Hovin Ulvilapäätös käsittämättämän naivi !

- Vieras DNA halossa? - Ei voida olettaa ulkopuolisesta murhaajasta. Toisen eritettä saa kadulta tai juhlijoiden jätöksiä asunnossa.
- Ruskeita kuituja ? - Ei voida olettaa ulkopuolisesta murhaajasta. Kuituja saa kaupasta tai kirpputoreilta.
- Yksi mutainen kengänjälki? - (tässä kohtaa ei voi kuin nauraa sydämmen kyllyydestä, on se niin huvittavan vapauttava seikka)
- Verisiä kengänjälkiä asunnon lattialla? - Syyllinen riisunut kengät ennen kuin poistu taka vasemmalle. Kenkiä saa kaupasta tai kirpputoreilta tai roskista.

Täytyy muistaa että tekotapa viittaa harkittuun murhaa, ei hetken mielenjohteiseen. Jokainen murhaaja pyrkii täydelliseen rikokseen ja kaikki on otettu huomioon etukäteen. Eli miten sen tekisin jos sen tekisin tyyliin. Hovin tytöt ja pojata olivat jo juhannuksen pauloissa ja päätös oli tehty jo ennen varsinaista päätöstä, koska syytetty laskettiin vapauteen ennen tuomion julistamista. Joku hovin edustaja on tehnyt yksin päätöksen, vaikka siellä oli 3-4 asiaa hoitamassa. Hovin päätös ei ole miltään osin lainvoimainen. Kyseessä on virkavirhe.
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


laki on vesitetty kirjoitti:

- Vieras DNA halossa? - Ei voida olettaa ulkopuolisesta murhaajasta. Toisen eritettä saa kadulta tai juhlijoiden jätöksiä asunnossa.
- Ruskeita kuituja ? - Ei voida olettaa ulkopuolisesta murhaajasta. Kuituja saa kaupasta tai kirpputoreilta.
- Yksi mutainen kengänjälki? - (tässä kohtaa ei voi kuin nauraa sydämmen kyllyydestä, on se niin huvittavan vapauttava seikka)
- Verisiä kengänjälkiä asunnon lattialla? - Syyllinen riisunut kengät ennen kuin poistu taka vasemmalle. Kenkiä saa kaupasta tai kirpputoreilta tai roskista.

Täytyy muistaa että tekotapa viittaa harkittuun murhaa, ei hetken mielenjohteiseen. Jokainen murhaaja pyrkii täydelliseen rikokseen ja kaikki on otettu huomioon etukäteen. Eli miten sen tekisin jos sen tekisin tyyliin. Hovin tytöt ja pojata olivat jo juhannuksen pauloissa ja päätös oli tehty jo ennen varsinaista päätöstä, koska syytetty laskettiin vapauteen ennen tuomion julistamista. Joku hovin edustaja on tehnyt yksin päätöksen, vaikka siellä oli 3-4 asiaa hoitamassa. Hovin päätös ei ole miltään osin lainvoimainen. Kyseessä on virkavirhe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu