Kissamme on fiksuna likkana tajunnu, että ' hei ovethan saa kahvoista auki. '
En nyt enempi tarinoi, mutta kun kissa tosiaan raapii, hyppii ja jopa maukuu päästäkseen näistä ovista. Joka kerta kun näin tekee, sanon topakasti ' EI ' ja napsautan sormea (olen ottanut tämän ei-sanan lisäksi äänimerkiksi, että kissa on toiminut väärin). Menen joko kissan luokse kieltämään tai välillä ilmoitan asian ollessani toisessa huoneessa. Kissaneiti vikisee aina vastaan.. huvittavaa.
Eli kielto toimii ja ei toimi.. Luokse mennessä kissa häippäsee pois tai lopettaa kiusanteon, mutta välillä kyllä jatkaa ikävästi samaa touhua.. Ja kieltorumba jatkuu välillä hyvinkin pitkään. Pitkät hermot kyllä löytyvät, joten en anna periksi ja jatkan niin kauan kun touhu loppuu.
Ääntäni en korota tai raivostu vaan aina toimin topakasti sanoen ja sormea napsauttaen. Välillä kädestä löytyy myös suihkupullo, jota kissa jo sen nähdessään välttää. Ja välillä on päästy myös ruippauttamaan sitä vettä.
No näin entisenä koiran omistajana.. Oppiiko siis kissa myös aikanaan tietyt jutut? Että jos tätä jatkaa ja jatkaa niin menisikö se sinne pääkoppaan?
Mutta kertokaa toki lisävinkkejä jos sellaisia löytyy.
..Ja hei, en ole vihainen tästä, enkä marise, että ' nyt se raapii ja tuhoaa ovet. ' Eli en tarvitse kommentointia siitä, että ' lemmikin ottaessa tulisi aina huomioida plaap plaap.. ' Tiedostan =)
Oppii(ko)?
7
103
Vastaukset
- 7+2
Kissa älykkäänä otuksena oppii hyvin pian että huutaminen, hyppiminen ja raapiminen ei auta oven avautumiseen, tosin jotkut ovat kyllä sitkeimmistä sitkeimpiä yrityksissään. Mutta kaikki oppivat kyllä!
Sinuna kääntäisin ovenkahvan sellaiseen asentoon ettei kissa ovea saa vaikka kuinka hyppisi, ja olisin myös välittämättä kissan maukumisista sun muusta. Aikansa yrittää, mutta lopulta luovuttaa kun toivottu tulos ei toteudu eli ovi avaudu ja toisaalta, kun se ei saa sinulta huomiota.
Kokemusta on sellaisesta kissasta joka availi ovia miten tahtoi ennen kuin kahvat irroitettiin kokonaan (!) ja huutokuorolaisiakin on riittänyt ovien raapijoista puhumattakaan. Ovatpahan nuo kaikki lopulta oppineet ettei kissakaan saa aina tahtoaan läpi vaikka kuinka kiukkuaisi :) - no oppiiko? ..oppii
Eli ajan kanssa! Toki juuri siltä sitkeältä kaverilta tuo vaikuttaa.. Mutta kun mainitsit, että esim. pitäis olla välittämättä, niin eikö tässä menen ' ns. opetus ' sekasin.? Komentaa ja ei..
Toisaalta.. Jos kissa hyppii, raapii (ilman maukumista), voisin kieltää tällä metodilla kuinka tähänkin mennessä ja sitten jos kisunen koittaa saada oven auki mau'unnan voimalla, niin olen vain huomaamatta, enkä välitä? Koska eihän sitä maukumista tavallaan viitsi alkaa kieltää.. Kissan ääntely on maukuminen sun muut, ja tätä ääntä tulee monissa tilanteissa ja merkityksissä! Ja niin kuuluuki olla.
Juu, mut kiitos 7 2 ! Sait mieleni entistä avarammaksi ja saa nähdä.. lähteekö tässä oven kahvat vai kuluuko vuoden päivät :)- täti-65
Lycka till!
On ne sitkeitä, on ne jääräpäitä ja on ne kovakalloisia :)
Meillä on terassille johtava ovi raavittu ihan piloille kun herra yritti vaikka väkisin päästä puutarhaan.
Saldo: piloille pistetty ovi ja kissa joka lopulta oppi ettei kissa päätä milloin ulos mennään. Sinne mennään heti kun mami on töistä tultuaan juonut ensin kupin kahvia.
Plussalla siis ollaan :)
- 1112
Jääräpäältä kuulostaa! :)) Meillä toinen kissoista oppi nopeasti tietyt kiellot yms, mutta toinen jopa vielä 1,5 vuoden jälkeenkin yrittää silloin tällöin, mutta harvinaista nykyään! ^_^ Kokeilin myös suihkepulloa yms yms kivaa, mutta tehokkaimmaksi on osoittautunut tiukka "EI!" ja samalla läimäytän kädet yhteen
- 111123
ja jatkoksi vielä, mikäli ensimmäinen kielto läimäytys ei tehoa, alan taputtamaan käsiä kovaäänisesti yhteen, sillä viimeistään ymmärtävät :)
- Läimi itseäsi!
111123 kirjoitti:
ja jatkoksi vielä, mikäli ensimmäinen kielto läimäytys ei tehoa, alan taputtamaan käsiä kovaäänisesti yhteen, sillä viimeistään ymmärtävät :)
Kissoja ei saa läimiä eikä lyödä! Läimitkö myös perheenjäseniäsi, lapsiasi tai koiraasi? Fyysisesti ei saa toista satuttaa kuin ainoastaan itsepuolustustilanteessa!
- alkp.kirjuri (oppii)
Eli sielunkumppaneita löytyypi yllinkyllin!
Täti-65, Myös täällä mennään emännän ehdoilla ulos. Eli katson aina tilanteen, että kissa itse ei edes havittele pihalle ja silloin laitan valjaat päälle ja mennään.
1112, Saa nähdä vaihtuuko sormen napsautus käsien läpyttelyksi! Katoaa se pahan teosta kyllä näillä keinoin mitä itsekki kertonnu,mutta sitkeänä sissinä palaa. Mutta toistellaan... ajan kanssa.
Sitä nyt tässä kyllä pähkäilen vielä, että komennanko kisun maukuessa vai en..? Toisaalta eihän sitä tarvii,mutta kuitenkin tilanne on se, että maukumalla koittaa oven toiselle puolelle päästä.. Eli periaatteessa voisin kieltää, mutta sitten taas niinkö aikasemminkin mietin, tarviiko?
Ja eräs hassu juttu pitää kanssa mainita, että aina kun olen lähdössä esim. tästä makuuhuoneesta sitä komentamaan, tulee kisunen vastaan ja tulee puskemaan. Ihan kiusallaan jaksaa mammaa "ärsyttää" .. vaan ompa tällä pitkät hermot, heh..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1553820Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk853263Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva852725Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442619Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?702582Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,232372Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1402322Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1522205Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville381990Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121906