Itsellä on Almera HB 1.8 -04. Aikaisemmat autoni ovat olleet 1-2 kokoluokkaa isompia ihan sen vuoksi, että silloisessa työssäni ajoin paljon. Työkuviot vaihtuivat 4 v sitten, myin edellisen autoni ja ostin tilalle ko. Almeran tutulta. Auto oli ollut hänen yrityksessä ns. yleiskäytössä ja ulkoisesti aika kuluneen oloinen. Huollot oli kuitenkin tehty ajallaan ja tekniikka toimi. Kilometrejä oli kertynyt noin 100 000. Renkaat oli juuri uusittu, joten päätin ottaa riskin kun kerran halvalla auton sain. Käytin auton sisäpesussa ja maalarilla fiksattavana, jonka jälkeen auto olikin taas siistissä kunnossa.
Isompien autojen jälkeen Allu tuntui ensin aika kevyttekoiselta, mutta siihenkin tottui. Olen nyt ajanut autolla noin 50 000 ja se on pariin kertaan huollettu merkkiliikkeessä (perushuoltoa, ei maininnan arvoisia korjauksia). Autossa ei ole ollut kerta kaikkiaan mitään vikaa tai mainittavia ongelmia. Edes renkaita en ole vielä joutunut uusimaan. Parilla polttimon vaihdolla se on mennyt katsastuksista läpi huomautuksitta. Vaikka auto onkin pieni ja peruskarvalakkijapski (vai taitaa olla Englannissa valmistettu), käyttökustannukset eivät olisi voineet olla pienemmät, kuten myös luotettavuus ja käytön helppous.
Suosittelen lämpimästi muillekin.
Kehutaas välillä Allua
2
344
Vastaukset 2
- lkki
Niinhän se on. Peruskulkine ja normaasti huollettuna ja ajettuna huoleton peli.
Ajossa on eroa esim. Passattiin verrattuna, mutta monelle riittää se että pääsee paikasta toiseen .
Suosittelen minäkin. - tyytyväinen Alluun
Samaa mieltä, että Allu on huollettuna hyvä käyttöauto. Minä ja Allu ollaan kuljettu jo 8 vuotta ja reilut 120 tkm yhteistä matkaa. Ihan normaalisti 15000 km välein käyty huollossa, eikä ole tarvinnut juurikaan tehdä mitään ylimääräisiä.
Jarrut olen herkistänyt varmuuden vuoksi joka vuosi, ja jarrulevyt on kerran vaihdettu. Ilmamassa-anturin jouduin vaihtamaan, kun enginecheck-valo syttyi rasituksessa. Koska auto ruostesuojattiin, kun ostin sen parin vuoden ikäisenä, niin ei ole katsastuksessa ollut mitään ongelmia ruosteen kanssa. Viime vuonna katsastusmies pyysi käymään uudestaan, kun oli lambda-arvot vähän sekaisin, kun oli pakoputkessa pieni halkeama hitsaussauman kohdalla, joka sekoitti katsastusinssin mittalaitteen. Viimeksi huollossa vaihdatin vaihteistoöljyt, koska olen ajatellut ajaa vielä monia huolettomia vuosia. Moottori kestää ja ei kuluta edes öljyä, kun ei turhaan revittele, samoin kytkin on alkuperäinen.
Tässä autossa on kaikki mitä tarvitaan. Tehoa on minulle riittävästi, ja hyvin riittää vauhti myös moottoritiellä. Auto pysyy hyvin myös talvella hanskassa ilman ajonvakautuksia ja luistonrajoittimia, kun on penkin ja ratin välissä hieman ajotaitoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77788Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144760- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402452- 30436
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384