>
>airBaltic hakeutui velkasaneeraukseen Print E-mail
>Thursday, 22 September 2011
>
>ImageLatvialainen lentoyhtiö airBaltic on hakeutunut
>velkasaneeraukseen. Yhtiön ilmoituksen mukaan syynä ovat kahden
>pääomistajan välinen ristiriita yhtiön osakepääoman kasvattamisesta.
>airBaltic kertoo jatkavansa toimintaansa normaalisti.
>
>Latvian valtio omistaa airBalticista 52.6 prosenttia. Toinen
>pääomistaja on sijoitusyhtiö Baltijas Aviacias Sistemas, jonka osuus on
>47.2 prosenttia. Sijitusyhtiöstä puolet omistaa airBalticin
>toimitusjohtaja Bertolt Flick.
>
>airBalticin sivuilla julkaistussa tiedotteessa toimitusjohtaja Bertolt
>Flick sanoo, että valtio on jo puolen vuoden ajan torjunut yhtiön
>johdon pyrkimykset osakepääoman nostamiseksi. Yhtiö on ollut
>tappiollinen, esimerkiksi vuonna 2010 se teki noin 50 miljoonan euron
>tappion.
>
>Vaikean taloustilanteen kohentamiseksi yhtiö on ilmoittanut
>aikaistavansa päätöstä luopua Fokker -potkuriturbiinikalustosta, mikä
>käytännössä supistaa yhtiön 34 koneen laivastoa kolmanneksella, eli 10
>koneella. Samalla yhtiö joutuu vähentämään lentoja merkittävästi.
>
>airBaltic lentää Suomessa kahdeksalle kentälle, eli Helsinkiiin,
>airBaltic hakeutui velkasaneeraukseen Print E-mail
1
367
Vastaukset
- tietoa hakeva
AB:n lentoihin tulee usein muutoksia eli lentoja saatetaan peruuttaa eivätkä osoita uutta lentoa tilalle. Eli epävarmaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011795- 591170
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4441139- 1701043
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän131822- 58821
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51718
- 57681