Elikkä kyseessä tälläinen luontaistuote, joka siis on dopamiinin, noradrenaliinin ja adrenaliinin esiaste. Kellään kokemuksia?
Vähän taustaa:
On tässä viime aikoina (pari kuukautta sitten alkoi) alkanut lievästi vituttamaan ihan perus arki, joten luontaistuotteita lähtisin kokeilemaan pientä buustia kaivaten. Oireina ovat väsymys, jaksamattomuus, lievä ahdistus sosiaalisissa tilanteissa, lievä masennus, ärsyyntyminen, kiinnostuksen puute ja yksinkertaisesti vittuuntuneisuus. Syön kyllä monivitamiinitabletteja, kunnon terveelliset ateriat ja tupla-annoksen D-vitamiinia joten niiden puutostilasta ei varmaankaan johdu. Myös magnesiumia syön 350mg päivässä tuohon jännittyneisyyteen.
Eikä muutenkaan elintavoissani ole juuri moittimista. Elämäntilanne vakaa ja ok. Vietän siis ihan normi opiskelijan elämää. Päihteitä käytän kerran-kaksi viikossa aika kohtuullisesti. Stressiä ei arjessa ole mielestäni liikaa, enkä ole viimeaikoina kokenut mitään mullistavaa ihmissuhteissa eikä missään muussakaan. En koe olevani kovinkaan yksinäinen. Enkä myöskään ole vieroittautumassa esim. nikotiinista enkä muustakaan aineesta. Yhtäkkiä on arjen elo alkanut jotenkin vain vituttamaan. Ei liity mihinkään tilanteeseen tai henkilöihin yms. Vaan vittuuntuneisuus vaivaa lähes koko hereilläolon ajan. Diagnostisesti tälläinen tila sijoittuisi varmasti jonnekin lievän masennuksen alle. Pystyn kyllä toimimaan ihan kuten ennenkin, en ole itsetuhoinen, reagoin positiivisiin tapahtumiin mutta tuo vittuuntuneisuus estää nauttimasta asioista ja jaksamasta yhtä hyvin kuten ennen.
L-Tyrosiinin on sanottu toimivan piristävästi, nostavan mielialaa ja vähentävän henkistä ja fyysistä väsymystä. Kofeiinista en saa kuin paniikkioireita, niin en voi kahviakaan juoda joten ajattelin lähteä lääkitsemään itseäni 100mg x2 5-HTP ja 500mg x1-2 L-Tyrosiini (mahd. myös Valeriana) kombolla. Tuo vaikutus adrenaliiniin vähän kyllä mietityttää. Sitä on kierrossa muutenkin ihan tarpeeksi.
Kenelläkään kokemusta kyseisestä luontaistuotteesta, ja vaikka sen vaikutuksista tälläisiin oireisiin?
L-tyrosiini
60
27701
Vastaukset
- siellä myös
Ostin ison pussillisen (500g) EBAY:stä, jauhemuodossa. Se kun on kevyttä niin on aika vaikuttavan näköinen ja kokoinen pakkaus.
Kun vertaa kotimaassa myytäviin pilleripurkkeihin niin hintakin tais jäädä pieneen murto-osaan siitä mitä täällä maksaa.
Voisin muuten tukeakin kotimaisia luontaistuotealan yrityksiä mutta köyhänä työttömänä mulla ei ole sellaiseen varaa.
En ole syönyt sitä säännöllisesti joten en osaa sanoa vaikutuksia. Mukana tuli pieni mittalusikka ja annosteluohjeet pussin kyljessä.. oon sekoittanut sitä veteen ja laittanut hieman sitruunamehua mausteeksi...
Oireita mitä itselläni on en jaksa tähän nyt kaikkia eritellä, mutta yksi on jatkuva stressi, oli syytä tai ei. Erityisesti tietenkin silloin kun ON.
Menetän hermot joka päivä ja huudan ja kiroilen kotona vaikka asun yksin. Kaikenlainen pikkuriikkinenkin vastoinkäyminen ylittää stressikynnyksen korkealta ja kovaa.
Oon alkanut syömään muitakin luontaistuotteita, vitamiineja ja superfoodeja jo kauemman aikaa sitten, mm. E-EPAA, D-vitamiinia (huomattavasti suosituksia vahvempaa), multivitamiinia, spiruliinaa, chlorellaa, karnosiinia / Beta-alaniinia, magnesiumia, sinkkiä, L-tyrosiinia Macaa, ACAI:ta, Goji marjoja, siitepölyä, raakakaakaota jne.
En syö kaikkia joka päivä vaan vaihtelen vähän settiä kierrättäen noita niin ettei elimistö "kylläänny" mistään.
Joistain suositellaan pitämään taukoja välillä. En muista nyt juuri mitä kyseinen aine mistä niin sanottiin, oli. Ehkä MACA, mutten jaksa tarkistaa.
Jokaisesta olen lukenut artikkeleita miten ne vaikuttavat ja mihin.
5-HTP:tä on itsellänikin samoin GABA:a. En ole huomannut niillä sen koommin kuin L-tyrosiinillakaan mitään vaikutusta joten niiden puutteesta johtuvia aivokemioiden häiriöitä ei liene ole.
Voihan se olla että traumaattiset kokemukset lapsuudessa /varhaisnuoruudessa ovat vain saaneet pään sekaisin. Tai jatkuva epäonni elämässä. Tai kohtalo. Tai.. tai.. tai... . .- how low can i go
GABA:sta piti vielä sanoa että sen imeytymisestä syötynä löytyy skeptisiä näkemyksiä muutenkin, joten vaikka sen lisäys olisikin tarpeellista niin sen määrän nosto SYÖMÄLLÄ sitä ei välttämättä auttaisi mitenkään.
Jotkut taas ovat sitä mieltä että saattaa auttaa. Ostin kerran purkin huvikseni vaikka tiesin tuosta jo ostaessani... Hullulla on halvat huvit -eikä edes niin kovin halvat. - Shit happends
how low can i go kirjoitti:
GABA:sta piti vielä sanoa että sen imeytymisestä syötynä löytyy skeptisiä näkemyksiä muutenkin, joten vaikka sen lisäys olisikin tarpeellista niin sen määrän nosto SYÖMÄLLÄ sitä ei välttämättä auttaisi mitenkään.
Jotkut taas ovat sitä mieltä että saattaa auttaa. Ostin kerran purkin huvikseni vaikka tiesin tuosta jo ostaessani... Hullulla on halvat huvit -eikä edes niin kovin halvat.Vaikka ette olisikaan köyhiä työttömiä, muistakaa kotimaiset superruoat; mustikka, puolukka, luomutomaatti. Luomukananmuna on ravintopommi. Avocado on suorastaan ihme ja Sitruuna on halpa mutta monipuolinen. Paljon jotain synteettistä vitamiinia jatkuvasti ei voi olla hyväksi. Gelee royalea kannattaa ehdottomasti kokeilla energian lisäämiseen. Samoin pakurikääpää. Omia mielipiteitäni, mutta tätä mieltä olen. Tällä hetkellä.
Toisaalta kriisit, ym. vitutukset kuuluvat elämään, vaikka eivät kovin trendikkäitä olotiloja olekaan. Jos meitä pommitettaisiin, keskittyisimme yksinkertaisiin perusasioihin ja yhteisöllisyys lisääntyisi. Tämän biologisen tosiseikan huomioiminen ei tosin ratkaise tämänhetkisiä ongelmiamme, mutta saattaa hetkeksi helpottaa. - JAhman
how low can i go kirjoitti:
GABA:sta piti vielä sanoa että sen imeytymisestä syötynä löytyy skeptisiä näkemyksiä muutenkin, joten vaikka sen lisäys olisikin tarpeellista niin sen määrän nosto SYÖMÄLLÄ sitä ei välttämättä auttaisi mitenkään.
Jotkut taas ovat sitä mieltä että saattaa auttaa. Ostin kerran purkin huvikseni vaikka tiesin tuosta jo ostaessani... Hullulla on halvat huvit -eikä edes niin kovin halvat.Käsittääkseni GABA ei pysty läpäisemään aivoveriestettä, jolloin olisi täysin hyödytön.
- Anonyymi
Shit happends kirjoitti:
Vaikka ette olisikaan köyhiä työttömiä, muistakaa kotimaiset superruoat; mustikka, puolukka, luomutomaatti. Luomukananmuna on ravintopommi. Avocado on suorastaan ihme ja Sitruuna on halpa mutta monipuolinen. Paljon jotain synteettistä vitamiinia jatkuvasti ei voi olla hyväksi. Gelee royalea kannattaa ehdottomasti kokeilla energian lisäämiseen. Samoin pakurikääpää. Omia mielipiteitäni, mutta tätä mieltä olen. Tällä hetkellä.
Toisaalta kriisit, ym. vitutukset kuuluvat elämään, vaikka eivät kovin trendikkäitä olotiloja olekaan. Jos meitä pommitettaisiin, keskittyisimme yksinkertaisiin perusasioihin ja yhteisöllisyys lisääntyisi. Tämän biologisen tosiseikan huomioiminen ei tosin ratkaise tämänhetkisiä ongelmiamme, mutta saattaa hetkeksi helpottaa.Olen iäkäs, huonot harvat hennot hiukset ja ohuet kynnet (on ollu koko ikäni). Huomasin kun ostan Puhdistamon Super B vitamiinit, alkaa kaikki kasvaa. Eli voi olla puute, huono imeytys B vit ruoasta elimistossa, syitä ehkä monta.
- hypotyre
Tyrosiini on ollut minulla kilpirauhasen vajaatoimintaan, ei neuropsykiatriaan. Se on toiminut Thyroxin-valmisteen korvaajana, jos sen päivittäisannos on liian pieni tarpeeseeni nähden.
Adrenaliini lisää stressiä, noradrenaliini hyvän olon tunnetta.- Anonyymi
Eiköhän nuoren nykyaikaisen ihmisen pitäisi mennä lääkäriin tuosta tilanteestaan , että saa tietää syyt oloonsa se kun laittaa luottonsa lääkkeisiin mitä ei ole tutkittu .
Sitä on nähnyt elämän aikana ihmisiä jotka ovat syöneet näitä lääkkeitä ja joka kerta nämä ihmiset ovat lopulta joutuneet menemään lääkäriin
- jankkula
oltko käynyt labroissa? kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa kuvaamasia oireita paniikkihäiriöstä asti.
- Anonyymi
Minun kohdallani oli kanssa juuri kilpirauhanen jokaoli syyllinen huonoon oloon.siihen sain lääkkeen ja se hoito on elinikäinen . Siksi mieleatäni ei pitäisi alata edes kokeilemaan mitään lääkkeitä sillä perusteella kun ne myyvät niitä , siis ” luonnon tuotteilla ” se sana on heidän avain sanansa mihin tiedetään että tavikset tarttuu. eräs ystäväni sai maksarvojen nousun näistä tuotteista kun yritti olla niin luomu itsekkin. Oppi sairaudestaan jonka ihan itse aiheutti .
