luonnollista että äitipuoli ottaa hänenkin lapsensa siipiensä suojaan ilman murinoita. Näin luuli minunkin mieskokelaani kahden lapsensa kanssa. Asun lasteni kanssa omassa talossamme johon mies kuvitteli tulevansa noin vaan puuhastelemaan ja omimaan kaiken, suunnittelee lastensa kanssa mitä tehdään lomalla. Pitää itsestään selvänä että kaikki mikä on minun muuttuikin yhtäkkiä myös hänen omaisuudekseen. Tunnen oloni ahdistetuksi, vieraaksi kohta omassa kodissani. Onhan hän myös auttavainen ja huomioi minunkin lapset - en voi valittaa mutta tuo ylimielinen käytös .... apua... olin avioliitossa jossa olin jo niin alas polettu että enpä halua toiste samaa kokea.
Toivon Sinulle jaksamista.
Meidänkin yhteisistä viikonlopuista menee äidille tiedoksi kaikkea kenkkua, ei mitään hyvää. Samassa lirissä ollaan.
Toissa viikonloppuna pidin keskustelutuokion sulhoni exän tyttärelle ( ei siis sulhoni biologinen lapsi)yhdessä sulhoni kanssa ja myös yksin. Pinnani vain paloi. En siis huutanut tai karjunut. Sanoin kuitenkin selväksi monet asiat mihin olin tympääntynyt.
Aikuisena minun olisi tietenkin pitänyt keskustella näistä asioista aina silloin kun olen kuullut jotain peetä, mutta olin yrittänyt suodattaa ja sulattaa. En onnistunut yrityksessäni ja näin nyt sitten toimin.
Keskustelu on kuitenkin sitten avattu, tästä paskan jauhamisesta.
Sulhoni kanssa olen käynyt monet tulikiven katkuiset keskustelut. Huutoäänestyksiksikin niitä voisi sanoa. Nyt alkavat pelisäännöt rakentua meille sopiviksi (huom: kumpikaan ei voittanut) Vielä hiotaan ja hiotaan. Edelleenkin joudun välillä muistuttamaan mitä on sovittu.........ettei anna lasten määrätä pelisääntöjä jne..........
Olen kuitenkin edistynyt sulhoni kanssa: enää en kerää niitä mölyjä mahaani vaan keskustelen heti.
Älä sinäkään ala pelleksi tai palvelijaksi. Vedä rajat omalle toiminnallesi ja vastuuta lasten isä. Yritä myös saada isä tajuamaan lastensa velvollisuudet myös Sinua kohtaan.
Olen käyttänyt moneen otteeseen seuraavaa:
jos minulle ei anneta mitään oikeuksia näitä lapsia kohtaan, en myöskään ota mitään velvollisuuksia. Tätä kun muutaman kerran olen kiljunut päin naamaa, on alkanut menemään jakeluun.
Tsemppiä kuitenkin. Et ole yksin et. Eiks ole kuitenkin hyvä et on jokin paikka missä voi purkautua välillä ?
Sain minäkin voimaa ikuiseen taisteluun! On hienoa, että asioita voi jossakin purkaa. Eilen ajattelin jo, että mene henkilökohtaisesti räyhäämään lapsen äidille (joka ei edes tervehdi minua tai katso kohti) tai kerään kamppeeni ja häivyn lopullisesti helpottamaan kaikkien elämää. Mutta sisukas kun olen, hetken kuluttua tunnekuohun tasaannuttua palasi vahva minä taas pinnalle: en P*****E poistu tästä huushollista kuin kulumalla, kun naavakin kasvaa jo päästä! Sitähän se akka yrittää. Olen vahvempi, olen vahvempi, olen vahvempi......
hyvä että täällä on ihmisiä jotka ymmärtävät :)