Persujen loppu?

Nyt kun Soini lähtee mukaan presidenttikisaan ja jos vaikka valitaan, on se loppusilaus persuille. Presidenttihän on puolueeton. Kukapa sitten johtaisi persuja, ei kukaan. Seuraavissa vaaleissa ei kukaan enää äänestä persuja. Ihan väärä ratkaisu Soinilta. Olisi ihan eri asia, jos olisi valyaa yhtä paljon kuin Kekkosen aikaan!
37105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Höpöhöpö.

Soinin nyt vaan on lähdettäväksi pressaeuhdolle poliittisista syistä. Ei sillä ole mitään mahdollisuukisia voittaa, se vaan joutuu tekemään työtä puolueensa ja demokratian takia.

Ja ei sillä ollut edes vaihtoehtoja, ei ketä kannattaa naapuripuolueissa, eikä ketään kilpailiaa omassa puolueessaan, jonka taakse asettuu.

Teatteriahan poöitiikka paljolti on. Mutta Soini teki nyt politiikkaa siinä kuin väykkäkin. Demaripressaa ei suomeen saada enää millään. Se, mikä pressan nimi on, ei ole tiedossa, mutta se on niitattu, että presssan nimi ei ole lipokas.

Äänestä sinäkin vaikka Jari Litmasta.


=DW=

Äänestä
  • me kaikki muutkin tehdään!

    Paavo Väyrynen paras ja aidosti pätevä suomen presidentiksi !

    Äänestä

  • äänestä sinäkin niin kirjoitti:

    me kaikki muutkin tehdään!

    Paavo Väyrynen paras ja aidosti pätevä suomen presidentiksi !

    Ehei, Sauli Niinistö on tuleva pressa... en äänestisi Soinia milloinkaan.

    Äänestä

katsokaa MISSÄ mennään nyt politiikassa !


JOS kansa NYT on viisas se äänestää Paavo Väyrystä presidentiksi, koska TIMO SOINI tarvitaan tärkeämpään tehtävään, johtamaan perusuomlaisia ja sitä kautta päämisterin tehtäviä, Kataisen johdolla suomi on TÄYSIN kuin kaarnalaiva myrskyssä, ei päätä eikä häntää, katainen tulee syrjäyttä mahdollisimman pian, PAAVO VÄYRYNEN presidentiksi ja TIMO SOINI pääministeriksi, TÄMÄ ON kaikkein paras järjestys suomelle !!

Tämän on saanu aikaa kokoomus ja keskusta että Timo Soini alkoi presidentti ehdokkaaksi, siinä toivossa että saadaan HAJONTAA perussuomalaisten ja Paavo Väyrysen politiikkaan, mikä on SUURI VAHINKO suomen kansan kannalta, kokoomus yrittää jyrätä ITSELLEEN edelleen johtopaikan eduskunnassa ja hallituksessa, NYT KANSAN pitää olla kaukokatseinen ja erittäin viisas , äänestää PAAVO VÄYRYNEN suomen presidentiksi, ja valtakunnan äänestyksessä PERUSUOMALAISET suomen suurimmaksi puolueeksi !

Äänestä

Ai jalas-Paavoa, yrittti huijata köyhien rahoja jalaksillaan. Ei ikinä!

Kyllä Soini on rehti Suomen etujen ajaja.

Äänestä
  • " urmass " oletko tyhmä, lue tarkaan edellinen viesti ja mieti !

    Äänestä

  • eipäs nuolasta nenenkuin tipahtaa, PAAVO VÄYRYNEN on ehdottomasti paras valinta !

    Äänestä

  • , kirjoitti:

    eipäs nuolasta nenenkuin tipahtaa, PAAVO VÄYRYNEN on ehdottomasti paras valinta !

    NIIN onkiiii, kaikki äänestämään suomen parhaaksi Paavo Väyrystä !

    Äänestä

"=DW="

Hänen kommenttinsa sisälsi kaiken tarvittavan totuuden.
Erinomainen kommentti.
H.

Äänestä

valinta presidentiksi, muuten käy suomelle HUONOSTI !

ME äänestämme PAAVO VÄYRYSEN presidentiksi, Timo Soini on yhtä hyvä, MUTTA tämä juttu on suuniteltu HAJOTTAMAAN perussuomalaiset, ja Paavo Väyrysen SUUI SUOSIO,
Älykkyyttä hyvät kansalaiset miettikää tarkaan mitä ollaan tekemässä !

Äänestä

Kyllä Soini tämän on laskenut, että voi päästä toiselle kierrokselle mutta ei tarvitse pelätä että puolue jäisi Halla-aholle koska ei kuitenkaan voita Niinistöä.

Äänestä

VOI v.....tu mikä suunitelma, tämä kaikki on LIPOSEN keksintöä, tai ainaki nauraa partaansa, TOIVOTTAVASTI kansa on VIISAS ja äänestää PAAVO VÄYRYSTÄ koska muuten edelleen tulee johtoon SDP ja KOKOOMUS, JOS ja kun suomi kaipaa muutosta politiikkaan tulee ehdottomasti äänestää PAAVO VÄYRYNEN presidentiksi, TIMO SOINI on ehdottomasti ykkös politikko PÄÄMINISTERIN tehtäviin, perussuomalaisista suomen suurin puolue on välttämättömyys suolme nynvoinnilla !
SIIS KAIKKI ÄÄNESTÄMÄÄN PAAVO VÄYRYSTÄ,

Äänestä
  • Ai Jalas-Paavoa?

    Äänestä

PAAVO VÄYRYSTÄ, jos tahdotte TODELLA muutosta politiikkaan !


HAJONTA on kokoomuksen ja lipposen etu, älkää menkö retkuun, kaikki äänestämään PAAVO VÄYRYTÄ; jos kansa tahtoo muutosat nyky politiikkaan oikea valinta on ehdottomasti PAAVO VÄYRYNEN, RIMO SOINI tarvitaan päämistein tehtäviin,
kyllä lipponen nyt nauraa partaansa , ku odottaa suurta hajontaa ja Paavo Väyrysen heikentyvää suosiota, MUTTA jos kansa on VIISAS ja kaukokatseinen se äänetää EHDOTTOMAST Paavo VÄYRYSTÄ aidosri paras valinta , aidosti pätevä tehtävään, PAAO ja VUOKKO VÄYRYNEN on KOMEA PARI presidenttinä, on kyllä Timo Soinikin vaimoineen suomen FIKSUIN ja KOMEA pari myös, mutta kun häntä tarvitaan toisissa tehtävissä !

Äänestä

Soini varmisti sen, ettei Väyrysestä tule presidenttiä. Toisella kierroksella ovat Lipponen ja Niinistö, ja heistä nyt on melkein sama, kumman valitsee.

Äänestä
  • Minusta hän kyllä söi Lipposenkin mahdollisuudet toiselle kierokselle, sen verran persuihin kallellaan nuo demaritkin kuitenkin ovat.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Minusta hän kyllä söi Lipposenkin mahdollisuudet toiselle kierokselle, sen verran persuihin kallellaan nuo demaritkin kuitenkin ovat.

    Jos Soini ei olisi lähtenyt ehdokkaaksi, Väyrynen olisi luultavasti saanut Kepun, Persujen ja Vasemmistoliiton äänet sekä lisäksi osan viime vaaleissa persuihin karanneiden kepulaisten äänistä sekä hajanaisia protestiääniä Niinistön-Lipposen hegemoniaa vastustavilta. Nyt Soini vie suuren osan Väyrysen äänistä eikä kumpikaan pääse kakkosehdokkaksi. Liekö se Soinin tarkoituskin?

    Veikkaan toiselle rundille Lipposta Niinistön rivaaliksi. Joka tapauksessa Lipposen mahdollisuudet paranivat. Nämä kaksi taas ovat niin samanlaisia, että heistä ei juuri ole väliä, kumpi valitaan.

    Äänestä

  • jocus* kirjoitti:

    Jos Soini ei olisi lähtenyt ehdokkaaksi, Väyrynen olisi luultavasti saanut Kepun, Persujen ja Vasemmistoliiton äänet sekä lisäksi osan viime vaaleissa persuihin karanneiden kepulaisten äänistä sekä hajanaisia protestiääniä Niinistön-Lipposen hegemoniaa vastustavilta. Nyt Soini vie suuren osan Väyrysen äänistä eikä kumpikaan pääse kakkosehdokkaksi. Liekö se Soinin tarkoituskin?

    Veikkaan toiselle rundille Lipposta Niinistön rivaaliksi. Joka tapauksessa Lipposen mahdollisuudet paranivat. Nämä kaksi taas ovat niin samanlaisia, että heistä ei juuri ole väliä, kumpi valitaan.

    JUUU, OVELA OLI Timo Soinin liike alkaa presidenttiehdokkaaksi, EIKÖ hän hauakkaan edustaa omaa politiikkaansa vaikutusvaltaisemmalla paikalla esm. tulevana pääministerinä !?
    NOOOH, jos Timo Soin kokee itesnsä jo väsyneeksi eikä jaksa enään olla vetämässä TYHMÄÄ kansaa ja ajatteli päästä presidenttinä helpomalla, MUTTA varmasti tietoisena että PAAVO VÄYRYSEN äänet hajautuu pahoin, MIKÄLI ei kansa OIVALLA tätä sudenkuoppaa !!!???

    SIKSI kaikki äänestämään PAAVO VÄYRYSTÄ JOS kansa haluaa MUUTOSTA nyky politiikkaan !

    Äänestä

  • jocus* kirjoitti:

    Jos Soini ei olisi lähtenyt ehdokkaaksi, Väyrynen olisi luultavasti saanut Kepun, Persujen ja Vasemmistoliiton äänet sekä lisäksi osan viime vaaleissa persuihin karanneiden kepulaisten äänistä sekä hajanaisia protestiääniä Niinistön-Lipposen hegemoniaa vastustavilta. Nyt Soini vie suuren osan Väyrysen äänistä eikä kumpikaan pääse kakkosehdokkaksi. Liekö se Soinin tarkoituskin?

    Veikkaan toiselle rundille Lipposta Niinistön rivaaliksi. Joka tapauksessa Lipposen mahdollisuudet paranivat. Nämä kaksi taas ovat niin samanlaisia, että heistä ei juuri ole väliä, kumpi valitaan.

    Nuo asiat tulivat minunkin mieleeni kun kuulin Soini julistaneen suostumuksensa kilpaan, - voipi Väyrystä taas kyrsiä....

    Äänestä

EI OLE, kansa on viisaampi kuin luulettekaan, huomaa HAJONNAN mahdollisuuden, EI KÄY,, me äänestämme PAAVO VÄYRYSEN presidentiksi, TIMO SOINI pääministeriksi !

Äänestä
  • Paavo Väyrystä,,, ehdottomasti suomenkannalta paras valinta.


    KYLLÄ nyt lipposta nauraataa, MUTTA katsotaan kuinka käy !
    Riippuu kansan ÄLYKYYDESTÄ huomata hajonnan mahdollisuus !

    Äänestä

Helppo olla vain jotain mieltä, ei muuta. :/
Mieltä, ei vastuuta.

Äänestä

ämään !


TIMO SOINI pääministeriksi,,,,,
PAAVO VÄYRYNEN ehdottomasti presidentiksi,,,,,,,,,,,
kaikki vahanki älykkäämmät äänestää Paavo Väyrysen presidentiksi suomen edun parhaaksi, AINOA toivomme muutoksesta on valinta Paavo VÄYRYNEN presidentiksi, ja TIMO SOINI erittäin hyvä suomen suurimman puolueen johtoon ja pääministerin tehtäviin !!!
HUOMATKAA !!!!!
HAJONTAA TOIVOO KOKOOMUS ja LIPPONEN, älkäämme antako sen tapatua, kaikki äänestämään PAAVO VÄYRYSTÄ, paras valinta koko suomen kannalta !

Äänestä
  • Menisit muualle huutamaan siitä.

    Äänestä

Oliko se PerusS loppu kun Soini lähti Brysseliin, niinhän epäuskoiset ennustivat?

Äänestän ehdokasta joka EI vie Suomea Natoon!

Äänestän ehdokasta joka ei vie Suomea konkurssiin tukipaketeilla!

Äänestän ehdokasta joka haluaa pitää Suomen Suomena eikä halua muuttaa maatamme kansojen sulatusuuniksi!

Äänestä
  • Hei, nyt kirjoitat asian vieresta! Jos Soinista tulisi presidentti, ei hän voisi mitään tehdä. Ei kai presidentti määrää, kuulutanko Natoon? Ei presidentti myöskää päätä tukipaketeista.Ei myöskään EU:hun ja euroon kuulumisesta. Vain pääministerinä Soini pystyy moiseen. Siksi en äänestäkään Soinia presidentiksi! Enkä sitä paitsi äänestä ensimmäisellä kierroksella ollenkaan. Katson ketkä kilpailevat toisella kierroksella ja jos toinen vaihtoehto on Haavisto, niin äänestän häntä vastaan. Ei Suomi tarvitse homoa presidenttiä!

    Äänestä

  • si.

    SILLOIN se on EHDOTTOMASTI PAAVO VÄYRYNEN, Timo Soini tarvitaan tulevaksi pääministeriksi !

    PAAVO VÄYRYNEN on ainoa mahdollisuutemme MUUTOKSEEN !!!

    Äänestä

Kerro, mitä puoluetta sinä kannatat, jotta tiedän seuraavissa vaaleissa välttää ainakin sitä ryhmää. Mitä tulee persujen väitettyyn ns. rahvaanomaisuuteen ja typeryyteen, näyttää sellaisia ominaisuuksia riittävän myös muihin puolueisiin, mistä sinä olet erinomainen esimerkki. Eikö sulla, aikuisella ihmisellä, ole tosiaankaan muuta tekemistä kuin väsätä näitä typeriä juttujasi. Mene nyt välillä keittämään edes kahvit, ettei sulla aivot ihan kiehu - vai oisko jo kärähtäneet? Enemmän mua huolestuttaa, että tämän vouhkaamisen seurauksena tulee sulle pikainen loppu ellet hiljennä tahtia. Vaaleihin on rutosti aikaa ja sinä kouhkaat kuin olisi tuli takapäässäsi.

Si, si nythän mä vasta hokasin, että sä oletkin se Väyrys-fani. Jollet höpötä Väyrystä ylistäviä juttuja, olet persujen kimpussa. Tollaisiako on keskustalaiset. Ei ihme,ettei omasta joukosta löytynyt järkevää ehdokasta, joka olisi suostunut vaan oli tyrkyn pakkovalinta. Milläs lailla te hölmöydessä eroatte persuista? Samaan laariin näyttäisi tällaisen maallikon mielestä menevän molemmat.

Äänestä

Oikea ratkaisuhan se on PS:ältä.

Kepun Paavonko heidän olisi sinusta pitänyt valita?

Jos Soinista tulee pressa, niin ei kun Halla-ahosta uusi puheenjohtaja persuille.

Äänestä

Perussuomalaistia tulee suomen SUURIN puolue, Timo Soini tuleva pääminsteri, PAAVO VÄYRYNEN paras valinta presidentiksi, aidosti PÄTEVÄ tehtävään !

Äänestä

huomatkaa manipulointi !!! älkää menkö retkuun, PAAVO VÄYRYNEN suosituin presidentiksi ! aidosti pätevä !


MEDIA EI ole reilu, HUOMATKAA media on kokoomuksen palkkalistoilla, mainostaa AINA Niinistöä suomen suosituimpana EI PIDÄ PAIKKAANSA, kansa on tarkkasilmäinen huomaa manipulonnin Niinistö hyväksi, ei todellisuudessa kallupit ole Niinistön takana, kallup tulos riippuu keneltä kysytään jos VAIN kokoomuslaisilta kysytään niin tietenki kalupit osoittaa Niinistön suosiota,
PAAVO VÄYRYNEN on suomen kannalta ehdottomasti paras ratkaisu, hänellä on ulkopolitiikasta pitkä kokemus, ym.
suomen edun mukaista on äänestää PAAVO VÄYRYNEN presidentiksi, Timo Soini tarvitaan tärkeämmissä tehtävissä. niinistö edustakoon rivimiehenä kokoomusta, suosituin koko kansan presidentiksi äänestämme PAAVO VÄYRYSEN, aidosti pätevin.

Äänestä

ta.

Timo Soinilla on ketunhäntä kainalossa, harmittaa niin vietävästi, lipponen nauraa partaansa ja niinistö hymistelee hyvillään,,, MITÄ oikein Soini tällä tarkottaa, tahallista äänten hajottamistako ???????
Siitä huolimatta kannattaa kaikkien äänestää PAAVO VÄYRYSTÄ, jos haluaa muutosta nykyiseen politiikkaan !

Äänestä

Suomessa on kohta kuin venäjällä, media sanelee valmiiksi kuka on presidentti, ÄLLÖTTÄÄ niinistön mainostaminen ku se ei pidä kuitenkaan oikeesti paikkaansa, Väyrynen on paras valinta presidentiksi, kaikki sen tietää.

Äänestä
  • vielä lähelläkään venäläisten tasolla!

    Vai mitäs tykkäät, koskas meillä saa ostaa kunnon maastoauton kuten venäjällä ?

    Haluaa heti ostaa Lada Tartsanin, tai vaihtoehtoisena kävisi Cheva Nivakin.

    Tosin kyllä veli venäläinen ei ole kauppamies koska ei teenoista autoista riiselinä EU:n ja muille alueille maastoautoja. Onhan tässäkin maassa vielä paljon huonoja "teitä" (kulku reittejä)

    Ihmettelet kuitenkin millainen auto se Lada Tartsan on niin tässä hieman esimakua

    http://blegs.free.fr/nouveau site/vaz_211190_-tarzan-2-_2.jpg

    Saisikohan tuotakaan S.Niinistön opeilla Suomen kilpiin ? Tuskin itkis taas jotain, kuten ennenkin !

    Äänestä

Älä ole huolissasi. Ei Timo Soinia valita pressaksi.

Äänestä
  • Eikä Väyrystäkään. Onneksi.

    Äänestä

Minä tykkään Paavo Lipposesta ja äänestän häntä seuraavaksi presidentiksemme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huono homma! kirjoitti:

Nyt kun Soini lähtee mukaan presidenttikisaan ja jos vaikka valitaan, on se loppusilaus persuille. Presidenttihän on puolueeton. Kukapa sitten johtaisi persuja, ei kukaan. Seuraavissa vaaleissa ei kukaan enää äänestä persuja. Ihan väärä ratkaisu Soinilta. Olisi ihan eri asia, jos olisi valyaa yhtä paljon kuin Kekkosen aikaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu