Hei.
Olen miettinyt mieheni kanssa koiran hankintaa ja olemme päätyneet collieen. Emme vielä tiedä haluaisimmeko pitkäkarvaisen vai lyhytkarvaisen collien, eli sitä asiaa harkitaan vielä. Mietimme vain, että sopiikohan meille collie? Asumme omakotitalossa ja meillä on pihaa jossa koira voi temmeltää. Aivan talon vieressä on myöskin metsä, jossa käy paljon koiria ja siellä on ihan polut yms. Lenkkeilyä joka päivä 2 h ja viikonloppuisin useamminkin. Yleensä lenkit ovat perus hihnakävelyjä, mutta vanhempieni luona on mahdollisuus pitää koiraa ihan kunnolla vapaana, sillä he asuvat maalla. Siellä olisi myös mahdollisuutta paimentamiseen (lampaita) ja kiinnostusta minulla olisi agilityyn. Perus koulutus ja "extra"temppuja koulutettaisiin. Perheessä on siis kaksi aikuista ja kaksi pientä lasta. Pennun tullessa taloon lapset olisivat 6 v ja 1 v. Meillä on ollut aikaisemmin kokemusta koirista, entinen koira oli jackrusselinterrieri uros, mutta se täytyi lopettaa jo 7 vuotiaana selkä- ja jalkaongelmien takia. Aikaisemmin on ollut myös muita koiria, kokemusta koirista on siis. Sopisikohan teidän mielestä meille collie? Ajattelimme narttua siinä toivossa, että se olisi kiltimpi lapsia kohtaan tai jotain semmosta :D Lapsille tietenkin kertoisimme miten koirien kanssa toimitaan. Vanhempi lapsi ymmärtää jo ettei koirat ole leikkikaluja, nuorempi ei nyt pennun tulovaiheessakaan ymmärrä maailmanmenosta mitään, joten ongelmaa ei olisi. Aikaa koiraa riittää varmasti, sillä lapset ovat usein mieheni vanhempien luona käymässä.
Collie lapsiperheeseen?
26
2264
Vastaukset
- rippuu...
Päivän pisin lenkki 2 tuntia ja sen päälle lyhyemmät ulkonakäynnit, sitä kai tarkoitit? Jos yhteensä ulkoilua isolle collielle 2 t päivässä, niin se on liian vähän.
Ei lapsiystävällisyys ole sukupuolesta kiinni, vaan siitä miten koiraa kohdellaan. Jos lapsille tehdään selväksi pelisäännöt (=koira ei ole lelu, vaikka kiltti onkin, senkin pinna palaa joskus ja sillä on oikeus puolustautua, jos korvassa kiljutaan ja roikutaa, ei anneta levätä rauhassa, häiritään ruokailua, jne).
Jos älykkäälle koiralle oikeasti on aikaa, niin sanoisin kyllä. Mutta jos ei ole, niin älykäs collie turhautuu, sille ei riitä pallon perässä juoksu ja turhautuminen harmittavan usein johtaa ongelmiin, jos omistaja sitä huomioi ja poista turhautumisen syytä.- 20 v. collieita
Mielenkiintoinen väite, että "koiralla oikeus puolustautua", jos lapset meluavat, eivät anna levätä tai häiritsevät ruokailua. Jos koira käyttäytyy aggressiivisesti ko. tilanteissa, se on vaarallinen ja tällöin siitä on hankiuduttava eroon nopeasti.
Kahden tunnin lenkitys päivässä riittää mainiosti, jos lisäksi lyhyempiä käyntejä ja viikonloppuisin pitempiä aikoja. - mieleipide kansa
20 v. collieita kirjoitti:
Mielenkiintoinen väite, että "koiralla oikeus puolustautua", jos lapset meluavat, eivät anna levätä tai häiritsevät ruokailua. Jos koira käyttäytyy aggressiivisesti ko. tilanteissa, se on vaarallinen ja tällöin siitä on hankiuduttava eroon nopeasti.
Kahden tunnin lenkitys päivässä riittää mainiosti, jos lisäksi lyhyempiä käyntejä ja viikonloppuisin pitempiä aikoja.Meillä ainakin on koirillakin oikeus sanoa, jos joku kiljuu korvassa. Ei koirien kaikkea tarvi sietää. Lapsia voi kasvattaa.
Mutta tapansa kullakin.
Minusta ei ole kyse mistään vaarsta, jos eläin eläinmaiseen tapaan sanoo, että menee liian lujaa.
- (==============
Ne on kyllä tosi lapsi ytävällisiä ja kilttejä.
- koirulius
Niin, tarkoitin tosiaan että lyhyenten ulkokäyntien lisäksi tuo 2 tuntia ja sen lisäksi joka päivä tosiaan vapaana oloa pihalla. Nyt pihalla ei ole mitään aitausta, mutta ajattelimme keväällä aidata pihan tulevan koiran takia.
jossain luki, että lyhytkarvaiset colliet ovat energisempiä kuin pitkäkarvaiset, onko tuo väite totta? Ajattelin itse, että meille olisi lk collie helpompi niin ei tarvitsisi roskia irrotella karvoista kamalan paljon ja lapsiperheessä kenties lyhytkarvainen olisi parempi muutenkin (ei pystyisi vahingossakaan vetämään karvoista tms.)- paras rotu <3
Lk collie on mainio rotuvalinta lapsiperheeseen :-) Se on rotuna sosiaalinen, rauhallinen, ystävällinen, avoin, rohkea, kärsivällinen ja luotettava. Tykkää huolehtia lapsista. Terve ja aktiivinen rotu myös: keskimäärin pk collieta energisempi, mutta lasten seurassa yhtä rauhallinen. Tunnen jo 3 lk collieta, jotka kaikki ovat luonteiltaan vallan mainioita :-) Lapsillannekin on varmasti mukavaa, kun perheessä on koira, jonka kanssa voi tohuilla ja leikkiä. Usein varsinkin nartut muuttuvat lapsiperheissä hyvinkin rauhallisiksi ja vaatimattomiksi, kun käyttävät suuren osan energiastaan lapsista huolehtimiseen, mutta koiran aktiivisuus, kuten harrastusten tarve, on suuresti yksilökysymys.
- taKKujen kanSSa
Teille collie, mikä ettei! Pitkäkarvaisen turkki voi olla tosi haasteellinen eli Lk:n kanssa pääset siltä osin helpommalla. Kivan koirarodun olette ottamassa oli nyt karvanlaatu mikä hyvänsä:)
- :)
Colliet on usein arkoja luonteeltaan,eikä paras valinta perheeseen,jossa pieniä lapsia.Tämän usean collie-omistajan tuumaus ja omakohtainen kokemus myös.
- lk collie sopii
Ainakin lk colliet ovat lasten seurassa kärsivällisiä ja lempeitä, varsinkin nartut. Minä tunnen 3 nahkacollieta, jotka eivät hermostu, vaikka lapset kuinka juoksisivat ja huutaisivat ympärillä :-) Niille lapset ovat kaikki kaikessa
- 14+2
Pk Collien turkki ei omalla mittapuulla ole haastellinen mutta se on tietenkin vain minun mielipiteeni.
Collieista yleensä tulee arkoja kun ihmiset ottaa niin kirjaimellisesti sanat "herkkä" "paukkuarka" jne ... meillä on collieita ollut siitä asti kun pienin oli vuoden ja meillä on usempi lapsi eivätkä ole arkoja . Eivät kylläkään ole kiinnostuneita vieraista eivätkä vieriasta lapsistakaan mikä sitten joidenkin mielestä on arkuutta . Collie on hyvin perhekeskeinen ja sen kuuluu olla vieraita kohtaan varautunut ! Se ei tarkoita sitä että koira olisi arka :P- lk collie <3
Vieraita kohtaan varautunut koira voi olla lapsille lempeä. Koira osaa erottaa lapset aikuisista, eikä siksi suhtaudu niihin samalla tavalla kuin vieraisiin aikuisiin. Lapsi ei ole koiralle "vieras", vaan "pentu". Mutta minun tuntemani 3 lk collieta ovat vieraille avoimia.
