Tulipa mieleen sellainenkin ihmettelyn aihe, ovatko kaikki saaneet sen mitä elämältä on odotettukin.
Menestykset, haaveet , unelmat, odotetut tunteet, ovatko todellakin kaikki saatu.
Itsestäni tuntuu että elämältä en ole saanut muuta kuin omat lapseni
Ehkä olen vain tyytymäton ihminen , ehkä tosiaankin vain sain komplekseja teini ajan vaikeista vuosista
Jopa rakkaus, kun lapset olivat pieniä , sitä sain antaa ja sain heiltä myös itsekin, olin tyytyväinen.
Mutta vielä nykyisinkin tunnen jotain kaipuuta , kaipuuta saamattomasta rakkaudesta ja hellyydestä
Toista ihmistä kaipaan, sellaista ihmistä joka myös tuntee jääneensä liian vähälle kaikesta hellyydestä , unelmoidensa täyttymättömyyksistä , sellaisesta rakkaudesta jota on odottanut, josta on haaveillut.
Koti ja hyvin toimeen tuleva elämä, sekin on tärkeää, niitäkin kaipaan,
Mitä on sellainen koti josta juuri yösijansa saa, mitä centtejä pyöritellen ihmettelee pystyisiko näillä tulemaan toimeen kuukauden loppuun asti,
Onko sinulla tosiaan kaikki hyvin--- minulla ei ole.
Menestykset, haaveet , unelmat, odotetut tunteet, ovatko todellakin kaikki saatu.
Itsestäni tuntuu että elämältä en ole saanut muuta kuin omat lapseni
Ehkä olen vain tyytymäton ihminen , ehkä tosiaankin vain sain komplekseja teini ajan vaikeista vuosista
Jopa rakkaus, kun lapset olivat pieniä , sitä sain antaa ja sain heiltä myös itsekin, olin tyytyväinen.
Mutta vielä nykyisinkin tunnen jotain kaipuuta , kaipuuta saamattomasta rakkaudesta ja hellyydestä
Toista ihmistä kaipaan, sellaista ihmistä joka myös tuntee jääneensä liian vähälle kaikesta hellyydestä , unelmoidensa täyttymättömyyksistä , sellaisesta rakkaudesta jota on odottanut, josta on haaveillut.
Koti ja hyvin toimeen tuleva elämä, sekin on tärkeää, niitäkin kaipaan,
Mitä on sellainen koti josta juuri yösijansa saa, mitä centtejä pyöritellen ihmettelee pystyisiko näillä tulemaan toimeen kuukauden loppuun asti,
Onko sinulla tosiaan kaikki hyvin--- minulla ei ole.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Onhan haaveileminen luvallista, jos kokee jääneensä vaille, eikä elämä siinä muodossa kun se nyt on tyydytä. Mutta en usko, että voi odottaa jonkun täyttävän tyhjiötä sisällään, itselläkin pitää olla jotakin antaa, muuten se voi käydä rasitukseksi mahdolliselle ystävällesi!
On niin paljon eri asioita, joilla voi täyttää elämänsä, jos tuntee siitä puuttuvan sisältöä, toisten huomioiminen ja rakastaminenkin on omalle mielelle hyväksi.
Se, jos mikä antaa onnea itsellekin, ei pelkkä toisilta saaminen!
Jos sanoisin, "olen saanut kaiken ja vielä enemmänkin" tai "en ole saanut mitään paitsi että on yksi toive toteutunut" valehtelisin.
Elämään kun sisältyy niin paljon. On toteutuneita toiveita ja pettymyksiä ja kaikkea siltä väliltä. Olen huomannut kuinka paljon syntymästä saatu luonne vaikuttaa miten sen elämänsä kokee.
Onnellinen se joka on saanut hyviltä haltijoilta positiivisen ja lyhytvihaisen (en keksi tähän muuta sanaa) luonteen.
Sellaisella luonteella pääsee helpommin vaikeuksien yli ja pystyy ne unohtamaan, sitä nostaa katseensa eteenpäin ja odottaa edessä olevan parempaa.
Tavallisinta on se, että muistot kultautuvat ja ikävät asiat painuu torjuttuna unohduksen alle. Ei ne sieltä iäksi poistu vaan monella jäävät elämään yleissävyksi taakkana.
Jos näin on, olisi varmaan pakotettava itsensä etsimään elämästä hyviä ja arvokkaita muistoja ja elämyksiä. Niiden ei tarvitse kooltaan niin ihmeellisiä ja suuria olla. Monet sanovat ikää myöten oppineensa iloitsemaan pienistä asioista.
Nyt on enää vähemmän aikaa odottaa parempaa, mutta kyllä sekin on jonkin kohdalle sattunut.
Jos potee rahapulan ja rakkauden puutetta niin olisi tietysti ihanteellista, että saisi ne samassa lahjapaketissa.
Jos tosiaan olet jo yli 70, tuntuu epätodennäköiseltä saada noin keskeisiä puutteita korjattua. Ei kai tuossa iässä perintöjä saada , tuskin tulee lottovoittoakaan. Harvoinpa liikkuu tämän ikäisten ovilla rakastavia ja rahakkkaita kosijoitakaan, kun ei kerta nuorempanakaan.
Hellyyden puute ilmeisesti vaivasi heti alkuunsa, sanot saaneesi sitä vain lapsiltasi. Monta vuosikymmentä olet tyytynyt tilanteeseen, eikö olisi parempi lakata tyhjiä kuvittelemasta. Saahan sosiaaliapua, jos on suoranaisessa nälässä ja puutteessa, tai ehkäne rakkaat lapset voi auttaa. Ei se ole kenenkään vieraan tehtävä, vaikka sinuun rakastuisikin. Vai onko aloitus vain provo, että saataisiin tänne tietyt taas hehkuttamaan täydellistä elämäänsä.
Minä en saanut edes lapsiakaan.
Terveys on kaukana täydellisestä.
Olosuhteet ja koti ovat hyviä, ja se, mikä on elämäni keskeisin asia, eli ihmissuhde, se on mainio ja antaa elämäniloa.
Kellä lienee täydellistä, ja mitä se täydellisyys sitten onkaan.
Pienistä palasista on onnensa revittävä.
Mitä hyödyttää vaipua negatiivisuuden joen pohjaan, kun joka päivä tuo edes pieniä onnen hippusia, kun vain osaa ne löytää ja sydämeensä tallettaa.
Kukaan ei saa kaikkea. Kaikkensa saa pienestä, kun ei hamua saavuttamatonta.
Haaveilijalle
Sanoisin sinulle että haaveilla ei paljon kokoon saa, kyllä on tehtävä lujasti elämän aikana töitä ja sittenkään ei voi sanoa että on kaiken saanut mitä on halunnut.
Minä en ymmärrä koko haaveilu sanaa, en eläissäni ole haaveillut mitään vaan olen katsonut mihin pystyn ja se on vienyt aina eteenpäin, kun yhden on saanut niin toista olen yrittänyt.
Tekisi mieli sanoa että - myöhäistä on myllyyn meno kun akanatkin on loppu....
Eli tässäiässä kun on jo luopumisen aikaa, niin liikoja ei kannata odottaa, vaan tyytyä siihen, mitä on elämänsä aikana saanut aikaseksi.
Jokaiselle on aikoinaan työelämässä annettu tilipussi, kysymys on vaan siitä, mitenkä kukin on sen sisällön käyttänyt.
Mietippä oikein tarkoin sitä parisuhdetta osaltasi, oisko siinä onni ja autuus, kun saa rinnalleen kumppanin jota sanot rakkaudeksi, niin ne tunteet voi hyvinkin pian lentää ikkunasta ulos kun sairaudet tulee ovesta sisään,
Olisitko valmis ottamaan kaiken " rakkaudesta " vastaan ja sen tunteen edestä uhraamaan itsesi, sillä tällä iällä sattuu ja tapahtuu, on huomioitava kaikki.
Maamoni kodista lähtiessäni en osannut kuvitella miten hyväksi elämäni oli muodostuva!
Tyytyväisyyteni johtunee vaatimattomista odotuksistani.
Niitä ei okeastaan ollut vaan tuonne 23:ksi saakka kelluin, milloin missäkin paikassa tai porukassa.
Senkin jälkeen, kun lähtökohta oli suunnilleen 0 oli melkein kaiki tapahtunut plussaa.
Olipa ikävän katkerasti sanottu...hehkuttamaan täydellistä elämäänsä.
Vain tuskan kautta voi elämää ymmärtää ja kiittää, mitä on elämältä saanut, ja itse omista lähtökohdistaan elämänsä tekee.
Tuolla jo oikeastaan eräässä toisessa ketjussa "hehkutin" elämää, mutta jatkanpa vielä. Tänään ajattelen näin, huomenna ehkä toisin.
Kaiketi intohimo elämään on ollut minun elämäni kantava voima.
Juuri pesin nämä kolme ikkunaani ulkopuolelta, intohimoisen touhukkaana, ja sekin tuotti suurta mielihyvää. Kerkisinpäs ennen pakkasia.
Mitä on epäonnistuminen elämässä. Ei mitään, ei koskaan "epäonnistu" elämässä. Onhan itsestään selvää, että kaikella on tarkoituksensa, kävipä niin tai näin. Eikä ihminen ole ylitse muiden...samaa luontoa olemme kaikki elollinen, jopa kalliot ja kivetkin.
Keskeneräinen loppuun saakka on levollista olla.
Läheinen on edelleenkin Kailaan runo Elämän ylistys.
Näytä minulle kasvosi läheltä, Elämä.
Suo minun palvoa niitä silmilläni.
Katso, olen rakastava niitä,
vaikka ne olisivat rumat.
Ruoki minua henkesi tulella, Elämä.
Astu suuni kautta ja sieraimistani sisään.
Sillä se ihminen, jota ei väkevä tulvasi
tempaa mukaansa matkalle
ikuiseen mereen,
hän on vain seisovaa vettä
ja mätänee.
Opeta minua, Elämä,
että minä osaisin avata sydämeni sinulle,
kun sinä palavassa pensaassa puhut.
Sillä sinun äänesi on sydänten kuolema ja elämä.
Ei ole sääli sitä sydäntä,
jonka sinä ristiinnaulitset omin käsin
tahi joka musertuu rautaisen anturasi alle:
sillä sen sydämen mitta on täysi.
Voi sitä sydäntä,
tuhannesti:
voi sitä sydäntä,
joka ei koskaan maistanut sinua, Elämä,
Jumalan matojen ihana ruoka.
Mitäkö olen saanut aikaan elämässä...en mitään....olen vain elänyt.
Ja oikeata metsää ei todellakaan näe ihminen, joka huomaa vain kauneimmat puut metsässä - onhan se toki helpompaa kuin lähteä ryteikköihin raivaamaan polkua pimennoissakin eläville puille.
"Ja katso, olen rakastava niitä, vaikka ne olisivat rumat..."
.
ikävästi sanottu, kyllä muutkin osaa rakastaa.
että vain he ovat intohimoisia, rakastavia ja eläneet hienon elämän, suurta narsismia. Muitten hiljainen onni ei ole muka mitään eikä varsinkaan taloudellinen hyvinvointi.
Pelkkää vedätystä!
Tarjoat kanssaihmisille tärpin oman, upean elämänsä hehkuttamiseen.
Hyvähän se on!
Myös vahingoniloiset ihmiset pääsevät hynistelemään onnessaan.
Kaikkinensa, perusteellisessa jeremiadissaan hyvä aloitus!
Epäiletkö ihmisen onnen olevuutta, todellisuudessa.
Moni meistä on saanut, ja saa onnen.
on onnen olevuutta, mutta ei aidosti onnelliset sitä käy täällä julistamassa.
-Sydämen kyllyydestä suu puhuu.-
Miksei saa puhua onnestaan. Kateellisen oma vika, jos se ottaa päähän.
Eivät kaikki ihmiset ole astuneet lehmän läjään.
*aidostionnellinenihminen*
niinhän se on että joillakin muuttuu pääkopassa velatkin saataviksi ja joku on lehmän paskaan astunut montakin kertaa.
Kateelliseksi leimaa toiset joka käänteessä vain se , joka on itse kateellinen.
Teepä niin, ihan vapaasti!
Suo anteeksi "nikki-epäilemättä", kun olen ollut tässä parina päivänä ihan onnellinenkin, pitkästä aikaa.
Otetaanpa vielä tutun runoilijamme sanoja tähän:
"Ken yhtä ihmistä rakastaa,
se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran voi itsensä unhoittaa,
se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen,
se tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vaan
oman onnensa aarteistaan.
Mitä siitä jos hän sua lemmi ei,
sa jolle lempesi annoit!
Hän antoihan sulle elämän
ja kuvaa sa kaunista kannoit.
Ja vaikka hän vaatisi elämäs taas,
niin kulkeos riemulla kuolemaas
ja julista virsillä Jumalaa,
kun kaunis niin oli maa.
Oi, kiitos sa Luojani armollinen
joka hetkestä, jonka ma elin,
kun annoit sa ruumihin tervehen
ja syömen mi sykähteli,
kun annoit sa tervettä kättä kaks,
kaks silmää sieluni ikkunaks,
ja hengen herkän ja avoimen
joka tuutia tuulosen.
Sua kiitän mä Luojani armollinen,
kun annoit sa kodin hyvän,
soit äidin niin hellän ja herttaisen
ja taaton niin tarmoa syvän, kun annoit myös pari ystävää
ja ne hyvää, en pyydä ma enempää,
ja annoit sa armahan isäinmaan,
jota kyntää ja rakastaa.
Ja kiitospa vihdoin viimeinen,
kun laulun lahjan sa annoit,
kun riemut ja murheet lapsosen
näin sävelten siivillä kannoit,
sen sulta, sulta ma yksin sain
ja sulle siitä mä vastaan vain
ja leiviskästäni tilin teen,
miten käytin mä kanteleen.
Soi, helise kulkijan kannel vain!
Halo aaltoja laulajan haaksi!
Käy purjehin täysin ja pullistuvain,
jätä välkkyvä jälki taaksi!
Ja vaikka mun nuorena laineet vei,
niin eipä se hukkahan vaipunut, ei,
joka upposi laulujen laineisiin
ja lempensä unelmiin.
Se soutavi seljässä delfiinein
ja sen lempeä lainehet laulaa
ja kanssa Vellamon impyein
se aikojen aalloilla kaulaa.
Oi, viritä virtesi, nuori mies!
Voi, pian se riittyvi rinnan lies
ja vanhuus jo sauvoilla hoippuen saa.
Anna kanteles kajahtaa."
Enempiä selittelemättä....näin vain tällä kertaa.
En tiedä olenko saanut elämältä kaikkea enkä olenko jäänyt jotain ilman, tämänkin verran maailmaa taivaltaneena näin näen.
Työntäyteisiä ovat kaikki päiväni olleet, siinä iloittiin ja jos tarvetta oli itkettiinkin, kiukuteltiin ja myös hakattiin ja suukoteltiin.
Rankkoja ja raskaita kausia joskus, ja kun niistä selvinneenä pääsi elämän suvantoon nauttimaan tasaisesta arjesta, osasi sillekin antaa oman arvonsa.
Elämässä pitää olla kaikkea laatua, eihän muuten osaa arvostaa hyviä hetkiä tarpeeksi.
Jos pitää jotain jäädä tämän taseen viivan alle, niin merkillä sen merkitsen.
Yksitellen lueteltuna löytyy kaikkea mahdollista jotka joskus raastaa mutta niistä selviää ja on selvitty.
Korjata pitää tuli niin raju virhe ..... ja myös "hakattiin" ja suukoteltiin.
Po. halattiin, nyt näyttää paremmalta.. ;-D
ainutlaatuista , että on ihan suukoteltu ja halattu.
Eikö tämä elämä olekaan hyvä. Olisiko minun oitänyt kerätä laareihin jotakin enemmän kuin mitänyt kohtuudella itse tarvitsen. Arvostetaankohan minua kun en ole arvannut käyttäytyä arvostettavalla tavalla? Olen pitänyt jotenkuten huolta niistä ihmiseistä joita on saman katon alle jostakin tullut, pari lastakin ja nytkin tuosta naisväestä. Enkä sentakia arvostusta itselleni tarvitse, pyydä, tai vaadi. Autostakin olen huolehtinut, enkä pysäköi väärin. Aivan oman mukavuuden ja lähimpien samoin. Ihan tavallista elämää.
Sama täällä, ihan tavallista elämää hyvine ja huonoine puolineen.
Olisihan se mukavaa jos olisi vierellä sellainen henkilö joka olisi nuomaavainen hellä ja muutenkin fiksu.
,
Onnesta en tiedä mitä siihen sanoa , ehkä joskus olen onnellinenkin ollut.
En tiedä minkälaista olisi omistaa taloudellista hyvinvointia, en ole sitä koskaan kokenut, olisiko se onnea vaiko sitä mitä on tullut joskus toivottua.
Onko se onnea jos omistaa auton hienon talon ja leveän toimeentulon, siitä en tiedä sanoa myöskään mitään, koska ei ole mitkään noista kohdalleni osuneet.
En edes muista, mistä olen joskus unelmoinut, kai hyvästä elämästä.
S e mitä on ollut on työtä ja tuskaa ollut, sanotaan vaikka noin.
Realisti, fatalisti tai onanisti.
Kaikilla lienee yhtä hyvä mahdollisuus tyytyväiseen elämään kunhan eivät ryhdy ajattelemaan toisten aivoilla!
Kun elää omien, todellisten tarpeidensa mukaan ottamatta turhia paineita ympäristöstä niin hyvin menee.
On turha puristella kiveksiään omien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevien asioiden kanssa.
Maailman rauha, Afrikan nälänhätä, naapurin uusi auto jne.
Myös aikaisemmat omat mokat kuuluvat niihin.
Kun on mielestään tehnyt omansa ja läheistensä hyväksi parhaansa niin eiköhän se riitä tyytyväisyyden perusteeksi.
Hyvin menee kun ei vertaa eikä valita!
Tai....irrealisti, rationalisti, sexisti !!!
Ettei menis liian vakavaks....
Oman korteni olen kekoon kantanut.
Hyvää yötä, olkoon Onni tai onni myötä!
En uskonut eläväni edes 50v. En säästänyt palkastani mitään, koska uskoin kaiken jäävän sukulaisille.
Nyt elämä eläkkeellä ollessa on niukempaa, mutta katsonkin eläväni lisäaikaa. Niin että sikäli katson olevani onnekas.