Hei!
Eli olen vielä nuori alle 20v ja kävin juuri ensimmäisessä papassani. Järkytyin kun sain puhelun lääkäristä, jossa kerrottiin mahdollisesta muutoksesta sekä todennäköisestä kondylooma viruksesta.
Luin netistä että paranemis ennuste on hyvä lievissä muutoksissa ja niitä seurataan papalla. Kuinka yleistä on joutua heti ekasta papasta näin nuorena suoraan jatkotutkimuksiin?
Kolposkopia pelottaa enkä aijo mennä sinne turhaan, jos on mahdollista seurata myös papan kautta. Myöskin tähän mennässä kaikki tapaamani lääkärit ovat olleet hyvin penseitä ja suhtautuneet epä-ystävällisesti enkä haluaisi jälleen tutkimuksiin, jossa ei saa edes kunnon vastauksia.
Kokemuksia?
Eli olen vielä nuori alle 20v ja kävin juuri ensimmäisessä papassani. Järkytyin kun sain puhelun lääkäristä, jossa kerrottiin mahdollisesta muutoksesta sekä todennäköisestä kondylooma viruksesta.
Luin netistä että paranemis ennuste on hyvä lievissä muutoksissa ja niitä seurataan papalla. Kuinka yleistä on joutua heti ekasta papasta näin nuorena suoraan jatkotutkimuksiin?
Kolposkopia pelottaa enkä aijo mennä sinne turhaan, jos on mahdollista seurata myös papan kautta. Myöskin tähän mennässä kaikki tapaamani lääkärit ovat olleet hyvin penseitä ja suhtautuneet epä-ystävällisesti enkä haluaisi jälleen tutkimuksiin, jossa ei saa edes kunnon vastauksia.
Kokemuksia?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sinne kolposkopiaan kannattaa ehdottomasti mennä. Se on ainoa tapa varmuudella selvittää tilanteesi ja saada niitä kunnon vastauksia.
Kolposkopia tarkoittaa niin yksinkertaista asiaa kuin emättimentähystys. Lääkäri tutkii paikkasi mikroskoopin avulla. Hän käyttää lisäksi etikkaliuosta, joka merkitsee mahdolliset lievätkin solumuutosalueet. Samassa yhteydessä otetaan yleensä papa ja lisäksi tarpeen mukaan näytteitä. Näytteet ovat pienen nuppineulanpään kokoisia.
Niistä näytteistä patologi tutkii, mitä niissä on ja jatkohoidostasi tai seurannasta päätetään sen mukaan. Vastausaika riippuu poliklinikasta, mutta 1-3 viikkoa menee. Käyntisi yhteydessä sovit, miten saat tiedon.
Kolposkopiaa on ihan turha pelätä. Potilaan tuntemusten kannalta se vastaa papa-kokeen ottamista. Aikaa käytetään muutama minuutti enemmän.
Tiedän kyllä miten kolposkopia menee, sillä olen aivan hysteerinen asian kanssa. Omaan yleensäkkin lääkärikammon eli oli kyseessä mikä tahansa toimenpide niin koen etukäteen suurta ahdistusta ja saan näkyviä iho-oireita ja lopulta itse toimenpiteessä jännitän usein niin, että pyörryn tai oksennan, joten kolposkopia ei tule olemaan todellakaan helppo, kun en edes verikoetta pysty ottamaan.
Eli jos jollain vinkkejä lääkäripelkoonkin niin kaikki on tervetullutta!
Onko mahdollista saada etukäteen jotain lääkitystä(rauhoittavia) tai puudutus tai vastaavaa, mikä vähentäisi stressin määrää?
Onko muille annettu VAIN seurantaa lievien muutosten osalta?
seurataan ensin muutaman kerran puolen vuoden välein (tai näin ainakin yleensä lievässä muutoksessa). Vasta jos kolmaskin papa-tulos näyttää muutosta niin sitten saat lähetteen kolposkopiaan. Suoraan kolposkopiaan ei lähetetä kuin sitten jos papa-luokka on korkea ja epäillään suurempaa muutosta.
Lievä muutos voi usein parantua itsekseenkin ja jo seuraava papa-testin tulos voi olla puhdas. Silloin ei tarvita mitään muista toimenpiteitä.
Itse en pitänyt kolposkopiaa papa-testiä kummempana, se vain kesti vähän kauemmin.
EMilia, voit varmasti saada toimenpiteen ajaksi pientä rauhoittavaa, sanot vaan asian selkeästi lääkärille tai sairaanhoitajalle, että toimenpide onnistuu paremmin kun sinut on rauhoitettu.
Minullakin oli sama, lievä epiteelimuutos, merkitykseltään määrittämätön, ASC-US, mutta patologin kehotus oli papa-koe 1 vuoden kuluttua.
Meinaan nyt soittaa gynellleni ja kysyä, että kyllähän papa on otettava jo vähintään ½ vuoden sisällä, miksi odottelisin niin kauan.
Voisiko joku jolla on ollut ASC-US kertoa, että miten heillä on mennyt, menivätkö skopiaan vai otettiinko uusi papa-testi?
Hei
Sain tänänä vastauksen ehkäisyneuvolasta kun siellä tehtiin papa-koe, ja tuo samainen ASC-US oli, ja seuraava papa-testi vuoden päästä. Outoa sinänsä että vasta vuoden päästä olisi se, koska kuvittelisi nyt sitä seurattavan vähän useammin..
Mietin että mitäs hittoa se ASC-US tarkoittaa ylipäätään, lueskelin sitten netistä ja päädyin tänne.
Olen siis joulukuussa 22 vuotta täyttävä, ja edellisissä papakokeissa kaikki ovat olleet normaalisti.
Oon 19-vuotias ja mulla todettiin maaliskuussa LIEVIÄ muutoksia ja silti pistettiin suoraan kolposkopiaan, vaikka yleensä sanotaan että tollasia seurataan vaan papa-kokeilla. No, siitä panikoin ihan turhaan koska kolposkopia ei tuntunu missään. Ihan sama fiilis kun papa-kokeen ottamisessa, pahinta mun mielestä on se härvelin tunkeminen sisään ja se kun aina on pakko läträtä sen etikan kanssa.
Kolposkopiassa sanottiin että muutokset on niin lieviä, että todennäkösesti tullaan vaan seuraamaan papa-kokeilla, mutta ehei. Viikon päästä edessä loop-hoito ja täytyy myöntää että vähän pelottaa. Pahinta on ettei mistään saa mitään tietoa tulevista toimenpiteistä, kaikki kerrotaan vaan koodikielellä.
Loop-hoito kestää ehkä saman ajan kuin kolposkopia. Hoito tuntuukin lähes samalta kuin tutkimus, koska se tehdään puudutuksessa.
Loop-hoidossa kohdunnapukasta poistetaan pieni kartiomallinen pala. Samalla saadaan yleensä huono solukko pois. Tämä varmistetaan patologisessa tutkimuksessa, jossa myös saadaan lisää tietoa. Kappale on isompi kuin kolposkopiassa otettu näyte.
Loop-hoidon jälkeen voi palata heti töihin ja kouluun. Hoidon jälkeen on kuitenkin kielletty yhdynnät ja uiminen seuraaviin kuukautisiin asti. Tällä vähennetään tulehdusriskiä. Niukkaa vuotoa voi olla myös seuraaviin kuukautisiin asti.
Loop-hoito tehdään yleensä pian kuukautisten jälkeen, jotta elimistölle jää aikaa parantua ennen seuraavaa vuotoa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9314224
Tuolla on keskustelua loop hoidosta jos siitä olisi vaikka jotain apua!
Lisäksi loop hoito kyllä kestää pitempään kuin kolposkopia varsinkin riippuen siitä tehdäänkö perus puudutuksessa vai sitten nukutuksessa. Sekä lääkärin kokemus tietenkin vaikuttaa asiaan lääkäreitäkin on moneen junaaan.....
itselle tuli papasta lappu, lievää epiteelimuutosta. seurataan papalla, seuraavan kerran menen puolenvuoden päästä. kondylooman sairastaneena normaalia nuo lievät muutokset, jos vielä seuraavassa papassa näkyy epiteelimuutosta, niin loop-hoitoon. ei paniikkia:)
Mullakin oli elämäni ensimmäisessä papassa (aikaa siitä jo yli 20 vuotta!!) lk 2 ja kondylooma!! Tehtiin kolposkopia ja kryo-hoito (siis sellanen jäädytys?!)
...Tän episodin jälkeen olen käynyt papassa säännöllisesti vuoden-parin välein. Papa ollut aina lk1!!
Elämäntapani olen myös muuttanut, irtosuhteet on onneks historiaa!
Miten jäädytys eroaa nykyään loopista? Tehdäänkö edelleen kumpiakin riippuen muutoksesta?
Itselläni on LSIL ja kondyloomavirus ja aika varattuna kolposkopiaan ja jännittää todella paljon ja haluisin tietää asiasta enemmän ja että millä todennäköisyydellä hoidetaan? Ja miten hoidetaan?
Ulkoisia on jäädytetty, mutta voiko saman tehdä sisältä? Tai eikö jäädytys ole melko tuhoava hoito?
solumuutoksia ei enää hoideta jäädyttämällä. Korjatkaa joku jos olen väärässä.
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Avohoitolääkärin_gynekologiset_toimenpiteet
Tuolla löydät tietoa epiteelimuutoksista ja ASCUS yms. muutoksista ja kontrollinäytteiden suositelluista ajankohdista.
Outoa että tuolla linkissä on taas erillaista tietoa. Tai kun itselläni on siis LSIL niin tuon mukaan se johtaa aina kolposkopiaan, kun taas käypähoito suosituksessa vain yli 30-vuotiaat menevät suoraan kyseiseen toimenpiteeseen.
Noh ei ole kyllä ristiriita mitään uutta, kun lääkäreiden puheet ovat olleet vielä sekavampia... :D
Itse peruin törkeän kohtelun ja epäasiantuntevan käytöksen takia oman kolposkopia aikani ja menen uuteen papaan lähiaikoina toivoen jos muutokset ois vaikka hävinnyt itsestään!!