miten jaksatte?

kyllähän sitä mietti samaa ite muutama kk sitten... meidän neiti oli alkuun todella ääneekäs tapaus, osa johtui varmaan ilmavaivoista mut en tie oliko kolikkityyppistä huutelua osa. ekat 4kk nukkui päivisin vaan liikkuvissa vaunuissa ja muuten kun oli hereillä oli huuto jatkuva :( koko ajan piti olla neitiä kantamassa ja heijaamassa. kyllä se voimille kävi!! eikä meillä tapahtunut mitään 3kk ja kiinteät kehiin kaikki hyvin juttuta, ekan kerran jälkeen oli niin kauhee huuto kiinteäsät et siirrettiin 4kk ikään. sit alkoikin pikkuhiljaa helpottamaan. nykyään nti nukkuu parkkivaunuissa terassilla ja päivät menee hauskasti leikkien ja touhuten ikää 8kk. yöt on edelleen melkoista tuttirallia ja syökin vielä öisin kerran. mutta nykyään minä nautin täysillä äitiydestä ja kotona olosta lapsen kanssa. tosin ajatus toisesta lapsesta on unohdettu jos ei lopullisesti ni aika pitkäks aikaa, mies varsinkin tätä mieltä. kannattaa ottaa kaikki hoitoapu vastaan ja lähteä ite hetkeks pois jos haluaa, pieni kävely yksin tai kaupassa käynti tekee ihan hyvää. vaikkei se kotiin palatessa kauaa auta kun sama rumba jatkuu, mut se autto mua ainakin.

Täälläkin toistamiseen näemmä mennään samaa rataa, että 2vkoa täyteen ja alkaa hirveä huuto ja levottomuus. Tällä kakkosella vielä pahempana, kuin esikoisella. Mahavaivat ovat kovia ja mikään ei ole hyvä. Itkeskelee koko valveillaoloajan ja nukkuu huonosti. Vyöhyketerapeutilla ollaan käyty nyt kahdesti ja tämä minun ruokavaliomuutokset ja cuplaton (ruisleipä pois, suklaa ja makeiset pois, kahvi vähälle ja lisäaineet minimiin) on auttaneet selkeästi siihen kipuitkuun, mutta yhä on hyvin itkuinen kaveri.

Karmeinta minusta on, että välillä sitä yllättää itsensä ajattelemasta, että miksi hel*** taas. Teenkö jotain väärin, missä on vika. Tänään näin televisiossa raskaanaolevan naisen ja ensimmäinen spontaani ajatus oli.... "sullon kolmen kuukauden tuska edessäs". Kyselin jo tuttavaltanikin, että olenko vain jotenkin liian herkkä itkulle, että kaikki lapset on tällaisia (muusta kun ei kokemusta ole) ja minen vain ymmärrä. Kaveri sanoi kyllä, ettei hänen lapsensa ole ikinä itkeneet kuin nälissään.

Minusta olisi ihanaa olla äiti jos pääsisin hyppäämään nämä ensimmäiset kuukaudet yli. En voi nautttia tästä, ettei omalle hoivalle saa muuta vastakaikua kuin itkua ja levottomuutta. KUn edes hetken olisi onnellinen vauva ilman jatkuvaa hytkytystä ja kävelyä.

Ensi viikolla on neuvola. Nyt pitänee vaatia lääkäriaikaa, kun esikoisen kohdalla minulle lähinnä naurettiin päin naamaa kun "toiset lapset vaan itkevät enemmän kuin toiset". Ei mitään puhetta refluksin tms. tutkimisista.