Yläkerta tömistää

Nowakenings

Hei!

Onko muilla kerrostalossa asuvilla kokemuksia seuraavanlaisesta riesasta:

Yläkerran askelten äänet kuuluvat omaan asuntoon niin voimakkaasti, että se todellä häiritsee päivisin ja siihen herää öisin (joka yö, eri aikaan)?

Kyse ei ole mistään kyttäämisestä tai asian tarkkailusta. Askelten äänet kuuluvat niin selkeästi, ettäs sitä EI voi olla noteeraamatta. Eniten v...taa se kun öisin herää yläkerran kuljeskellessa asunnossaan.

Muuten he eivät melua (huudata stereoita tai tappele tai mitään). Asiasta on ystävällisesti huomautettu, mutta yläkerta väittää, ettei heiltä voi kuulua mitään, kun ei heidänkään yläkerrasta kuulu heille pihaustakaan.

26

13137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Krankantiellä

      Mulla oli aikanaan Hgin Krankantiellä häiritsevät naapurit, jotka eivät osanneet kunnioittaa naapureita. Kyseessä oli 50-luvun kivitalo, jossa huonot äänieristeet, parketilla kulkeminen ja sitten lisäksi lasten "leikkipölyimurilla" työnnetään illallakin niin, että ääni soi korvissani. Vaimo soitti valittamaan ja arvaa mitä? Eivät tajunneet viestiä. Valittakaa isännöitsijälle ja pyydä isännöitsijää tulla kuunteleman. Mielestäni ei tarvitse kestää sitä ikuisesti. Jotain asialle on tehtävä!

    • Tane

      ..mutta ei asukasta voi kieltää kävelemästä omassa asunnossa, joten kestettävä on.

      Minulla on yläkerrassa kunnon kantapääpaukuttaja (kooltaan muuten ruipelo), joka on hereillä 1-2 asti yöllä. Jostain kumman syystä kyseinen kaveri kävelee eniten klo 22.00 jälkeen. Alakerrassa minulla on sairaseläkeläinen, joka julistaa aamuherätyksen vasaralla hakkaamalla tämä taas tapahtuu 4.30 - 5.00 välillä. Yhtäjäksoinen 7 tunnin yöuni ei ole mahdollista minun kämpässä, vaan yöuni on olosuhteiden pakosta pätkittäistä.

      Se ettei yläkertasi yläkerrasta kuulu mitään ääntä yläkertalaisille ei osoita mitään talosi äänieristyksestä, sillä jokainen elää eri tavalla. On minullakin asunut samassa yläkerrassa asukas, jonka kävelemiset eivät minulle kuuluneet.

      • Asukas

        Ainakin 90-luvun alun taloissa on surkeat eristeet, huonot ontelolaatat, millin ohuet muovimatot ja kun siihen lisätään kanta-astuja kuvio on kestämätön.
        uusissa määräyksissä on hieman parannettu välipohjan eristystä, koskee lähinnä taloja jotka ovat valmistuneet 2002-eteenpäin.
        Kaikista paras olisi uiva lattiarakenne, mutta rakentajat eivät säästösyistä paljon sitä laita, vain joissakin kalleimmissa uudiskohteissa käytetään.
        Hyvä talo olisi kamppiin valmistuvat asunnot joita rakentaa Arvo Westerlund, taloissa on paikallavaletut paksut seinät, paikalla valettu välipohja ja uiva lattiarakenne.
        tämän kaltainen rakenne pitäisi olla lakisääteinen.

      • Nowakenings
        Asukas kirjoitti:

        Tämä on juuri noita 90-luvun alun taloja, rak.vuosi 1993.

        Ymmärrän kyllä, että talon suunnitelulla, rakennusmateriaaleilla ja yleensä äänieristyksellä on osuutensa asiassa. Olet asiassa täysin oikeassa.

        Otan asian henkilökohtaisesti kuitenkin siltä kannalta, että kävellä voi niinkin, ettei se häiritse naapureita (lähinnä alakertaa). Olemme itse asuneet vanhassa 50-luvun omakotitalon yläkerrassa ja opettelimme kävelemään niin, ettei se kuulu alakertaan (emme saaneet valituksia, vaan ymmärsimme ihan itse kiinnittää huomiota asiaan).

        Nämä meidän yläkerran tyypit vetivät ystävällisestä huomautuksesta vain herneet nenäänsä, eivätkä vaivautuneet asiaa korjaamaan ("sillä eihän heiltä voi mitään kuulua kun ei kuulu heidänkään yläkerrasta" -hah!). Ihmisille ei voi ilmeisesti aiheestakaan huomauttaa, kun siitä sitten suututaan ja provosoidutaan. Jos minulle tultaisiin jostakin asiasta huomauttamaan vilkaisisin kyllä ihan ekaksi peiliin ja yrittäisin korjata asian, enhän haluaisi aiheuttaa kenellekään vastaavaa tai muunkaanlaista kärsimystä pelkästään sen vuoksi, etten viitsisi tapojani muuttaa. Kun kerran kerrostalossa asutaan, niin kyllä naapureita pitää osata kunnioittaa! (tietysti muissakin asumismuodoissa, mutta eritoten kerrostalossa, koska paljon ihmisiä asuu eritt. lähekkäin) En pysty käsittämään moista ilkeyttä, että käydään ensin riitelemään asiasta ja sitten ei edes yritetä korjata asiaa.

        En myöskään usko, että isännöitsijä asialle mitään mahtaa, mutta vähitellen alamme tulla siihen tulokseen, että isännöitsijään on kuitenkin parempi ottaa yhteyttä.

        Repii aika lailla hermoja, kun jumputus kuuluu yötä päivää, pieniä taukoja lukuun ottamatta...

        Kiitos kaikille keskusteluun osaa ottaneille. Oli hyvä kuulla mielipiteitänne ja kokemuksianne.

        Ehkä tämä tästä vielä....

      • Asukas
        Nowakenings kirjoitti:

        Terveystarkastajat, Helsingissä asiaa hoitaa ympäristökeskus, suorittavat mittauksia, joskus on jouduttu korjauksia tekemään, tosin vetävät kotiin päin ,ympäristökeskuskin mittasi meidän asunnon ja totesi että sallitut desibeli-rajat ylittyvät, mutta niin vähän, ettei heidän mielestään terveydellistä haittaa.
        Kannattaa kyllä kokeilla.
        Itse muutimme ,siitä lähtien vain ylimpään kerrokseen, siellä haitta on pienempi.

      • asukas
        Nowakenings kirjoitti:

        Tämä on juuri noita 90-luvun alun taloja, rak.vuosi 1993.

        Ymmärrän kyllä, että talon suunnitelulla, rakennusmateriaaleilla ja yleensä äänieristyksellä on osuutensa asiassa. Olet asiassa täysin oikeassa.

        Otan asian henkilökohtaisesti kuitenkin siltä kannalta, että kävellä voi niinkin, ettei se häiritse naapureita (lähinnä alakertaa). Olemme itse asuneet vanhassa 50-luvun omakotitalon yläkerrassa ja opettelimme kävelemään niin, ettei se kuulu alakertaan (emme saaneet valituksia, vaan ymmärsimme ihan itse kiinnittää huomiota asiaan).

        Nämä meidän yläkerran tyypit vetivät ystävällisestä huomautuksesta vain herneet nenäänsä, eivätkä vaivautuneet asiaa korjaamaan ("sillä eihän heiltä voi mitään kuulua kun ei kuulu heidänkään yläkerrasta" -hah!). Ihmisille ei voi ilmeisesti aiheestakaan huomauttaa, kun siitä sitten suututaan ja provosoidutaan. Jos minulle tultaisiin jostakin asiasta huomauttamaan vilkaisisin kyllä ihan ekaksi peiliin ja yrittäisin korjata asian, enhän haluaisi aiheuttaa kenellekään vastaavaa tai muunkaanlaista kärsimystä pelkästään sen vuoksi, etten viitsisi tapojani muuttaa. Kun kerran kerrostalossa asutaan, niin kyllä naapureita pitää osata kunnioittaa! (tietysti muissakin asumismuodoissa, mutta eritoten kerrostalossa, koska paljon ihmisiä asuu eritt. lähekkäin) En pysty käsittämään moista ilkeyttä, että käydään ensin riitelemään asiasta ja sitten ei edes yritetä korjata asiaa.

        En myöskään usko, että isännöitsijä asialle mitään mahtaa, mutta vähitellen alamme tulla siihen tulokseen, että isännöitsijään on kuitenkin parempi ottaa yhteyttä.

        Repii aika lailla hermoja, kun jumputus kuuluu yötä päivää, pieniä taukoja lukuun ottamatta...

        Kiitos kaikille keskusteluun osaa ottaneille. Oli hyvä kuulla mielipiteitänne ja kokemuksianne.

        Ehkä tämä tästä vielä....

        Ota pikaisesti yhteyttä isänöitsijään. Isännöitsijän tehtäviin kuuluu taata asukasrauha. Mikäli yläkerran kävelyäänet ovat niin voimakkaita, että ne kuuluvat selvästi teille, ne tarttunevat myös nauhalle. Toisin sanoen, nauhoittakaa kävelystä aiheutuneita ääniä ja merkitkää ylös ajankohta, milloin äänet kuuluivat (erit. öiseen aikaan). Näin saatte todisteita isännöitsijälle, joka niitä ennen pitkää vaatii.

      • Nowakenings
        asukas kirjoitti:

        ...vinkistä!!!

        Taidammepa ryhtyä tuumasta toimeen.

      • Tane
        Nowakenings kirjoitti:

        ...vinkistä!!!

        Taidammepa ryhtyä tuumasta toimeen.

        todistaisi. Minä voisin mennä apinataloon nauhoittamaan apinoitten kirkumista ja väittää sitä naapurin ääniksi.

        Nuo askeläänien kuuluminen voidaan testata ihan tarkoituksenmukaisella laitteistolla...

        Jos taas halutaan tehdä ilmoitus häiriöstä isännöitsijälle, niin on paras kutsua ulkopuolinen todistaja paikalle.

    • Voice

      Asuimme kerran asunnossa missä yläkerran äänet kuluivat todella selkeästi. Esimerkkinä vaikka kun yläkerrän naapurit pelasivat noppapeliä lattialla, niin nopan äänet kuuluivat selvästi. Kävelyäänet kuuluivat myös todella hyvin. Talon täytyy olla todella huonosti eristetty, jos kävelyäänet kuuluvat. Muissa asunnoissa ei ole ollut ongelmaa.

    • glkhlkh

      Tehkää paneli katto ja villat väliin.
      Auttaa huomattavasti töminään
      Itse tein ja ei häiritse yläkerta.

    • asukas

      Meillä oli takavuosina alakerran naapuri, joka valitti samasta asiasta. Lapset oli pieniä ja peuhasi, mutta meidän asuminen oli kuitenkin aivan normaalia. sisällä oltiin sukkasillaan jne. Eihän se asukkaiden vika ole, jos talon äänieristys on huono! Et voi vaatia, että ihmiset yläpuolellasi ei saisi elää normaalia elämää. Näistä äänieristyksistä on olemassa tietyt normit ja rakennusliikkeet täyttää just ne eli eivät tee parempaa, vaikka osaisivat. Kaupunki käy kyllä tekemässä ns. askeläänimittauksia, kunhan löydät oikean tahon. Meilläkin käytiin mittaamassa, jos vaikka rakentaja olisi tehnyt virheen, mutta normien puitteissa oli. Ei siinä auttanut alakerran väen muu kuin muuttaa takaisin maalle, ylimpään kerrokseen tms.
      Pyydän, älä erehdy tuomitsemaan naapureitasi asiasta, jonka kanssa heillä ei ole mitään tekemistä! Itseäni harmitti alkuun, kun yläkerran miesväki tykkäsi lorotella vessassa niin, että kuulosti kuin vieressä olisi. Nykyisin en enää huomaa koko asiaa.

      • Perhe2

        HAH HAH HAAA! Nää emäkanta-astujat, heissäkö ei muka mitään vikaa?!

        Vähemmän ääniä kantautuisi siitäkin, jos nämä kantaluu(pää)-ihmiset kävelisivät puukengillä sisällä eikä "sukkasillaan hiljaa".

        terv. nykyisin ylimmäisen kerroksen asukki

      • joiejkdnkf

        Osa mielenterveysongelmaisista ei hae apua ja omia ongelmiaan projisoivat naapureihin. Jos ei normaalia asumiselämää kestä niin on vika omassa päässä.

    • PARKETTI?

      ???

      • Nowakenings

        Emme tiedä onko yläkerrallamme parketti, mutta taas viime yönä tuli herättyä, kun siellä käveltiin edestakaisin. Sitä vaan toivoisi, että saisi edes yönsä nukkua rauhassa. Eikä se tepastelu kyllä päivisinkään ihan mitään pientä ääntä ole, että kyllä tässä on jo otettava siihen isännöitsijään yhteyttä, tulkoon itse kuuntelemaan, minkälaisen mölyn yläkerta saa aikaan.

    • hawer

      ... asioiden vuoksi muutimme omakotitaloo. ah rauhaa!

      • perusta

        Muutin 2012 rakennettuun kerrostaloon. Äänieristyksen vuoksi on kuin omakotitalo.

    • kovatajat

      Turhaan täällä valitetaan, menkää vetää turpaan ja potkaiskaa ovea kunnolla.
      johan loppuu. ellei lopu vedä uudelleen turpaan. ja uhkaa isiksellä tai nahkaliivi miehillä.
      Mutten suurin syy tähän on Suomen huono rakenustapa. nopeasti ja halvalla sontaa

    • Pakkokuuntelija

      Yläkerran kanta-astuja tömistelee varsinkin klo 22 jälkeen niin, että katossa oleva loisteputkivalo särisee. Toisen asukkaan liikkumisesta ei synny ääntä. Näiden kahden puhe/huutelu/puhelimeen puhuminen kuuluu selvästi meille. Jokaisesta sanasta saa selvän. Sanoin heille kerran, että ei kannata ainakaan salaisuuksia kertoa, sillä kuulen kaiken. Olivat hiljaisempia vähän aikaa, muutta nyt taas kovaäänisyys jatkuu...

      • lattiassa.vika

        Ohuen ontelolaatan päälle on varmaankin laitettu ohut laminaatti ilman kunnollista askeläänieristystä. Soitapa isännöitsijälle ja pyydä käymään tarkistamassa, milloin laminaatti asennettu ja kuka tehnyt.

      • Asukki

        Mulla oli yläkerran asukeilla tommonen parketti ilman eristystä. Joutuivat purkamaan sen, kaikki liikkuminen kuului minulle

    • bbnn

      Meillä yläkerta kusee joka yö 24.30.

      Miten sen kohteliaasti sanois? et on ku joku korvaan liruttaa.

      • vaikea_sanoa

        Meillä nukutaan silloin, elämä ei ole naapureiden vessakäyntien kyttäämistä.

      • Et.osaa.edes.kelloa

        Se on 00.30.

      • Jonskuna

        Ei voi kuin naapuri piruuttaan soittaa bassoja vielä siihen aikaan.

    • kodinääneneristys

      "Hei!

      Onko muilla kerrostalossa asuvilla kokemuksia seuraavanlaisesta riesasta:

      Yläkerran askelten äänet kuuluvat omaan asuntoon niin voimakkaasti, että se todellä häiritsee päivisin ja siihen herää öisin (joka yö, eri aikaan)?

      Kyse ei ole mistään kyttäämisestä tai asian tarkkailusta. Askelten äänet kuuluvat niin selkeästi, ettäs sitä EI voi olla noteeraamatta. Eniten v...taa se kun öisin herää yläkerran kuljeskellessa asunnossaan.

      Muuten he eivät melua (huudata stereoita tai tappele tai mitään). Asiasta on ystävällisesti huomautettu, mutta yläkerta väittää, ettei heiltä voi kuulua mitään, kun ei heidänkään yläkerrasta kuulu heille pihaustakaan."

      Varmasti tyypillisin ongelma äänien suhteen kerrostaloissa. Jos ihan 0€ -budjetilla haluaa koettaa parantaa tilannetta, lähtisin kokeilemaan taustaäänten käyttöä. Eli valitsemalla sinulle sopiva taustaääni, askeläänet peittyvät kohtalaisesti tai hyvin. Youtubesta voisit yrittää kokeilemalla löytää miellyttävän "nature sounds", "white noise", "water sounds", "rain drop sound", etc.

      Lisätietoja ja vastauksia henkilökohtaisiinkiin kysymyksiin osoitteesta;

      http://kodinaaneneristys.fi/index.html

      t.petteri

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe