En ajatellut olevani homo. En ajattele niin vieläkään, mutta nyt on pää sekaisin.
Istuin kahvilassa opiskelupäivän jälkeen lukemassa muistiinpanojani. Olin juuri lähdössä, kun pöytääni istui reilu viisikymppinen parrakas pukumies, joka alkoi jutella kuin tutulleen. Keskustelu eteni nopeasti smalltalkista syvempiin aiheisiin. Sivulauseessa mainitsemani viskiharrastus innosti miestä kovasti. Hän kertoikin juuri ostaneensa pullon reilusti normitavaraa parempaa ja lupasi tarjota lasillisen hotellihuoneessaan. Juttu oli luistanut niin hyvin, että päätin lähteä tuolle lasilliselle. Mikäs siinä, kaksi miestä parantamassa maailmaa lasillisen ääressä, kuulosti oikein hyvältä rasittavan päivän jälkeen.
Hotellihuoneeseen päästyämme porina jatkui samaan malliin. Viski oli hyvää. Jotain oli kuitenkin selvästi ilmassa. Yritin olla kuitenkaan ajattelematta tuota tunnetta takaraivossani. Sitä paitsi miehellä oli sormus sormessa ja oli maininnutkin vaimonsa.
Kello alkoi jo olla paljon ja aloin elehtimään lähteväni pian. Noustessani seisomaan tuo takaraivon tunne realisoitui; juttukaverini suuteli minua. Tuntiessani parran poskellani, säikähdin. Sitä etten säikähtänyt, sitä että tämä tuntui oikealla tavalla väärältä. Sitä etten ollut edes humalassa.
Heräsin aamulla hymyssä suin. Ilo vaihtui pian hämmennykseen, kun tajusin sormieni hivelevän vierustoverini rintakarvoja. Mitä minä oikein tein? Melkeinpä shokin vallassa keräsin tavarani ja olin jo lähdössä, kun vielä palasin ottamaan miehen puhelinnumeron ylös.
Luonnollisesti tämä kaikki pyöri koko loppuviikon päässäni. Se en ollut minä tuona iltana, toistin itselleni.
Lauantaina hyvä ystäväni pyysi minut ravintolaan syömään vanhempiensa kanssa. He olivat juuri uusineet vihkivalansa 30-vuotisen avioliittonsa kunniaksi ja ystäväni oli kutsunut heidät tänne kotikaupungistaan tätä juhlistamaan. Ystäväni oli juuri eronnut, mutta ei myöskään halunnut mennä yksin, joten pyysi minut mukaan. Pääsisinpähän ihmisten ilmoille.
Ravintola oli yksi kaupungin hienoimpia, siis mitä paras paikka juhlistaa moista tilaisuutta. Jähmetyin kauhusta, kun ystäväni tuli sisään vanhempiensa kanssa. Ei. Tajusin tyrmistyneen ilmeeni onneksi ennen kuin kukaan sitä huomasi.
Illallinen sujui sinällään hyvin. Juttua lensi, maljoja nostettiin, mitä nyt huomasin vastaavani ystäväni isukille hieman kylmän sarkastisesti. Tuota tuskin huomasivat muut kuin minä ja hän. Oikeasti olisin halunnut huutaa ja vetää koko miestä turpaan. Pääni oli muutenkin jo sekaisin jutun takia, nyt pelkäsin olevani perheenrikkoja ja menettäväni ystäväni tämän takia.
Ystäväni ja tämän äidin lähtiessä vielä hakemaan meille kaikille jälkiruokakahveja, jäimme kahdestaan pöytään. Halusin sanoa vihapäissäni vaikka mitä, mutta hän ehti ensin. "Nähdäänkö ensi viikolla?"
Kaikesta huolimatta ainoastaan murahdin myöntävästi.
Istuin kahvilassa opiskelupäivän jälkeen lukemassa muistiinpanojani. Olin juuri lähdössä, kun pöytääni istui reilu viisikymppinen parrakas pukumies, joka alkoi jutella kuin tutulleen. Keskustelu eteni nopeasti smalltalkista syvempiin aiheisiin. Sivulauseessa mainitsemani viskiharrastus innosti miestä kovasti. Hän kertoikin juuri ostaneensa pullon reilusti normitavaraa parempaa ja lupasi tarjota lasillisen hotellihuoneessaan. Juttu oli luistanut niin hyvin, että päätin lähteä tuolle lasilliselle. Mikäs siinä, kaksi miestä parantamassa maailmaa lasillisen ääressä, kuulosti oikein hyvältä rasittavan päivän jälkeen.
Hotellihuoneeseen päästyämme porina jatkui samaan malliin. Viski oli hyvää. Jotain oli kuitenkin selvästi ilmassa. Yritin olla kuitenkaan ajattelematta tuota tunnetta takaraivossani. Sitä paitsi miehellä oli sormus sormessa ja oli maininnutkin vaimonsa.
Kello alkoi jo olla paljon ja aloin elehtimään lähteväni pian. Noustessani seisomaan tuo takaraivon tunne realisoitui; juttukaverini suuteli minua. Tuntiessani parran poskellani, säikähdin. Sitä etten säikähtänyt, sitä että tämä tuntui oikealla tavalla väärältä. Sitä etten ollut edes humalassa.
Heräsin aamulla hymyssä suin. Ilo vaihtui pian hämmennykseen, kun tajusin sormieni hivelevän vierustoverini rintakarvoja. Mitä minä oikein tein? Melkeinpä shokin vallassa keräsin tavarani ja olin jo lähdössä, kun vielä palasin ottamaan miehen puhelinnumeron ylös.
Luonnollisesti tämä kaikki pyöri koko loppuviikon päässäni. Se en ollut minä tuona iltana, toistin itselleni.
Lauantaina hyvä ystäväni pyysi minut ravintolaan syömään vanhempiensa kanssa. He olivat juuri uusineet vihkivalansa 30-vuotisen avioliittonsa kunniaksi ja ystäväni oli kutsunut heidät tänne kotikaupungistaan tätä juhlistamaan. Ystäväni oli juuri eronnut, mutta ei myöskään halunnut mennä yksin, joten pyysi minut mukaan. Pääsisinpähän ihmisten ilmoille.
Ravintola oli yksi kaupungin hienoimpia, siis mitä paras paikka juhlistaa moista tilaisuutta. Jähmetyin kauhusta, kun ystäväni tuli sisään vanhempiensa kanssa. Ei. Tajusin tyrmistyneen ilmeeni onneksi ennen kuin kukaan sitä huomasi.
Illallinen sujui sinällään hyvin. Juttua lensi, maljoja nostettiin, mitä nyt huomasin vastaavani ystäväni isukille hieman kylmän sarkastisesti. Tuota tuskin huomasivat muut kuin minä ja hän. Oikeasti olisin halunnut huutaa ja vetää koko miestä turpaan. Pääni oli muutenkin jo sekaisin jutun takia, nyt pelkäsin olevani perheenrikkoja ja menettäväni ystäväni tämän takia.
Ystäväni ja tämän äidin lähtiessä vielä hakemaan meille kaikille jälkiruokakahveja, jäimme kahdestaan pöytään. Halusin sanoa vihapäissäni vaikka mitä, mutta hän ehti ensin. "Nähdäänkö ensi viikolla?"
Kaikesta huolimatta ainoastaan murahdin myöntävästi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.