Lastenhoitaja, Helsinki, (Vantaa)

Olen 17-vuotias lukiolaistyttö Helsingistä. Olen tehnyt lastenhoitokeikkaa parin vuoden ajan, n. 1-10 kertaa kuussa, lähinnä yökeikkoja, mutta olen vapaana yleensä myös iltapäivisin, viikonloppuisin kokopäiväisesti. Olen kolmen lapsen täti (yhden kummi), joiden kanssa vietän mielelläni paljon aikaa. Perhepäivähoitajana toimivan äitini kautta myös erityislapset ovat tulleet tutummiksi. Sormi ei mene myöskään suuhun tukalissa tilanteissa.
Kehuja olen saanut erityisesti siitä, etten laita lapsia television ääreen, vaan mieluummin leikin heidän kanssaan.

Hoitokeikat teen mieluiten teidän asunnollanne, sillä asun pienessä asunnossa hieman rauhattomalla alueella. Helpoiten pääsen Helsinkiin
tai Vantaalle.

Myös lyhyemmällä varoitusajalla.

0440120410 / Riikka (Tekstiviestitse helpompi saada yhteyttä, soittamalla arkisin klo 14.30 jälkeen)
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En tee enää keikkoja lukuisten huijauksien vuoksi. -Riikka

Äänestä

Kommentoi aloitusta


17vhoitajahelsinki kirjoitti:

Olen 17-vuotias lukiolaistyttö Helsingistä. Olen tehnyt lastenhoitokeikkaa parin vuoden ajan, n. 1-10 kertaa kuussa, lähinnä yökeikkoja, mutta olen vapaana yleensä myös iltapäivisin, viikonloppuisin kokopäiväisesti. Olen kolmen lapsen täti (yhden kummi), joiden kanssa vietän mielelläni paljon aikaa. Perhepäivähoitajana toimivan äitini kautta myös erityislapset ovat tulleet tutummiksi. Sormi ei mene myöskään suuhun tukalissa tilanteissa.
Kehuja olen saanut erityisesti siitä, etten laita lapsia television ääreen, vaan mieluummin leikin heidän kanssaan.

Hoitokeikat teen mieluiten teidän asunnollanne, sillä asun pienessä asunnossa hieman rauhattomalla alueella. Helpoiten pääsen Helsinkiin
tai Vantaalle.

Myös lyhyemmällä varoitusajalla.

0440120410 / Riikka (Tekstiviestitse helpompi saada yhteyttä, soittamalla arkisin klo 14.30 jälkeen)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu