Jalkasärky

Minulla alkoivat premenopaussioireet oikeastaan melkein samana päivänä, kun täytin 50. Olen nyt 53 ja joulun jälkeen on ollut yhdet kuukautiset. Kuumia aaltoja on ihan riittävästi, mutta pidän niitä lievimpinä oireina itselläni. Pahinta ovat lisääntyneet säryt. Jalkoja särkee öisin todella paljon, ja välillä myös päivisin. Nukkumisesta ei tule mitään ilman särkylääkkeitä ja unilääkettäkin joskus. Nyt syksyn tullen eivät nekään enää auta.

Hierojan mukaan reidet ovat krampissa koko ajan. Olen kokeillut ahkeraa liikuntaa ja rennompaa liikuntaa. Kävelylenkillä olo paranee, mutta kun pysähdyn, kohta alkaa särky uudelleen. Jalat ovat joka ilta kuin olisin kävellyt asfaltilla kumisaappaat jalassa 20 kilometriä :(.
Menohop auttaa muuten vaivoihini ja syön myös magnesiumia.

Olisko kellään neuvoa, mikä auttaisi?!?!?!? En haluaisi aloittaa hormoneja. Ja auttavatko ne jalkasärkyyn edes?
166490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mulla oli myös aluksi jalkavaivoja ja polvet särkivät varsinkin yöllä. Hormooneja en käytä, mutta lisäsin rutkasti maitotuotteita, sekä D-vitamiinia ja kalsiumia ja magnesiumia. Söin myös muutaman kuurin lukosamiinia ja msm sisältävää tuotetta. Geelipurkki oli sängyn vieressä odottamassa. Hevosgeeliä ja välillä kipugeeliä särkylääkettä. Ihan varma en ole mikä auttoi, mutta nyt olen päässyt niistä.

Äänestä
  • Miten kauan sun "hoidot" kesti ennen kuin vaikutti?

    Äänestä

Ne pillerit mitä käytin on Ice Power nivelille 60tpl ja 1pv. Siinä oli mukana myös kipugeelituubi. Siinä lukikin, että paras tulos saadaan yhtäjaksoisella 2-3kk kuurilla 2-3krt vuodessa. Pari pakettia ostin ja käytin 3kk. nyt olis varmaan aika itsekkin ottaa taas parin kk satsi. Ostin apteekista.

1Äänestä
  • Artho tablets, Ice Power nivelille, googleta..

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Artho tablets, Ice Power nivelille, googleta..

    ..ja se voide joka oli mukana oli Ice Power Artho creme. Sisältää myös glucosamiinia ja MSM. Oli muuten tosi tehokasta:)

    Äänestä

moikka
mä aloin käyttämään kardioasperiinia ja parissa viikossa kivut kintuista tipotiessään.

Äänestä
  • Kyllähän ne kivut saa särkylääkkeillä hallintaan, mutta se ei ole pidemmän päälle hyvä keino.

    Äänestä

  • Kardioaspirinhan ei ole kipulääke vaan tarkoitettu estämään verihyytymiä sydänsairailla ihmisillä. Se varmaan auttaa valtimotaudissa. Voisiko jalkojen verenkierto huonontua estrogeenin puutteen vuoksi, vai tuleekohan jo olemassa oleva sairaus esiin juuri vaihdevuosien aikana. Minullakin alkoivat ensimmäiset jalkakivut synnytyksen jälkeen (estrogeenin määrä on silloin alhaalla) ja vaihdevuosien alettua ne pahenivat aivan rampauttaviksi. Kivut ovat ajoittaisia ja juuri reidet menevät kramppiin. Se taas johtuu polven nivelrikosta, ainakin minulla.

    Äänestä

  • Mikä lienee kirjoitti:

    Kardioaspirinhan ei ole kipulääke vaan tarkoitettu estämään verihyytymiä sydänsairailla ihmisillä. Se varmaan auttaa valtimotaudissa. Voisiko jalkojen verenkierto huonontua estrogeenin puutteen vuoksi, vai tuleekohan jo olemassa oleva sairaus esiin juuri vaihdevuosien aikana. Minullakin alkoivat ensimmäiset jalkakivut synnytyksen jälkeen (estrogeenin määrä on silloin alhaalla) ja vaihdevuosien alettua ne pahenivat aivan rampauttaviksi. Kivut ovat ajoittaisia ja juuri reidet menevät kramppiin. Se taas johtuu polven nivelrikosta, ainakin minulla.

    Googlettamalla ainakin löytyi, että käytetään edellä mainitseemaasi ja kipuun, kuumeen ym, kuten yleensä särkylääkkeitä!

    Äänestä

  • ja ikä 56v kirjoitti:

    Kyllähän ne kivut saa särkylääkkeillä hallintaan, mutta se ei ole pidemmän päälle hyvä keino.

    Ei ole ei. Venyttely, liikunta, hieronta, ja mangnesiumkloridi (jauhe) on erittäin hyvä tuote. Itselle tuo jauhe on ollut jo kauan käytössä, se auttaa vahvistamaan lihaksia ja antaa kestävyyttä. Kannattaa ottaa iltaisin kuuriluontoisena, pillereissä on kovin vähän sitä mangnesiumia, mutta tuo kloridi on ihan ehtaa tavaraa jota suosittelen, eikä ole edes kallista. VAin yksi neljäs tl, iltaisin kokeilkaa vaikka pari viikkoa ekaksi.

    Äänestä

  • Mikä lienee kirjoitti:

    Kardioaspirinhan ei ole kipulääke vaan tarkoitettu estämään verihyytymiä sydänsairailla ihmisillä. Se varmaan auttaa valtimotaudissa. Voisiko jalkojen verenkierto huonontua estrogeenin puutteen vuoksi, vai tuleekohan jo olemassa oleva sairaus esiin juuri vaihdevuosien aikana. Minullakin alkoivat ensimmäiset jalkakivut synnytyksen jälkeen (estrogeenin määrä on silloin alhaalla) ja vaihdevuosien alettua ne pahenivat aivan rampauttaviksi. Kivut ovat ajoittaisia ja juuri reidet menevät kramppiin. Se taas johtuu polven nivelrikosta, ainakin minulla.

    Asperiinia se on kuitenkin, ja käytetään kyllä juuri raajojen verenkiertohäiriöihin ja kuten sanoit myös hyytymiin, mutta on myös särkylääke. Kannattaa kokeilla jotain muuta, asperiini syövyttää vatsaa ja vatsahaava on taattu pitkäaikaisesta käytöstä.

    Äänestä

Kiitos avusta! Kokeilen ainakin tota IcePower-hommaa...

Äänestä
  • Se on ihan hyvä tuote, ja sitten on myös kaksiteholinjamentti jota käytän asiakkaitten selän hieronnassa. Kannattaa ostaa noita hevoslinjamentteja sellaista turkoosin sinistä, siinä on kylmää ja sitten vähän lämmittävää vaikutusta, auttaa monenlaiseen särkyyn ja lihaskireyteen, suosittelen. Saa tokmaniltakin!

    Äänestä

hyvä duunii

Äänestä

Tukisukat yöksi jalkaan. Loppuu pakotus.

Äänestä

Me on töissä kokeiltu menestyksekkäästi Magnesor geeliä, jota Lootuskauppa netissä myy. Itse ainakin näin fysioammattilaisena olen miettinyt, että erilaiset kipugeelit ja linimentit on parempia kuin pillerit. Lääkehän imeytyy tuolloin ihon läpi suoraan kipualueelle rasittamatta ruuansulatuselimiä ja koko elimistöä.
Venyttely n puolen tunnin tai tunnin päästä liikuntaharrastuksen loppumisen jälkeen on myös hyväksi.Silloin elimistön nestekierto on jo tasaantunut liikunnan jälkeen ja venyttelystä on eniten hyötyä.
Lopuksi vielä vanha hyvä konsti. Päivän pääteeksi jalat ns seinälle. Ei toki aivan sananmukaisesti, vaan esim niin että menee aivan sohvan viereen, peffa sohvan runkoa vasten ja sääret sohvalle. Siinä laskimoveri saa boostia takaisin sydämeen päin, lymfanesteet myös palautuu imusolmukkeisiin päin ja selkäranka on mukavasti hiukan venytyksissä, koska lantio on aavistuksen koholla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


melkein vainaa kirjoitti:

Minulla alkoivat premenopaussioireet oikeastaan melkein samana päivänä, kun täytin 50. Olen nyt 53 ja joulun jälkeen on ollut yhdet kuukautiset. Kuumia aaltoja on ihan riittävästi, mutta pidän niitä lievimpinä oireina itselläni. Pahinta ovat lisääntyneet säryt. Jalkoja särkee öisin todella paljon, ja välillä myös päivisin. Nukkumisesta ei tule mitään ilman särkylääkkeitä ja unilääkettäkin joskus. Nyt syksyn tullen eivät nekään enää auta.

Hierojan mukaan reidet ovat krampissa koko ajan. Olen kokeillut ahkeraa liikuntaa ja rennompaa liikuntaa. Kävelylenkillä olo paranee, mutta kun pysähdyn, kohta alkaa särky uudelleen. Jalat ovat joka ilta kuin olisin kävellyt asfaltilla kumisaappaat jalassa 20 kilometriä :(.
Menohop auttaa muuten vaivoihini ja syön myös magnesiumia.

Olisko kellään neuvoa, mikä auttaisi?!?!?!? En haluaisi aloittaa hormoneja. Ja auttavatko ne jalkasärkyyn edes?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu