Entisen pellon käyttöönotto

Omat eväät

Ohjeet ja neuvot ovat nyt tarpeen 10v villinä kasvaneiden peltolohkojen uudelleen ottamisessa käyttöön.
Kasvavat tällä hetkellä mm melkein metristä juolavehnää, nokkosta (ehkä hukkakauraa) ja ties mitä rikkakasvia täynnä. Kokonaispinta-ala hehtaarin ja kolmessa lohkossa. Tukia ei saa ja ei niillä edes väliä.
Työvälineitä löytyy raivaussaha, jolla osan jo kasvaneista koivunaluista katkoin. Ei onneksi ole vallanneet kuin harvakseltaan ja yhdestä kohtaa tiheämmin. Juuret lienee lähtevät traktorilla vetämällä, vaikka tukkisaksilla?
3-siipinen sarka-aura löytyy sen traktorin lisäksi, ettei ihan kuokalla tarvitse puuhastella. Pitäisikö rikkakasvit nyt syksyllä niittää vai myrkyttää? Mikä myrkky ja riittäisikö reppuruisku? Kovin rajusti ei uskalla poisonia levittää, kun juomavesikaivo on 40m päässä lohkoista. Tarkoitus olisi kuitenkin kääntää pellot ennen talvea.
Hevosenlantaa saisin tarvittaessa lannoikkeeksi tutulta ilmaiseksi.
Lohkoihin tarkoitus ensi vuonna istuttaa perunaa, porkkanaa, lanttua ja jotain muuta jos mieleen tulee. Tulevaisuudessa saa vuoroteltua potun kanssa lohkolta toiselle.

1

2014

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pönttö-Einari

      Jollakin glyfosaatti valmisteella ruiskutus mm. Roundub, Glyfonova Bio, käyttömäärä n. 3 litraa/ha, tehoaa varmasti noin parissa viikossa. Nuo 3-siipiset sarka-aurat riittää ihan hyvin tuon maan kääntämiseen ja pienellä kyttäämisellä saat todella hyvää jälkeäkin, kun maltat odotella ensimmäisiä pieniä pakkasia ja auraat sen maan kohmeisena, eli pinnastaan vähän jäätyneenä. Noin pienellä alalla se onnistunee varsin helposti. Tuolloin pienet juurakot ja villiintynyt heinä sun muut roinat ei juurikaan haittaa ja jos kyntäminen on vähänkään lapasessa, niin jälki on erinomaista.
      Kyntämisen suhteen on muistettava, että hieman haistelet sitä peltoasi, että mihin suuntaan sitä on mahdollisesti edellisen kerran käännelty auroilla ja koetat kääntään sen nyt päinvastaiseen suuntaa, että et tee ihan "kuppia" siitä taikka "ruutana-allasta", joka tapauksessa nyt syksyllä se maa on käännettävä tässä tapauksessa, jos mielit ryytimaata perustaa siihen keväällä. Muista, että vanha sanonta; "parempi sian kynnös syksyllä, kuin miehen kynnös keväällä" pitänee paikkansa vielä tänäkin päivänä joiltakin osin. Keväällä kynnettynä suosittelen tuota peltoasi, jos ruiskutus jää kovin myöhään nyt syksyllä ja jos myrkkyjä pelkäät, niin voit tietty levittää vain pienen n. 1,5 litraa/ha tuota glyfosaattia ja jättää sen kyntämisen keväälle, mutta en sitä suuremmin suosittele, tuppaa kuitenkin ne heinämäiset rikkakasvit alkamaan rehottaamaan. Nyt olisi tilaisuus päästä niistä kerralla eroon kunnon käsittelyllä, jatkossa voit sitten kasvien vuorotuksella ja täsmäruiskutuksilla pitää rikkoja loitolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe