hohhoijaa

Lueskelin muutaman jutun tästä omaan ikäluokkaani kuuluvasta "palstasta".
Jepulisjee, tässähän ei ole mitään mieltä, ihan järjetöntä touhua, ei siis päätä eikä häntää.
En tiennyt mitä odottaa mutta en tällaista kirjoittelua mikä sopisi tonne vähän nuoremmille.

Mikä tämän tarkoitus on, mitä täältä haetaan? Itse ajattelin katsella olisiko mitään kivaa/järkevää juttua/kirjoitusta/mielipidettä johon ottaa osaa, mutta näytti olevan ihan turhaa.
En tarkoita tällä sitä, että juuri mä olen "liian vanha" tälle osastolle, tai muuten vaan tiukkis, ei suinkaan vaan oikeastaan päinvastoin, vaikka olen 46 niin esim. oman ikäiset miehet tuntuu jotenkin niin "ukkoontuneilta", mutta ovat silti oman ikäisiä ja luulin, että tästä iästä löytyisi myös jo jotain järkevääkin. Eipä löytynyt.
212621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Olen ihmetellyt samaa.
Kaipaisin keskustelua maailman menosta aikuisten kesken. Tietääkö joku missä sitä olisi?
Ja samoin mistä löytyisi aikuisten asiallinen chat-kanava. Olen vähän käynyt näidenkin sivujen ikäryhmächäteissä, mutta lähes aina se ensirepliikki on "minkä nökönen oot, kelpaako seura", aloita siinä sitten keskustelua.

Äänestä
  • Hakusessaan on. Yleiskeskustelua aikuisille on ollut etsinnässä tässä itselläkin, mutta heikohkolla menestyksellä :(

    Harrastesivustoilla on hyviä keskusteluja, mutta ne ovat niin rajallisia aihepiiriltään. Tokihan harrasteista on kiinnostavaa jutustaa, mutta "mualiman parantamiseen" sopivaa foorumia en ole löytänyt minäkään.

    Avoimet foorumit taitavat olla lähinnä lasten ja lapsenmielisten temmellyskenttiä. Ihan hauskaa tiettyyn rajaan heittää kevyttä juttua ja joutavaa jorinaa, mutta toisinaan tekisi mieli jättää väliin ne "mene hoitoon" ja "ota lääkkeesi" ja "vittu sä oot idiootti" ym kommentit. Niitä tuppaa tulemaan, jos alkaa kirjoittaa syvällisempiä ja haastaa ihmisiä oikeaan keskusteluun.

    Muuan keino voisi olla: ehdotetaan ylläpidolle tänne uutta keskusteluryhmää. Se voisi olla otsikoltaan vaikkapa "Aikuista asiaa". Palstan sefuksi hillitty ja hallittu tyyppi ja keskusteluihin tulevista häirikköviesteistä systemaattinen käytäntö, että tehdään ilmoitus asiattomasta viestistä.

    Äänestä

  • nettisurffari (m40) kirjoitti:

    Hakusessaan on. Yleiskeskustelua aikuisille on ollut etsinnässä tässä itselläkin, mutta heikohkolla menestyksellä :(

    Harrastesivustoilla on hyviä keskusteluja, mutta ne ovat niin rajallisia aihepiiriltään. Tokihan harrasteista on kiinnostavaa jutustaa, mutta "mualiman parantamiseen" sopivaa foorumia en ole löytänyt minäkään.

    Avoimet foorumit taitavat olla lähinnä lasten ja lapsenmielisten temmellyskenttiä. Ihan hauskaa tiettyyn rajaan heittää kevyttä juttua ja joutavaa jorinaa, mutta toisinaan tekisi mieli jättää väliin ne "mene hoitoon" ja "ota lääkkeesi" ja "vittu sä oot idiootti" ym kommentit. Niitä tuppaa tulemaan, jos alkaa kirjoittaa syvällisempiä ja haastaa ihmisiä oikeaan keskusteluun.

    Muuan keino voisi olla: ehdotetaan ylläpidolle tänne uutta keskusteluryhmää. Se voisi olla otsikoltaan vaikkapa "Aikuista asiaa". Palstan sefuksi hillitty ja hallittu tyyppi ja keskusteluihin tulevista häirikköviesteistä systemaattinen käytäntö, että tehdään ilmoitus asiattomasta viestistä.

    "maailman menoa" palstaa!

    Äänestä

on lopuksi knoppailua ja sivistyssanoilla höystettyä esiintymistä. Ei anna lopulta mitään ihmiselle.

Naisissa on havaittavissa usein pyrkimystä elää mielikuvitusmailmassa ja he haaveilevat esittelevänsä ystäväpiirissään korkean sivistyksen omaava miehen, jota ystävättäret kadehtivat.

Ei todellisuudessa arkielämässä voi elää noin. Jossain vaiheessa elämää pääsee tältä sivistyneeltäkin puolisolta kunnon pieru ja ehkä ero tulee ajankohtaiseksi.

Äänestä
  • Ei kyse ole siitä mitä kirjoitit.

    Ihmisillä on taipumusta elää mielikuvitusmaailmassa niin miehillä kuin naisilla, ei vain naisilla.
    Itselläni on voimakas mielikuvitus ja eläminen sen kanssa on paljon rankempaa kuin ihmisellä jolla mielikuvitusta ei ole, mutta silti en sitä pois antaisi, mutta sekään ei tarkoita sitä, että eläisin siellä mielikuvitusmaailmassa. Minulle ainakin elämän realiteetit ovat sen verran kovat, että se on mahdotonta, enkä kyllä haluaisikaan "elää" jossakin utopiassa.

    Sinulla sitten on varmaan käynyt niin, että olet tavannut naisen/naisia joka/jotka haaveilee siitä mistä kirjoitit, minulle henk.koht. riittää se, että rakastan sitä miestä, miehellä kyllä täytyy olla älyä, sille en voi mitään etten ihastu mihinkään tumpeloon, kun ei iske niin ei, mutta todellakaan en halua, että yksikään ystävättäreni kadehtisi minulta miestäni, kai olet senkin kuullut mitä naiset, ns.ystävät voivat juuri kadehtiessaan tehdä?

    Arkielämä hajuineen, riitoineen jne. tulee kyllä suhteen jossakin vaiheessa eteen, mutta mieluummin ei heti alussa. Sitä ihanampaa se on mitä pidemmälle romanttisuus pysyy kuvioissa. Mikään ei ole ikuista, ei myöskään ihmissuhteet ja sen arjen kanssa eletään kyllä pidempään kuin sen romanttisuuden.
    Ikävä kyllä, varmaankin useimmat miehet ajattelevat tavallasi eivätkä voi ymmärtää sitä kuinka hyvää suhteelle romantiikka/-tisuus tekeekään.

    En etsinyt tältä palstalta knoppailua ja sivistyssanoilla höystettyä keskustelua, vaan järkevää asiaa, jutustelua, joka on eri asia miten ymmärsit sen.

    Äänestä

  • N46 kirjoitti:

    Ei kyse ole siitä mitä kirjoitit.

    odotat siltä mieheltä, johon rakastuisit?

    Ne odotukset ovat monesti täysin mahdottomia. Jos löydät sellaisen miehen, joka vastaa sinun odotuksiasi, onko sinulla kiiltokuva? Mies tai nainen joka huolehtii omasta viehättävästä olemuksestaan kiitettävästi on usein narsisti.

    Hän laittautuu huolella ja huolitellusti mutta, kun seuraa tälläistä henkilöä, hän rekisteröi aina millaisen vaikutuksen hänen esiintymisensä aiheuttaa ympäristössä. Ei hän laittaudu oman puolisonsa takia, senhän hän on jo saanut, mutta hänellä on uusi valloitus jo mielessä ja hän saavuttaa tyydytyksen vasta.....?

    Muista, että ollessasi ylpeä omasta puolisostasi, onko hän ylpeä myös sinusta. Jos suhde perustuu jatkuvaan valloitukseen ei sillä ole tulevaisuutta.

    Oma käsitykseni suhteen kestävyydestä perustuu pelkästään luottamukseen, jos luottaa toiseen ja toinen on tai ainakin yrittää olla luottamuksen arvoinen on suhteessa rakkautta.

