Aikakauslehdestä luin 64-vuotiaasta naisesta, joka oli ollut eläkkeelle jäätyään au pairina ulkomailla. Aviomieskin oli suostunut, olivat keskustelleet enemmän kuin samassa kodissa asuessaan. Tuon idean sain minäkin opiskelutoveriltani, joka kutsui itseään senior au pairiksi, kun hoiti lapsenlapsiaan ympäri maailmaa. Olisin varmaan lähtenytkin, mutta elämä yllätti. Nykyisessä tilanteessa en lähtisi, vaikka terveys on hyvä.
Mummo pair?
1943
19220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Voisin hyvin kuvitella lähteväni, ellei tarvitsisi sitoutua muutamia viikkoja pitemmäksi aikaa jo ennen perheeseen tutustumista. - En ehkä haluaisi myöskään sitoutua työskentelemään kovin monia tunteja päivässä. Mukavien lasten kanssa voisi tietysti viettää vaikka viikonlopun tai viikonkin ihan itsekseen.
Hyvä idea. Eläkeläiset ovat nykyään hyväkuntoisia ja maailma käy kaikenaikaa pienemmäksi. Mikä olisikaan parempi tapa tutustua vieraisiin kulttuureihin ja jatkaa kielten opiskelua.
(Myös minulla on ainakin toistaiseksi toisenlaisia suunnitelmia.)
Jos olisin itse au pairia hakemassa, luottaisin enemmän kypsään henkilöön kuin kovin nuoreen. Tosin nuorissakin on tosi luotettavia ja meissä iäkkäissä vähemmän sellaisia. Lehden henkilöllä työaika oli 6 tuntia päivässä, joten aikaa seutuun tutustumisen jäi.
Eipä kiinnosta, suoraan sanoen, ei minusta moiseen hommaan edes olisi.
Koskaan en ole ollut kovin lapsirakas, eikä omat aikomukseni tuohon ole suuntautuneet. Elämää on täälläkin, vähän, mutta tarpeeksi.
Koko Au pair-juttu hieman mietityttää.
Kuka laittaa lapsensa toiselle puolen maailmaa, kun perin pohjin ei määränpäässä odottavaa perhettä tunne?
Kuka uskaltaa, näillä näkymin, ottaa jopa kotiinsa täysin uppo-oudon ihmisen lapsiaan kaitsemaan?
Alkuperäinen aloitus on kyllä ihan ajattelemisen arvoinen. Jos vaikkapa joku yksinäinen ihminen haluaa tutustua muuhunkin maailmaan, avartaa näkemystään, jaksaa lapsia ja muuta toimintaa, niin varmaan ihan OK. Vanhempi ihminen myös osaisi olla paremmin varppeillaan omien oikeuksiensa peräämisessä.
.
Melko heppoiselta tuo kyllä tuntuu, itse en olisi ottanut au pairia lasten ollessa pieniä. Hyvin on sentään joku pärjännyt. Tunnen yhden yksinhuoltajalentoemännän, jolla oli virolainen au pair nuorimman ollessa pieni. En tiedä, miten työaika järjestyi, melko vaativa homma oli nuorelle.
Ihanteellistahan se olisi, jos kaikki sujuisi toivotusti.
Nuori oppisi kieltä, saisi avarruttaa maailmankuvaansa. Ei joutuisi raatamaan.
Vanha, täältä eläkkeellä oleva ihminen, voisi tehdä samaa, mutta myös olisi kykenevä jakamaan elämänviisauttaan.
Nyt kun vain lueskelee vaikkapa lööppejä, ei enää tiedä, onko missään todellista välittämistä, ilman omia pahojakin aikomuksia.
Alkaapa mennä usko ihmisyyteen.
Heppoista, sopiva sana.
.
Ajatuksena aivan hyvä ja sopii hyvin mottooni "lisää elämää vuosiin, ei lisää vuosia elämään"
Henkilökohtaisesti ei kiitos. Olen kasvattanut vaihtelevalla menestyksellä toisten ihmisten lapsia 40 vuotta nyt alkaa olemaan mitta täynnä.
Lapsenlapsia hemmottelen ja rutistelen, mutta vanhemmat saa kasvattaa.
Yksi serkuistani sai jo sisaruksista tarpeekseen, kun joutui kaitsemaan. Lapsia oli kymmenen ja hän vanhin. Esikoinen jäi perheettömäksi.
Nuorena olin merten takana au pairina. Melko riskaapeliahan se on, kaikenlaisia olosuhteita oli siellä tuttavilla tullut vastaan, mutta minulla kävi periaatteessa oikein hyvä tuuri. Minua ei pidetty siivoojana niinkuin jotakuta muuta, vaikka ei nyt niin tarkkaan perheenjäsenenäkään. Lapsista nuorin oli 8-9-vuotias, joten minään vauvanhoitajana en joutunut olemaan.
Elämää ja maailmaa näki, ja kielitaito karttui. Avartava kokemus.
Olen lukenut näistä "vanhoista" au paireina, mutta ei minua kiinnosta vaikka varmaan olisin paljon valmiimpi nyt kuin silloin. Ja vaikka kuinka on vielä maita ja maailmoja ja ihmisiä siellä näkemättä...
Lähdin myös toka kerralla Atlanti taa au pair-idealla mutta ei ne siellä tietäneet mikä se sellanen au pair on mukamas. Pääsin lapsenlikaksi ja siivoojaksi iltalialaiselle condessalle ja häne perulaiselle miehelleen Palm Beachilla: olin 3kk ja palasi yliopistoon Suomeen.
Olen ollut harjoittelijana perheessä Suomessa. Minua pidettiin vanhimpana tyttärenä ja sain liikkua perheen mukana. Minua pidettiin ihmeellisenä, kun illalla otin pyörän ja kävin poimimassa mustikoita perheelle. Enpä minäkään varmaan tottuisi työelämän rytmiin, kun olen tähän vapauteen tottunut. Jos pakko tulisi, niin kyllä.
Noista tapauksista olen vain lukenut. Jostain syystä en edes ajatellut nuorena tuollaista. Ehkä syynä oli se, että äitini tarvitsi paljon apuani.
Voi minulla riittää omissa lastenlapsissani hoitamista silloin tällöin. Hoidan lapsieni lapsia ihan mielelläni, jos vanhemmat ovat ylitöissä, mielivät kahdestaan ulos tai matkalle tai yksinkertaisesti, jos lapsi sairastuu tai on toipilas. Tällöin kumpikaan vanhemmista ei aina voi olla työstään pois. Ja joskus kutsun mielelläni lastenlapsiani mummolaan päivä- tai jopa yökylään. On niin hauskaa, kun tiitiäiset tulevat niin innolla reppuselässä, jossa on tärkeimmät tavarat ja lempilelut muassaan. Matkalle vaikka ulkomaille haluan ihan 'turistina', en mihinkään 'hommiin'. (Minäkin olen suurperheen vanhin tytär ja jouduin jo aika pienestä paimentamaan nuorempia sisaruksiani , enkä koe rasitteena lastenlasteni paapomista silloin tällöin).
Äitini oli 12 lapsisen perheen tekoäiti. Nyt, myöhemmin, en sen usko olleen olleenkaan onnellista.
Kunpa kukin lapsi saisi hyvän lapsuuden.
Mitähän tragedioita kätkevät menneet?
.
Mulle ei vielä noita pieniä ole suotu eli elän aikaa, jolloin ei ole mitään huoltovelvollisuutta tai huoltoiloa. Tämä vaihe elämässäni on uutta, sillä lapsesta asti olen joutunut pitämään huolta omaisista.
Eipä nuo lapsilaumat tainneet olla kaikin puolin onnellisia. Mulle kaksi oli sopiva määrä. Heille on riittänyt aikaa.
Noo, ajattele että ansaitset sen. Muistelen sinun kertoneen, että olet hoitanut lapsena ja nuorena kehitysvammaista sisartasikin ja huolehdit hänestä edelleen.
Ei minunkaan ole pakko hoitaa noita lastenlapsiani, mutta se on minulle ilo.
Ja minulla on omat riennot ja harrastukset, joten lapseni eivät mitenkään vaadi sitä lastenhoitoa. Lastenlapsilla on vielä kaikilla toiset mummolat, jotka mielellään myös paapovat lapsosia vapaaehtoisesti.
Käyn noin kerran kuukaudessa sisareni luona, hoitovelvollisuutta ei ole. Toista oli silloin, kun äitini hoiti häntä kotona. Silloin lomitin äitiäni. Kyllä minun elämäni 68-vuotiaana on helppoa äitini elämään verrattuna.
No meidän suurperheemme oli aika onnellinen. Vanhemmat oli aika työteliäitä, eivät juoneet ja kasvattivat meitä lapsia ilman mitään sen kummempia kurituksia - meitä kehuttiinkin paljon ja pienempinä pidettiin sylissä. Kouluakin saatiin kaikki käydä tasapuolisesti, niin tytöt kuin pojatkin. Ja se on todettava, että meillä oli lapsina aina hauskaa ja tapahtui, kun serkkujakin oli suvussa paljon, talvi- ja kesälomilla tavattiin ja oli vilskettä. Piti oikein tehdä lattialle siskonpeditkin, kun sängyt eivät riittäneet.
Nuo siskonpedit muistetaan yleensä hienoina asioina. Tässä nykyisessä asunnossani appeni asuessa täällä perheemme nukkui olohuoneen lattialla, kun olimme käymässä. Myös lasten kavereita saattoi olla monia, meillä järjestyi aina tilaa. Ystäväni luona on paljon enemmän huoneita, mutta siellä ei tämäntyyppistä yöpymistä ole harrastettu. Se ero on itselläni ja lapsillani, että lapsuudessa oltiin usein serkkujen luona tai serkut meillä. Lapsilleni kaverit ovat olleet tärkeämpiä.