Alle 2 vuotiaita

Voithan toki käydä koulutuksen ja sen jälkeen kertoa sossuille toiveistasi. Mutta pienimmät nyt on kovasti haluttuja, joten voit joutua odottamaan kauan, esim. vuosia. Lastensuojelun lapsilla nyt yleensä on enemmän ja vähemmän ongelmia ja haasteita varmaan tulee paljon vastaan.
Vaikka kävisit koulutuksen nyt, niin oma lapsesi on varmasti reilusti vanhempi kun nyt. Lapsia ei sillä tavalla ole pitkässä jonossa ja sitten niistä voisi valita sopivan...
Huostaanotetulle lapselle soisi uudessa perheessä olevan molemmat aikuiset, mutta kyllä yh-perhehoitajiakin on.

Sijaisvanhemmaksi ryhtyvä voi toivoa tietyn ikäistä lasta, mutta kun sijoituksissa etsitään lapselle perhettä eikä perheelle lasta ei kysyntä ja tarjonta välttämättä aina kohtaa ihan toivotulla tavalla. Lisäksi valintaan vaikuttaa ikä puolin ja toisin. Prosessi voi olla pitkä, mikä on sinänsä hyvä, koska silloin ei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Itse odotimme kolmatta vuotta.

Kohtalaisen tuoreena sijaisäitinä sanoisin, etten tosiaankaan ajattelisi perhehoitajaksi ryhtymistä yksin ja vieläpä pienen lapsen kera. Yksikin tuon ikäinen vaatii ja velvoittaa vanhemmalta paljon, jotta kasvaisi tasapainoisesti. Sijoitettava lapsi pyritään laittamaan perheen nuorimmaisen asemaan, jotta saa tarvitsemaansa huomiota riittävästi. Vaikka lapsi olisi isompikin eli leikki-ikäinen, niin uuteen kotiin tullessaan "äidistä" tuntuu kuin vauva asettuisi taloksi. Ensimmäiset kuukaudet voivat olla samantapaisia kuin koliikkivauvan kanssa. Näin ainakin meillä ja olen ymmärtänyt, että olisi muuallakin vähän samalaista. Jos tätä rumbaa pyörittää yksinään ja vielä huomiota tarvitseva, mahdollisesti mustasukkainen, pari vuotias siinä sivussa, niin vaatii kyllä jo aika paljon energiaa selvitä siitä. Kunnollisista yöunista ja levosta ei ole tietoakaan ensimmäiseen puoleen vuoteen.

Sijoitettu lapsi vie vähintään kahden lapsen verran voimavaroja, joten suosittelen miettimään ja menemään kurssille saamaan lisää tietoa. Kurssilla saa realismin lisäksi kotitehtäviä ja sitä kautta ajattelemisen aihetta sekä mahdollisesti vielä tukiverkoston alkuakin. Jo pelkästään kurssit vaativat yksinhuoltajalta organisointia. Jonkunhan pitää hoitaa omaa pienokaista kurssin aikana. Entäpä sitten kaikki tutustumiset sijoitettavaan lapseen aluksi ilman omaa lasta, palaverit ilman lapsia, terapiakuljetukset yms. mitä sijoitettu lapsi tuo tullessaan? Viikko-ohjelma täytyy pian eikä omalle itselle jää juurikaan aikaa.

Yh käy siinä missä pariskuntakin, mutta oma lapsesi vielä niin pieni, että ei varmastikaan onnistu ennen kuin hän on hieman isompi. Lisäksi, kuten edellinen kirjoittaja totesi, todella rankaksi voi muodostua elämä, eli siihen kannattaa todella varautua ja mietiskellä omaa jaksamistaan vakavasti etukäteen. Meillä yksi 2-v. sijoitettu joka ei todellakaan pahimmasta päästä, mutta kaiken huomion tarvitsee 110-prosenttisesti, eli ilman puolisoani olisin takuulla aika puhki - puhumattakaan, että olisi vielä toinenkin lapsi, joka myös tarvitsee osansa!
Yhdyn myös tuohon, että varsinkin juuri ennen sijoitusta näitä palavereita yms. voi olla todella paljon, eli aikamoinen järjestäminen on, ellei sitten ole apujoukkoja lähellä. Lisäksi sijoitetutn lapsen tultua täytyy olla jonkin aikaa - lapsesta ja tapauksesta riippuen miten pitkään - käyttämättä mitään toista hoitajaa, eli itse on oltava kaiken aikaa lapsen kanssa, kunnes tasoittunut ja lapsi luottaa, että et häntä hylkää.
Hakeudu infoon ja koulutukseen jos edelleen olet kiinnostunut, sen jälkeen osaat jo varmasti paremmin arvioida tilanteesi. Huomioi myös, että koulutuksessa asioista annetaan ruusuisempi kuva kuin mitä totuus on. Lisäksi pidä mielessä, että lapsista suurin osa on kärsinyt päihteistä kohdussa ollessaan, jonka aiheuttamat vauriot tulevat ilmi sitä mukaa kun lapsi kasvaa.

Meillä on kolmen alakouluikäisen lapsen lisäksi yksi päiväkoti-ikäinen sijoituslapsi (kohta kyllä kahdeksan mutta on koululykätty jo kerran) .
Kaksi vuotta on jo asunut meillä ja vieläkin vaatii aikaa ja huomiota kuin 2 vuotias. Tunne-elämältään ja osin taidoiltaan (esim. kuivana pysyminen) on maksimissaan 2 vuotiaan tasolla. Joten vie kyllä todella aikaa ennen kuin sijoituslapsen kanssa "elämä helpottuu". Hän on vanhemmissa kiinni aivan tauotta, meillä jopa öisin.
Päivisin todella juostaan tutkimuksissa, palavereissä, terapioissa ja mahdollisesti tapaamassa biologisia vanhempia ja sisaruksia.
Vaikka olen itse kasvatusalalla ja koulutettu on minutkin yllättänyt miten paljon nämä sijoitetut lapset vaativat, henkisesti.