Yritin ihan tosissani irti älyttömästä, toivottomasta, kielletystä ja vaarallisesta ihastumisestani. Päätin olla ottamatta yhteyttä, olla ajattelematta koko ihmistä. Se toimi: sain elämäni takaisin ja alkoi olla sellaisiakin asioita, jotka eivät tuoneet aina vain Häntä mieleeni. Asiaa auttoi se, etten nähnyt häntä kuukauteen.
Jatkon varmasti arvaatkin - jouduin kohtaamaan Hänet ja sähköä oli ilmassa, vaikka kumpikin teeskenteli olevansa kuin ei mitään. Pelkkä silmiin katsominen sai sydämen kääntymään ympäri. Kaikkein sietämättömintä oli olla Hänen takanaan ihan kosketusetäisyydellä... tuijottaa typeränä sitä ihanaa niskaa, kun olisin halunnut koskea, hyväillä, nuuhkia ja suudella. Nyt olen ihan poissa tolaltani. Joudumme tekemisiin toistemme kanssa lähikuukausina ehkä paljonkin, enkä tiedä, miten kestän tämän.
Kuvittelin olleeni irti, mutta se taisikin olla vain loma tästä suloisesta kidutuksesta, joka syö minut elävältä vähitellen. Kuka ottaisi tämän tunteen pois minusta? Antaisin aika paljon siitä palveluksesta.
Jatkon varmasti arvaatkin - jouduin kohtaamaan Hänet ja sähköä oli ilmassa, vaikka kumpikin teeskenteli olevansa kuin ei mitään. Pelkkä silmiin katsominen sai sydämen kääntymään ympäri. Kaikkein sietämättömintä oli olla Hänen takanaan ihan kosketusetäisyydellä... tuijottaa typeränä sitä ihanaa niskaa, kun olisin halunnut koskea, hyväillä, nuuhkia ja suudella. Nyt olen ihan poissa tolaltani. Joudumme tekemisiin toistemme kanssa lähikuukausina ehkä paljonkin, enkä tiedä, miten kestän tämän.
Kuvittelin olleeni irti, mutta se taisikin olla vain loma tästä suloisesta kidutuksesta, joka syö minut elävältä vähitellen. Kuka ottaisi tämän tunteen pois minusta? Antaisin aika paljon siitä palveluksesta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näin ne asiat joskus menee :)) Täytyy ilmeisesti ensin uskaltaa päästää irti, ihan kunnolla irti ajatustenkin tasolla... mitä siitä seuraa, ei tiedä kukaan, mutta ette te nähtävästi erkaantuneet kuitenkaan. Toivottavasti se tarkoittais sitä, että teilä on vielä jotain paaa-hasti kesken ;))
joskus !mul ne ne menee aina !!!
Myönnä pois. Tykkäät kuitenkin tuosta tunteesta, etkä ihan heti halua sen loppuvan ;)
"Toivoton, kielletty ja vaarallinen ihastus"... ei vaikuta ihan sellaiselta, joka menee kuukaudessa ohi. Herätit mielenkiintoni!
Mulla myös ihastus työkaverina. Ihastuin ensikatseesta. Hänessä on hellyyttä ja herkkyyttä, jollaista ei usein enää tapaa. Tulemme olemaan entistä enemmän yhteydessä työtehtävien vuoksi lähikuukausien aikana. Sisimmässä sähköistyy. En pysty katsomaan häntä edes kunnolla, koska silmistäni näkisi helposti, mitä tunnen. Ihanaa ja huikeaa odottaa tulevaa.
Meillä sama, säpinää oli puolisen vuotta kunnes toinen osapuoli totesi että jos antaisimme olla... Olin 3kk poissa kuvioista ja hän löysi toisen jonka kanssa on nyt kuulemma säätöä. Minä tietenkin yritin päästää irti mutta rikkihän siitä menin kun kuulin uuden naisen vieneen paikkani. Nyt kuitenkin vietimme porukassa muutaman päivän viihteellä ja samat vanhat tunteet ne nousi pintaan, aivan liian voimakkaina enkä tiedä kuvittelinko vähän samoja fiiliksiä sieltä toiseltakin suunnalta. Nyt vaan mietin kaiket päivät häntä enkä osaa päästää irti edes toiveistani :/
Mistä ne tunteet oikein tulee takaisin? Kun mielessään kuvittelee päässeensä niiden yli ja "työstäneensä" ne, kaikki on ihan fine ja sitten... taas lähtöruudussa. En tajua, joskus musta tuntuu että tää on joku ihme telepaattinen yhteys. Yritän olla katsomatta ja miettimättä koko ihmistä mutta hän vaan tulee ajatuksiin, ihan yllätyksenä ja pyytämättä. Ja aika usein.
Joskus vaan ihminen kohtaa toisen,jonka kanssa kokee sielunkumppanuutta jopa pelkästä katseesta,tuntematta lähemmin.Tämä omituinen tunne yhteenkuuluvuudesta aiheuttaa hämmennystä. Joskus ihastuminen tapahtuu tunnetasolla,eli ihastuu,rakastuu,mutta ei pysty mihinkään fyysiseen kontaktiin toisen kanssa.Joku voi taas viedä jalat alta täysin eli voi olla mukana koko solulla,henkisellä ja fyysisellä tasolla.Monesti kyse voi olla heittäytymisestä ihastumisen,rakastumisen vietäväksi...uskalluksesta.Itsekin olen monesti joutunut miettimään,mitä jos tunnustan ihastumiseni.Johtaako se mihinkään? Ehkä ei,mutta ainakin saisi itselleen mielenrauhan,että mitään ei jäänyt sanomatta.Tunnustanut olenkin joskus,eikä siitä mitään huonoa seurannut,ihan kivaa meillä aikamme olikin.
Telepatia toimii yleensä kahden ihmisen välillä,jos ilmassa on jonkinasteista ihastumista.Myös hyvissä ystävyyssuhteissa on telepatiaa.
Itsellänikin ajatuksiini tulee usein eräs nainen romanttisessa mielessä,jota näen päivittäin.Ajatuksiini tulee menneitäkin ihastuksia,ihania naisia,myös ihana ystäväni.Mielikuvia luomalla saa mukavaa piristystä syksyn pimeyteen.Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan,positiivisessa mielessä.Odottaen tulevaa.