APUA!

mul oli frendi yökylässä ja oli jättäny avaimen (abloyn mustapäinen) oveen yöks, josta sen aamulla huomasin.nyt mietityttää, että onx avain kenties voitu kopsata...pitääkä vaihdattaa lukot ja mitä tällanen maksaa?
4146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletus, kyllä joku epärehellinen ois pöllinyt sen avaimen. Avaimen kopioiminen helppoa, lukkojen sarjoittaminen ei ole kovin kallista.

Kaiken varalta on hyvä sarjoittaa lukko. Kilauta vuokranantajalle tai isännöitsijälle, se sun kaverishan sen laskun maksaa jokatapauksessa. Oppiipahan samalla pitämään huolta toisten omaisuudesta.

Äänestä

No tuskin sitä on kukaan kopioinut. Jos olisi ollut sellaisia aikeita niin miksi ei vienyt koko avainta? odota ja katso ja totea ettei tällä kertaa tapahtunut vahinkoa,mutta älä anna ko,pöljälle (kaverisi)enää avainta kun ei kerran osaa huolehtia.

Äänestä

Mustapäinen Abloy avain on turva-avain eikä sitä voi kopioida muuten kuin omistaja tilaamalla avainliikkeestä. Ajatus siitä että olisi esimerkiksi jokin huippurikollinen joka osaisi kopioida itse avaimen ja vielä palauttaisi sen on mielestäni melko skifiä. Ole siis rauhassa mutta katso nyt vähän kenelle avaimiasi jakelet. Ja vielä vastaus kysymykseen paljonko sarjoitus maksaisi.
Kerrostaloon tulee yleensä kolme avainta per lukko. Kolme uutta avainta ja lukon sarjoitus maksaa noin 200 euroa.

Äänestä
  • Joten pääset halvemmalla laittamalla turvalukon ja varmuusketjun.
    Turvalukko kiinni, kun et ole kotona. Varmuusketju päällä, kun availet ovea tuntemattomille.

    Ulko-oveen saa tapit saranan puolelle, silloin ei ovea voi nostaa saranoilta pois.
    Ovi silmän siitä voi katsoa kuka ovikelloa soitti.
    Varmuusketju jonka voi laittaa kiinni ennen kuin avaa ovea tuntemattomalle. Ovessa on kahva josta saa vedettyä oven kiinni ettei luvaton tulija pääse..
    Turvalukko joka kiinni kun ei kotona olla. Turva lukot ovat kiinni kahdella käännöllä joten sitä ei tiirikoida auki.

    Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä on kansainvälisessä Suomessa jo todella paljon. Tällä asuin alueella kulkevat selkeästi tutkimassa taloja ja asukkaita. Samat henkilöt pyörivät ostoskeskuksessa ja tarkkailevat kulkijoita/asiakkaita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mari495 kirjoitti:

mul oli frendi yökylässä ja oli jättäny avaimen (abloyn mustapäinen) oveen yöks, josta sen aamulla huomasin.nyt mietityttää, että onx avain kenties voitu kopsata...pitääkä vaihdattaa lukot ja mitä tällanen maksaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu