Liian tiivis kerronta

Kirjoitat siis vaan tapahtumia? Tutustu kerronnan keinoihin ja pysäytä välillä, kerro miltä ympärillä näyttää, tunnelmoi, ole pohdiskeleva... Itsellä oli ihan sama ongelma joskus ja vieläkin kyllä vähän, mutta kerronnan keinojen opettelu auttoi. Menin siis ihan tunneille opettelemaan. Ja voin kyllä suositella samaa. :) En vieläkään osaa nimetä niitä kaikkia, mutta jotenkin se oppi jäi kuitenkin selkärankaan.

rahikaisella .Olen suoraviivainen kuin lentävä luoti.

Yritä kuvata maisemia, tunnelmia jne , mutta älä tee sitä siten, että vaikuttaa päälleliimatulta.

Ja siinä sitä riittääkin iltapuhdetta. Riittää minullakin...

Yritä kokea hahmosi oikeasti oikeina ihmisinä, sulje silmät, käytä kaikkia aisteja ja kuvittele miltä tuntuisi olla heidän seurassaan tai nahoissaan. Älä kerro, vaan näytä on vanha hyvä ohje. Okei, nää on nyt kliseisiä esimerkkejä, mutta kokeile katkoa kerrontaa oikein yksityiskohtaisella kuvailuilla, kerro miten hahmot siristelevät silmiään, pyyhkivät hiussuortuvan korvan taakse, miten vaatteet liikkuvat hengityksen tahdissa. Miltä tuntuu seistä paljain varpain pihalla ja kuvitella montako hiekanjyvää on isovarpaan alla sillä hetkellä? Rullaava kerronta vaatii usein sitä, että alat itsekin katsella maailmaa tarkemmin silmin. Kirjoittaessa omat jalat on enintään tämän maailman pinnalla, keuhkot hengittää ilmaa jostain ihan toisaalta. ;) Älä kerro tarinaa, ole oikeasti siellä paikan päällä.

sama ongelma vaivaa. en kuitenkaan ole lähtenyt tekstiä pidentämään edellä neuvoteuill ympäristön kuvailuilla tai tunnelmoinneilla. tekstiin ei pidä ympätä mitään, mikä ei kuulu tarinaan, saati että kirjoittaja pituutta venyttääkseen muuttaisi tyyliään.

on vaikea antaa sinulle neuvoja kun ei ole nähnyt tekstiäsi. itse olen vain pyrkinyt pidentämään kohtauksia, mutta mielekkäällä tavalla, niin että syntyy myös tarinallista lisäarvoa eikä pelkkiä tyhjiä rivejä.

eräs mietittävä asia on myös tämä: erääseen romaaniksi tarkoitettuun tarinaan kirjoitin muutaman lyhyen kohtauksen enkä osannut niiden välin lisätä mitään. myöhemmin liitin kohtaukset toisiinsa ja tuloksena oli kiitosta saanut novelli. eli ehkä tarina joskus on kertakaikkiaan kerrottu lyhyemmin. kirjallisuushan ei ole metritavaraa. toki tuonkin novellin olisi voinut lihottaa romaaniksi, mutta joko omat kykyni tai motivaationi uuden luomiseen sen tarinan ympärille ei riittänyt. kun sinäkin mainitset ettet keksi mitään tapahtumien "väliin" se voi kertoa siitä että väliin ei ole mitään lisättävää, ellet ryhdy laatimaan sivujuonia tms. mutta riittävätkö siihen kykysi ja motivaatiosi - minulla tuon mainitsemani tarinan kohdalla eivät.

neuvoni on, että keskity laatuun. jos olet tyytyväinen asioiden etenemisen vauhtiin asia on ok. jos taas koet niiden oikeasti etenevän liian nopeasti yritä intuitiivisesti ymmärtää missä kohdassa mättää ja kirjoita se, mikä tuntuu puuttuvan. ei mitään tietoista tunnelmointia tai kuvausta, vaan juuri se mitä kyseinen kohta huutaa.

olen käynyt yhden lyhyen romaaninkirjoituskurssin ja työkseni kirjoitan lehtijuttuja, pari proosantyrkytystä kustantajalle ei ole johtanut julkaisuun. mainitsen nämä vain että osaat asettaa neuvoni oikeaan kontekstiin. en ole luovan kirjoittamisen asiantuntija.

Scarabaeus, oon pahoillani, mutta en ymmärrä tuosta sun genren kirjoittamisesta mitään. Ymmärrän vaan näistä 12-vuotiaille heppatytöille kirjoittamisista. ;) Veikkaisin että tuo näyte on sitä itteensä eli kertomista, ei näyttämistä, koska Majeure Force ei piirtynyt nyt millään tavalla verkkokalvoilleni, vaikka hieno mies(?) varmasti onkin. Yritin kai sanoa jotain sen suuntaista, että kirjoittaminen on kuvataidetta. Kirjailija ei anna lukijalleen sanoja, vaan inspiraation hetkiensä hengityksen. Uuuuh.