Hei kaikille! Haluaisin aloittaa keskustelun, jossa me lapsettomuudesta kärsivät voisimme jakaa omia kokemuksiamme ja antaa samalla vertaistukea toisllemme. Lapsettomuus on ainakin itselleni vaikea ja henkisesti erittäin rankka asia. Itse en ole lapsettomuusongelmastani kertonut muille kuin anopilleni (meillä on hyvin läheiset välit), joten kaipaisin vertaistukea muilta saman asian kanssa painivilta. En halua keskusteluun mitään vertailua ja "kuittailuja" siitä, kuinka kauan lapsettomuutta on jatkunut ja miten pitkä yrittämisaika "lasketaan" lapsettomuudeksi. Mielestäni jokainen kokee lapsettomuuden omalla tavallaan ja on oikeutettu myös suremaan sitä olipa yritystä takana sitten kuukausia tai vuosia. Olen tämän asian kanssa loppujen lopuksi aika yksin, ajatukset myllertävät päässäni ja murehdin niitä yksinäni. Miehet eivät voi näitä ajatuksia ja tätä henkistä tuskaa ymmärtää, sen olen huomannut! Joten puolisoltani en koe riittävästi tukea saavani. Millaisia kokemuksia teillä muilla on tästä?
Kerronpa hieman itsestäni ja toivon, että keskusteluun osallistujat tekisivät samoin! Olen 25-vuotias nuori rouva. Puolisoni kanssa olemme yrittäneet lasta kohta vuoden päivät. Sitä ennen söin ehkäisypillereitä 4 vuoden ajan. Yrityskiertoja on takana 9, sillä kiertoni ovat olleet varsin epäsäännölliset. Viime kesäkuussa kävin yksityisellä gynellä, joka diagnosoi PCOS:n. Kesäkuusta asti olen syönyt Terolut-keltarauhashormoneja, jotta kierrot säännöllistyisivät. Suurin ongelmani on varmasti ovuloimattomuus. Olen jälleen menossa yksityiselle puolelle saamaan apua. Tässä kierrossa kuukautiseni olivat myöhässä viikon verran ja ehdi jo toivoa parasta, kunnes putosin jälleen kovaa ja korkealta :( Suru ja katkeruus on aivan sanoin kuvaamatonta ja kyyneliä on vuodatettu miljoonia.
Ottakaa rohkeasti osaa keskusteluun! Toivon, että voisimme jakaa kokemuksiamme ja tunteitamme avoimesti toinen toistaan loukkaamatta.
Kerronpa hieman itsestäni ja toivon, että keskusteluun osallistujat tekisivät samoin! Olen 25-vuotias nuori rouva. Puolisoni kanssa olemme yrittäneet lasta kohta vuoden päivät. Sitä ennen söin ehkäisypillereitä 4 vuoden ajan. Yrityskiertoja on takana 9, sillä kiertoni ovat olleet varsin epäsäännölliset. Viime kesäkuussa kävin yksityisellä gynellä, joka diagnosoi PCOS:n. Kesäkuusta asti olen syönyt Terolut-keltarauhashormoneja, jotta kierrot säännöllistyisivät. Suurin ongelmani on varmasti ovuloimattomuus. Olen jälleen menossa yksityiselle puolelle saamaan apua. Tässä kierrossa kuukautiseni olivat myöhässä viikon verran ja ehdi jo toivoa parasta, kunnes putosin jälleen kovaa ja korkealta :( Suru ja katkeruus on aivan sanoin kuvaamatonta ja kyyneliä on vuodatettu miljoonia.
Ottakaa rohkeasti osaa keskusteluun! Toivon, että voisimme jakaa kokemuksiamme ja tunteitamme avoimesti toinen toistaan loukkaamatta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moikka,
minä en taida täällä jaksaa sen kummemmin alkaa keskustelemaan, mutta ehdotankin sinulle tutkimusmatkaa tuonne lapsettomuusblogien maailmaan.
Sieltä löydät varmasti vertaistukea ja vaikket haluaisi itse alkaa kirjoittamaan omaa blogia, niin pystyt kuitenkin lukemaan ja kommentoimaan muiden kirjoituksia.
Sen lisäksi, että on paljon blogeja, joissa henkilöt kirjoittavat tunteistaan ja ajatuksistaan, löytyy myös mm. sarjakuvablogeja lapsettomuudesta.
Yksi parhaista on "Meinasin kaatua"-sarjakuvablogi. Sarjakuvat kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa.
Impatient Female-blogista löytyy myös visuaalisia kannanottoja lapsettomuudesta. Suosittelen sitä myös erittäin lämpimästi.
Blogin kirjoittaminen on ainakin minulle ollut erittäin suuri apu vuosia kestäneen lapsettomuuden käsittelyssä ja voin sitä suositella sinullekin :)
Blogeja löytyy ainakin blogilistalta tai kirjoittamalla googleen hakusanaksi lapsettomuus blogi.
