Olen lähdössä tammikuussa -12 yksin reissuun ja olen siis 30-vuotias nainen. Phuketissa (Patongilla) muutaman kerran käyneenä ajattelin katsastaa tällä kertaa Pattayan, kaikista kuulemistani, hieman kyseenalaisistakin tarinoista huolimatta. Kyseessä on pitkä, yli 4 viikon reissu.
Olen vuokraamassa asuntoa Etelä-Pattayalta ikäänkuin tukikohdaksi, josta voi sitten tehdä muutaman päivän reissuja lähiympäristöön. Tosin suurin osa ajasta tulee varmaan vietettyä Pattayalla. Nyt haluankin kuulla rehellisiä mielipiteitä siitä, onko Pattayalla minulle mitään?
En ole varsinaisesti mikään bilettäjä, enemmänkin lomalta odotan lähinnä aurinkoa, lämpöä, shoppailua ja hyviä retkiä. On kuitenkin kiva, että paikka on vilkas ja siellä on elämää, sillä mihinkään eläkeläis-mestaan en kuitenkaan halua.
Kuinka turvallista on teidän mielestänne lähteä reissuun yksin, naisena, ja onko Pattaya minulle totaalisen väärä kohde? Jos Pattayaa vertaa esim. Patongiin, niin kuinka suuri ero on?
Kiitos rehellisistä vastauksistanne :)
P.S. Olisi myös kiva kuulla, olisiko joku muu nais-ihminen tekemässä vastaavanlaista reissua tammi-helmikuussa Pattayalle. Olisi kiva tutustua!
Olen vuokraamassa asuntoa Etelä-Pattayalta ikäänkuin tukikohdaksi, josta voi sitten tehdä muutaman päivän reissuja lähiympäristöön. Tosin suurin osa ajasta tulee varmaan vietettyä Pattayalla. Nyt haluankin kuulla rehellisiä mielipiteitä siitä, onko Pattayalla minulle mitään?
En ole varsinaisesti mikään bilettäjä, enemmänkin lomalta odotan lähinnä aurinkoa, lämpöä, shoppailua ja hyviä retkiä. On kuitenkin kiva, että paikka on vilkas ja siellä on elämää, sillä mihinkään eläkeläis-mestaan en kuitenkaan halua.
Kuinka turvallista on teidän mielestänne lähteä reissuun yksin, naisena, ja onko Pattaya minulle totaalisen väärä kohde? Jos Pattayaa vertaa esim. Patongiin, niin kuinka suuri ero on?
Kiitos rehellisistä vastauksistanne :)
P.S. Olisi myös kiva kuulla, olisiko joku muu nais-ihminen tekemässä vastaavanlaista reissua tammi-helmikuussa Pattayalle. Olisi kiva tutustua!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Yksin ei missään nimessä,rahat käännetään 95% varmuudella tai muuten vain viedään putkaan.kaksin on aina vähän turvallisempaa
HÖPÖ HÖÖ !!
kysy suolesta 24, saat aamuyön tunteina sen mukaisen vastauksen.
Päätöksen matkasta tekee kysyjä itse.
Olen tavannut eri puolella Thaimaata tuhansia yksinmatkaavia, miehiä ja naisia.
Itse Reppuan yleensä yksin, en viitsi huolehtia huonotapaisista kavereistani.
Jos on niin hullu MUIJA ,että meinaa lähteä äijien pillulaaksoon matkailemaan,
älä ainakaan ota miestä/poikaystävää mukaan !
Palstan päivystäjä, Sika Amalia, mukaan.
Pääseehän sekin ensimmäiselle Thaimaan matkalleen.
Palstan lukijat jopa kerää kolehtin hänen matkaansa varten.
Vaihda koko kohdetta. Myös naisille on kivaa Indonesiassa Balilla.
Jäntevät nuoret miehet takaa ilonpidon myön naisille.
Ei muuta kuin sekaan vaan.Olen vuosien varrella tavannut useita suomalaisia naisia,jotka viettävät siellä talvet.
Shoppailijalle siellä riittää paikkoja.
Uimarannat nyt on mitä on,mutta paattiin kyytiin ja läheisille saarille.
Helposti siellä kuukausi vierähtää.
Tietysti kultakorut ynnä laukut.Niistä kannattaa pitää hyvä huoli.
Yöllä yksinliikkumiseen pätee samat säännöt kuin Suomessakin.
Tulet viihtymään erittäin hyvin. Pattaylla shoppailu on huomattavast edullisempaa kuin phuketissa, hinnat ovat todella paljon edullisempia siellä. Nk lavatakseilla kuljet edullisesti 10-20 thb/ reissu. Ja kyllä rannoillakin voi rentoutua, vesi on kyllä sameaa mutta uida kyllä voi aivan hyvin. Tulet viihtymään taatusti.
Pattaya on taikkulan ylivoimasesti huonoin paikka. Mut jos viihdyt eläkeläisten ja ryssien seassa, ni sittten se on suorastaan paratiisi...
Ai jaa. Käypä ensin paikanpäällä, ja arvostele sitten. Jokaisella on omat mielipiteet, ja kyllä on tullut paljon huonommissakin paikoissa käytyä.
se on se eläkeläis junttien mesta.
Ja elämässäni olen törmännyt vain kahteen törkeään mestaan :Thaimaahan
ja Tunisiaan. Thaimaan seksiturismin takia välttelen myös seuraavia seksiturismin maita: Filippiinit, Vietnam,Kampodsa, Indonesia ja Korea.
Itse viihdyn mielummin jopa eläkeläisten (vaikka olenkin nuori) ja ryssien (olen kielitaitoinen) kanssa mutten missään nimessä taikkuhuorien ja seksituristejen kanssa !
Minua ei häiritse eikä ärsytä eläkeläiset tai ryssät kuten ei brititkään, mutta sensijaan näen punaista taikkulan tyrkkyhuorista.
Minä näen punaista suomalaisista liikalihavista tympeistä yksinkertaisista feministi "naisista". Siksi 2-3kertaa vuodessa on pakko mennä thaimaahan rentoutumaan ja xxxxx.
olen myös Pattikselle Tammikuussa...Jomtienin rannalle vaan päiväksi(Grand chalet Wingistä 200 metriä jomtieniä kaupunkiin päin, löytyy suomi-lippu ja sieltä suomalaista juttuseuraa ja illaksi Soi Welcomelle eli jomtienin 12. katu löytyy suomalaisia baareja. Masa ja Hannu pitävät majaa siellä. Löytyy suomalaista juttuseuraa, pariskuntia ja eläkeläisiä sekä yllättävän paljon myös suomalaisia yksin matkustavia naisia..Viereiselle kadulla on suomi-pattaya seuran tilat..Ei tarvitse olla ns. pattayan puolelle, missä meno vilkasta. Patong beach on tähän verrattuna täysin huo..akylä..
No just joo. Täytyy oikein Thaimaahan asti matkustaa että löytää mahdollisimman paljon Suomibaareja ja suomalaisuutta.
Kyllähän täällä Suomessa on ihan riittämiin noita sun suomi-baareja ja juttuseuraa.
Seurojakin löytyy, vaikka lestadiolaisten suviseurat joka kesä.
Masa ja Hannu jotka istuvat kaljalasin ääressä joka päivä löytyy taatusti lähibaarista täällä suomessa. Ei kait nyt Thaimaahan asti tarvi mennä.
Huoletta voit lähteä.
Varsinkin jos olet lesbo tai bi, niin tekemistä kyllä löytyy