Collikka harkinnassa

Collikkafani

mutta mietin sellaisia käytännön asioita kun lattiani on laminaattia ja pennun pissahan ei ole hyväksi lattialle,ja kun olen töissä päivät niin eihän niitä pissoja heti pääse korjaamaan pois,onko kellään kokemuksia tai hyviä ideoita antaa millä vuorata lattia niin kauan kunnes pentu on sisäsiisti.petu saa asustella päivät eteiskäytävällä jossa on riittävästi tilaa ja näkee portin takaa toisen koirani.
Kiitos asiallisista vastauksista.

3

186

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anneli65

      Levitä pienelle alueelle sanomalehtiä, useimmat pennut on jo kasvattajan luona opetettu tekemään tarpeen sanomalehden päälle, ennen kuin osaa sisäsiistinä olon. Laminaatti on hyvä lattiamateriaali koira -ja lapsiperheelle. Käytä ihan sitten vain sellaista pesuainetta, ettei käy koiralle mitään, koska enemmän tai vähemmän nuoleskelevat myös lattioita. Itselläni on jo 5 vuotias uros ja harvoin tekee sisälle, mutta muistaakseni pesin lattiat kyllä joka viikko, niin kauan kunnes oli sisäsiisti, joko Tolulla tai jollakin yleispesuaineella. Vuosi sitten kun muutettiin ja asunnossa oli ylt ympäriinsä parkettilattiat, vaihdatin ne melko heti pois, koska parketti on pehmeä materiaali, johon jää helposti esim.kynsien jälkiä, koska uros painaa kuitenkin n.35 kg. Osaan huoneisiin laitatin kivilaattaa ja osaan laminaattia. Voit toki alkuun laittaa portit, minullakin oli ensimmäisten koirien kanssa, nyt en ole enää niitä laittanut, muistat vain, että jätät koirallesi aina raikasta vettä, ja tietysti muutama kiva lelu on aina mukava kaverille jättää.

      • collikkafani

        Kiitti vastauksesta,täytyypä alkaa säästää sanomalehtiä.


    • hhhhhhmmmmmmmmmmm...

      Lue ihmeessä koirankasvatus kirjoja ennen kuin päätät otatko koiran vai et.

      Aikuisellekkin koiralle sattuu vahinkoja, varudu siihen. Koira ei ole kone, sillä on mahakipuja, pissatulehduksia, stressiäkin joskus, jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2368
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      33
      1297
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      952
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      818
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe