taloon vei koivukuja
joka nyt umpeutuut on
se oli vanha koulu aikoinaan
huoneet isot ja korkeat
takkatulen lämmössä siellä istuttiin
ikkunat sen valoa sisään toi
pihan suuri monta
piilopaikkaa loi
siellä asuin aikoinaan
kun kotini jättänyt olin
siellä asui monta yksinäistä
kirjava porukka
talon täytti
ei asuminen mitään maksanut
talo purkutuomisen saanut oli
siellä asui rakkaus
empatia
yhteenkuuluvaisuus
kuljen joskus ohitse sen
ikkunat vielä jäljellä on
katsoo surullisin silmin
ei enää juokse koirat
pihamaalla
ei kuulu ääntä ihmisten
seisoo mäellä yksinään
asukkaat sen häädettiin pois
jotkut muutti ulkomaille
joitakin "onni potkaisi"
menivät naimisiin
muuttivat rivitaloihin
tuskin kukaan muistaa autiotaloa
joka kerran suojan soi
joka nyt umpeutuut on
se oli vanha koulu aikoinaan
huoneet isot ja korkeat
takkatulen lämmössä siellä istuttiin
ikkunat sen valoa sisään toi
pihan suuri monta
piilopaikkaa loi
siellä asuin aikoinaan
kun kotini jättänyt olin
siellä asui monta yksinäistä
kirjava porukka
talon täytti
ei asuminen mitään maksanut
talo purkutuomisen saanut oli
siellä asui rakkaus
empatia
yhteenkuuluvaisuus
kuljen joskus ohitse sen
ikkunat vielä jäljellä on
katsoo surullisin silmin
ei enää juokse koirat
pihamaalla
ei kuulu ääntä ihmisten
seisoo mäellä yksinään
asukkaat sen häädettiin pois
jotkut muutti ulkomaille
joitakin "onni potkaisi"
menivät naimisiin
muuttivat rivitaloihin
tuskin kukaan muistaa autiotaloa
joka kerran suojan soi
Vastaukset 11
Vanhimmat
Voi Lio...
Tästä tuli niin monta muistoa mieleen... Siinä kaupungissa jossa synnyin, oli myös tuommoinen vanha koulu, joka oli sittemmin asuntona ja parin bändin treenipaikkana... siellä tuli niin monet kerrat vietettyä aikaa.
Siinä oli isot ristikkoikkunat joista iltaisin paistoi katuvalot sisälle - ne tekivät hassuja kuvioita seinille ja me kerrottiin silloin kummitustarinoita =)
Kun ei sitten uskallettu lähteä kotiin, niin nukuttiin kimpassa siellä ja aamulla oli kummituksetkin menneet nukkumaan =)
Ihana runo, Lio, tämä säilyy sydämessäni !!!
Mukavaa rygseck, ettå tämä runoni asuu sinunkin kokemussasi, ja niin kyllä täällälkin
kerrottiin kummitustarinoita, se oli aikaa mitä ei haluaisi unohtaa, se asuu mistoissa
vaikka olinkin alle 18 v.
Mys.ihieno vastaus jota en unohda!
Dingon autiotalo kapaleeseen liittyy yhtä sun toista muistoa. Vaikka olinkin kovin nuori silloin.
Ajattelen, että runo kertoo siitä, mitä jätämme jälkeemme. Paikkoja, joihin liittyy muistoja. Joskus joudumme hylkäämään niin muistot ja kodinkin.
Mietin, miten kummallista tämä ihmiselämä on. Miten monen sukupolven muistot ovat hävinneet. Ajatukset, ideat, niin monet tarinatkin vain kadonneet. Ja silti jokainen uusi sukupolvi synnyttää uudet.
Darkkis , Dingo on mulle aivan tuntematon, olisi kiva kuulla Dingon "version"
Ihmiselämä on todella kummalista ja sen vuoksi myös niin mielenkiitoista.
Kiitän vastauksestasi DBW!
http://www.youtube.com/watch?v=62VqTXv0b-c
Kiits Mys, olen myyty, ihmettlen vain kuinka olen voinut
ohittaa tämän, Mutta oppia elämä kaikki....
Niin ,,,,
autioituvat talot.
Tuvat ja kujat.
Me ihmiset kuljemme ohitse toisiemme.
Sydämien autiotalot.
Lakastuneet.
Runosi oli aito kuvaus meneestä.
Joka on ollut lie monen tie.
Mennyttä aikaahan tää kuvaa, nyt se talo on
purettu ja vain mustoissa elää.
Kiitos Margitta vastauksestasi!
Tarina ei runo. Odotan edelleen kuinka avaat todellisen sinuutesi. Käytät sitä kapasiteettia jota sinulla on. Hyvää kerrontaa kyllä mutta ei runo.
Niin, ei varsinaisesti runoksi tätä voi kutsua. Ehkä
runotarina, mikä ero on runolla ja tarinalla koska
runot sisältävät usein jonkun tarinan.
En ole kehittynyt tarpeeksi avatakseni minuuteeni ja
siitä kapasiteetistä en tiedä sanoa mitään.
Kirjoitukseni ovat harrastetasolla sekä myös harmittomia, ne eivät kuohu
yli vaan ovat kirjoitettu sopivan (lagom) tavallisiksi.
Sori, unohdin kiittäää vastauksestasi joka tulee esille omasta näkökulmastasi,
joten kiitos sinulle, tarkkasilmäinen sydän!