Olisi mukava kuulla tilanteeseeni mielipiteitä muilta, jolla kenties on asiasta kokemusta. Palasin yhteen nuoruuteni rakkauden kanssa, välissä kerkesi kulua 10-vuotta ja molemmat elivät omaa elämäänsä (perustivat perheet tahoiltaan). Seurustelimme teineinä muutaman vuoden ja eromme jälkeen pidimme yhteyttä. Mies meni 19-vuotiaana naimisiin ja pyöräytti pari mukulaa (poika 5v ja tytär 3v), ero tuli viime vuonna. Itse olin parin vuoden avoliitossa ja minulla on 2-vuotias tytär.
Kohtasimme noin puolisen vuotta sitten uudelleen kaupungilla ja yksi asia johti toiseen. Olemme siitä asti olleet yhdessä, mutte esittäydyimme toistemme lapsille vasta hiljattain. Minulle selvisi noin kuukausi sitten että odotan lasta uudelle miehelleni ja päädyimme pitämään lapsen lyhyestä seurustelusta huolimatta, olemme kertoneet muille lapsille asiata ja he ovat innoissaan. Suunnittelemme muuttavamme yhteisiin taloon jouluun mennessä.
Mieheni on lapseni isän tavannut ja heidän välinsä ovat sivistyneet. Itse en ole mieheni lasten äitiä tavannut vielä, mutta kyseinen nainen on alkanut haukkumaan minua kaikille tutuilleen ja miehen sukulaisilla sekä omille lapsilleen. Hän levittää juorua että olen syy heidän eroonsa ja että meillä on miehen kanssa ollut suhde koko heidän liittonsa ajan. Ja lapsilleen hän haukkuu minua minkä kerkiää ja pyrkii lasten avulla vaikuttamaan meidän suhteeseemme. Ymmärrän toki, että ero on ollut hänelle kova paikka ja on varmaan vaikeaa nähdä entisen kumppaninsa jatkavan elämäänsä niin nopeasti eron jälkeen. Viimeinen tikki hänelle oli tieto tulevasta lapsestamme, vaikka se ei sinänsä hänelle kuulu millään tavalla. Tämän jälkeen hän otti yhteyttä ystäviini ja vanhempiini haukkuen minut täysin.
Olemme mieheni kanssa päättäneet mennä naimisiin ennen lapsen syntymää, meidän ei ollut tarkoitus edetä näin nopeasti mutta elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee. Me olemme yhdessä onnellisia ja tahdomme saada perheemme toimivaan. Aiomme antaa lapsille vielä hivenen aikaa tottua uuteen tilanteeseen ennen kuin muutamme saman katon alle. Tyttäreni on minulla kolme viikkoa kuussa ja mieheni lapset ovat hänellä vuoroviikoin. Olemme enemmän kuin innoissamme yhteisestä lapsestamme.
Miehen ex pyrkii tuomaan lapset miehen luokse omilla viikoillaan aina kun minä ja tyttäreni olemme miehen luona käymässä. Hän myös keksii koko ajan järjettömiä menoja joihin mieheni on osallistuttava. Mieheni on maininnut asiasta exälleen, mutta tämä sanoo miehensä valitsevan h*uoran ja tämän äpäröiden omien lastensa edelle. Nainen myös uhkailee ettei mieheni saa enää nähdä lapsiaan. Tilanne on todella vaikea ja lasten etu menee tietenkin aina edelle ja mieheni ei todellakaan halua luopua lastensa huoltajuudesta. Pitäisikö meidän ottaa yhteyttä johonkin exän käytöksen takia? Ei ole lasten kannalta hyväksi joutua aikuisten pelinappuloiksi. Mieheni sanoi heidän eronneen exänsä sairaalloisen mustasukkaisuuden takia ja tilanne on kuulemma vain pahentunut heidän eronsa jälkeen. Onko muilla vastaavia kokemuksia asiasta? Tahtoisin kovasti saada tämän kuvion toimimaan lastemme kannalta järkevästi. Olisiko järkevää meidän kolmen tavata ja keskustella asia halki? Olenhan kuitenkin heidän lastensa tuleva äitipuoli ja minulle on ainakin äitinä tärkeää tietää millaisten ihmisten kanssa lapseni ovat tekemisissä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vastauksia, apuja ja kommentteja, kiitos, ne tulisivat tarpeen! Mies on nyt exällään yötä lasten takia ja minulla on todella paha mieli tästä asiata :(
Tämän palstan kesksutelun taso on ala-arvoista, jos haluat asiallista viestin vaihtoa laita mailiosoite niin kirjoitan
Saaga, miksi miehesi on siellä yötä? Ymmärrä, että tuntuu pahalta. Niin tuntuisi minustakin. Onhan tämä miehesi tehnyt selväksi entiselle naiselleen, että tämä on historiaa?