- hnryh
" (ei pystyisi vahingossakaan vetämään karvoista tms.) "
Vanhempien vastuulla koiraperheessä on opettaa ja kieltää tällanen lapsilta. Siihen ei yksinkertaisesti suvaita edes mahdollisuutta. Lapsille on oltava selvää, että koiraa ei kiusata. pienikin lapsi oppii, jos koulutetaan. - koirulius
Tietty kerrotaan lapsille ettei niin saa tehdä ja tällein näin, mutta tuo oli vain esimerkki. Noin saattaa käydä, kun pieniä lapsia on. Tytär menee ensi syksynä kouluun, joten uskon hänen olevan nätisti koiran kanssa kun oli edellisenkin koiran kanssa nätisti, mutta poika tosiaan täyttää huhtikuussa vuoden. Otin yhteyttä erääseen kasvattajan ja suunnitelmien mukaan jos tämä aika menee, niin meille tulee keväällä lyhytkarvainen collienarttu. :)
- Anneli65
Minulla oli koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan PK Collie kotona ja uroksia kaikki, suosittelen lämpimästi rotua, on sitten vain omassa harkinnassa haluaako PK Collieta harjata kerran viikossa, niin kuin meillä tehtiin (vaikkakin kaikki opaat ja "viisaat" ainakin siihen aikaan sanoivat, että kerran kuukaudessa riittää, me lapset harjasimme myös koirakaveriamme viikottain. Vähemmän lähti sitten lattioille karvaa ja lähteehän kaikista lyhytkarvaisista koirista myöskin karvaa, se vaan jää vaatteisiin pystyyn.
- border123
2 tuntia päiväs liian vähä ulkoilua, mulla bordercollie ja sille 2 tuntia päiväs hyvvä joskus vähempiki riittää mut viikoloput olenki sit metäs sen kans tai puistoissa tai mökillä, mut älkää nyt tulko sanoo et kaksi tuntia liian vähä kai mä tiiän mulla border sentää! eihän meillä kellää vois olla koiraa jos sen kanssa pitäis puolet päivästä olla ulkona. haloo!
- C: Koirat
Minulla ei itselläni ole collieta mutta ihanarotuse kyllä on meillä on 2 Amerikankarvatontaterrieriä Ne eivät allergisoi YHTÄÄN. Mutta meillä on ollut 1 pitkäkarvainencollie ja se oli ihana koira. Rotuna collie on ihana mutta se on kovapäinen! Se täytyy ottaa huomioon...!!!!!
- 1collikan omistaja
kyllä kelpaa mainiosti lapsi perheeseen, jos totuttaa pienestä pitärn lapsiin ja kun teillä on lapsia niin kun joka päivä on niitten kaa tekemisissä niin koira tajuaa että ne on heikompia, meidän collie oikein "suojelee" lapsiamme, mitä nuorempi niin sitä enemmän pitää katsoa perään :D kun lapsi nukkui ulkona terassilla vaunuissa niin meidän poika collie makasi vierellä ja vahti sitä :D
ja meillä pk collie ja tehtiin ennen koiran hankkimista selväksi lasten kanssa ettei saa repiä karvoista yms , mutta nyt saa lapset repiä (koiran mielestä) niin paljon kum huvittaa ja koira ei reagoi mitenkään :D mutta käske lapsien olevan alussa varovaisia sen kanssa, ja katsokaa miten sse reagoi lasten kanssa ja voi ihan pikku pennusta asti totuttaa että lapset voi vahingossa vetää korvasta tai vaikka mitä :D - 1+1
Annat siis ihan todella lasten repiä ja kiusata koiraa ? Vaikka koira ei siihen reagoi VIELÄ mitenkään ei se siitä pidä . Koira ei ole lastenlelu ja sitä ei revitä eikä kiusata sen annetaan nukkua ja syödä rauhassa .
Itselläni on collieita ja lapsia ja koiria ei revitä edes vahingossa korvista tai mistään muualtakaan . KUn koirat nukkuvat lapsetkin tietävät että niiden annetaan nukkua....pientäkin lasta voi opettaa kohtelemaan koiraa kauniisti .- 1collikan omistaja
miksi AINA joku käsittää väärin... eli meidän lapset EIVÄT revi koiraamme karvoista tai korvista koska ollaan tehty selväks et niin ei saa tehä JA meidän vähän yli 1v lapsi ei vielä tajua sitä niin hyvin niin saattaa JOSKUS VÄHÄN vetää karvoista, niin ei koira reagoi mitenkään. en tarkoita että annan heidän kiusata koiraa tai että he kiusaisivat!!! ja tiedän kyllä 20vuoden koiran kasvatus kokemuksella koirista riittävästi niin ei tarvitse neuvoa (-:
- koirulius
Bongasinpa tämän kirjoittamani keskustelun ja näemmä keskustelu on jatkanutkin :)
Meillä on nyt lk collie narttu ja hienosti on mennyt.
Tuossakun joku oli kirjoittanut näin:
Annat siis ihan todella lasten repiä ja kiusata koiraa ? Vaikka koira ei siihen reagoi VIELÄ mitenkään ei se siitä pidä . Koira ei ole lastenlelu ja sitä ei revitä eikä kiusata sen annetaan nukkua ja syödä rauhassa .
Itselläni on collieita ja lapsia ja koiria ei revitä edes vahingossa korvista tai mistään muualtakaan . KUn koirat nukkuvat lapsetkin tietävät että niiden annetaan nukkua....pientäkin lasta voi opettaa kohtelemaan koiraa kauniisti
.. Niin haluan nyt vastata tähän.
En missään vaiheessa ollut kirjoittanut, että lapset repivät ja kiusaavat koiraa. Nuorempi lapsemme voi vetää koiraa karvoista, korvasta tai hännästä tms, koska on vasta vauva. Jos sattuvat nyt samaan aikaan lattialla olemaan. Tietenkin lapsille on kerrottu miten koirien kanssa touhutaan ja hyvin noilla on mennyt. Jos et tiedä, niin kyllä pieni lapsi voi kokeilla rajojaan siinä missä pieni koiranpentukin :) Meillä on mennyt todella hyvin ja lapset ovat rauhallisesti koiran kanssa. Nuorempi parhaillaan opettelee koiran harjaamista ja vanhempi käyttää joskus lenkillä :) - 7+14
Jännä että yleensä niitä pieniäkin vauvoja vahditaan ....kuka äiti ottaa riskin että koira puree ja päästää lapsen repimään koiraa ?
Sitten vielä ihmetellään näitä lehtijuttuja ... - koirulius
Se on jännä juttu, kun me pienten vauvojen äidit ei olla koko ajan sen lapsen kanssa selkä kyyryssä katsomassa mitä se tekee :) En tietenkään katso lapseni perään, hän juoksee parhaillaan tuolla ulkona autotiellä. Ainiin, eihän hän osaa vielä juosta! :)
7 14 : Kyllä minä lapsiani vahdin. Yleensä vauva ei ole lattialla samaan aikaan kuin koira, ettei koira nuole lapsen käsiä tai kasvoja. Silloinkun ovat samaan aikaan lattialla möyrimässä, niin kyllä minä molempia vahdin. Mutta niin voi käydä, jos käännän päätä vaikka koiliseen päin :)
Eiköhän tämä keskustelu ollut tässä, kun meilläkin tuo uusi koira on jo :) - 1+7
Kyllä minä olen lapseni vahtinut etteivät pääse koiria retuuttamaan .Ehkä sinunkin kannattaisi opetella .
- 7-30+1
Tuossahan ap kirjoittaa, että vahtii lapsia. WTF siis miksi sitä pitää vielä opetella, kerta on vahtinut ja mitään ei ole tapahtunut :D ? BTW heillä on ennenkin ollut koira ;)
- pk omistaja
Yleensä lapsia vahditaan aika tarkasti ja jos selkäänsä käntää vaikka 5min niin ei ole edes paha juttu!
Meillä on nyt mieheni kanssa reilu vuoden ikäinen pk collie potsu ja hyvin tulee lapsien kanssa toimeen. Vaikka joskus on pitänyt rajoittaa meininkiä että ei leikki meni kovin rajuksi. Tutuilla on 2 v lapsi jokanka kanssa koira on saanut olla ilman koko aikaista vahtimista. Pari kertaa vetäs karvoista, mutta koira itse tajusi lähteä pois kun ei tykännyt.
Tietenkin vanhempi haluaa pitää huolta että vahinkoa ei käy. Huomatkaa myös, että koira voi reagoida huonosti myös aikuisen käytökseen vaikka osaisi hoitaa koiraa kuinka hyvin.
Vaikka lasta kieltäisi häiritsemästä koiraa tai vetämästä karvoista niin saattaa sen lapsi kuitenkin tehdä kielletyn asian. On hyvä että koira vähän näyttää missä raja menee, kuten poistumalla tai pienellä varoituksella että nyt tämä ei käy.
Lapsi saattaa tehdä aina jotain odottamatonta ja sikis koira on hyvä kouluttaa hyvin. - 8+9
Kukaan vastuuntuntoinen vanhempi vaan ei ota sitä riskiä että lapsi pääsee vetämään koiraa karvoista ja koira pureekin .
MIksi ottaa koira jos ei pysty takaamaan ettei sitä kiusata ? Koiran täytyy voida luottaa siihen että omistaja pitää sen puolia ja kun se nukkuu sen annetaan nukkua jne . Järkyttävää lukea että kovin moni on sitä mieltä että on ok jos lapsi vähän vetää karvoista ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384609Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692341Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532217- 1652069
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279