Karhujahdissa

Eräs mies harrasti metsästystä mutta hän ei ollut saanut vielä kunnon saalista. Hän alkoi huolestua, että hänet naurettaisiin metsästysklubista pihalle. Joten hän lähti metsälle suurin toivein, eikä aikaakaan, kun silmiin osui komea karhu. Mies ampui ja karhu kaatui pusikkoon. Mies meni katsomaan osuiko, mutta karhusta ei näkynyt karvaakaan. Samassa mies tunsi valtavan kämmenen naputusta olallaan.
-Mitä helvettiä sinä oikein yritit kun tulit minua, rauhallista eläintä ampumaan? karhu urahti. Mies vain tuijotti karhua, joka jatkoi: -On vain kaksi tapaa sovittaa tämä teko. Joko tunget aseesi piiput suuhusi ja laukaiset, tai sitten riisut housut kinttuihin ja menet kontillesi tuon kannon päälle.
Miehen ei auttanut muu kuin suostua jälkimmäiseen koska hän ei halunnut kuollakaan. No, perverssi karhu teki temput, paiskasi miehen perä hellänä mättäälle ja käski tämän painua metsästä niin kauas kuin pippuri kasvaa. Miestä ei tarvinnut kahdesti käskeä joten hän pani juoksuksi. Siinä samassa hänen mieleensä juolahti että tämä nöyryytys saattaisi johtaa hänet noloon asemaan. Vihan nostattamalla rohkeudella hän hiipi aseensa luo, latasi sen ja laukaisi poistuvaa karhua kohti. Jälleen karhu kaatuu pusikkoon ja mies menee tarkistamaan lopputuloksen. Karhun ruumista ei taaskaan näy ja mies tuntee kämmenen olallaan.
-Vai tykkäsit sinä siitä niin paljon? karhu murahti.

0

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

        Missä meni pieleen?
        Ikävä
        136
        1260
      2. Kauhavan häiriköijistä

        Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
        Kauhava
        34
        801
      3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

        Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
        Ikävä
        46
        587
      4. Auto ajoi päälle?

        Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
        Kuusankoski
        14
        570
      5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

        Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
        Kauhava
        25
        531
      6. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        25
        528
      7. Ajatteletko ollenkaan minua

        Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
        Ikävä
        29
        516
      8. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        23
        476
      9. Sama ransetti taas!

        Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
        Hyrynsalmi
        14
        471
      10. Viimeinen lankafest

        Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
        Puolanka
        14
        462
      Aihe