Elikkä meidän taapero 2,5v pannuttaa kuulemma päiväkodissa nykyään pienempiään ja isompia kavereitaan oikeen tosissaan ja jatkuvasti. Mistäs nyt tuulee?!! On ollut hyvin räväkkä ja temperamenttinen, kunnon tulinen tahtolapsi jo synnytyslaitokselta asti muttei ole purkanut sitä koskaan ennen näin. Viime kevät oli jo päivähoidossa vähän viitteitä tästä huonosta käytöksestä mutta nyt syksyllä on alkanut kunnon pannutus!! (On ollut siellä vuoden, kuten suurin osa siellä olevista lapsistakin eli tuttuja pitäisi olla suurin osa jo vuoden takaa).
Ja mitäs tälle vois tehdä? Ei se kotona ketään hakkaa, töni, lyö, on vaan raivonnut leluilleen tai parkunut omiaan mutta miksi se nyt yhtäkkiä kohdistuu ikätovereihin? Kylläpä hirvittää jo viedä lasta sinne kun ei sieltä päivähoidosta enää oikein muuta kommenttia tule kun että meidän vilipetteri hakkaa ja lyö, tönii ja riistää lelut ja sotkee leikit muilta.
Ei se kotona ollessa vieraita lapsia tai kylässä muita ikätovereita tälleen kohtele, niin miten ihmeellä me voidaan kotona tätä lasta koulia tässä asiassa? Sisaruksia ei ole (eikä nyt tämän ongelman takia viittis sisaruksia alkaa viljellä lisääkään).
Eikä me kotona hakata toisiamme eikä lasta, ei olla riitaisa pariskunta muutenkaan vaikka ois niitä riidan aiheitakin joskus.. (no isä nyt on paljon pois kotoa töiden takia ei siinä ehtisikään riitelemään). Ei oikeen selity silläkään että ottais mallia vanhemmistaan?!
Mistä tämä voi johtua ja oisko kellään mitään vinkkejä miten tällaista aletaan kitkeä lapsesta pois? Mielestäni kun ei ole pilalle hemmoteltu kaiken tahtonsa läpisaava lapsi, ei kotonakaan saa tehdä ja hillua miten sattuu, eikä ole lellitty leluilla karkeilla ym. aina pahan mielen yllättäessä vaan on pidetty alusta asti kuri ja roti.. ja hyvin on mennyt perille ihan jäähynpenkin ja topakan huomautuksen kanssa vaikka aika topakka ja jääräpää tapaus osaa olla lapsikin.
..auttakaa!! Mitä teemme väärin? Olemme hoitopaikassa keskustelleet siitä miten me kotona toimimme kun lapseen iskee raivo ja vimma ja olemme olleet toimintatavasta yksimielisiä että jäähyä ja topakkaa sanomista. Toimintatapa on kotona ja hoidossa sama.
Ja mitäs tälle vois tehdä? Ei se kotona ketään hakkaa, töni, lyö, on vaan raivonnut leluilleen tai parkunut omiaan mutta miksi se nyt yhtäkkiä kohdistuu ikätovereihin? Kylläpä hirvittää jo viedä lasta sinne kun ei sieltä päivähoidosta enää oikein muuta kommenttia tule kun että meidän vilipetteri hakkaa ja lyö, tönii ja riistää lelut ja sotkee leikit muilta.
Ei se kotona ollessa vieraita lapsia tai kylässä muita ikätovereita tälleen kohtele, niin miten ihmeellä me voidaan kotona tätä lasta koulia tässä asiassa? Sisaruksia ei ole (eikä nyt tämän ongelman takia viittis sisaruksia alkaa viljellä lisääkään).
Eikä me kotona hakata toisiamme eikä lasta, ei olla riitaisa pariskunta muutenkaan vaikka ois niitä riidan aiheitakin joskus.. (no isä nyt on paljon pois kotoa töiden takia ei siinä ehtisikään riitelemään). Ei oikeen selity silläkään että ottais mallia vanhemmistaan?!
Mistä tämä voi johtua ja oisko kellään mitään vinkkejä miten tällaista aletaan kitkeä lapsesta pois? Mielestäni kun ei ole pilalle hemmoteltu kaiken tahtonsa läpisaava lapsi, ei kotonakaan saa tehdä ja hillua miten sattuu, eikä ole lellitty leluilla karkeilla ym. aina pahan mielen yllättäessä vaan on pidetty alusta asti kuri ja roti.. ja hyvin on mennyt perille ihan jäähynpenkin ja topakan huomautuksen kanssa vaikka aika topakka ja jääräpää tapaus osaa olla lapsikin.
..auttakaa!! Mitä teemme väärin? Olemme hoitopaikassa keskustelleet siitä miten me kotona toimimme kun lapseen iskee raivo ja vimma ja olemme olleet toimintatavasta yksimielisiä että jäähyä ja topakkaa sanomista. Toimintatapa on kotona ja hoidossa sama.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ainoa, mitä lisäisin on perustelu. Muistakaa että jäähy ei ole kaikille paras vaihtoehto. Neuvottelu ja perustelu ja valvonta. Kannustus hyvään. Ei anneta reaktioo väärin tekosista, paitsi ilmoitus, että kielto on voimassa. kehutaan kun tekee oikein.
Toinen mitä tuli mieleen on pienempi ryhmä. Olisi enemmän hoitajilla aikaa ohjata ja valvoa.
Mieleen tuli tunteiden nimeäminen... Olettehan harjoitelleet. Sinua kiukuttaa. sinä olet iloinen. Olet surullinen. Sinuun sattuu. Sinä pelkäät. Aina kun on arjessanne tilanne,e ttä lapsella on jokin tunne, nimeä se.
Hanki lasten kirjoja joissa käädään tunneskaaloja läpi, lukekaa niitä. Piirrä itse tai hanki kortit joissa on kuvattu erilaisia tunteita, pelailkaa niillä. Nimeä sinä tunne, esitä tunteeseen kuuluva ilme, näytä kortti ja pyydä lasta esittämään ilme myös. Juttele tialnteista joissa lapsella on ollut kyseinen tunne (muistatko kun kaaduit pyörällä ja polveen tuli pipi, silloin sinua sattui). Touhutkaa tunteiden kanssa, niin, että ne tulee lapselle tutuksi. Kaikki tunteet ovat aina yhtä sallittuja, kiukku ei ole yhtään sen väärempi kuin ilo.
Sitten kun lapsi tietää tunteet, alat opettaa seurauksia. Minä olen kiukkuinen, minua harmittaa, mutta se menee sylissä ohi. Jos lyön kiukkusiena toista olen tuhma ja jos olen tuhma äitiä harmittaa. Jos lyön toista toista sattuu. Kun kiukku menee ohi ja ketään ei satu, olemme kaikki taas iloisia.
Eli opeta lapselle jokin mitä voi tehdä kun kiukuttaa, olis se sitten syliin tulo, nallen halaaminen jne, mikä vain toimii niin kotona kuin tarhassa.
Kiitos asiallisista kommenteista! Näitä voisi kokeilla! Jos joku tietää mistä tuollaisia ilmekortteja saa valmiina niin vinkkejä tulemaan :) Kuulostaa varteenotettavalta vaihtoehdolta! Voihan ne toki tehdä itsekin kun millon iskee käsillä tekemisen vimma :)