Anneli syyllinen, mutta...

Jokaiselle on jo varmaan tullut selväksi lukiessaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden selostuksia rikoksen kulusta niin annelin kuin esikoisen kertomina, siitä kuka Jukka J. Lahden on surmannut kylmäverisesti. Kuka sen todella on tehnyt, siitä ei ole epäselvää..

Mutta, jos suomen oikeuslaitoksessa todetaan että on pienikin mahdollisuus että tekijä on joku muu on vapauttava päätös oikea ratkaisu. Se ei tarkoita sitä että syytetty saa suomen kansalta synninpäästön, mutta voi oikeutetusti hakea rahallista korvausta aviomiehensä surmaamisesta. Muualla maailmassa on monia ihmisiä jotka on syyttömänä tuomittu vankilaan, kuten on monia ihmisiä jotka ovat päässeet pälkähästä murhaamalla ihmisen ja eivätkä ole saaneet lain tarkoittamaa rangaistusta riittävän näytön puuttuessa.

Ulvilan tapauksessa ensimmäinen tukinnanjohtaja on vain sössinyt koko homman perusteellisesti alusta loppuun asti, eikä eristänyt rikospaikkaa, puhumattakaan paikalla olevista todistajista. Pahin virhe oli antaa Annelin ja esikoisen viettää aikaa yhdessä ennen virallisia kuulusteluja. Ensimmäisessä puhuttelussa esikoinen ei kertonut nähneensä ketään muuta paikalla kuin isänsä ja äitinsä. Kun eristys ei ollut riittävä oli puheet muuttuneet aivan päinvastaisesti ja annelin "saama" huppumies ilmesty paikalle myös esikoisen kertomana. Ainoat joka tämän asian ovat sössineet ovat rikosta 2006 tutkineet poliisit. Annelilla on aika puolellansa ja näyttää siltä että se riittää lopulliseen vapautumiseen.
4133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tulee mieleen Olof Palmen murha vaikka isompi tapaus olikin kuin Ulvilan.
Palmen leski tunnisti murhaajan sataprosenttisesti, näkihän se tekijän muutaman metrin päästä silmästä silmään, ja eikös tämä Pettersson itekin kännipäissään jollekin tunnustanut? Mutta saiko se linnaa? Näyttö ei ollut riittävä.

Äänestä

Anneli on psycho!!!

Äänestä
  • Niin se on, että kun poliisi tyrii työnsä, lopputulos on pelkkää rikollisten juhlaa se. Kukapa tietää, mikä tuossakin asiakokonaisuudessa on loppujen lopuksi totta. Poliisien toimintaa henkirikoksen tutkinnassa täytyy vain ihmetellä, miten tutkinta saattoikin olla noin ala-arvoisella tasolla.. Luottamus polisien toimintaan horjuu.

    Äänestä

  • poliisille miinusta kirjoitti:

    Niin se on, että kun poliisi tyrii työnsä, lopputulos on pelkkää rikollisten juhlaa se. Kukapa tietää, mikä tuossakin asiakokonaisuudessa on loppujen lopuksi totta. Poliisien toimintaa henkirikoksen tutkinnassa täytyy vain ihmetellä, miten tutkinta saattoikin olla noin ala-arvoisella tasolla.. Luottamus polisien toimintaan horjuu.

    tämä kari tolvanen joka oli telkkarissa siinä mikälie -ohjelmassa joku ilta. se mies kyllä tietää mutta ohjelmassa ei saanut sanoa mielipiteitä kuka on syyllinen-syytön. tolvanen on vuosien aikana, jo nuorena poliisina tutkinut monta rikosta hyvin tuloksin, ja nytkin tietää miten ulvilan juttu on, "rivien välistä" sen tajusi miehen kommenteista. mies ei kai enää ole poliisi vaan kansanedustaja? harmi...
    ja kyllä siinä ohjelmassa enemmistö oli samaa mieltä vaikka ääneen eivät lausuneet mielipidettään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syyllinen vapauteen kirjoitti:

Jokaiselle on jo varmaan tullut selväksi lukiessaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden selostuksia rikoksen kulusta niin annelin kuin esikoisen kertomina, siitä kuka Jukka J. Lahden on surmannut kylmäverisesti. Kuka sen todella on tehnyt, siitä ei ole epäselvää..

Mutta, jos suomen oikeuslaitoksessa todetaan että on pienikin mahdollisuus että tekijä on joku muu on vapauttava päätös oikea ratkaisu. Se ei tarkoita sitä että syytetty saa suomen kansalta synninpäästön, mutta voi oikeutetusti hakea rahallista korvausta aviomiehensä surmaamisesta. Muualla maailmassa on monia ihmisiä jotka on syyttömänä tuomittu vankilaan, kuten on monia ihmisiä jotka ovat päässeet pälkähästä murhaamalla ihmisen ja eivätkä ole saaneet lain tarkoittamaa rangaistusta riittävän näytön puuttuessa.

Ulvilan tapauksessa ensimmäinen tukinnanjohtaja on vain sössinyt koko homman perusteellisesti alusta loppuun asti, eikä eristänyt rikospaikkaa, puhumattakaan paikalla olevista todistajista. Pahin virhe oli antaa Annelin ja esikoisen viettää aikaa yhdessä ennen virallisia kuulusteluja. Ensimmäisessä puhuttelussa esikoinen ei kertonut nähneensä ketään muuta paikalla kuin isänsä ja äitinsä. Kun eristys ei ollut riittävä oli puheet muuttuneet aivan päinvastaisesti ja annelin "saama" huppumies ilmesty paikalle myös esikoisen kertomana. Ainoat joka tämän asian ovat sössineet ovat rikosta 2006 tutkineet poliisit. Annelilla on aika puolellansa ja näyttää siltä että se riittää lopulliseen vapautumiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu