Runonurkka 35

Kesä hautajaisia viettää sateen alla
tuulessa pimeys kuvioita väsää.
Sataa pisarat ikkunassa kyynelehtii
takkatuli hämärää valoa jakaa.
Ystäni kanssa käsi kädessä
liekkienloimua tuijotamme.
Soita vain syksy alttoviuluasi
taustana takkatulen rätinä.

Runokone.

En osaa enää runoilla
siksi päätin kokeilla
kerran runokonetta

vaan tulosta mä kauhistuin
ja runon nurkkaan nakkasin
päätin etten runoile
jätän kaiken toisille.

Ei ole mulla muusaa
jota tarvitaan
runon sanomaan


Kerran veistin muusan
pökkelöstä puun.
en saanut toimimaan
mä sitä kuitenkaan.

Olkoon sitten niin .......

Missä on edelliset "runonurkka" 32 - 34 ?

Ole hyvä, tässä Runonurkka 32
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9758892

Tuolla ylhäällä oikealla on keskusteluhaku, josta löydät loput.

Syksyn tuulet

Keinui lintu oksallaan
tuuli puuta taivutti.
Lintunen yksinäinen
ystävää etsiskeli.
Etelään jo lentäneet
oottain tulevaa sirkutti.
Sade sulkia huuhtoo
värjötteli lintunen.
Siivilleen jo nousi
ystävä hukassa
ei ehtinyt mukaan.

Vanhusko, ken?

Vanhalta jos ihminen näyttää,
vanhus nimeä nuorehko käyttää.
Vanhus vain laitoksissa makaa
Vanha toimeen tulee elossa ehtoon
vanhus työnnetty yhteisön kehtoon.
Eroa on siis vanhalla ja vanhuksella
sitä ei nuoret osaa, ei halua ajatella.

Vaan vuodet kun vierii eteenpäin
vanhoja ovat hekin yllättäin.
Vanhus hoivaa apua haikailee
vanha hommansa hoitelee.
Ikävuosien tuijottelu ei oikeutta tee
eritahtiin kun ihmiset vanhenee.

Kasvojen juonteet, sairaus, kropan malli,
ei vanhuus määritelmää samaan aikaan salli.
Tarkkaavaisuus,hyvä hoksottimien käyttö
on ikäihmisen paras selviytymis näyttö.
Vanhus on vasta kun ei selviä yksin elämästä
lakataan vanhaa, iäkästä nimittelemästä.
Vanhus nimitys ali-arvioiva mediassa
nuorempien omanarvon tuntoa kohottamassa,

Unohtaa nuoretkin asioita myös,
kotonaan, harrastuksissaan ja työs.
Ei ihmisen elämä määrättyyn ikään lakkaa
se päättyy kun toiminta puuttumaan pakkaa.

Runokone jos raksuttaa,
niin anna aiheen naksuttaa.
Runot nurkassa omanlaiset,
ihanat lukiaiset.
Kirjoitellaan ja nautitaan niistä,
arvoa ei kukaan kiistä.
Oma kun on nurkka tää,
runosi siihen lisää.

Ei runoa huonoa nurkka tunne lain,
mukavia sytytäviä vain.
Yhteiseloa olla pitää
muuten ei tuu mitää.
Toive jatkumisesta runojen
niit omia mukavia punoen.
Nurkka niitä kaipailee
ja huokaisten onnea, haikailee.

Ei kukko laula
kun käsketään
ei runo synny
itsestään
jos inspis iskee
ihanaa
on silloin sanan helinää
rakkaudesta
onnesta ihmisen
surusta murheesta elämän

Ilta on ja väsyttää
uni karkuteille katosi.
Silmiäkin kirveltää
uni jos jo tulisi.
Ei, ei tyynyä pöyhin
ja vuoteessa pyörin.
uni mihin karkasit
ajatukset melskaa
ei anna rauhaa.
Miten pään tyhjentäisin
ajatuksista turhista
nukkua tahtoisin
väsyttäää

Huomenta toivottelen
huonoa unta voivottelen,
niskat junissa ovat
Tyynyn toppaukset kovat,
pirskatti soikoon viel omat
hymyt lienee somat....
No, aikansa kutakin kai
hymy aikaan venytyksen sai.