Kiitos sinulle vinkistä! Pitäneekin käydä tutustumassa :) Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja voimia!
Hei!
Taidan itsekin käydä noita blogeja lukemassa :)
Meille kans lapsettomuus on kipeä asia. kun luin tuota aloitustasi niin samanlaisia tunteita minullakin on ollut... Tämä vie mielen matalaksi. Aina kun tämän asian hetkeksi unohtaa, niin tapahtuu jotain joka nostaa asian pintaan ja tulee potku mahaan. Lisäksi tuntuu että tätä asiaa ei saisi surra, ihmiset vain hokevat että ei sitä tiedä ja voihan se lapsi vielä tulla... Kun ei tässä kauheasti jaksa toivoa enää:(
Välillä tosiaan asian "unohtaa" hetkeksi,mutta äkkiäkös sitä maan pinnalle taas tipahtaa. Ei tarvii ku lähtee ruokaostoksille, ni johan on koko marketti täynnä odottavia äitejä! Paha mielihän siitä tulee. Ja ainakin itselleni odottavat ystävät ja sukulaiset ovat myrkkyä. Olen kyllä huomannut, että ihmiset jotenkin vähättelevät lapsettomuutta, ihan kuin se ei olisi suremisen arvoinen asia. Aina sitä vaan kuulee, että "kyllä se sieltä tulee". Anoppi sanoi minulle, että "kyllä te vielä ehditte sitä lapsen itkua kuunnella!". Ihan kuin lapsi olisi pelkkää itkua...kyllä se lapsettomuus sitä itkua on! Miten kauan teillä on yritystä takana ja onko lapsettomuuteenne löydetty syytä?
Mulla niin samoja ajatuksia kun sulla. Ikävä asiahan tää on, mut on kuitenkin "helpottavaa" kuulla, et muillakin tällaisia ajatuksia. Esim.jos tosiaan kuulee / näkee odottavia perheitä välillä tuntuu, et puukkoa väännettäis rinnassa. Nyt varsinkin meillä taas semmonen kausi, et tosiaan miettii, et vaipuuko tässä nyt lopullisesti masentuneen maailmaan. Taas yksi epäonnistunut icsi takana, ja tällä kertaa ei edes alkion siirtoon asti päästy. Varsinkin se ottaa koville, että odotukset oli jotenkin tän hoidon suhteen niin korkealla kun hyviä munasolujakin tuli niin paljon. Tipahdus tuli todella korkealta. Täs vaihees tuntuu niin kaukaselta ajatella, et taas pitäs alottaa koko hoitorumba alusta kaikkine hormoni lääkkeineen.Onneksi mulla ei kuitenkaan noista hormoneista paljon mitään sivuoireita tule. Mutta ei kai se muu auta kun taas miettiä eteenpäin kunhan tästä pettymyksestä taas selvitään / mennään eteenpäin. On tää kuitenki henkisesti aika rankkaa touhua, mutta tähän on kuitenkin lähdetty ja edelleen sitä jaksaa toivoa, että kyllä me vielä se lapsi saadaan :) Ainiin yritystähän meillä on reilut kaksi vuotta. Voimia kaikille !
Ikävä kuulla, että hoito ei mennytkään suunnitelmien mukaan :( Monestko ICSI seuraava olisi? Itselläni ei varsinaisia lapsettomuushoitoja ei ole vielä aloitettu. Ensi viikolla olen menossa yksityiselle gynelle, jos vaikka clomifenit aloitettaisiin. Mulla on suurin ongelma ovuloimattomuus ja ilman ovulaatiota on aika hankala tulla raskaaksi :D Saa nähdä, miten pitkälle itse joudun lapsettomuushoidoissa menemään. Voipihan se olla, että ei pelkät Clomifenit riitä. Jotenkin pelottaa ja ahdistaa jo etukäteen kaikki hoidot. Puolisolle olen jo sanonut, että ei tämä homma tästä ainakaan helpommaksi muutu, päinvastoin. Edessä on henkisesti erittäin rankkoja aikoja, siitä olen varma.
Oletteko muuten koskaan miettineet/lukeneet mistään lapsettomuushoitojen haitoista ja mahdollisista vaikutuksista sikiöön? Pelottaako teitä, että hormonit aiheuttavat sikiölle vaurioita tai jopa vammauttavat? Monisikiöisen raskauden mahdollisuus tietysti kasvaa, mutta en nyt tiedä onko se niin huono asia :) Tietysti,jos vauvoja olisi tulossa enemmän kuin kaksi kerralla, niin se jo alkaisi hirvittämään :)
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/6091
Tuolla on palsta jossa voi kysellä laps.hoidoista ja niiden mahd.haittav. ym.