Toivakassa oli kunnanjohtajana Matti Niemi ja pari kolme apulaista kunnantoimistossa. Ei ollut turhaa byrokratiaa. Kunnan omaisuus karttui ja asukkaat olivat tyytyväisiä. Metsät kasvoivat ja puusta saatiin rahaa kunnan pyörittämiseen. Näin ennen. Kunnnajohtaja vaihtui ja niin tuli uusi aika eli muutos. Maaomaisuus lahjoitettiin paikalliselle yrittäjälle ja näin kunnan rahakirstu tyhjentyi. Byrokratia kasvoi niin, että raha ei riitä enää tarpeelliseen. Nyt Toivakan talousviisaat ei tiedä missä mennään vaan ovat palkanneet kalliin ulkopuolisen yrityksen kertomaan sen heille. Kunnan johto ei itse näe mihin rahat menevät. Eikö ole outoa? Neuvo: laskekaapa paljonko yhden byrokraatin palkkaan menee kuukaudessa ja kerro se niin monella kun näitä veijareita on. Muista eläkemaksut ja muut työnantajakulut sekä toimistokulut.
Toivakka
Helmitaulu esiin
5772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Heisulivei ja rallati rallaa, kohta se kunnanjohtaja mierontietä tallaa.
Vai möi kunta maaomaisuutensa yksityiselle.
Kukahan pisti lisäksi liiveihinsä. Vai oltiinko niin rehellisiä kauppamiehiä, ettei edes tinkirahat päätyneet , niin mihin lie.
Tää on nyt vaan tätä Persujen Pahkasika huumoria.
Metsät män ei jienny ees kantoi.
Onnittelut kuitenkin meille Toivakkalaisille.Jospa suotais joskus ostettua nuo menetetyt maat takaisin kunnalle.Tietenniin kymmenkertaiseen hintaan.
Onnittelut myös valtuustolle, niin sitä pitää kunnan omaisuutta kartuttaa.
Toivottavasti eivät valitse Touko poikaa kunnanjohtajaksi. Pölvästin oloinen. Ja on niin isokin että ottaa niskuroijat niskasta kiinni ja läpsyttelee takapuolelle. No Toivakka varma paikka pitää sateenkaaribileitä.
Onneksi olkoon Toivakka! Saitte kunnanjohtajaksi todellisen alisuoriutujan. Kallion pilvenpolttajien ja ituhippien päämäärätön spekulointi ja mikromanageeraus löytää tiensä rikastuttamaan kyläänne. Hökälehtiminen seis ja tyhjäpäinen virne naamalla laahustaminen teretulemast.
Baarin edessä oleva mulkkumartta kerho toukon valitsi. Kolme miestä kuulemma runkanneet toisiaan miehiä katsellessaan, joten sellainen kunta kuin asukkaat.
Persut voisi muuttaa venäjälle.