Mesekamuja? ^_^

Heips! Ilman sen suurempia esipuheita voisin kertoa itsestäni muutaman sanan ja katsotaan herääkö kiinnostus tai vähintään uteliaisuus.
Olen siis vuosimallia -89 (tätä kirjoittaessa siis 22-vuotias) miehenalku, olen periaatteessa lahtelainen, mutta opiskelujen vuoksi asun Joensuussa vielä pitkän aikaa, vaikka saatankin välillä käydä perheeni luona. Olen jotakuinkin rauhallinen persoona, viihdyn yksin mutta välillä yksinäisyys tuntuu painavan. En tupakoi tai käytä alkoholia, sellainen ei kiinnosta. Pidän itseäni luotettavana ja pyrin suhtautumaan avoimesti erilaisia henkilöitä kohtaan. Osaan keskustella sekä kuunnella, tosin on aiheita joista on helpompi löytää keskusteltavaa.

Pidän todella todella kovasti animesta & mangasta ja olisi mukavaa jos itsekin pitäisit tai ainakaan ne eivät suoranaista inhotusta herättäisi. ^^' Animen lisäksi aikaa kuluu melko runsaasti myös erään mmorpg-pelin (Anarchy Online) pelailuun. Lisäksi mesetys ja kirjojen lukeminen ovat mukavaa ajanvietettä. Musiikin osalta mitään suosikkityylejä/-artisteja tms. ei suuremmin ole, mutta moni animen yhteydestä tutuksi tullut biisi on ollut mukavaa kuunneltavaa.

Pidän auringonlaskuista ja -nousuista, suloisista sekä pörröisistä asioista, luonnosta, yökävelyistä (en pelkää pimeätä), nauramisesta sekä monesta muustakin.. Sen sijaan esimerkiksi kesän tutut pörriäiset (ne kärpästä suuremmat otukset) eivät ole suosikkejani. Horoskooppimerkistäni (Kalat) huolimatta en ole mikään vesipeto vaan viihdyn hyvin kuivalla maalla.
Tuossa kai nyt muutama asia mainittuna, itsestään kun on joskus vaikeata kertoa.. utelias saa olla ja asioita saa kysellä ihan rohkeasti. =)

Olisi ihan kiva jos ikäsi olisi suht lähellä omaani, sanotaanko että se saisi heittää suunnilleen vaikka neljällä vuodella kumpaankin suuntaan. Jos kuitenkin ilmoitukseni herättää kovasti mielenkiintoa sinussa ja haluaisit ottaa yhteyttä niin tuo ikä saa heittää hieman enemmänkin. Saat olla sähköpostin kirjoittelija tai mesettäjä, mutta itse viihdyn enemmän mesen äärellä. Olisi mukavaa jos jaksaisit itsestäsi väsätä jonkinlaisen pienimuotoisen esittelyn sähköpostiini, mutta se ei silti ole vaadittua. Jos yhteydenpito lähtee sujumaan hyvin ja päästään paremminkin tutustumaan niin en pitäisi esimerkiksi tapaamista mahdottomana, varsinkin jos et ole kovin kaukaa. Täysin varmana tuota ei silti tulisi pitää.

Yhteystietoina voisin antaa sähköpostiosoitteeni, joka on samalla myös meseosoitteeni, mizufluffy(at)gmail.com. (at) = @
Jos lisäät suoraan meseen niin kerrothan vähintään mitä kautta löysit osoitteeni.
0159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mizufluffy kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu