Sateet?

erään Roomakirjan mukaan Roomassa sataa paljon syyskuussa ja lokakuussa, pitääkö paikkansa? kannattaako Roomaan matkustaa vain kesällä ja syksyllä? etsin lämpöä joten ukkoset ja täälläkin olevat sateet ei innosta
5346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kokemusta vaan yhden vkon matkasta 14-21 pv syyskuuta. Satoi ja salamoi yhtenä yönä. Eipä se siis miteskään häirinnyt, kun nukuimme. Toki siihen 'ilotulitukseen' ja kolisteluun heräsi, mutt suojassa kun oltiin, niin 'unihiekkaa' oli kohta riittävästi taas silmissä. ;)

Aamulla näkyi jotkut kohdat kaduista kosteina, ei märkinä

Äänestä

Lokakuussa sataa joskus, mutta se on matkailusesonkia Roomassa, joten ei läheskään aina. Varsinaisia sadekuukausia ovat marras-, joulu- ja tammikuu.

Viime vuonna lokakuun puolivälissä taisi sataa parina päivänä viikon reissulla. Päivällä oli niin lämmintä, että tarkeni paitasillaan, mutta illalla sai olla poplarityyppinen takki päällä. Roomalaiset sanovat, että lokakuussa saa vaihtaa vaatteita useamman kerran päivässä.

Kesällä on yleensä liian kuumaa. Roomalaiset yrittävät olla poissa kaupungista heinäkuussa ja elokuussa. Viime kesä oli poikkeus, heinä-elokuussa oli ihan mukavaa.

Hienoimmat kelit matkailijalle ovat syksyllä ja keväällä. Silloin on myös eniten matkailijoita ja kalleimmat hinnat joka paikassa.

Äänestä

Viime vuonna marraskuussa satoi todella paljon. Satoi 24. päivänä ja niistä 13. päivänä ukkosti ja loppuina päivinä oli sumuista. Lokakuussa satoi 13.päivänä ja samalla myös ukkosti. Joulukuu oli samanlainen kuin lokakuu ja syyskuussa satoi vain 9. päivänä. Viime vuoden loppu oli tavallista sateisenpaa. Helmikuussa 2011 satoi luntakin aika reilusti eräänä päivänä.

Äänestä

Minä katson täältä http://www.ilmeteo.it/meteo/Roma

Tässä on se hyvä puoli että löytyy helposti arkiivi josta voi katsoa säät vuoteen 1973 saakka ajassa takaperin.

Esimerkiksi viime vuonna Roomassa marraskuussa http://www.ilmeteo.it/portale/archivio-meteo/Roma/2010/Novembre
Noh kylläpäs se satoikin...

Suomen sään tämä näyttää seuraavsti http://www.ilmeteo.it/meteo-europa/Finlandia

Paikalliset Suomen säät esim Helsinki http://www.ilmeteo.it/meteo-europa/Helsinki

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkaanvie kirjoitti:

erään Roomakirjan mukaan Roomassa sataa paljon syyskuussa ja lokakuussa, pitääkö paikkansa? kannattaako Roomaan matkustaa vain kesällä ja syksyllä? etsin lämpöä joten ukkoset ja täälläkin olevat sateet ei innosta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu