Asun vuokralla kerrostalossa. Postissa tulleen ilmoituksen mukaan taloyhtiössä tehdään asuntojen ja yhteisten tilojen kuntokartoitus tämän ja seuraavan kuun aikana.
Mitä kokemuksia teillä on tällaisesta?
Kuukausi sitten oli hiukan samanlainen asia, jossa siinäkin piti päästää ventovieraita ihmisiä kotiini tutkimaan seinäpintoja ja vastaavaa.
Kuntokartoituksen tekee ilmeisesti jokin insinööritoimisto. Onko minulla mahdollisuutta estää esimerkiksi taloyhtiön hallituksen (suomeksi: uteliaat naapurini) väkeä tulemasta kotiini? Tarkastaja saa puolestani tulla. Tai en sitä haluaisi, mutta se lienee välttämätön paha vuokralla asuessa.
Otetaanko kuntokartoituksessa valokuvia? Onko minulla oikeus kieltää kotonani, siis kotirauhan suojaamassa paikassa valokuvaaminen?
Minun puolestani esimerkiksi seinäpinnoista saa ottaa lähikuvia, mutta ei mitään yleiskuvia asunnosta, joissa näkyy kaikki omaisuuteni.
Kuinka tarkkaan tällaisen käynnin ajankohta pitää asukkaille ilmoittaa? Nyt tullut tieto on vain "kuluvan ja seuraavan kuun aikana". Haluan ehdottomasti olla paikalla, kun tarkastajat tulevat asuntoon.
Mitä tämmöisessä tarkastuksessa oikeastaan tehdään? Silmäilläänkö vähän seiniä, lattioita jne. vai voidaanko vaatia esimerkiksi huonekalujen siirtelemistä? Minulla ei ole mahdollisuutta siirtää huonekalujani ja tavaroitani minnekään. Ei ole varastotilaa, eikä autoa millä siirtää.
Onko jotain muita seikkoja, mitkä kannattaa pitää mielessä tähän asiaan liittyen?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinullahan ihmeellinen tilanne on kaikki omaisuutesi näkyy jos otetaan niin sanottu yleiskuva huoneistosta.Olet töissä mahd kuin huoneiston kuntoa katsottaisiin otat asian takia vapaata? isännöitsijän kanssa hallitus ja muut viisaat katsovat asunnon kunnon ajankohdasta huolimatta.
Minun tietääkseni asukkaalle on kyllä hyvissä ajoin ilmoitettava ainakin päivämäärä, koska asuntoon tullaan ja ketä sinne on tulossa, esim. huoltomiehet, vuokraisäntä jne. Mistä sitä muuten tietään, koska on tarkastus ja koska murto kyseessä, saa joku vielä syyttä kaulimesta takaraivoonsa! :D
Ainakin meidän taloyhtiön huolloista ynnä muista ilmoitetaan aina päivämäärä ja lisäksi mistä päästä taloa homma aloitetaan niin jokainen voi laskeskella koska oma asunto on suurennuslasin alla.
Oliko toimitetussa kirjeessä mitään yhteystietoja? Jos ei ollut on syytä epäillä, että kyseessä on esimerkiksi pelkkä murtovarkaiden huijaus... Jos oli niin sieltähän sitä voi kysäistä ja vaikka sopia, millainen aika sopii, perustella että pitää saada lemmikkikäärme hoitoon... :DD
Selvitä ihmeessä oikeutesi ja pidä niistä kiinni, maksathan asunnosta joka kuukausi kelpovuokran!
Näin on heti kysymään isännöitsijätä tuoko hän varkaita mukanaan mihin aikaan he tulevat varkaiden ja hallituksen kanssa kuin tekevät kuntotarkastuksia.Sittenkin pitää epäillä että hän valehtelee.On maailma mustavalkoinen.
Varmaan olet saanut postin mukana yhteystiedot,joten kannattaapi kysellä sieltä.
Onkohan ollut sitten jotain rakenne/kosteusongelmia,kun seiniä ovat katselleet?
Taloyhtiön vastuulle kuuluu rakenteet ja vesieristykset, joten voi olla että kylpyhuoneeseen tullaan tekemään katselmus ja kosteusmittaukset. Jos on ollut rakenneongelmia tai kosteusongemia ulkoseinillä,niin varmaan käyvät seinät läpi että näkyykö halkeamia tai kosteusvauriota ja kuvaavat epäilyttävät kohdat. Ei ne sun koko kämppää rupea kuvaamaan,vaan ainoastaan vauriotuneet kohdat. Tuskimpa sinun tarvii mitään tavaroitasi siirrellä,ellet sitten mikään hamstraaja ole.
Kyllähän noista käynneistä aina sovitaan jokaisen kanssa etukäteen,eikä vain tulla sisään koska tahansa.Ja jos ammattilainen palkattu asialle,niin ei sinun tarvi suostua päästämään ylimääräistä porukkaa sisälle.
Herää kysymys, että onko aloittaja aidosti huolissaan yksityisyydestään VAI kyse on jonkin asian peittelystä? Esim. salataan seksuaalisuutta/perverssioita/rikollisuutta? Mitä ei haluta ulkopuolisten näkevän? Vai miksi niin kova haloo ihan vain kuntokartoituksesta?
Tarviiko siinä olla jotain salattavaa? Laita ihmeessä tähän osoitteesi ja jätä ovi auki, että kaikki halukkaat voivat pistäytyä käymään. Vai onko sinulla jotain seksuaalisia perversioita tai rikollista toimintaa, mitä et halua ulkopuolisten näkevän? Jätä myös pankkikorttisi pöydälle, tunnusluvun kanssa. Vannon kautta kiven ja kannon että en tee niillä mitään.
Jaa, olikos nyt ketjun aloittajalla kyse KUNTOTARKASTUKSESTA vai YLEISEN NÄYTÖN järjestämisestä "ovi on auki, tervetuloa!" ajatuksella? Kyllä minäkin yleisestä näytöstä olisin näreissäni jos sellainen pitäisi toisille vain huvikseen järjestää. Kuntotarkastukseen kun on kuitenkin hyvä syy, että miksi sellaisia tehdään.
Eikös se ole niin, että kun olet vuokralla, niin ei mitään väliä että missä kunnossa asunto on? Vai olisiko juuri tuo se syy, että kuntotarkastajat löytävät "vahingossa" merkkejä siitä ettei huoneistoa ole hoidettu hyvin esim. lemmikki on jyrsinyt seiniä ja tieto voisi mennä myös vuokraisännän korviin?
Eiköhän tuo kommentti vain todista ettei aikuisten oikeasti ole hyvää syytä kieltäytyä kuntotarkastuksesta vaan jotain halutaan salata. :)
Voisin vielä ymmärtää "kotini on linnani" ajatuksen jos vuokraisäntä "mukamas kuntotarkastuksen" tekee, mutta kun itsekkin sanoit, että sen tekee insinööritoimisto, niin tuskin yleisesti huutelevat maailmalle, että miten asut... koska tuskin heitä kiinnostaa. :O)
Heh, jos se on niitä "kaamea kämppä" ihmisiä mitä joskus televisiossa näkee eli häpeää älytöntä sotkua. :)
Jostain kumman syystä tätä ongelmaa, ettei "omassa" asunnossa saisi kukaan käydä on vain ja ainoastaan vuokraluuserien kanssa.
Omistusasujien kanssa haasteet ovat lähinnä kotieläimet (isot koirat) tai se, että asukas on matkoilla & ovi turvalukossa.
Mutta vuokralaisten kanssa on ihan joka talossa ainakin 1 asunto, jota ei ikinä saisi käydä kurkkimassa. Taitaa olla kannabiksen viljely kovasti suosittu harrastus ;-D
Oma arvaukseni on, että omistajia kiinnostaa enemmän taloyhtiön kunto (mahdollinen rahan menetys remonttien muodossa), mutta vuokralaista "yksityisyys". Omistajilla kun on enemmän menetettävää kuin vuokralaisilla jos rakenteita ei viitsitä tutkia AJOISSA.
Tiedän kyllä erään omistusasuja henkilön, jota kismitti kun piti pieneen taloyhtiöön tehdä sisälle kuntotarkastus. Uskoisin kysymyksessä olevan lähinnä 1000e lisälasku per asukas, joka otti päähän, koska omistaja uskoi paikkojen olevan kuitenkin kunnossa. Ei tuntunut ymmärtävän ajatusta, että ammattilainen havaitsee paljon enemmän kuin maallikko, että kyteekö jotain pinnan alla, josta voi tulla iso lasku jos ongelmaan ei tartuta ajoissa.