Pelottavaa..

Olin äidilläni ja me lähdettiin päivällä koiranäyttelyyn, ja sieltä jatkettiin tutuille. Jouduttiinkin yöpymään tutuilla, koska myrskysi ja auto ei suostunut käynnistymään. Nukuimme äitini ja pikkuisen lapseni kanssa aitassa. Yöllä heräsin siihen että oven saranat natisivat, ja kun ovi aukesi, ovesta tuli sisään kultainen olento. Säikähdin niin kovasti että hätkähdin. Silloin aittaan tuli sähköinen ilmapiiri, ei mitenkään pelottava, mutta outo. Sanoin tyttärelleni ja äidilleni että he voivat jatkaa nukkumista, että talon isäntä tuli kertomaan jotain lyhdyn kera. Menin olennon lähelle. Olin niin lähellä että pystyin erottamaan kullasta hahmon. Hahmon pää oli painuksissa ja sillä oli ikäänkuin huntu päässään. Kun olin koskettamassa "enkeliä", se hajosi pieniksi kultahipuiksi. Aittaan tuli ihan pimeää. Hoipperoin omaan sänkyyni ja jatkoin unia. Aamulla aamiaispöydässä kerroin tapahtuneesta, jolloin pariskunta näytti huolestuneelta. He kertoivat minulle että heidän 12 vuotias tytär vietiin pois, koska häntä luultiin hulluksi, tyttö oli nähnyt saman hahmon pari päivää ennemmin. Minua jäi vaivaamaan tämä juttu, sillä samana iltana kun auto ei ollut käynnistynyt, puu oli kaatunut sille tielle, mistä meidän olisi pitänyt palata kotiin. Aamupäivällä auto kävi kuin unelma. Tässä jutussa on jotain outoa...
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kaaaa kirjoitti:

Olin äidilläni ja me lähdettiin päivällä koiranäyttelyyn, ja sieltä jatkettiin tutuille. Jouduttiinkin yöpymään tutuilla, koska myrskysi ja auto ei suostunut käynnistymään. Nukuimme äitini ja pikkuisen lapseni kanssa aitassa. Yöllä heräsin siihen että oven saranat natisivat, ja kun ovi aukesi, ovesta tuli sisään kultainen olento. Säikähdin niin kovasti että hätkähdin. Silloin aittaan tuli sähköinen ilmapiiri, ei mitenkään pelottava, mutta outo. Sanoin tyttärelleni ja äidilleni että he voivat jatkaa nukkumista, että talon isäntä tuli kertomaan jotain lyhdyn kera. Menin olennon lähelle. Olin niin lähellä että pystyin erottamaan kullasta hahmon. Hahmon pää oli painuksissa ja sillä oli ikäänkuin huntu päässään. Kun olin koskettamassa "enkeliä", se hajosi pieniksi kultahipuiksi. Aittaan tuli ihan pimeää. Hoipperoin omaan sänkyyni ja jatkoin unia. Aamulla aamiaispöydässä kerroin tapahtuneesta, jolloin pariskunta näytti huolestuneelta. He kertoivat minulle että heidän 12 vuotias tytär vietiin pois, koska häntä luultiin hulluksi, tyttö oli nähnyt saman hahmon pari päivää ennemmin. Minua jäi vaivaamaan tämä juttu, sillä samana iltana kun auto ei ollut käynnistynyt, puu oli kaatunut sille tielle, mistä meidän olisi pitänyt palata kotiin. Aamupäivällä auto kävi kuin unelma. Tässä jutussa on jotain outoa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu