Ollan kaverimme kanssa jo aikamiehiä. Lapsuudesta on jäänyt mieleen eräs vanhapariskunta. Silloin jo 90-luvulla nämä olivat yli jo eläkkeellä. Nyt ovat jo jotain 80-90 vuotiaita tai yli. Hyvässä kunnossa ovat ja asuvat yhä vanhassa omakotitalossaan.
Lapsuudesta jäi eritotetn mieleen se, että nämä mummo ja pappa inhosivat lapsia. Kerran jopa tukistivat minua ja kavereitani kun oltiin alle kouluikäisiä. Siitä syystä, että oltiin juostu näiden pihalla.
He syyttivät meitä naapurin lapsia aina kaikesta, ja 99% turhaan, koska pelkäsimme näitä hirviöitä. Papalla oli kova ja kantava ääni aina kirosi ja huusi meille lapsille. Juoppoja he eivät olleet ennemkin jotain lapsettomia lestaadiolaisia.
Päätettiin, että nyt on koston aika. Pariskunnalla on peltinen postilaatikko, n. 120m päässät alosta. Postilaatikko on ollut siinä iät ja ajat sen päällä on vielä jollain konstein laitettu hevosenkenkä painoksi. Mummo tai pappa hakee lehden aina aikaisin aamutuimaan.
Markkinoille on taas palnneet nämä kannettavat käsihälyttimet mistä lähtee joku 130-desibeliä. Kun sokanvetäisee irti niin silloin soi ja LUJAA!
Eräs ilta hiippalimme vanhusten postilaatikon luo. Laitoimme pikaliimalla hälyttymne kiinni postilaatikon pohjaan ja langanpään pikaliimasimme postilaatikon kanteen.
Olimme jo aikaisemmin testanneet homman toimivuutta kaverin mökillä. Kaukana taajamasta. Ja siis toimii.
No emme jäänet paikalle todistamaan mitä tapahtui. Kaverin vanhemmat asuu yhä lähialueella alle 1 km näistä vanhoista ronteista. Kaverin mutsi kertoi heränneensä kerran aamulla n. klo 05.30 kamalaan ääneen luulli, että jonkun autoon oltiin murtautumassa.
Siinä on mennyt varmasti mummolla tai papalla tekarit kurkkuun :)
Miettikää aikuiset kuinka lapsia kohtelette. Kosto voi olla suloinen vuosienkin jälkeen.
tämäntapainen laite se oli
http://www.youtube.com/watch?v=a_4p-j0uZ0I

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.