- irtokarkki
Olen syönyt L-tyrosinea noin kuukauden ja olen ollut tosi hyväntuulinen koko ajan. Toki on mahdollista että on pelkkää lumevaikutusta mistäs sitä tietää. Ei ole kuitenkaan kovin kallis kokeilu. L-tyrosine vaikuttaa kuulemma kilpirauhaseen ja voi parantaa kilpirauhasarvoja.
- Ehkä, ehkä ei
--voi parantaa kilpirauhasarvoja. --
Perus luontaistuote sanastoa, voi, saattaa, mahdollisesti....
mistään ei ole mitään varmuuta. - JAhman
Ehkä, ehkä ei kirjoitti:
--voi parantaa kilpirauhasarvoja. --
Perus luontaistuote sanastoa, voi, saattaa, mahdollisesti....
mistään ei ole mitään varmuuta.Maailmassa ei mikään ole varmaa, toisekseen tuo "" tarkoittaa sitä, että joillekin auttaa joillekin ei. Suomen kieli on monimerkityksellinen, toisin kuin sinä.
- JAhman
JAhman kirjoitti:
Maailmassa ei mikään ole varmaa, toisekseen tuo "" tarkoittaa sitä, että joillekin auttaa joillekin ei. Suomen kieli on monimerkityksellinen, toisin kuin sinä.
Virhe. Korjataan: toisekseen tuo "saattaa" tarkoittaa, että joillekin auttaa joillekin ei, riippuu myös annostuksesta, muista lääkkeistä ja sairauksista jne. Tyrosiini on aminohappo ja vaikuttaa suoraan mm kilpirauhasen toimintaan.
- Uhvo.
JAhman kirjoitti:
Maailmassa ei mikään ole varmaa, toisekseen tuo "" tarkoittaa sitä, että joillekin auttaa joillekin ei. Suomen kieli on monimerkityksellinen, toisin kuin sinä.
--Maailmassa ei mikään ole varmaa--
Sinä elätkin varmaan vaihtoehtoisessa maailmassa. - Anonyymi
Uhvo. kirjoitti:
--Maailmassa ei mikään ole varmaa--
Sinä elätkin varmaan vaihtoehtoisessa maailmassa.Mitä sä niinku tähän keskusteluun tuut söpöttään jotain ihan muuta kun aloitteessa kysytään? Ihme pässi taas
- Anonyymi
Kilpirauhas sairaudet ovat hyvin vaikeita hoidettavia siksi niistä tulisi aina mennä lääkäriin
Kilpirauhanen säätelee kehon kaikkia hormooneja joten en uskoisi mitenkään että joku luonnon lääke siihen auttaa mitenkään. Mutta tulokset tulevat aikanaan halusi sitä tai ei. - Anonyymi
JAhman kirjoitti:
Virhe. Korjataan: toisekseen tuo "saattaa" tarkoittaa, että joillekin auttaa joillekin ei, riippuu myös annostuksesta, muista lääkkeistä ja sairauksista jne. Tyrosiini on aminohappo ja vaikuttaa suoraan mm kilpirauhasen toimintaan.
Juu, ja auttaa myös kilpirauhasta toimimaan väärin jos on sikseen . Kilpirauhanen on niin paljon tärkeä ihmisen elämässä ettei sen kanssa saa leikkiä . Älääkärille valvoo tiukasti kaikkia kilpirauhas potilaiden lääkitystä ja sitäkään ei saa itse mennä muuttelemaan niin tarkkaa touhua on juuri kilpirauhasen kanssa.
Itse en edes tiennyt että muutamia vitamiineja ei saa ottaa kilpirauhasen lääkityksen aikana
Nyt tiedän - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sä niinku tähän keskusteluun tuut söpöttään jotain ihan muuta kun aloitteessa kysytään? Ihme pässi taas
Hän on oikeassa ehkä
- Anonyymi
Niin ja kilpirauhasen kanssa ei niinkuin itse aleta leikkimään ,kaikki endokrinologiset sairaudet ja niistä epäilyt kuuluvat lääkärin hoitoon, sillä ihminen ei itse tiedä koskaan miksi juuri kilpirauhanen sattaa olla sairas. Jollain ihmisellä oli syöpä kilpirauhasessa ja koska oli ajoissa lääkärissä niin sai heti leikkaukseen mennä , jossa otettiin toinen puoli kilpirauhasesta pois .
Hänellekin vaan ensin hieman epäselviä oireita ja ahdistusta . Siksi on aina mentävä tarkastamaan kilpirauhas kokeissa että tietää mitkä arvot on .
Kilpirauhanen säätelee hormooneja kehossa ja toiset potilaat palelevat kun se menee pahaksi, toiset taas hikoilevat ja syövät kunnolla mutta ovat silti hoikkia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ja auttaa myös kilpirauhasta toimimaan väärin jos on sikseen . Kilpirauhanen on niin paljon tärkeä ihmisen elämässä ettei sen kanssa saa leikkiä . Älääkärille valvoo tiukasti kaikkia kilpirauhas potilaiden lääkitystä ja sitäkään ei saa itse mennä muuttelemaan niin tarkkaa touhua on juuri kilpirauhasen kanssa.
Itse en edes tiennyt että muutamia vitamiineja ei saa ottaa kilpirauhasen lääkityksen aikana
Nyt tiedänMitä vitamiineja?
- Vivianne90000
Itsellä L-tyrosine on toiminut hyvin lievässä sosiaalisen tilanteiden pelossa. olen kuullut että siitä nimen omaan voi olla paniikkihäiriöönkin apua. Silloin tosin herää kysymys et voisiko kilpirauhasessa olla vikaa joka paniikkihäiriön aiheuttaisi. L-tyrosine kun vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan.
- Anonyymi
En menisi kokeilemaan muita keinoja kun ainoastaan lääkärissä kävisin
- tuuuuuuula
Minulta vei L-tyrosiini lihasten jäykkyyden lähes kertaheitolla. Käytössä ollut Thyroxin 0.1x2/pv jo vuosia.
- uskomuslääkkeet.
No jopa on taas monipuolinen valmiste, auttaa kaikkiin vaivoihin niinkuin luontaistuotteet yleensäkin.
Noni mehunkin piti parantaa kaikki sairaudet syövän ja jalkovälihiivan väliltä mutta mitenkäs taas kävikään, hölmöjä huijattiin. - ghghgjddfdfgh
se nyt vaan oikeesti menee niin ettei vakavissa kilpirauhasen vajaatoiminnoissa ja varsinkin kun on thyroxin tolla annoksella, ei tule lähteä lisäämään luontaistuotteita thyroxin- hoidon rinnalle.
- Anonyymi
uskomuslääkkeet. kirjoitti:
No jopa on taas monipuolinen valmiste, auttaa kaikkiin vaivoihin niinkuin luontaistuotteet yleensäkin.
Noni mehunkin piti parantaa kaikki sairaudet syövän ja jalkovälihiivan väliltä mutta mitenkäs taas kävikään, hölmöjä huijattiin.Ei varmaan muita kiinnosta mihin uskot ja mihin et..
- Anonyymi
Aina vaan jutut paranee, taitaa olla jokin lääkkeiden edustaja kertomassa
- Viola biflora
Itselleni tuli L-Tyrosiinista ikäviä kilpirauhasen liikatoiminnan oireita, kuten sydämen tykytystä, käsien vapinaa ja hermostunutta oloa. Jos on kilpirauhasongelmia tai syö mm Thyroxinia, niin kannattaa olla varovainen ko aminohapon kanssa. Luulin sen auttavan myös yöunissa, mutta minulle kävi päinvastoin.
- Viola biflora
Tuli epävarmuus, sekoitinko Tyrosiinin ja Tryptofaanin?
- Anonyymi
Sittenhän sitä ei tiedä edes jos nämä ” luonnon ” tuotteet varastoituumkejåhossa jotenkin ,silloin on leikki kaukana .
- ei enää nuori
Hyvä, itsekin aloitin tyrosiini 500 mg kokeilun
ja mulla on vajislääkitys thyroxin 0,15
Kokemuksia lisää?- katjabloigu
L-tyrosiini mulla myös laukaisi massiiviset kilpparin yliaktiiviset oireet. unettomuus, yöherääminen ja päänsärky, aamulla koko nuppi turvoksissa. Olen koko elämäni nukkunut hyvin, joten L-tyrosiini jäi syömättä. Mulla on siis kallis L-tyrosiinipurkki täällä, josta otettu vaan 2 tabua. Kuka haluaa ostaa, kuka hyötyy tästä tuotteesta?
Tuon Solgarin tuotteet ovat hitokseen vahvoja. (mm. L-tyrosiini.) Suomalaiset saantisuositukset on joidenkin tuotteiden kohdalla kymmeniä kertoja alhaisempia, kuin mitä saa Delgarin yhdestä kapselista.
Ps. tryptofaani on serotiinin esiaste. tämän aktivoimiseen suosittelen raakasuklaan tekoa., mikään ei oo parempi ku kaakaovoi ja raakakaakaojauhe. eli jos haluaa mielihyvää ja on vaikka lieviä masennusoireita. vie väsymyksen myös tasan pois.
vitutukseen suosittelen rauhoittumista, luontoa ja vaikka joogaa. (alkuperäinen kyselijä) kortisolit on koholla. rauhottumista, ja älyvehkeet ja alkoholi pois, niin rauhottuu fysiologisestikin. - Pahaa.
katjabloigu kirjoitti:
L-tyrosiini mulla myös laukaisi massiiviset kilpparin yliaktiiviset oireet. unettomuus, yöherääminen ja päänsärky, aamulla koko nuppi turvoksissa. Olen koko elämäni nukkunut hyvin, joten L-tyrosiini jäi syömättä. Mulla on siis kallis L-tyrosiinipurkki täällä, josta otettu vaan 2 tabua. Kuka haluaa ostaa, kuka hyötyy tästä tuotteesta?
Tuon Solgarin tuotteet ovat hitokseen vahvoja. (mm. L-tyrosiini.) Suomalaiset saantisuositukset on joidenkin tuotteiden kohdalla kymmeniä kertoja alhaisempia, kuin mitä saa Delgarin yhdestä kapselista.
Ps. tryptofaani on serotiinin esiaste. tämän aktivoimiseen suosittelen raakasuklaan tekoa., mikään ei oo parempi ku kaakaovoi ja raakakaakaojauhe. eli jos haluaa mielihyvää ja on vaikka lieviä masennusoireita. vie väsymyksen myös tasan pois.
vitutukseen suosittelen rauhoittumista, luontoa ja vaikka joogaa. (alkuperäinen kyselijä) kortisolit on koholla. rauhottumista, ja älyvehkeet ja alkoholi pois, niin rauhottuu fysiologisestikin.--eli jos haluaa mielihyvää--
Se on kuule mielihyvä kaukana raakasuklaasta. - nellanalle
katjabloigu kirjoitti:
L-tyrosiini mulla myös laukaisi massiiviset kilpparin yliaktiiviset oireet. unettomuus, yöherääminen ja päänsärky, aamulla koko nuppi turvoksissa. Olen koko elämäni nukkunut hyvin, joten L-tyrosiini jäi syömättä. Mulla on siis kallis L-tyrosiinipurkki täällä, josta otettu vaan 2 tabua. Kuka haluaa ostaa, kuka hyötyy tästä tuotteesta?
Tuon Solgarin tuotteet ovat hitokseen vahvoja. (mm. L-tyrosiini.) Suomalaiset saantisuositukset on joidenkin tuotteiden kohdalla kymmeniä kertoja alhaisempia, kuin mitä saa Delgarin yhdestä kapselista.
Ps. tryptofaani on serotiinin esiaste. tämän aktivoimiseen suosittelen raakasuklaan tekoa., mikään ei oo parempi ku kaakaovoi ja raakakaakaojauhe. eli jos haluaa mielihyvää ja on vaikka lieviä masennusoireita. vie väsymyksen myös tasan pois.
vitutukseen suosittelen rauhoittumista, luontoa ja vaikka joogaa. (alkuperäinen kyselijä) kortisolit on koholla. rauhottumista, ja älyvehkeet ja alkoholi pois, niin rauhottuu fysiologisestikin.hei kuule katjabloigu mitattiinko sinulla sitten liikatoimintaan viittaavat arvot vai tuliko vain liikatoiminnan tyylinen fiilis ja kuvailemasi oireet ? olisi todella mielenkiintoista tietää?
- Anonyymi
katjabloigu kirjoitti:
L-tyrosiini mulla myös laukaisi massiiviset kilpparin yliaktiiviset oireet. unettomuus, yöherääminen ja päänsärky, aamulla koko nuppi turvoksissa. Olen koko elämäni nukkunut hyvin, joten L-tyrosiini jäi syömättä. Mulla on siis kallis L-tyrosiinipurkki täällä, josta otettu vaan 2 tabua. Kuka haluaa ostaa, kuka hyötyy tästä tuotteesta?
Tuon Solgarin tuotteet ovat hitokseen vahvoja. (mm. L-tyrosiini.) Suomalaiset saantisuositukset on joidenkin tuotteiden kohdalla kymmeniä kertoja alhaisempia, kuin mitä saa Delgarin yhdestä kapselista.
Ps. tryptofaani on serotiinin esiaste. tämän aktivoimiseen suosittelen raakasuklaan tekoa., mikään ei oo parempi ku kaakaovoi ja raakakaakaojauhe. eli jos haluaa mielihyvää ja on vaikka lieviä masennusoireita. vie väsymyksen myös tasan pois.
vitutukseen suosittelen rauhoittumista, luontoa ja vaikka joogaa. (alkuperäinen kyselijä) kortisolit on koholla. rauhottumista, ja älyvehkeet ja alkoholi pois, niin rauhottuu fysiologisestikin.Joo näinpä. Jos juo vaikka ihan kohtuullisestikin, mutta kuitenkin joka viikonloppu niin se pitää tasaisen masentuneena kokoajan josta tulee uusi normaali eikä enään edes muista mitään perusonnellisuudentunteesta. Dopamiinitasoihin vaikuttaa alkoholi ja varmaan ihan muutkin päihteet ja aivot palautuu juomisesta 1-2 viikossa joten jos joka viikko juot niin.. poikkeuksena tietysti jos on juonut jo vaikka pari vuotta lähes putkeen niin ne aivot palautuu, puhutaan kuukausista. Ja siis en puhu alkon aiheuttamasta rappeutumasta aivoissa tässä yhteydessä
- Anonyymi
katjabloigu kirjoitti:
L-tyrosiini mulla myös laukaisi massiiviset kilpparin yliaktiiviset oireet. unettomuus, yöherääminen ja päänsärky, aamulla koko nuppi turvoksissa. Olen koko elämäni nukkunut hyvin, joten L-tyrosiini jäi syömättä. Mulla on siis kallis L-tyrosiinipurkki täällä, josta otettu vaan 2 tabua. Kuka haluaa ostaa, kuka hyötyy tästä tuotteesta?
Tuon Solgarin tuotteet ovat hitokseen vahvoja. (mm. L-tyrosiini.) Suomalaiset saantisuositukset on joidenkin tuotteiden kohdalla kymmeniä kertoja alhaisempia, kuin mitä saa Delgarin yhdestä kapselista.
Ps. tryptofaani on serotiinin esiaste. tämän aktivoimiseen suosittelen raakasuklaan tekoa., mikään ei oo parempi ku kaakaovoi ja raakakaakaojauhe. eli jos haluaa mielihyvää ja on vaikka lieviä masennusoireita. vie väsymyksen myös tasan pois.
vitutukseen suosittelen rauhoittumista, luontoa ja vaikka joogaa. (alkuperäinen kyselijä) kortisolit on koholla. rauhottumista, ja älyvehkeet ja alkoholi pois, niin rauhottuu fysiologisestikin.No sehän on selvää että tulee häiriöitä koska tieteellä ei ole näissä lääkkeissä mitään tekemistä . Ensin voi olla hyvä olo muutaman viikon ja sitten alkaa rumba
- gfdgfdgfdgfd
L-tyrosinea ei saa syödä jos on tyroxin lääkityksellä!!!!
jos et sen sijaan saa lääkitystä ja arvosi ovat vähän alakantissa. niin tuskimpa menee ihan itsestään yhdellä luontaistuotteella kilpirauhasen liikatoiminnalle.
Jenkeissä tuota luontaistuote L-tyrosinea 500 mg kapseleita sai ottaa 3 kpl päivässä ja tuota suomessa myytävää vain yhden kapselin. ihmetten tuota eroa. googlatkaapa vaikka ulkomailla myytävä L-tyrosine ja sen saanti susoitus. - FitFat59v
Rakkaat ystävät, älkää ostako humpuukkituotteita. Puhutte milligrammoista, mutta maidosta tehty heraproteiini, jota kaikki voi käyttää. Proteiini on lihasten Ainut rakennusaine.
L-tyrosinea on gramma kaupalla, niin kuin muitakin aminohappoja, annoksessa hyvänmakuista heraproteiinia. Sen voi sekoittaa veteen tai maitoon ja saat rutkasti kaikkia aminohappoja ja lihakset saa rakennnusainetta, varsinkin treenien jälkeen.
Heraproteiinia on lisätty melkein kaikkiin valmisruokiin, että saatu ravintoarvot (proteiinit) kohdilleen, koska lihassa, kalassa, kanassa on nuukailtu!! Itse ostan kaakaon makuista stevialla maustettua proteiini-isolaattia ebn.fi kaupasta. Siitä on mm. poistettu halpojen jauheiden turha laktoosi, rasva.
Olen vanha mies ja voimailen ja otan drinkin heraa maltoa (hiilihydraattia) treenin jälkeen ja voimat, muskelit kasvaa! Malton voi korvata banaanilla.- padimalihhammi
No entäs laktoos-intolerantikot sellaiset jotka eivät saa lainkaan syödä maitosokeria???
- kklkllohv ujllokj.'
Proteiinia tarvitaan vain sen verran , että maraismi ja kvasiorkor pysyy loitolla ,jos ei harrasteta voimailulajeja.
- aminohappo
Kilpirauhasen vajaatoimintakeskusteluissa L-tyrosiini on viime kesän jälkeen pari kertaa mainittu apua tuoneena. Suomessa sikakallis. Kahden gramman päiväannos (suositus ½...2 grammaa) maksaa toista euroa. iHerbistä Thyroid Energy (1gramma per kapseli) jo edullisempi
- ghghjdfdj
Miten kontrolloida kilpirauhasarvot? Liian suuri arvo, aiheuttaa ajan mittaan kilpirauhassyöpää samoin kuin liian matalat arvot.
- Anonyymi
ghghjdfdj kirjoitti:
Miten kontrolloida kilpirauhasarvot? Liian suuri arvo, aiheuttaa ajan mittaan kilpirauhassyöpää samoin kuin liian matalat arvot.
Verikokeilla ainoastaan kuten muitakin sairauksia . Joten lääkäri on se ainut minkä puoleen voi kääntyä näissä asioissa. Ei mikään luonnon kauppa.
Ja jos jotain menee pieleen niin mikään vakuutus ei auta koska omatoimisesti on syönyt tuotetta eikä ole mennyt lääkäriin.potilas vakuutus korvaa tavallisesti jos tulee häiritseviä sivuoireita joita ei ole laitettu edes tuote selostukseen
- Kokemuksesta
On toimivaa ainetta, suosittelen!
http://eu.iherb.com/now-foods-l-tyrosine-extra-strength-750-mg-90-capsules/6681?rcode=mdv672
Koodilla mdv672 saat -5$ alennusta. - plmb2016
Ihmisen valkuaisainerakenteen ovat muodostuneet 20 aminohaposta, jotka ovat-l- aminohappoja ( levo-)muotoa. Näiden nimet ( ja lyhennykset) ovat: Fenylalaniini (Phe, F),Tyrosiini(Tyr, Y), Tryptofaani(Trp, W) , Metioniini(Met, M), Cysteiini (Cys, C), Seriini (Ser, S), Threoniini (Thr, T), Leusiini (Leu, L), Isoleusiini(Ile, I), Valiini(Val, V), Glysiini(Gly, G), Alaniini(Ala, A), Aspartaatti (Asp, D), Asparagiini (Asn, N),Glutamaatti (E), Glutamiini (Q), Arginiini(Arg, R), Lysiini(Lys, K), Histidiini (His, H), Proliini( Pro, P) . Jos nämä luettelee peräkkäin koodilla:
ABCDEFGHIKLMNPQRSTVXYZ
B tarkoittaa samaa kuin D N, koska ne mututuvat helposti toisikseen.
Z tarkoittaa E Q,, koska ne muuttuvat helposti toisikseen.
X tarkoittaa mitä tahansa aminohappoa.
Näiden aminohappojen varaan on kirjoitettu geneettinen koodi ja proteiinsita käsin voi kartoittaa DNA-koodin tai DNA-koodista proteiinin.
Nämä ovat niin olennaisia aminohappoja että kaikessa animaalisessa proteiinissa on niitä, joten niitä saa animaalisessa ravinnossa. Kasvien proteiinirakenteet ovat hieman erilaisia ja niissä voi jotain tiettyä ihmisen aminohappoa olla enemmän ja runsaammin, mitä tietoa voi käyttää hyväksi kun koostaa proteiinipitoista ravintoaan.
Kilpirauhanen on sellainen että se kerää runsaasti ravinnossa tulevaa aromaattisen renkaan omaavaa tyrosiiniaminohappoa raaka-aineena kilpirauhashormonien valmistamiseen.. Kilpirauhasessa littyy peräkkäin kaksi tyrosiinia tyroniiniksi , kun ne ovat alkaneet saamaan jodia renkaisiinsa. MIT (monojodityrosiini tai DIT, dijodotyrosiini liittyvät DIT dijodotyrosiiniin ja muodostuu joko 3 tai 4 jodotyroniinia eli TIT (T3) ja tyroxiini (T4)
Kilpirauhasella on eräs globuliini, tyroglobuliini (Tgl), joka pystyy keräämään itseensä jopa 120 tyrosiinia muokattavaksi.
Jos ihminen syö monipuolisesti valkuaisaineita, kilpirauhanen, joka toimii normaalisti, pystyy kyllä poimimaan verestä niitä aminohappoja tarpeeksi. Mutta jos valkuaisen käyttö on vajaata, esim henkilö harrastaa tyhjien kalorien ravintoa- ja kehon proteiinipitoiset matrixit ja elimet eivät saa rakenteeseen tarpeeksi ainesta, tilanne on epätoivottava. mutta tavallisen proteiinin normaalikäytöllä estettävissä. Sellaiset konsentroidut yhden aminohapon valmisteet ovat kalliita. Jos käyttää ainakin 1 g proteiinia painokiloaan kohden ehkä saa kehon elintenkin kunnossapitoon tarvittavan valkuaisen;; hieman enemmänkin kuin gramma painokiloa kohden sopii käyttää,, koska kehon valkuaisen tarve voi olla suurempi kuin on laskettu. Osa aminohapoist kyllä muodostuu kehon endogeenisessa aineenvaihdunnassa, muta osa aminohapoista on essentiellejä,, niitä tulee saada ruoassa. (F,M, I, L, V, T, K,W), Lisäksi on eduksi jos ravinnossa on Y, H, R. C, vaikka niitä pystytään muodostamaan endogeenisestikin ylläolevien ja endogeenisten aminohappojen rakenteitten muokkaamisella. Luonnollisesti valkuaiset denaturoituvat, jos niitä kvoati käristää. Siinä on avuksi käyttää m. pähkinöitä, siemenravintoa, maitoa, munaa, ym mistä saa ehjiä aminohappoja ja kannattaa varoa, että ei turhaa polta liharuokia ja tee paistopintamutageenejä aromaattisista aminohapoista. Kannattaa käyttää paistilämpömittaria ja noudattaa ohjeita. - väsyttää1
Minkähän takia minua L-tyrosiini väsyttää?
- Väsymystäon
Onko tuo mainittu tyrosiini siis tätä: http://www.terveyskauppaeko.fi/tuotteet.html?id=1/13 ?
- kokeilu222
Mulla loppui väsymys ja mieli piristyi l-tyrosoonilla. saa yliopisotn apteekeista tai luontaistuotekaupoista. Herään paremmin, ja aikaisemmin. Ihana olo on nyt. Kilppari arvoni ovat tippuneet taulukon alakolmannekselle, enne olivat ylä kolmannekselle, olen hilkulla vielä normaalin rajoissa, mutta muutos on tapahtunut minulla.
Aion mennä lääkäriinkin toki taas kerran, mutta olen itse ollut siinä oikeassa että ennen heräsi helposti töihin 6-7 aikaan, mutta väsymys vain lisääntyi aamuisin, ja 10 oli jo vaikea mennä. äläkää luovuttako jos olette raja kilppareilla. elämän laatu paranee niiiiin paljon!
Juu, niin ja palelen jo niin paljon, että talvella ulkoilu alkaa olemaan tuskaista, vaikka ei pakkasta olisi kuin pari astetta. en myöskään lämpene ulkoillun jälkeen, vaan joudun aina menemään saunaan, jossa en hikoile tai kuumaan suihkuun. mutta nyt olen varma että tarvitsen tyroksiini lääkityksen, tämä l-tyrosiini on kuin taivaan lahja. yes, vihdoinkin on sumu poissa, iloinen mieli, rohkeutta ja herään aamulla.
Tyrosiini on kilpirauhashormonin rakenneosa yhdessä jodin kanssa. Tyrosiini toimii elimistössä kilpirauhashormonien lisäksi, melaniinin, dopamiinin ja adrenaliinin esiasteena.L-Tyrosiini
Tyrosiini on aminohappo joka toimii elimistössä mm. kilpirauhashormonien, melaniinin ja mm. dopamiinin, noradrenaliinin ja adrenaliinin esiasteena. L-tyrosiinin käyttöalueita ovat mm. masennus, stressistä johtuva ahdistuneisuus, henkinen väsymys tai uupumus sekä kilpirauhasen vajaatoiminta.
L-Tyrosiini on tärkeä kilpirauhashormonin ja dopamiinin muodostumiselle. Dopamiinin puute aivoissa voi aiheuttaa masennusta ja parkinsonintaudille tyypillisä oireita. L-Tyrosiini voi nopeasti lievittää akuuttia stressiä ja ehkäistä vakavaa masennusta. L-Tyrosiini saatta myös estää stressi- tai hormoniperäisiä migreenikohtauksia ja lievittää "kahvinpuutepäänsärkyä". L-Tyrosiinia on käytetty myös huume- ja lääkeaineriippuvuusvieroituksessa estämään masennusta.
L-Tyrosiini voi tehdä ihmeitä urheilusuoritukselle ja parantaa kilpirauhasen säätelemää rasva-aineenvaihduntaa. Se auttaa säästämään lihasproteiineja laihdutusjaksojen aikana ja edistämään "rasvanpolttoa". Tästä syystä L-Tyrosiini on oiva lisäapu laihduttajille.
L-Tyrosiini auttaa alhaisesta ruumiinlämmöstä kärsiviä, koska se lisää rasvanpolttoa ja energiasynteesiä. L-Tyrosiini vaikuttaa myös melaniinin eli ihopigmenttimuodostukseen. L-Tyrosiini voi olla hyödyksi ehkäistäessä vitiligoa eli valkopälvisyyttä. Orvaskeden melanosyyttisolut valmistavat melaniinipigmenttejä tyrosiinista aivolisäkkeen tuottaman hormonin myötävaikutuksella. - Magn_ak
Kokeile 100µg D-vitamiinia E-EPA:a 1300mg. Pitäisi toimia kaikilla.
L-Tyrosiini on kilpirauhaseen vaikuttava, joten jokaisen testattava itse miten vaikuttaa.- Magn_ak
Hermoihin auttaa Magnesium ja B-vitamiinit. Nuo edelliset mielialaan.
- Anonyymi
Kilpirauhas asioita ei iteåse testailla mitenkään , koska ei tiedä mitä kilpirauhas kokeissa näkyy , väärillä aineilla viuåt kiihdyttää sitä sairasta osaa ja joutua sairaalaan . Siis ihminen ei ole kelvollinen kokeilemaan mitään itse diagnooseihin sillä lääkäri tietää miten tehdään missäkin tilanteessa . Luonnon kauppa ei sellaisia tiedä
- Aivosumu
Itsellä kilpirauhasen tulehdus, johon olen syönyt L-tyrosiiniä, aivosumu on hävinnyt sekä yli jännitystila tasaantunut otan myös joditapletin (kelp...) seleeniä mangesiumia, d , c sekä välillä sinkkiä ja kala öljyä . Kilpirauhas arvot viitteiden sisällä.
- Aminohapottoimivat
http://www.finnmax.fi/aminohappovalmisteet/
Suomalaisia, lisäaineettomia, laktoosittomia, hiivattomia, sokerittomia 100 % aminohappojauheita (ja paljon muutakin). Miksi kukaan ei ole mainostanut näitä, kun ovat paljon halvempia kuin esim. Solgarin tuotteet? Itsellenikin tulivat vasta nettiä penkomalla vastaan. - Anonyymi
On . Ja auttoi mielialaan ja vireyteen. On kilpirauhashormoniin vaikuttava. Tsekkaa kilpirauhasarvot. Nyt syön tyroksiinia kun kilppari leikattu, mutta sitä ennen just tyrosiinilla pärjäsin. Pitäiskin taas ottaa toi tyrosiini käyttöön kilppirauhaslääkkeen kaveriksi.
- Anonyymi
Ei pidä mennä itse sekoittelemaan lääkkeitä koska ei tiedä mikä vaikutus niillä tulee olemaan äsken voi kysyä apteekista jos se sopii lääkärin määräämän lääkkeen kanssa.
Ihmettelen suuresti että eräät ihmiset vielä uskovat humbuukiin
- Anonyymi
En itse menisi edes kokeilemaan näitä ns luontaistuotteita . Mutta mainitsit että otat alkoholia pari kertaa viikossa , sekin on sellainen aine joka saattaa ihmisen aivokoneiston epä tasapainoon , joten kaikille ihmisille ei kerta kaikkiaan sovi alkoholi pieniäkään määrinä
Joten mikset mene lääkäriin heti alussa ennenkö tila pahenee Se kun luotat joihinkin luonnon tuotteisiin .ävoihan olla että lääkäri löytää sinusta jotain muuta kun lievää ahdistusta.mäeimkannata itse leikkiä terveytensä kanssa koska meillä on lääkäreitä Suomessa - Anonyymi
Ehdottaisin sinulle Mivitotlia saa hyvin varustetuista luontaistuote kaupoista tai Sinunapteekista netti kaupasta. Voi hyvin !
- Anonyymi
New Thyroid Energy käyttäjäkokemuksia, onko kokemuksia ko. Fiksuapteekin kautta tilattavasta tuotteesta kilpirauhasen vaivoihin.
Huolestuttaa sinkin annos joka ylittää 200 prosenttia suositellusta viitearvosta. Myös muutkin sis. aineet lähes tuplattu. Joten Pyydän Teitä, jotka olette itse käyttäneet ko. tuotetta vastaamaan.
Itsellä käytössä, mutta alavatsanipistelyä lähes aina pian tabletin otettuani. Neuvojanne ja kokemuksianne ko. tuotteesta odottaen.
Ymmärtääkseni liiallinen sinkinsaanti vaarantaa myös terveyden, joten siksi asia akuutti. - Anonyymi
Kilpirauhanen poistettu, ajattelin ottaa tyrosiinia tyroksiinin rinnalla.
Onko kokemuksia? - Anonyymi
kaupan mömmöt on keinotekoisia niitä ei pidä käyttää eikä vita-proota.
on liuta tutkittuja tuotteita aineet luonnosta.
käytän hyviä ovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808