Jättipetos: maineikas pokeripalvelu olikin pyramidihuijaus
Full Tilt Poker on yksi internetin tunnetuimmista pokeripalveluista. Nyt Yhdysvaltojen syyttäjävirasto sanoo, että palvelu on paljastunut eräänlaiseksi pyramidihuijaukseksi. Palvelun johto – johon kuuluu joitakin pokerimaailman tunnetuimpia tähtiä – varasti satoja miljoonia euroja pelaajien rahoja.
Yhdysvaltojen syyttäjänviraston New Yorkin piiri on nostanut uusia syytteitä (pdf) Full Tilt Poker -pelipalvelua vastaan.
Syyttäjän mukaan pokeripalvelu takasi asiakkaille, että heidän pelitileillään olevia varoja säilytetään turvallisesti. Varat ovat nostettavissa minä hetkenä hyvänsä. Peliyhtiö vakuutti useaan otteeseen, että pelaajien rahat pidetään erillään, eikä yhtiö koske niihin.
Pelitileiltä vietiin 325 miljoonaa euroa
Näin ei kuitenkaan ollut, sanoo syyttäjä. Pokeripalvelu vei käyttäjien rahoja 440 miljoonan dollarin (noin 325 miljoonaa euroa) edestä vuoden 2007 jälkeen. Nämä rahat annettiin pelipalvelun johdolle ja omistajille.
Rahoja ei otettu yhtiön voitoista vaan pelaajien rahoista. Jos kaikki pelaajat olisivat halunneet rahansa heti takaisin, niitä ei olisi voitu maksaa.
Syyttäjän mukaan Full Tilt Poker oli edelleen velkaa pelaajilleen noin 390 miljoonaa dollaria maaliskuussa. Yhtiön omassa kassassa varoja oli kuitenkin vain noin 60 miljoonaa dollaria.
Pyramidi alkoi sortua kesällä
Huhtikuussa syyttäjä nosti kanteen Full Tilt Pokeria vastaan Yhdysvaltojen uhkapelilakien rikkomisesta. Myös muita pokeripalveluja haastettiin samasta syystä (Nettipokerin maailma järkkyi: pidätyksiä, palvelut kiinni...).
Tämän jälkeen Full Tilt Pokerin varat alkoivat huveta, ja pyramidihuijauksen kaltainen petos alkoi rakoilla.
Syytteitä on nostettu myös pokeriyhtiön johtoa vastaan. Syyttäjä toteaa, että esimerkiksi tunnetut pokeritähdet Chris Ferguson ja Howard Lederer nostivat kumpikin laittomasti kymmeniä miljoonia dollareita pelaajien tileiltä.
Syyttäjä ei tässä vaiheessa kerro tarkempia tietoja yhtiön rahatilanteesta tai siitä miten pelaajien rahoille käy.
(TK 21.9.2011 klo 9.59)
Jättipetos: maineikas pokeripalvelu olikin pyramidihuijaus
33
521
Vastaukset
Huijaus on huijausta. Kannattaako niitä rahoja muiden tileillä säilytellä noin muutenkaan? Kyllähän talletukset ja nostot ovat aina ilmaisia ja käytännössä viiveettömiä (ainakin se talletusosa). Eli pistetään se pelisumma sinne pelin alussa ja lopetettaessa nostetaan kaikki pois.
- rat muistatko?
Tuota?
> jossain vaiheessa osottatuisikin että nettipokeri onkin kusetus ehkä pyramidihuijaus?
Oletan, että tuossa piti olla pilkku jossain välissä?
Noh. Pyramidihuijaus on myyntikanava. Nettipokeri taas on pokerin pelaamista netissä. Nämä kaksi voivat kohdata, mutta sama asia ne eivät voi olla.
Toki voi osoittautua, että joissakin pokeriverkoissa huijataan. Ja onhan jo osoittautunutkin, että joissakin pokeriverkoissa olleen bugin takia osa pelaajista huijasi. Jäivät kiinni, saivat tuomion, rahat palautettiin (ai niin, siinä se hyöty). - eli nyt
oletkin sitä mieltä ettei rahoja kannata säilyttää pokerisaittien tilellä,miksi ei jos nämä tahot ovat niin perin rehellisiä niin kuin olet täällä toitottanut,miksi olla huolissaan eihän niihin kenenkään pitäisi koskea? ; ))
eli nyt kirjoitti:

Miksi säilyttää? Omalla tilillä niille saa koron ja niiden siirtäminen saitilta toiselle on nopeampaa.
En nyt nopeasti muista väittäneeni, että pokerisaitit sinänsä olisivat rehellisiä, sen sijaan olen väittänyt (ja väitän vieläkin), että pokeriverkon pelin säätäminen huijaukselle olisi tyhmää, sillä siitä jäisi väkisinkin kiinni hyvin nopeasti.
Eiköhän noista suuremmista saiteista suurin osa ole rehellisiä muutenkin.- Järki jäässä...
The_Rat kirjoitti:
Miksi säilyttää? Omalla tilillä niille saa koron ja niiden siirtäminen saitilta toiselle on nopeampaa.
En nyt nopeasti muista väittäneeni, että pokerisaitit sinänsä olisivat rehellisiä, sen sijaan olen väittänyt (ja väitän vieläkin), että pokeriverkon pelin säätäminen huijaukselle olisi tyhmää, sillä siitä jäisi väkisinkin kiinni hyvin nopeasti.
Eiköhän noista suuremmista saiteista suurin osa ole rehellisiä muutenkin.Mistä näitä sikiää.... jotkut eivät tunnusta sinisilmäisyyttään vaikka vaimo nussisi vieressä kolmea miestä yhtäaikaa.
No tulihan tuo sama ilmiö esiin jo wincapitan kusetuksessa. Ilmeisesti jotkut uskovat tuonkin lafkan rehellisyyteen vieläkin. - fasdfsdasdfa
The_Rat kirjoitti:
Miksi säilyttää? Omalla tilillä niille saa koron ja niiden siirtäminen saitilta toiselle on nopeampaa.
En nyt nopeasti muista väittäneeni, että pokerisaitit sinänsä olisivat rehellisiä, sen sijaan olen väittänyt (ja väitän vieläkin), että pokeriverkon pelin säätäminen huijaukselle olisi tyhmää, sillä siitä jäisi väkisinkin kiinni hyvin nopeasti.
Eiköhän noista suuremmista saiteista suurin osa ole rehellisiä muutenkin.Partylla saan 10% koron, joten et ole nähtävästi depoasi enempää koskaan rahaa käyttänyt? Ja senkin nähtävästi aina häviät.
fasdfsdasdfa kirjoitti:
Partylla saan 10% koron, joten et ole nähtävästi depoasi enempää koskaan rahaa käyttänyt? Ja senkin nähtävästi aina häviät.
Jos saa 10% koron, niin suosittelen myymään kaiken mitä omistat, ottamaan niin paljon lainaa kuin vain irtoaa ja sijoittamaan tuonne.
Tosin epäilen, ettei ilmaisia lounaita ole. Aika nopeasti olisi pulju nurin, jos jakaisi tuollaista korkoa näinä aikoina...
Ja ei, en ole koskaan pokeriin kuluttanut depoani enempää rahaa. Joskus on ollut "pokeritilillä" enemmän, mutta se lienee eri asia.Ei näytä enää yhtään niin hyvältä. Paitsi että korko on jo alle muualta saatavan, on tuossa vielä aika epämiellyttäviä ehtoja...
9% kuukaudessa olisi kyllä ollut vähintään mielenkiintoinen. :)- Turnauskäteispeluri
"Huijaus on huijausta. Kannattaako niitä rahoja muiden tileillä säilytellä noin muutenkaan? Kyllähän talletukset ja nostot ovat aina ilmaisia ja käytännössä viiveettömiä (ainakin se talletusosa). Eli pistetään se pelisumma sinne pelin alussa ja lopetettaessa nostetaan kaikki pois."
Not true. Ainakin Moneybookers kanssa huomasin et jos pelitilin ja MB:n saldo on eri valuuttaa esim. $ ja € niin jokasesta nostosta/deposta lähtee 1% rahanvaihtokuluja. Jos siis vaidat esim. 10k niin sieltä lähtee se 100€ per siirto joka kerta kun raha vaihtaa valuuttaa. Lisäksi kurssit menee yleensä silleen et harvemmin saa ainakaan ylimääräistä tallettaessaan jollekkin sivustolle. Käytännössä ainakin käteispelaaja tarvitsee sen väh. 10 bin per account, jos aikoo kyseillä sivustolla pelata ja jos ei oo tosi syvää kassaa nii on helpompi pitää rolli vaa yhellä saitilla. Et silleen ymmärrän aivan täysin jos jollain on sinne koko rollinkin (tai osa) jäänyt, vaikka huonoa riskinhallintaahan tuo on tavallaan...
Itse keskustelun aiheeseen en ota kantaa, koska en oo seurannut asiaa tietolähteistä jotka oikeesti ois selvillä tapahtumista. Iltapäivälehtien artikkelit nyt yleensä on aina enemmän tai vähemmän kujalla siitä mitä on oikeesti tapahtunut. Ymmärtääkseni FTP:tä ei oo edes oikeesti syytetty pyramidihuijauksesta, vaan tää ois lähinnä lehdistön keskimää juttua. Mut joo ei asiasta sen enempää kun en siitä mitään tiedä.
Kannattaa muuten huomata et yhessäkään suomalaisessa pankissa ei oo oikeesti olemassa rahoja, jota ootte sinne tallettanu. Jos kaikki apinat juoksis yhtä aikaa Nordean luukulle hakemaan rahojaan, kuten tiltin tapauksessa oltais sielläkin hyvin äkkiä samassa tilanteessa ellei valtio tulis hätiin maksumieheksi. Tästähän oli juttua jo pitemmän aikaa pokerifoorumeilla, mut (yllätys yllätys!) suomi24 asiasta keskustellaan vasta kun asiasta kertoi iltasanomat. Hiukan huvittavaa mielestäni. :D Turnauskäteispeluri kirjoitti:
"Huijaus on huijausta. Kannattaako niitä rahoja muiden tileillä säilytellä noin muutenkaan? Kyllähän talletukset ja nostot ovat aina ilmaisia ja käytännössä viiveettömiä (ainakin se talletusosa). Eli pistetään se pelisumma sinne pelin alussa ja lopetettaessa nostetaan kaikki pois."
Not true. Ainakin Moneybookers kanssa huomasin et jos pelitilin ja MB:n saldo on eri valuuttaa esim. $ ja € niin jokasesta nostosta/deposta lähtee 1% rahanvaihtokuluja. Jos siis vaidat esim. 10k niin sieltä lähtee se 100€ per siirto joka kerta kun raha vaihtaa valuuttaa. Lisäksi kurssit menee yleensä silleen et harvemmin saa ainakaan ylimääräistä tallettaessaan jollekkin sivustolle. Käytännössä ainakin käteispelaaja tarvitsee sen väh. 10 bin per account, jos aikoo kyseillä sivustolla pelata ja jos ei oo tosi syvää kassaa nii on helpompi pitää rolli vaa yhellä saitilla. Et silleen ymmärrän aivan täysin jos jollain on sinne koko rollinkin (tai osa) jäänyt, vaikka huonoa riskinhallintaahan tuo on tavallaan...
Itse keskustelun aiheeseen en ota kantaa, koska en oo seurannut asiaa tietolähteistä jotka oikeesti ois selvillä tapahtumista. Iltapäivälehtien artikkelit nyt yleensä on aina enemmän tai vähemmän kujalla siitä mitä on oikeesti tapahtunut. Ymmärtääkseni FTP:tä ei oo edes oikeesti syytetty pyramidihuijauksesta, vaan tää ois lähinnä lehdistön keskimää juttua. Mut joo ei asiasta sen enempää kun en siitä mitään tiedä.
Kannattaa muuten huomata et yhessäkään suomalaisessa pankissa ei oo oikeesti olemassa rahoja, jota ootte sinne tallettanu. Jos kaikki apinat juoksis yhtä aikaa Nordean luukulle hakemaan rahojaan, kuten tiltin tapauksessa oltais sielläkin hyvin äkkiä samassa tilanteessa ellei valtio tulis hätiin maksumieheksi. Tästähän oli juttua jo pitemmän aikaa pokerifoorumeilla, mut (yllätys yllätys!) suomi24 asiasta keskustellaan vasta kun asiasta kertoi iltasanomat. Hiukan huvittavaa mielestäni. :DHmm.. Totta. Olen itse pelannut lähinnä (=pelkästään) Euroja käyttävillä saiteilla, tai ongamen tapauksessa saitilla jolla dollari-euro -konversio on maksuton ja samalla kurssilla molempiin suuntiin... :)
- asdffasd
The_Rat kirjoitti:
Ei näytä enää yhtään niin hyvältä. Paitsi että korko on jo alle muualta saatavan, on tuossa vielä aika epämiellyttäviä ehtoja...
9% kuukaudessa olisi kyllä ollut vähintään mielenkiintoinen. :)Mutta tuleehan tosta Absoluten 5% kuukausittaisesta korosta helkkarinmoinen vuosikorko. Eli esim. 1000€x1.05=1050€, 1050x1.05=1102,5€, 1102,5x1.05=1157,53€ jne. Eli vuosikorko on aika raju.
asdffasd kirjoitti:
Mutta tuleehan tosta Absoluten 5% kuukausittaisesta korosta helkkarinmoinen vuosikorko. Eli esim. 1000€x1.05=1050€, 1050x1.05=1102,5€, 1102,5x1.05=1157,53€ jne. Eli vuosikorko on aika raju.
Laskettaisiin 1,05^12.
Mutta tuo olikin jo vuosikorko tuo 5%. Ja sen saadakseen piti pelata aika paljon... Itse asiassa, jos tuota lähtisi laskemaan, niin veikkaisin, että pitäisi pelata niin paljon, että saitti jäisi varmasti voitolle (voittaisi tai häviäisi pelaaja). Rake kun tulee joka tapauksessa... :)- sdffsdasdfaasdf
The_Rat kirjoitti:
Laskettaisiin 1,05^12.
Mutta tuo olikin jo vuosikorko tuo 5%. Ja sen saadakseen piti pelata aika paljon... Itse asiassa, jos tuota lähtisi laskemaan, niin veikkaisin, että pitäisi pelata niin paljon, että saitti jäisi varmasti voitolle (voittaisi tai häviäisi pelaaja). Rake kun tulee joka tapauksessa... :)Kuukausittain ne tuon koron maksavat.
sdffsdasdfaasdf kirjoitti:
Kuukausittain ne tuon koron maksavat.
Linkki on jostain syystä välistä kadonnut, mutta siinä kyllä oli "annual" korko...
Löytyykö linkkiä 5% kk-korkoon?
- BUAH..
Full Tilt Poker, PokerStars ja Absolute Poker suljettiin
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/full tilt poker pokerstars ja absolute poker suljettiin/a613074
http://www.pelikassa.com/kolme-yhdysvaltojen-suurinta-pokerisivustoa-suljettu-huijausepailyksen-takia- noniinniiii
toi uutinen on vähän vanha ...18.4.2011, 13:45
ainut mikä on nurin on fulltilt ...ja stars ja absolute pysyy kyllä auki koska ne makso rahat jenkeille ja potki ne pois sivuiltaan
- :)))))) :)))))
HAHAHAHAAA!!!
Olen todella vahingoniloinen kaikille rahansa menettäneille!- hahhaaaaaaaa
hahhah
" Yhdysvaltain liittovaltion nostaman siviilikanteen mukaan suositun Full Tilt Poker -verkkopokerisivuston johto ja omistajat huijasivat verkkopelaajille kuuluneita rahoja 440 miljoonan dollarin eli 320 miljoonan euron arvosta, eri viestimet kertovat. "
- plooo
Ei ole huijausta, ette vaan osaa pelata. Ja jos huijataan muissa asioissa, niin pokerissa ei kyllä varmasti huijata. Olen samaa mieltä kuin rotta.
- NLH10$pelaaja
Kauhee polemiikki jostain rahojen menetyksestä.
SUURIN OSA suomalaisistakin kelaajista pelaa parin kympin kassalla.
Suomalaiset pokerin pelaajat ole muuta kuin mikro pöytien grindaajia ja -EV tolloja.
Kovimpaa ääntä tuosta Full tiltin juttussakin pitää ne 0,02BB pöytien ikuisuus harjat, jotka menettäneet tyyliin 3 vuoden kassan = 20e LOOOOOL- wincapita-syndrooma?
Joo, onneks oli vaan pienehkö summa rahaa pelitilillä niin ei haittaa yhtään että FTP ON KUSETTANUT IHMISIÄ VUOSIA JA VARASTANUT ASIAKKAIDEN RAHOJA? Kaikki on ok, kysykää vaikka Rotalta ja plooo:lta, veikkaan että homogambler ja kaikki muutkin sinisilmäiset apinat ovat samaa mieltä.
- xxxliex
Itselläni jäi Fullille 14,2K€ ja minulle se ei ole pikkusumma!
Tänään kelasin läpi affeja ja saitteja ja juttelin ankarasti mm. affisaittien ylläpitojen kaa.
Toki kaikki pesivät kätensä. Ei se Markkinamiehien vika jos saitti huijaa.
Täällä suomi24:llä jotkut leikkii tosin että ollaa pennin pelaajia, mut ei se niin ole.
Missä muuten julkisuudesta nyt on esim. Patrick Antonius ym.. jotka mainostivat Fullia ja olivat osakkaana????
Suora kysymys myös heille. KOSKA SAAMME OMAT RAHAMME ??
Pokeritieto.com myös keskustelee asiasta ja on nettipokeritietoa vastaan. (montakohan saittien sponssaamaa tyyppiä siellä on?)
JOS joku väittää, että nettipokka ei oo kusetusta. nii maksakaa mun rahat nordeaan!
T: Nimi, joka oli tunnettu, ja jonka moni haluaisi tietää- xxliexxx
(anteeksi korjasin lauseen) (sen verran oon tuohuksissani)
Pokeritieto.com myös keskustelee asiasta ja on nettipokerikieltoa vastaan. (montakohan saittien sponssaamaa tyyppiä siellä on?)
PS: pelaan liven' ket' tahansa vastaa! 35K€ HU TeXU/Omppu
Huijaus? Eikös tuossa pikemminkin ole kyse siitä, että noillakin huippupelaajilla, jotka tuon firman omistajistoon kuuluivat, oli selkeä taidollinen etu verrattuna muihin saitilla pelaaviin nähden. Hyvä pelaaja ei jättäne käyttämättä mitään tarjolla olevaa keinoa voitontavoittelussaan. Jos keinoja jättää käyttämättä jättää samalla suosiolla edun niille vastustajille, jotka hyödyntävät taitojaan monipuolisemmin.
- ...
Sinulle ei sitten mene mikään kaaliin, mikä siinä on niin vaikea käsittää jos sokin kusetus on tapahtunut?
... kirjoitti:
Sinulle ei sitten mene mikään kaaliin, mikä siinä on niin vaikea käsittää jos sokin kusetus on tapahtunut?
Jos pokeri perustuisi pelkkään korttionneen, niin ei olisi olemassa menestyviä pelaajia. Taitoelementin avulla, voi hyvä pelaaja voittaa, olipa kortit kuinka huonot tahansa. Parhaat pelaajat voivat voittaa vastustajiensa jopa ilman kortteja, kuten tässä kävi. ;)
Liekö tästä parempaa taitotasoa pokerissa edes olemassa (=voittaa vastustajan osallistumatta peliin). Kusetus, bluffaus, huijaus, jne. on pokerin tärkeimpiä ominaisuuksia, millä se saadaan pelkästä tuuripelistä taitopeliksi. Paras huijari voittaa pitkässä juoksussa eniten. Toki, jotkut huijaustavat voivat kiinnostaa myös muita kuin pelaajia (esim. viranomaisia), jolloin taitojen pitää olla vielä paremmat. Kyseisessä tapauksessa olevien pelaajien taitotasoa voisi vielä kehittää viranomaisten kanssa suoritetun "pelin" osalta. Se ei mennyt aivan putkeen tässä jaossa.
- Huijaustanähnytkään
Siis mikä vi*un pyramidihuijaus?
Tuollainen likviditeetin hävittäminen on täysin normaalia toimintaa yritysmaailmassa.
Teoriassa riski epäonnistua on erittäin pieni(Fulltitlin kohdalla on hyvin epätodennäköistä että kaikki pelaajat olisivat halunneet yhtä aikaa rahansa), mutta voitto mahdollisuudet suuria.
Tarkastelkaa vaikka miten pankit toimivat. - MITÄ VITTUA
siis hö olenko aasi ft on siirtänyt vain 400 miljoonaa asikkaiden rahoja omistajien tileille svetsiin jne,tiennyt että rahaa ei ole tarpeeksi,siitä huolimatta jatkanu rahojen siiretelyä ja antanut kuvan että kaikki on ok,NIIN MIKÄ SE ON ELLEI HUIJAUS?????
"NIIN MIKÄ SE ON ELLEI HUIJAUS?????"
Sehän on pelimiehen liike parhaasta päästä. Vähän samaa kuin pokeria pelatessakin tehdään, kun korotetaan - vaikka kädessä ei ole mitään - sen verta rohkeesti, että vastustajat luovuttaa ennenkuin tarttee kortteja näyttää. Bluffia vailla vertaa ja juurikin osoittaa sen, millaisella asenteella varustettuja maailman arvostetuimmiksi pokerinpelaajiksi kutsuttujen joukosta löytyy.
Tämä on juuri sitä, mitä voi odottaa tapahtuvaksi, kun pokerin pelaamiseen täydelliseksi osoittautunut asenne ja ajatusmaailma ei ole näyteltyä vaan todellisuutta. Pelaamisen kannaltakin on helpointa ja menestyksen kannalta hyvin tärkeääkin, ettei nämä huijausominaisuudet ole näyteltyjä. Näyttelemisestä jää helposti kiinni, mistä seuraa huono menestys (tai pikemminkin ei menestystä).
Pitää uskoa ja luottaa omaan toimintaansa täydellisesti. Eli pitää pystyä valehtelemaan niin vakuuttavasti, että uskoo valheisiin itsekin.
Jos em. ajatusmaailma on vierasta, voi suosiolla heittää toiveet hyvästä menestyksestä pokerissa.- kullin nysvääjä
nysvääjä kirjoitti:
"NIIN MIKÄ SE ON ELLEI HUIJAUS?????"
Sehän on pelimiehen liike parhaasta päästä. Vähän samaa kuin pokeria pelatessakin tehdään, kun korotetaan - vaikka kädessä ei ole mitään - sen verta rohkeesti, että vastustajat luovuttaa ennenkuin tarttee kortteja näyttää. Bluffia vailla vertaa ja juurikin osoittaa sen, millaisella asenteella varustettuja maailman arvostetuimmiksi pokerinpelaajiksi kutsuttujen joukosta löytyy.
Tämä on juuri sitä, mitä voi odottaa tapahtuvaksi, kun pokerin pelaamiseen täydelliseksi osoittautunut asenne ja ajatusmaailma ei ole näyteltyä vaan todellisuutta. Pelaamisen kannaltakin on helpointa ja menestyksen kannalta hyvin tärkeääkin, ettei nämä huijausominaisuudet ole näyteltyjä. Näyttelemisestä jää helposti kiinni, mistä seuraa huono menestys (tai pikemminkin ei menestystä).
Pitää uskoa ja luottaa omaan toimintaansa täydellisesti. Eli pitää pystyä valehtelemaan niin vakuuttavasti, että uskoo valheisiin itsekin.
Jos em. ajatusmaailma on vierasta, voi suosiolla heittää toiveet hyvästä menestyksestä pokerissa.Siirrätkö nyt koko omaisuutesi FTP:lle kun tekivät niin hienon pelimiehen liikkeen?
"Pitää uskoa ja luottaa omaan toimintaansa täydellisesti. Eli pitää pystyä valehtelemaan niin vakuuttavasti, että uskoo valheisiin itsekin."
Sinäpä sen sanoit, olet loistava esimerkki itsepetoksesta. kullin nysvääjä kirjoitti:
Siirrätkö nyt koko omaisuutesi FTP:lle kun tekivät niin hienon pelimiehen liikkeen?
"Pitää uskoa ja luottaa omaan toimintaansa täydellisesti. Eli pitää pystyä valehtelemaan niin vakuuttavasti, että uskoo valheisiin itsekin."
Sinäpä sen sanoit, olet loistava esimerkki itsepetoksesta.En siirrä - oma moraalini ja pelitaitoni ei tuollaiseen ajattelutapaan veny pokerissa, eikä sen ulkopuolella. Ja koska näin on, jäisin auttamattomasti alakynteen parempiani vastaan pelatessani. Omilla rahoilla en siten - etenkään "taitoelementin" sisältäviä - rahapelejä pelaa nyt, enkä tulevaisuudessa...
- Usausausausausausa
Tais joku isompi menettää rahansa niin johan alko tapahtuu....
Mitä ny 100 000 suomalaisesta joita kusetetaan harvase päivä talonpelaajien pöydissä, sovituissa bingopeleissä ja joiltakin jopa jäädytetään varat muka virheellisen pelikäytöksen vuoksi..hah.
Mutta 1 jenkkipelaaja ku menetti rahansa niin kaatu koko pokerisaitti :)
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103