    Äänestä

  • viki kirjoitti:

    onko se huono asia, jos suhde perustuu aina uuteen valloittamiseen? Ettei pidä toista itsestään selvänä, vaan haluaa tehdä asian eteen koko ajan jotain, ei pelkästään ulkonäöllään vaan myös muuten?

    Joo, kyllä tiedän, että kun kriteerit on kovat niin jää luu käteen.

    Mutta kun löytäisi miesten joukosta sen joka kiinnostaa henkisesti, siis tyyppi ei saa olla tyhmä, ulkonäkö on sivuseikka, jos kemiat pelaa muuten, niin näöllä ei pitäisi alkututustumisen jälkeen olla väliä, luottamus on ehdoton, mutta sellaista miestä ei vielä ole vastaan tullut, ikävä kyllä. Ja jos sitä jotakin kemiaa ei ole niin sitä ei ole vaikka mies olisi kuinka jumalallisen näköinen tahansa.

    Ehkä sitten rakastunkin narsistiin jos narsistin määrittely on lausumaasi, minun mielestäni se ei ole niin kuin sanoit, mutta en voi kuvitellakkaan ihastuvani ihmiseen joka ei omasta hygieniasta ja muutenkin ulkoisesta olemuksestaan pidä huolta. Itse en seurustele tällähetkellä, mutta sanotaanko nyt sitten niin, että ihan omaksi ilokseni hoidan kuntoon itsessäni myös ne paikat joita ei näy vaatteet päällä.

    Ja jos minulla nyt olisi mies vieressä niin takuuvarmasti laittautuisin silloin hänen vuokseen ja sitä kautta myös itseni vuoksi.

    Kyllä nyt herää epäilys, että olet jonkun naisen kohdalta kokenut jonkinlaista vääryyttä, minä ainakaan en ajattelekaan "uusia valloituksia" jos seurustelen, ei kaikki ihmiset toimi näin kuin sanoit. Nähtävästi sinun parisuhde on sitten perustunut tähän jatkuvaan valloitukseen, ikävää jos niin.

    Äänestä

  • philippa kirjoitti:

    onko se huono asia, jos suhde perustuu aina uuteen valloittamiseen? Ettei pidä toista itsestään selvänä, vaan haluaa tehdä asian eteen koko ajan jotain, ei pelkästään ulkonäöllään vaan myös muuten?

    se valloitus. Vanhustentalolla? Eihän suhteesta tule mitään vakavaa, jos on koko ajan epävarma ja tarve valloittaa.

    Valloitus on mielestäni esileikin ensimmäinen vaihe, ei kuulu vakiintuneeseen suhteeseen. Parisuhteeseen kuuluu luottamus ja kiintyminen.

    Äänestä

  • N46 kirjoitti:

    Joo, kyllä tiedän, että kun kriteerit on kovat niin jää luu käteen.

    Mutta kun löytäisi miesten joukosta sen joka kiinnostaa henkisesti, siis tyyppi ei saa olla tyhmä, ulkonäkö on sivuseikka, jos kemiat pelaa muuten, niin näöllä ei pitäisi alkututustumisen jälkeen olla väliä, luottamus on ehdoton, mutta sellaista miestä ei vielä ole vastaan tullut, ikävä kyllä. Ja jos sitä jotakin kemiaa ei ole niin sitä ei ole vaikka mies olisi kuinka jumalallisen näköinen tahansa.

    Ehkä sitten rakastunkin narsistiin jos narsistin määrittely on lausumaasi, minun mielestäni se ei ole niin kuin sanoit, mutta en voi kuvitellakkaan ihastuvani ihmiseen joka ei omasta hygieniasta ja muutenkin ulkoisesta olemuksestaan pidä huolta. Itse en seurustele tällähetkellä, mutta sanotaanko nyt sitten niin, että ihan omaksi ilokseni hoidan kuntoon itsessäni myös ne paikat joita ei näy vaatteet päällä.

    Ja jos minulla nyt olisi mies vieressä niin takuuvarmasti laittautuisin silloin hänen vuokseen ja sitä kautta myös itseni vuoksi.

    Kyllä nyt herää epäilys, että olet jonkun naisen kohdalta kokenut jonkinlaista vääryyttä, minä ainakaan en ajattelekaan "uusia valloituksia" jos seurustelen, ei kaikki ihmiset toimi näin kuin sanoit. Nähtävästi sinun parisuhde on sitten perustunut tähän jatkuvaan valloitukseen, ikävää jos niin.

    (suomalaisen), joka ei käy päivittäin suihkussa ja hoida hygieniaa hyvin. Käsitän sinun etsivän miestä, jolla on aina silkkipaita, solmio ja limukengät varusteena (kokoom. Ben). Ei kunnon mies, joka on omistautunut puolisolleen ja perheelleen voi kulkea noissa varusteissa valloittamassa naisia, jos hän kulkee niin voit olla varma, että häntä isketään yhtenään, etkä saa omistaa häntä yksin.

    Me miehet olemme henkiseltä rakenteeltamme melko yksinkertaisia, jos saamme kotona kaikki tarpeemme tyydytettyä, olemme laiskoja eikä meillä ole tarvetta uusiin valloituksiin.

    Mutta jos viet miehen tilaisuuksiin jossa hän joutuu tutustumaan muihin naisiin, löytyy varmasti joku nainen joka osaa herättää hänessä sen valloittajan.

    (Pitää tehdä töitäkin välillä)

    En nähtävästi osaa kirjoittaa ymmärretysti.

    Jos nyt puhutaan miehen etsimisestä (ja jos puhutaan mitä halutaan, ei siis mihin törmätään ja mitä saadaan) niin itse haluan miehen joka kulkee farkuissa ja bootseissa, toki jos mennään kunnon juhliin on asiallista osata pukeutua sinne asian vaatimalla tavalla.

    Olen kasvanut alle kouluikäisestä miesvoittoisessa maailmassa (en tarkoita isääni, mahdollisia veljiä tai muita mies puolisia sukulaisia) ja tehnyt melkein pelkästään mies-ryhmän kanssa kanssa työtä, tiedän erittäin tarkkaan miten "yleistettynä mies" käyttäytyy, ja painotan sanaa yleistettynä, tiedän toki, että poikkeuksiakin on mutta eipä ole tullut vastaan.

    Olen aikanaan pakosta joutunut viettämään aikaani kaikenlaisissa juhlissa, näin tarpeekseni mitä siellä tapahtuu, pätee tällaisiinkin tilaisuuksiin se mitä kirjoitit miesten henkisen rakenteen yksinkertaisuudesta, tässä kohtaa voi unohtaa sanan laiska.

    Eli, niin paljon kuin tähän ikään mennessä olen miesten kanssa ollutkin tekemisissä, en ole nähnyt miestä joka on omistautunut puolisolleen ja perheelleen niinkuin sanoit. Tuntuu todella pahalta, jopa asian kirjoittaminen tähän tuntuu kauhealta, mutta minä en voi siihen vaikuttaa millään tavalla. Tiedän myös sen, että en todellakaan ole näitten ajatusten kanssa yksin, lukematon määrä naisia on samaa mieltä, toki löytyyhän niitäkin jotka ovat päinvastaista mieltä.

    Kirjoitit kunnon miehestä, missä näitä kunnon miehiä liikkuu?

    Me kaikki ihmiset olemme erilaisia ja niin pitääkin, mutta harvoin jos koskaan tulee rehellistä ihmistä vastaan. Haluaisin todellakin törmätä yhtä rehelliseen ihmiseen kuin itse olen ihmis-suhteissa, olen kyllä jo luopunut siitä toiveesta, takkiin tulee niin miesten kanssa kuin naispuolisten kavereittenkin ja se on todella surullista.
    Mihin siis maailma on menossa, voisi kysyä.

    Harvemmin sitä näillä saiteilla noin selväpuheista leidiä tapaa.
    Onpa hyvä ettei ole törmätty, se olis menoa taas..:)

    Äänestä

  • viki kirjoitti:

    se valloitus. Vanhustentalolla? Eihän suhteesta tule mitään vakavaa, jos on koko ajan epävarma ja tarve valloittaa.

    Valloitus on mielestäni esileikin ensimmäinen vaihe, ei kuulu vakiintuneeseen suhteeseen. Parisuhteeseen kuuluu luottamus ja kiintyminen.

    mä en halua uskoa, että valloittaminen loppuu, hyvästä vakaasta ja luottamuksellisesta suhteesta.

    Mä haluan yhä uudestaa, joka päivä, nähdä sen valloittavan hymyn. Ja sen velmun ja vekkulin kipinän silmissä, joka saa minut valtaistumaan.

    Äänestä

  • kristiina kirjoitti:

    ...kauniisti sanottu, kristiina. Jopa tällainen ei-niin-parisuhdeuskovainen tyyppi liikuttui.
    Valtaistumaan?

    Äänestä

  • Thoss kirjoitti:

    ...kauniisti sanottu, kristiina. Jopa tällainen ei-niin-parisuhdeuskovainen tyyppi liikuttui.
    Valtaistumaan?

    valloitettu on mun mielestäni myös valtaistettu, kaiketi sydämestäänkin voi sanoa niin. sinne on joku asettunut asumaan, vallannut alaa. jättänyt jäljen, josta saa voimaa, jonka voi kokea ilona, hyväksymisenä, luottamuksena, uskona, toivona ja rakastamisena. kuka mitenkin asioita kokee.

    tosin, onhan niitä barbaarivalloittajiakin... mutta, mieluummin ajattelen asian valoisaa puolta.

    valtaistuminen, ja voimaantuminen ovat suomenkielen käännöksia sanasta empowerment

    Barbaarivalloittaja ei ole koskaan moittinut naista kylmäksi ja kuivaksi.

    Tuo ihannointi valtaistumisesta ja voimaantumisesta on pelkästään hyvinvointivaltion poispilatuista, kaikenkokeneista, elämäänkyllästyneistä, seksissärypeneistä naisenkuvatuksista, edistyksellistä. Eikä sillä ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa.

    Äänestä

  • sepe kirjoitti:

    sun todellisuus on sellainen kun sä haluat siitä tehdä. ja elät niin kuin haluat.

    mut anna mun elää ihan mun laistani elämää, ehkä hömppänä ja hyväuskoisena, se tuskin haitannee sinua.

    nimim. "ei niin kauheesti kokenut, elämännälkäinen ja elämäänsä tyytyväinen sinkku"

    Äänestä

  • N46 kirjoitti:

    En nähtävästi osaa kirjoittaa ymmärretysti.

    Jos nyt puhutaan miehen etsimisestä (ja jos puhutaan mitä halutaan, ei siis mihin törmätään ja mitä saadaan) niin itse haluan miehen joka kulkee farkuissa ja bootseissa, toki jos mennään kunnon juhliin on asiallista osata pukeutua sinne asian vaatimalla tavalla.

    Olen kasvanut alle kouluikäisestä miesvoittoisessa maailmassa (en tarkoita isääni, mahdollisia veljiä tai muita mies puolisia sukulaisia) ja tehnyt melkein pelkästään mies-ryhmän kanssa kanssa työtä, tiedän erittäin tarkkaan miten "yleistettynä mies" käyttäytyy, ja painotan sanaa yleistettynä, tiedän toki, että poikkeuksiakin on mutta eipä ole tullut vastaan.

    Olen aikanaan pakosta joutunut viettämään aikaani kaikenlaisissa juhlissa, näin tarpeekseni mitä siellä tapahtuu, pätee tällaisiinkin tilaisuuksiin se mitä kirjoitit miesten henkisen rakenteen yksinkertaisuudesta, tässä kohtaa voi unohtaa sanan laiska.

    Eli, niin paljon kuin tähän ikään mennessä olen miesten kanssa ollutkin tekemisissä, en ole nähnyt miestä joka on omistautunut puolisolleen ja perheelleen niinkuin sanoit. Tuntuu todella pahalta, jopa asian kirjoittaminen tähän tuntuu kauhealta, mutta minä en voi siihen vaikuttaa millään tavalla. Tiedän myös sen, että en todellakaan ole näitten ajatusten kanssa yksin, lukematon määrä naisia on samaa mieltä, toki löytyyhän niitäkin jotka ovat päinvastaista mieltä.

    Kirjoitit kunnon miehestä, missä näitä kunnon miehiä liikkuu?

    Me kaikki ihmiset olemme erilaisia ja niin pitääkin, mutta harvoin jos koskaan tulee rehellistä ihmistä vastaan. Haluaisin todellakin törmätä yhtä rehelliseen ihmiseen kuin itse olen ihmis-suhteissa, olen kyllä jo luopunut siitä toiveesta, takkiin tulee niin miesten kanssa kuin naispuolisten kavereittenkin ja se on todella surullista.
    Mihin siis maailma on menossa, voisi kysyä.

    Sinä kirjoitat hienosti ja täysin ymmärrettävää tekstiä ,älä siitä murehdi,no kunnon miehiä misskö,minä näen heitä päivittäin erilaisissa touhuissa,ja iltasella oikein sydäntä riipoo kun joku isä työntelee lastenvaunuja jätskikioskia kohti,heitä on autotalleissa ,missä vaan,kukin lajinsa mukaan,aivan samoin kuin naisia,mutta löydäpä se jostain ,jota kaipaat ohos,tuntuu kuin olisi autiomaassa ja yksin

    Äänestä

Tällaista on "kasvoton" keskustelu!
Jos nimimerkkien tilalla olisi henkilön todellinen
nimi ja paikkakunta, niin keskusteluja kävisivät ainoastaan......., niin, minkälaiset ihmiset täällä todella vaihtaisivat ajatuksiaan ja mikä olisi osanottajamäärä?
Lopuksi kysymys kaikille: miksi kirjoitat asioita, joita et julkisesti pysty esittämään?
Mielipiteitä, kanssaihmiset!

Äänestä
  • Joskus on vaan kiva jutella kasvottomasti, ei se sitä tarkoita etteikö samoja asioita vois puhua, vaikka työpaikan kahvipöydässä.Ei tää mikään ikökysymyskään ole vaan vaihtoehtoinen keskustelufoorumi. Ja onhan joskus kiva kokeilla kepillä jollain aremmallakin asialla tuntemattomien kanssa.
    Chateissä ei todella keskustella,vain moikkaillaan ja hölistään.

    Äänestä

Kyllä se jossain siinä pään ja hännän välillä totuus kuitenkin on. Sitä pitää etsiä. Maita ja mantuja olen kiertänyt, mutta vakuutan,vakuutan, että hyvät aiheet löytyy ihmisestä itsestään. Oma valmius on tärkeää. Näe muiden herkkyys ja aloita uusi nero keskustelu, niin vastaan kaksin verroin paremmin. Herättääkseni sinut ja muut nuriesevat naiset sanon, että eikö teillä itsellänne ole lainkaan luovuutta aloittaa mitään juttua - ainoa kykynne on nurista! Oletko muuten käynyt Aitutakilla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

N46 kirjoitti:

Lueskelin muutaman jutun tästä omaan ikäluokkaani kuuluvasta "palstasta".
Jepulisjee, tässähän ei ole mitään mieltä, ihan järjetöntä touhua, ei siis päätä eikä häntää.
En tiennyt mitä odottaa mutta en tällaista kirjoittelua mikä sopisi tonne vähän nuoremmille.

Mikä tämän tarkoitus on, mitä täältä haetaan? Itse ajattelin katsella olisiko mitään kivaa/järkevää juttua/kirjoitusta/mielipidettä johon ottaa osaa, mutta näytti olevan ihan turhaa.
En tarkoita tällä sitä, että juuri mä olen "liian vanha" tälle osastolle, tai muuten vaan tiukkis, ei suinkaan vaan oikeastaan päinvastoin, vaikka olen 46 niin esim. oman ikäiset miehet tuntuu jotenkin niin "ukkoontuneilta", mutta ovat silti oman ikäisiä ja luulin, että tästä iästä löytyisi myös jo jotain järkevääkin. Eipä löytynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu