Mitä voisin tehdä, kun kaverin koira hyppii vasten aina kun menen käymään? Koira on puoliksi siperian husky ja tosi iso, mutta siis ihan kiltti. Se kuitenkin aina tervehtii hyppäämällä päälle ja kerran nuolaisi poskeakin. Olen allerginen koirille, ja muutenkin vähän pelkään isoja koiria. Miten kaveri voisi opettaa koiraa niin ettei se enää hypi vieraiden päälle? Muutenkaan ei voi koiraa oikeen hihnassakaan silittää, koska se silti saattaa yhtäkkiä yrittää hypätä vasten tai vahingossa huitaista tassulla.
Vastaukset 2
- 3565
Opettamalla koira istumaan. Kun istuu saa tervehtiä, eli paijausta sulta tai kaverilta. Varsinkin nuoren koiran on vaikeaa olla kauaa paikallaan, eli pitää olla nopea ja silittää ennen kun peppu nousee maasta. Itse kyykkyyn menolla voi opettaa, että morjestaa saa, kun ihminen tulee itse samalle tasolle eikä tartte ottaa vastaan naamalle hyppivää koiraa. Mutta siis istumaan ja jos meinaa tulla hyppimään niin suuri eleisesti vaan kavahtaa taakse päin. Koira on hyvä ruumiinkielen lukija ja tajuaa ettei hyppimällä saa toivomaansa tervehdystä vaan karkaavan tai polvella hypyn estävän vieraan.
- istuen piitataan
Koiraan ei reagoida kuinkaan, kun se hyppii. Vasta kun se istuu, sitä tervehditään. Näin se oppii, että riehumalla on aivan turha kerjätä huomiota.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802077Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661269Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu281140- 1411038
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa145895- 98834
- 45737
- 62726
- 61696
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63682