Entäs kun saa lapsen? Ja on omistautunut wiccalle? Onko se käännyttämistä? Pitääkö lapsi kasvattaa Wiccalaiseksi, vai pitääkö kertoa vasta kun lapsi on vanhempi? Ja olis viel kysyttävää sellaisesta asiasta et oisko vinkkejä, miten mä kerron mun poikaystävälleni? Kannattaisiko odottaa vai pamauttaa päin naamaa...
Eipä tän kummampaa, kiitti jos viittitte vastata :)
Eipä tän kummampaa, kiitti jos viittitte vastata :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
En kasvata lapsiani wiccalaisiksi, mielestäni mihinkään uskontoon lapsen "kasvattaminen" ei ole oikein.
Lapsella on oltava valinnanvapaus, kun hän on isompi hän osaa päättää itse uskonasioistaan.
Mutta täytyy myöntää että wiccalaisuus on myös elämäntapani, ja tietyllä tavalla olen opettanut lapsilleni kyllä omaa ajatusmaailmaani.
Luonnon kunnioittamista, suvaitsevaisuutta, eläinrakkautta.
Sitä että jos tekee tai toivoo toiselle pahaa, se kääntyy omaa itseään vastaan, mutta myös hyvät teot ja ajatukset saa itselleen, kolminkertaisina.
Lapseni ovat kyselleet myös kuolemasta, olen sanonut että ihmiset uskovat eri lailla.
Olen kertonut uskovani itse että synnymme maan päälle yhä uudelleen.
Miten paljon tämä on wiccaksi opettamista,en osaa määritellä.
Wiccalaisuutta en kuitenkaan opeta uskontona.
Erittäin hyvä vastaus. Ei tohon paljon lisäämistä liene, ainakaan lapsen osalta. Poikaystävä onkin sitten vähän eri juttu. Sinähän sen ( toivottavasti) parhaiten tunnet, joten jos sillä on jotain syviä änkyröitä hengellisen elämän suhteen, joudut ehkä jopa piilottelemaan vakaumustasi - pitkään. Paras olisi jos pystyisi paukauttamaan asian suoraan ja sitten keskustelemaan, mikäli tarvetta on. Omani hoitui näin. ( ...ateisti, puuh se on rasittava joskus...)Teet niin tai näin, muista kuitenkin että sinun ei tarvitse puolustella tai perustella mitään, jollet halua. Wiccalaisuus käsitetään usein jotenkin poikkeavaksi ( "oikean" ollessa luterilainen kristinusko) ja siksi sitä pitää jotenkin kamalasti perustella. miksi? Ei hindujakaan pyydetä perustelemaan mitään, vaikka niillä on kai jotain 33 milj. jumlaa ja jumalatarta, meillä vaan kaksi.( No hyvä, puristeille tiedoksi että yksinkertaistan)
että kerron sitten omasta uskostani tenavalle kun tämä alkaa kysellä. Muuten yritän vaan kasvattaa hyvinä pitämiini arvoihin, luonnon ja kanssaihmisten arvostamiseen jne jne. Muista uskonnoista kertoilen kanssa sen mukaan mitä lapsi haluaa tietää, ja painotan sitä että kaikki eivät usko samalla tavalla.
Asia ei kyllä ole vielä ajankohtanen, mutta hyvähän näitä on miettiä:) Oma ukkoni on vannoutunut ateisti, mutta hänestä on kuitenkin hienoa jos voi uskoa johonkin, eli suurempia perheriitoja ei liene asian tiimoilta ole odotettavisa. Kun kumpikaan ei kuulu kirkkoon, ei tartte mitään koulun uskontotuntien sisältöäkään sen kummemmin miettiä.
on, että lapselle kannattaa esitellä monenlaisia ajatusmalleja ja kertoa, että eri ihmiset ajattelevat asioista eri tavalla.
itse laittaisin lapsen koulussa elämänkatsomustiedon oppilaaksi.
Kuitenkaan mielestäni ei kannata myöskään "piilotella" omaa maailmankatsomustaan, vaan viettää ihan rauhassa sapatteja niinkuin ennenkin. Lapsen kannattaa antaa ajatella asioita itse ja muovautua sellaiseksi kuin hän on: ateisti, kristitty, wicca, gaialainen, islamilainen, bahai, buddhalainen, jne..
Lapset ovat siitä armollisia olentoja, että he kysyvät vain pieniä paloja asioista kerrallaan. Minun tyttäreni ovat hyvin tietoisia Jeesus-legendasta (käyvät seurakunnan kerhoa) mutta kotona asiasta ei juurikaan puhuta. He tietävät, että en allekirjoita ko-legendaa, joskaan en ole sitä kumonnutkaan. Keskustelut kulkevat yleensä tasolla; "monet uskovat jeesukseen, mutta äiti ei oikein ymmärrä noita asioita"
Toisaalta tytöt tietävät, että äidin mielestä papat ovat enkeleitä (henkiä) jotka ovat läsnä elämässämme, vaikka ovatkin nukkuneet pois, he tietävät, että äidin mielestä lintu ikkunalla on pappa jne. He oppivat väkisinkin kunnioitukseni luontoa ja elollisuutta kohtaan, kun elävät kanssani; sama pätee lääkekasveihin yms. On sitten täysin eri asia, minkä elämänkatsomuksen he itselleen omaksuvat, mutta se on mielestäni rinnastettavissa esim. ammatin valintaan. Minun tehtäväni on auttaa lapsiani kartoittamaan maailmaa; ei kirjoittaa heille sitä valmiiksi.