On aamu ja aurinko
ja lokakuu
raikas ilma houkuttaa
ulos happea haukkomaan
oih` kun ihanaa
on lokakuu ja aurinko
mummi pakkaa laukkua
auton nokan suuntaa
pohjoiseen
ruskaa ihaileen.

Suru.

On yö
ajatus kiertää
ei totu ihminen
viestiin surujen
jälleen saapui tuonen herra
otti sairaan syleilyyn
suruvaippa laskeutui
ylle kaupungin
pieni lohtu kuitenkin
loppui tuska tuo
sammui liekki elämän
sairas pääsi luojan luo

Lokakuinen aamu

Niin takoi pimeyden rumpu
kuin sata laukkaajaa.
Syksy tanssii ja tanssittaa
oravanpoikaa nukkuvaa.
Pelkoa voimasta tuulen
myrskyn alkavan kuulen.
Lokakuun pieissä illoissa
soi sävel kaihoava suruinen.
Ei pimeys kauan kestä
eihän se kevättä estä...

Ystäväni puu !


Tuulee
sataa kaatamalla
puu alaston häpeissään
alla ikkunan
värjöttää
vei myrsky kesän lehdet
puu alaston jäi kaikpaamaan
kesä oli kaunis
lempeät tuule
sai lehvistön värisemään
onnesta värisi lehdet
se musiikki oli huumavaa
koira jalkaa siinä nosti
ystävykset kohtasi taas
puu, koira ja syksyn tuulet
oottaa lumivaippaa valkeaa,
mummi ikkunan sulkee
katsoo puuta
menee myhäillen nukkukkumaan

On yö
ajatus kiertää
en tahdo nukkumaan
uni on ikuista
olen vartia unien
tahdon nähdä huomisen
joka päivä on lahja uusi
sen lahjan tahdon nähdä ain
huominen
tuo tulessaan hyvää
kysyt kuinka
vastaan sulle
tiedän vain

Sinä yönä (rakkaus in memoria)

sinä yönä sanoit
juo ja juota myös kamelisi

sinä yönä tunturiesi kukat
vuotivat hunajaa
keidas kangastukseksi luulemani
kertoi lähteensä salaisuuden

sinä yönä villihevosten laukattua
kaukaisille vuorille
ojensit minulle tähden
taivaalta noukitun

sinä yönä suutelin
kyyneleet silmistäsi
sinä yönä heräsin vuosieni unesta
sinä yönä sinun huulesi
nukahtivat poskeani hyväillen

Palmun kuiskiessa salojaan
valkean hiekan hehkussa
polttava kaipuu täyttyi

maininkien kuohuihin
raukeni väristen.

HUONE TYYNYNI VIIHTYÄ

majatalon oven suljin
muualle lähteäkseni
vain tyynyni sen otin mukaani
muuta en matkaani huolinut

taloja kulkiessani katselin
joissakin jopa poikkesin silti
oudoiksi jäivät
mauttomasti sisustetut ehkä
liian karut minun niissä viihtyä

joissan mainokset ikkunoissa
paljon lupauksia lupaavat
ohi olen kulkenut ovia avaamatta
itse olen kiiruhtanut saleista
minulle liian ylellisistä tai
ihan muuten vain

nyt siniset ikkunoissa verhot
takassa kotoinen tuli
vuoteella tyynyni vuosista väsynyt

Johan nyt

Harmaana aukes aamu
ja sänkyst nous haamu.
Silmät sirrillään horjui
askeleitaanl jo torjui.
Saisko jo aamupalaa
vatsa kurnuttaa salaa.

Nousis jo emäntä kulta
Kalan saanhan sulta.
Herää haamu toinen
nälkä myös aikamoinen.
En ala kanssas sanailuun
ekaks tahdon luun.

Teräskippo kilahtaa,
kaapin alle livahtaa.
Sängyst kuuluu tuhahdus
sitten perään huudahdus:
Ei nukkua saa, johan nyt
ja mä olen tosi väsynyt.

Kerälle naukula tupsahtaa,
karvapallo haukahtaa.
Emäntä nousee vitkuttain
ruokaa tarjoo kitkuttain.
Aamukahvi ja sitten ulos
koiran katse sen sanos.

muistako miten
siirsit hunnut
yksi toisensa jälkeen


huurrutettu, hunnutettu
milloin kaikki kirkastuu
kristalliksi puristuu

Pelihimo !

Peli humaa hurmaa
mummot papat
mykkänä seisoo
sormet konetta hakkaa
kolikko kolahtaa
silmät jännityksestä tuijottaa
panokset suurenee
menetykset isonee
pussin pohja tyhjää näyttää
pettyneenä harmissaa
kotiin vanhus laahustaa
ei taaskaan puuroa kummempaa
voi syödä
kun pelin himot yllättää
koneseen raha löytyy
hymm, yhteisö siitä hyötyy
vai hyötyykö joku muu.

Ikävä !

Ikävä huutaa
älä huuda, sanon
tee jotain
lähde, matkusta
minne menen, kysyn
kysymys on vaikea
ei osaa vastata
ikävä huutaa
älä huuda, sanon

Syksyn koivu

Koivu keltamekkoineen,
seisoo syksyn tuulessa.
Väri vihreästä vaitui,
tuuli sitä hulmuttaa.

Tiukassa on lehti puun,
irtoa ei millään,
vaikka tuuli riuhtoo, kiskoo
puolensa ne pitää.

Lopulta tuuli voiton vie,
riisuu puun tuon keltalehtisen.
Kohta oksin tyhjin siinä seisoo,
kylmästäkö vapisee?

Odotappa hetki pieni,
kohta valkohameen saat.
Huurre-ukko sinut pukee,
mekkoon, huntuun valkeaan.

Pakkasherra huolta pitää,
hamosesta sun,
lunta oksillesi vielä heittää,
suojaa kylmältä nyt sun.

Kevät talven jälkeen,
unesta sun herättää.
Pukee uuteen mekkoon,
kauniin hentoon vihreään.

Tätähän tämä.

Odota nyt vähän
runonurkkaan pikarunon
nyt tähän hätään
heitän jonkinlaisen.

Onhan näitä noissa
aivoin poimuloissa
tätäkään ei ennen nähty
edes pöytälaatikoissa.

Runoilijan leipä
niin on kapea
saat tunnustusta jälkikäteen -
ehkä ja jos sittenkään.

Kaivelua

Niinpä niin joutavoinen
uskon tuon ja kertoa voinen.
Hakusessa,
aivojen kätköissä
ideat nukkumassa,
niitä sitten kaivellessa
sana joku sytyttää
ja päässä jyskyttää.
Sanojen runotointi
oisko siinä pointi.

Talvi tulla tupsahtaa
ehkä jotain päässä kopsahtaa.
Kirjoittamista jatkamaan
aivot yhä käskee vaan.
Mukava on kirjoitella
sanasilla tarinoilla, iloitella.
Sanois on tujuu
runoissa se sujuu.
Joutavaa ei lain
iloa tuottaa vain.

Äänettömyyttä
sanan
hiljaisuutta mielen.
Etsiikö hän,
löytääkö.
Äänettömyys
tuo hiljainen
vastaus:
ole vaiti,
kuuntele.

Eipä tässä runo aukee
eivät riimit rimpsuun laukee
Käden taidot kätevämmät
päätä paljon pätevämmät
tihrusilmät vielä näkee
kunhan ohjaus vaivoin pätee

Yhteistyössä kaikki antaa
silmät korvat vastuun kantaa
järki haroo korret kokoon -
eipä kanna runon tekoon
Tää murhe ei suuri liene
vähän pois, ei kaikkee viene

Varista katson

Varis piipun kaiteella
korkealla, katselee, keikkuu.
Mitäpä näkee varis tuo
jospa kaikille näkynsä suo.

Mielikuvitus tässä lentää,
variksen luokse entää.
Miettineekö mistä ruokaa saisi,
vaiko mistä ystävä luokse lennähtäisi.

Katsooko ihmistä maassa tuolla,
mihin niin kiire kaikilla juosta.
Tässä mä pohdin ja talvea ootan,
kotia pääni päälle vuotan.

Jospa se löytyy, kun itseensä luottaa,
ruokaa ja suojaa, Luojamme tuottaa.
Näin se varis varmaan miettii,
vai vainenko, vaistoihinsa luottaa;)

Siiven suhahdus, pois lensi,
minne, sitäpä minä en tiedä.
Huoli ei liene huomisesta,
tällä varis kuomasella.

Ajatus harhaa

Ilta kohta nukahtaa,
hiljaisesti pukahtaa.
Yö hiipii keinahtain
ajan kellot narahtain
tunteja siirtelee
toiveita piirtelee.

Onni oli tuli ja meni.
vei aatos sydämeni.
Toivo vielä ootteli
usko vähän kankerteli.
Lahjassa avain onnen
ukko antoi ponnen.

Uni yötä viihdyttää
verenkiertoa kiihdyttää.
Aamulla uusin silmin
muistaa voi yön filmin.
Vielä aatos palaa
onnessaan ukkoa halaa.

Suukon annan sulholle
halauksen antaa minulle.
Ihanalta tuntuu niin
painautua turvaan syliin.
Hetkinä elon illan
löysimme, teimme sillan.
Aikaa ei saa menettää
nautitaan kun eletään,
nyt tässä,
elämässä.

Voi kamala kun pierin
ja tuskissani kierin.
Maa artisokan tähden
nyt kotoani lähden.
On huoneet tuuletettava
ja ulos paukuteltava.
Sain eilen maa artisokkaa
se vahvempi on rokkaa.
Kuin samettia keitto on
mutt' loppu vallan mahdoton.
Mä paukun joka askeleella
vain metsäs voin nyt kuljeskella.

Vappuunko keräisit kaasua

voi sua raasua.
Siinä hommaa piisaa
ilmapalloin jos sen liisaa.
Vaan lapselle ei voi sitä antaa
vanhemmat ottais kantaa.
Metsässä kuusen tuuheen alla
täyttö sujuis paraalla paikalla
Syöntikerralla seuraavalla
nauti keitto metsäaukiolla.

Monta pallonkuorta mukaan
ei kysele kukaan
jos ensin niihin puhallat
vasta sitten ne kaasutat.
Nelinkontin sitten ryömimään
ei kuulu enää mahamölinää.
Herneistä vaan kunnon rokkaa
ei enää artisokka soppaa.
No, jos kaasupallon myyntiä
hm siihen pikku kyytiä.

:DDD

Mä kuusen alta pääsin pois
ei olo parempi olla vois.
En suosittele kellekkään
saa olon vallan viheliään.
On sokassa jokin outo aine
ja lisääntyvi mahan paine.
Nyt kepeästi keikuttelen
ja hedelmiä mutustelen.
Unhoon jääköön artisokka vain
siitä aivan tarpeekseni sain.

Onnen paukku

Kyläpäl meiän koira haukku
kun naapurilt pääs iso paukku.
Koira aivasti ja tuhisi
naapuri mennä puhisi.
Ehti vihroin puuseehen
ei koske enää teehen.
Onnen paukku ensiksi tuli
ennekuin maha velliks suli.

Talven aikaan

Siirryttiin taas
aikaan talviseen
vaikkakin vetiseen.
Ei osaa almanakka
pysyä mukana ilmojen
Syksy jäänyt kiusallaan
talviaika vaan mainitaan.
tulee joskus aikanaan.

Marraskuun aikaan

Kulumassa vuosi kohti loppuaan,
joulukuu pian reppuansa pakkaa.
Menneestä nyt vain iloitaan
pian se kurakelin hakkaa.

Ajatukset lahjoihin paneutuu
askartelua, käsitöitä hamutaan.
Pimeä kun ylle antautuu
ideoita lehdet käy jakamaan

Villasukat monelle mieluiset,
jännittävä kirja vauhdikas .
Leluja kaipaa lapsoset
on syksy idearikas.

Synkät pilvet kohoaa
taivaanranta punottaa
myrsky saapuu
pieni kansa varautuu
pahimpaan
eu hajoaa
on aika alkaa uudestaan
maata rakentaan
on sivaltanu miekka ahneuden
vei rahat rikkaat riistäjät
nousee köyhä vielä tästä
muuttaa maailman

Jotain sanoakseni !

Rakastanko kyselet
kauan sitten rakastin
vei maailma rakkaimpain
annoin kaikena aikoinaan
on lapset laina vain
yksin kuljen polkujain
tie ollut pitkä on
huudan tyhjään maailmaan
onko toista kulkijaa
matkalla iltaan elämän
sua täällä odotan

Sammaloitunut porrasaskelma
ikkunoiden ränsistyneet kehykset
ja seinissä viipyvä tuoksu.
Lattialankun narahdus kuin ennen
kamarissa samat pitsiverhot
ajan kellastamat.

Pysähtynyt seinäkello
kukkakuvioineen, kärpästen tahrima.
Otan punnuksen käteeni
ja näen Pihlajakosken Papan.
Liedella kumollaan alumiinikattila
ja kahvimylly vielä paikallaan.

Kesähuoneessa olkipatja
vanha nuttu puutapissa.
Haalistuneet räsymatot ikävissään.
Separaattorin kahva juuttuneena
katson emalimukini sinistä reunaa.

Hiljaa kuljen keinutuolia hipaisten
kuin mummon hartioita hyväillen.
Tuoreet pihlajanoksat asetan kirnuun
ja hiljaa suljen menneisyyden oven.

Olipa nääti runo
menneisyyden tuoksu
lehahti tajuntaan
vanha tupa otti lämpöiseen syleilyyn
muistoihin vaipuneen vanhuksen
astun ulos ilmaan raikkaaseen
paluuta menneeseen ei ole
suuntaan raskaat askeleet
vanhuuteen
yksinäisyys edessä ja armollinen tuonela

Hämäränmailla

Marraskuun hämärässä
illassa kovin lämpimässä
hyttynen mennä suristaa
villahuivi turhanpantti
talvelta puuttuu kantti.
Pilvet maata viistää
nuhanenää niistää.
Kuraleipiä lapset leipoo
lätäkössään seisoo.
Käskee sisälle äiti lasta
pihalta seisomasta.

Sädehtivät vesipallot koristeomenapuussa,
kimaltelevat auringon loisteessa
kuin luonnon kaunein taideteos
punaisten pikkuomenien lomassa.
Sinisen taivaankannen alle nyt vaeltamaan
väreinä vain havupuiden tummanvihreä
ja polun neulaskate.
Koivunrunkojen puhtaus ja oksiston herkkyys
peilautuvat vasten taivaan sineä
on hyvä elää ja syvään hengittää.

Täältä lisää vaeltajalle kopsattavaa...

http://www.phpoint.fi/ulrikaj/bookshelf/ksrkansa.htm

Ei ole vaeltaja kopsannut mistään!! Ihan on oman pikkupihan omenapuuta aamulla ihastellessaan kirjoittanut tuon!

Terveisin texsanell

Yhdestoista

Yhdestoista yhdettätoista
ei lie kahdesti moista,
päivällä kello ykstoista
harmaata, ei päivä loista.

Yksin iltaa istun,
ikkunasta katson.
Pimeää ja kosteaa,
siltä sää nyt näyttää.
Eipä loista kuu,
ei tuiki tähdet.

Mainosvalot räikeät,
silmille nyt hyppää,
eipä auta mielialaan,
alemmaks vain lykkää.

Paista kuu ja tuiki tähti,
mieli kohta lentoon lähti.
Pakkanen nyt huurteeseen,
laita pian metsän puut.

Lumeen peitä maa tuo musta,
anna mielen kirkastusta.
Suruun vaipua en saa,
kohta aurinkokin paistaa.

Sumu sumentaa
ei valoa näy
sanaton on syksyn synkkys
pimeyden vanki on ihminen
ahdistaa
elämä vaipuu horrokseen
luonto odottaa
vaippaa valkeaa

Untako lie

Näin sen näin ja lunta valkeaa
silmät selkoselleen aukeaa.
Voi ei, ei. tyynyliinaa tuijotin
sen lumeksi uneksin.
Pakkaset vielä hakusessa
lumet vain aatoksessa.
Uni se tepposet teki
suu paran haukotukeen veti.

Onko sulla antaa aikaa
pienen tovin
ystävällisyyden taikaa....
kerro vaikka pieni satu
hetkellinen lohtu,apu
olis polun kulkijalle
väsyneelle tallaajalle.

Vallaton auringonsäde
leikittelee, helkyttelee.
Kulkiessain pilkistelee
oksain välist* tirkistelee.

Se maistuu ihan sitruunalta
nyt se se vie jo jalat alta.
Sokaisee ja hauskuttaa
koivunrunkoon nojaamaan.

Sillankaiteeseen nojaillen
leipiä heittelen sorsillein.
Molskis ja tappelun nahinaa
pyrstöt vain pystyssä sukeltaa.

Kuohuva vana kun leivän sai
monet on perässä ihan kuin hai.
Sekoaa lauma kun heittelen lisää
ei siinä kysytä äitiä, isää.

Pienet varpuset sillalla tietää
muruset nokkia kyllä sietää.
Talven varalle tarpeen on vaan
itsensä pulskaksi ahmimaan.

Utuun on peittynyt taivaanranta
kotiin jo kääntyy kenkien kanta.
Untako auringonkeijujen piiri
oksien lomasta tirskuen kiiri?

Aurinko iloinen !

Hassu on aurinko ilonen
tulli valoksi synkkään syksyn
hieman se mummia harmittaa
sokaisee tiellä kulkijaa
vaara vaaniin liikenteessä
voi joutua sairaalaan
neuvon antaa mummi tää
aja autoa varonen
ettei alle kukaan jää.

Viesti rakkaille !

Rakastin
silloin
olitte kaikkeni
elämä kulki kulkuaa
te katositte
hiljaa kuoli rakkaus
vai kuoliko
ei kuole rakkaus
rakkkaus on pakastettu
kun tulette
sulaa sydän jälleen
rakastan teitä

Hiukan lainaa vanhaa sanaa
paljon kestin ennen lamaa
nyt kestän sitä samaa
lamasta lomaan on viel matkaa
ei taida onnistuakaan.
Vielä jatkan toisen verran
siinä on reissua jokusenkin kerran.

Kipuna rinnassani,
kyynelinä poskillani,
hymynä huulillani,
vain Sinä ja muistosi.
Olimme puu ja oksat,
juuremme kuin kierreköysi
toisiinsa kietoutuneet,
samasta maasta ravintomme,
samasta ilosta ilomme
nauru ja itku yhteiset.
Sivelit ihoani ja minä Sinun,
lämmitit lämmölläsi
sytytit kiihkollasi
ja olimme yksi yhdessä
toistemme sylissä.

On syksy jälleen
- sataa ja tuulee -
olet tummissa pilvissä,
sadepisaroissa ilakoit
ja valojuovana,
kutsuvana,
aukeaa eteeni muistojen tie.
Askel askeleelta,
juoksen varjojen keskellä
syksystä nauttien,
siihen kesään jossa lämmitit.

On yö
ajatus kiertää
synkkä pimeys peittää maan
suru hiljainen valtaa mielen
pois rakkaani kuihtuu
vanhus rukoilee
missä luojani vaeltaa
älä hylkää meitä
elontie pitkä mutkainen
kauan kulkenu on eksyksissä
yössä vanhus valvoo
rukoilee
suru painaa
hiljaa huutaa tähtiin taivaan
älä hylkää auta meitä
anna lohtu murtuneen sydämeen

Eksyksissä!

Lapsi tämän kylmän maan
on nyt aivan eksyksissä,
minne menee minne kulkee
täysin on hän pyörryksissä.
Kun yöllä silmänsäkin sulkee
luulee turvaan pääsevänsä
mutta löytääkö hän hakemansa
ei…hän on eksyksissä.

Kuin kärrynpyörä rattaassa
rullaa kiertää yhä vaan,
ei tiedä päivistä ei öistä
eksynyt on maailmaan.
On päänsä pyörällä
on aatoksensa missä.
elämä on sekaisin
kun on eksyksissä.

Selviääkö turvaan milloin
vaan kierteleekö ympyrää
saavuttaako onnen silloin
kun löytyy määränpää
Mitä etsii elämältä
mitä maailmalta tältä
oisko rauhan maata missä
ettei olis eksyksissä.

Joulun odotus

Kynttilä yksi lepattaa,
alun joulun odotus nyt saa.
Alkaa kiireet touhuilut,
joulu mielet lämpöiset.
Aina yhtä uusi on,
joulun aika verraton.

Ruokaa, juomaa laitetaan,
lahjojakin kääritään,
iloks pienten paaperoisten,
mielihyväks aikuisten.
Jospa joulumieltä näin,
voisi jakaa kilottain.

Vihdoin joulu tulla saa,
ikkunalla neljä kynttilää.
Silloin mieli hyvä,
lämmin, hellä,
olkoon jokaisella ihmisellä.

Hyviä runoja täällä, kiitos niistä;)

On juolun aika
moni lahjan käärii
rakkaudella antaa sen
sopimaton huomaa saaja
roskiin joutuu, kierrätykseen
pelkkä halaus riittää
hellät sanat hyväily
paras lahja on
vierailu luo yksinäisen
ilon tuo elämään
annaa toiselle läheisyyttä
saat itsekin hyvän mielen.

Uneton



Uni piilossa pysyy
vaikka luomet kysyy.
Yö pimeänlainen
ei kuluvainen.
Väsymys kiertää
kroppaa hiertää,
aamu valoa taittaa
ja silmiä haittaa,

Tuulee tuulettaa
Myrsrkytuuli tuivertaa
lintujakin pelottaa
oksat taipuu sinne tännje,
Pallonmuotoon käpertyy
kynnet melkein repeytyy.
Marrasmyrsky syksynhäntä
putoaa pian räntä
eukko siemeniä kaatelee
oksallaan jo väki oottelee.

Meillähän ei akat syötä
harakoita variksia.
sehän ompi miesten työtä
ulkona vain maleksia.
Akat täällä laittaa ruokaa
pesee pyykit
laittaa ruokaa
ihmisille nälkäisille
jätteet sitten variksille.

Köyhtyminen.

Kallion kirkko näkyi ikkunaani
kiikarilla sen erotti kilometrien takaa
sen tornin muodon
ja siitä usein kerroin
noiden talojen välistä se näkyi
mutta
sementtileegoja nyt nostelevat
niillä näköalaani kaventavat
niinhän se usein käy
ei kirkkoa enää näy
edes kiikarilla.

Illan hämärissä pihaan kuljen
Lumivaipan eilisen valkean
vesisade maasta teki mustan ankean
Pilvet matalalla liikkuu
tuuli ujeltaen kiikkuu
puiden lehdettömäin oksistossa
jatkaa matkaa kujanteissa

Pieni oravainen maassa
lehtikasan päällä jotain etsii
josko löytäis jonkun herkkupalan
pesään illan viihdykkeeksi

Toivon uutta lunta
huurteisia puita
tumman taivaan tähtivöitä
kuun kultaisen kajoa
katoamaan päivännousuun
marraskuun aamun hämärään
jokin taika kaamoksessa
vie mietteet tulevaan
valon juhlaan valkeaan
talven rauhaan ihanaan
Takkatulen lämpöön
sävelten maailmaan.

Sykyn tummuus
ahdistaa
kuuluu kummaa huminaa
euro varmaan hajoaa
joko markkaa kaivataan
oma raha verraton
paras suomen turva on
seikkailu tuli kalliiksi
EU meitä huijasi
ei auta muu kuin palata
ja omaa maata halata
se antaa leivän uskollisen
juurevalle kansalleen.

Luopumisen tuskaa.

Sana kurkkuun jää
tunnen ikävää
yksin jäin kulkemaan
teitä muistan vaan
yhteys poikki on
olen onneton
viestin kirjoitan
teitä rakastan
lähtö lähestyy
sydän sairas väsyy
siunaan teitä
elämään eksyneitä
sanat kurkuun jää
tunennen ikävää
kyynel vierähtää
salaa pyyhin sen

Yön lempeään vaippaan kääriytyy maa
ja harsollaan suojaa nukahtajaa.
Puhdas on haltija yön siihen usko
valkenee sielusi aamuinen rusko.

Lempeys värien keinuva kehto
tuoksuva niinkuni keväinen lehto.
Uusiutuu voimasi henkäys tuulen
jostakin kaukaa sävelen kuulen.

Levon hetki nyt lyö
jo joutuvi yö. Pien armaani mun, nuku lauleluhun.
Siipi enkelin on, suojas voittamaton.
Senpä turvin sä saat, nähdä untesi maat.

Hämärän aikana

Leijaili lumi salaa
illan hämärässä,
valoa päivään valaa
mi oli häviämässä.
Valoa vähän lumi antaa
pois hämärää kantaa.

Juhlat linnassa!

Juhlitaan
kysyn
mitä juhlitaan
muistan silloin
kauan sitten
suomi oli itsenäinen
silloin tanssittiin
linnassa riemuiten
kysyn
mitä nyt juhlitaan
hiipii haikeus ja ikävä
sielu hiljaa vaikerttaa
on suomi nyt keskeneräinen.

Myrskysää


Tuuli ihmisiä riepottaa
lunta silmille kieputtaa.
Kylmä tunkee takin alle
vaikka oisi vahva nalle
Huojuvat puut juurillaan
kaatui nuori luistellessaan.
Liukkaat kengänpohjat
otti tuulen kanssa ohjat.
Tuuli vinkuu ja ryskää
saa kulkijat yskää.

Suomen suru !

On yö
synkät pilvet yössä seilaa
musta on kansan suru
tulevaisuus synkkä uhkaa
raskaat askeleet vanhuksen
kuristaa
rintaan koskee
hartiat kumaraan painuneet
kantaa raskasta taakkaa
silloin taisteltiin
itsenäisyyden kansa sai
nyt nuoret kaiken tuhoon vei
maa myytiin vierahille
riistettiin kurja kansa
vaari polkuaan laahustaa
pyyhkii kyyneleen
raskas on muistojen reppu

Pikkujoulu nyt riemastuttaa
kuka nyt elämän kyyneliin hukkaa.
Tanssittiin syötiin ja juotiin
kotiinkin ovelle tuotiin.
Pusukin siin me vaihdettiin
huomenna taas tapaamisiin.
Minäpä ostan sen talvitakin
huomasin siihen sopivan lakin.

Elämä maistuu, viel kinkkukin paistuu
nyyhkiä ei aio likka tää.
Elän vain kerran ja riemuita aion
joskus kai elämä selättää.
Miks sitä huokais ja surisi illoin
pilaisin iltani ihanan silloin.

Vuoteeni siloiseen lämpöön nyt aion
hieman vain kasvoja hoidellen taion.
Hetken jos vielä unelmoisin
samaa siskoille muillekin soisin.
Soi vielä sävelten rattoisa tahti
oli sillä viejällä hyvä mahti.

Joulu piilossa pysyy
tietään vielä kysyy.
Pimeässä paha löytää
sitä joulupöytää.
Räntää vettä tiputtaa
tuloaanko liputtaa.

Tietäsi kulje ihan kuin miesi.
vaikkakin liukas oisikin tiesi.

Saattaahan olla et' liukas on pihas
jouluna kipeenä istumalihas.

Ymmärrän runoja, vai luukenko vaan
joitakin paremmin kuin toisia
varsinkin runoja

"Hiihtelet lautalattian ylitte
ko Miataa
lempivillasukissas"

tämössii parhaiten ymmärrän, vai luulenko vaan.