Lopettakaa rotikoiden solvaaminen!!!

Goldweiler

Itselläni nyt kolmatta vuotta rotikka, enkä oloe kiltimpää ja uskollisempaa koiraa ikinä, missään ja milloinkaan tavannut.

Ja koko lähipiirini on kokenut saman ja sanoneet, että kyllä nyt on mieli muuttunut tuon rodun suhteen, todellakin!!!!!

Se, miksi tätä rotua halutaan edelleen terrorisoida, on se, että media haluaa edelleen, syystä tietämättömästä, kirjoittaa vain ja ainoastaan rotikoiden tekemistä puremisista yms. Miksikö. Koska rotikka on todellakin vaikuttavan näköinen koira ja annetaan vaan mielikuvituksen laukata, mitähän se voisi tehdä.

Muista roduista ei mainita mitään, vaikka niitä on taatusti ihan yhtä paljon. Täällä, jossa asun, on todellakin monta ärhäkkää koiraa, jotka purreet ihmisiä, mutta ei edes paikallislehdet ole kirjoittaneet mitään.

Kaipa tässä voisi ajan kuluksi alkaa hieman puhdistaa rotikoiden mainetta ja heittää ainakin pois se top 5 listalta. Kävisi todella helposti.

Joka pitää tätä rotua tappokoneena ja raatelijana, tule käymään kylässä. Et kuule haukahdustakaan, vaikka olet vieras ihminen. Saat ensin osaksesi hännän heilutuksen ja kun annan luvan, voi sitä riemua, vieraita tuli.

6

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niiiiika

      Oikeassa olet kyllä. Mullakin on kolmatta vuotta rotikkanarttu. Mutta tässä eilen huomasin ihmeellisen muutoksen. Koira tuli vastaan, eikä ärissyt. Mun koira ärisi jostain syystä. Ei siis käynyt kimppuun, mutta sitä kuuluisaa ärinää. En ymmärrä miten mahdollista. Tää on kohta neljä vuotias. Rakastaa kaikkia ihmisiä. Ei aina ole hyvä homma, sillä monet saattavat pelätä, koska kyseessä tämä rotu ja vasta viime sunnuntaina yksi poika potkas tätä, kun meni kiltisti vain tervehtimään :(

      En tiedä, miten sais opetettua ettei mene aina ihmisen luokse, jos esim ollaan omalla pihalla ja naapuri vaikka tulossa kotiin..
      Mua on muuten purrut kultainennoutaja,. Että kyllä kaikista koirista voi löytyä uusia ulottuvuuksia!! Mun rotikka yleensä vaan katselee, kun joku toinen koira ärisee ja haukkuu eikä loppua näy. Häntä vispaa ja huomaan, että haluaisi vain leikkiä. Leikkii muuten naapurin spanielin kanssa. :)

      Vois kyllä käydä kylässä. Kaikki rotikat jotka olen nähnyt niin ovat ihania ja yleensä kilttejäkin. Jos on jotain ongelmaa ollut niin aikoinaan vanha omistaja hakannut tai jotain muuta ikävää. Lepposempia saa kyllä etsiä. Mun sesse tykkää lapsista, ei hirveästi edes välitä.

      Aina pitäs rapsuttaa ja monet minunkin ystävät eivät pelkää enää koiria. Tämä kun ei hauku

    • loppis poppis

      meijän naapurin rotikka kävi lapsen päälle, ja silläkin aina ollut rotikoita ja suht hyvin käyttäytyviäkin. Tämä poika kävi siellä joka päivä katsomassa koiria ja antamassa herkkuja.

      Yhtenä päivänä sillä vain napsahti ja puri poikaa kädestä. Siihen ja muihin juttuihi ja kokemuksiin niin en ENÄÄ IKINÄ edes mainitse tappaja koiran nimeä. Vihaan sitä yli kaiken.

      • kartul

        Jaa, totta puhut, kyllä koiran päässä (ei ainostaan rottweiler)
        voi napsahtaa kui on tarpeeksi vanhaa ja tai joku vaivaa, korva kipee tai jotain!
        Koira haistaa vihan ja pelon, viisas eläin!


      • Taas tämä..

        Mene nyt hyvä pentu hakemaan terapeutilta apua , tuollaisten viha viestien kirjoittaminen ei oletervettä


    • Facebook

      Ehkä et ole tavannut tuollaista koiraa mitä kuvailit:

      "enkä oloe kiltimpää ja uskollisempaa koiraa ikinä, missään ja milloinkaan tavannut."

      Koska tekstisssäsi oikein huokuu se miten tuijotat omaan napaasi. Kerran on sinulle rotikka tullut niin se taitaa olla paras koira koska ON SINULLA!!

      Voi herrajestas mitä porukkaaa!

    • 43tgretreg

      Vaikka sinulla nyt saattaakin olla oiva yksilö niin ei rotikka aivan turhasta mainettaan ole saanut.

      Ihmisillä vain yksinkertaisesti on huonoja omakohtaisia kokemuksia rotikoista (itseni mukaan lukien).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      46
      631
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      543
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe