luin tuossa äsken alibia ja mieleeni tuli että miksiköhän henkirikoksen tehneet päästetään vapaallejalalle. kun esim. saa elinkautisen niin sehän ei ole kuin 13-15 vuotta. miksi sellaisen ihmisen, joka on tappanut toisen, niin miksi hänelle annetaan mahdollisuus uusia rikos. mielestäni on erittäin tyhmää kun ihminen päästetään pois vankilasta kun kerran on riistänyt toiselta hengen. ne sais perkele olla koko lopun ikäänsä lukkojen takana. niillä ei mielestäni ole minkäänlaista oikeutta edes normaaliin elämään enää, kun kerran on toiselta sen mahdollisuuden vienyt!!!!!! kuolemanrangaistus suomeen, tai edes sellainen elinkautinen kuin ameriikoissa eli ei ikinä vapaallejalalle!!! vai mitä mieltä ootte??
tappajat...
ihmettelijä
472212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
samaa mieltä. lukkojen taakse loppuiäks!!!
kuolemanrangaistus suomeen käytäntöön en tajua tätä suomen nössöilyä annetaan murhaajille raiskaajille jne...uusi mahdollisuus ihan kuin eivät toistaisi tekoaan.
Amerikassa on asioita jotka ei toimi mutta kuolemanrangaistus siellä on osattu pistää oikein.
Suomen laki on pelkkää paskaa pahat ihmiset pääsee helposti.
amerikassa monet suomen rikollisista olisi jo kuolleet eikä tarvitsisi pelätä lastenkaan puolesta enää miltään uusilta jammu sediltä yms...!!!!!
ja vehkeet veks sellasilta helvetin namusediltä ja lapsiinsekaantujilta niinku joku yliällö jammu-setä!! Mikään muu ei okseta niin tehokkaasti ku ajatus lapsenraiskaajasta!! Ja raiskaajille ehdottomasti kovemmat tuomiot!! Eikä mitään selityksiä tyyliin " niin mut kun sillä oli villahousut jalassa ku mä sitä vaan vähän pakotin yhdyntään, eikä se edes kestäny ku pari minuuttia..." Liian moni raiskaaja pääsee vapauteen sillä perusteella että uhri oli provosoinut käytöksellään tai pukeutumisellaan raiskaajaa hyökkäämään kimppuun. Tai että raiskaaja on kunnollisessa ammatissa, arvostettu työntekijä tai perheellinen, jopa raiskauksen kesto alentaa tuomiota, samoin kuin että laukesiko raiskaaja vai ei!!! Suomen oikeuslaitos on todella perseestä suoraan sanoen sillä se ei todellakaan jaa oikeutta niinkuin sen pitäisi!!!
Jaa, luulen että raiskausilmoitukset saattaisivat pikemmin vähentyä, jos tuomioiksi laitettaisiin noin raju ja pysyvä leikkaus, meinaan että n. 3/4 raiskauksesta on puolison, seurustelukumppanin, sukulaisen tai vastaavan tekemiä. Ihan näin yleisenä havaintona kuitenkin on, että harvoin nainen eroaa puolisostaan, vaikka ensin syyttäisikin tai vaikka tuomio tulisikin raiskauksesta. Pikemmin tuomioon johtavan tutkinnan suurin ongelma, että varsin monet näin raiskatut pyrkivät kaikin keinoin perumaan ja muuttaman kertomustaan, vaikka väärän valan vannomisen uhalla. Luulen myös että muussa asemassa raiskatut saattaisivat menettää henkensä entistä helpommin, sillä monet miehet kokevat "pikkuveljensä" olevan sellainen osa persoonaansa että saattavat olla valmiita entistäkin äärimmäisiin tekoihin sen suojelmiseksi.
Minusta toinen samankaltainen vastenmielin rikos on vauvojen ja vuoden-parinikäisten pikkulasten pahoinpitely, esim. polttamalla, lyömällä tai ravistelemalla. Kun näihin rikoksiin syyllistyvistä on n. 9/10 on oma vanhempi, tai tarkemmin sanottuna äiti, niin mitä rangaistusta heille ehdotat? Olisiko rintojen amputointi tai kohdun vastentahtoinen poistaminen yhdessä lopullisen huostaanoton kanssa sinusta kohtuullista?
Heilläkin muuten kovin usein on puolustuksena uupumus tai perheen stressitila tai muu naurettava perustelu teolleen, ankarampi kohtelu sitten myös heille, eikös niin?
Osittain samaa mieltä. Elinkautinen pitäisi tosiaan olla elinkautinen eikä niinkuin suomessa nyt.
Kuolemantuomio on monimutkainen juttu koska tietty toisaalta "silmä silmästä" mutta mitä jos väärä henkilö tuomitaan kuolemaan.
Eli monesti on käynyt että syytön istuu linnassa kun oikea tappaja on vielä vapaana.
Murhaajat ja pedofiilit ja raiskaajat ikuisiksi ajoiksi vankeuteen.......mutta odottakaa kohta varmaan tulee kaikkien rikollisten ystävä....
nimimerkki "Nitrogen" ja alkaa taas puolustaa pedofiileja ja murhaajia...........
että mua vituttaa koko äijä....saat..a
1) Jokaiselle on annettava mahdollisuus
2) Kuolemantuottamus ei ole sivistysvaltion käytännön mukaista
3) Mitä sanoisitte jos oma kaverinne/tyttö/poikaystävänne/muu läheisenne tuomittaisiin kuolemaan, olisiko yhtä hurja tuomitsemisvimma vielä teillä niissä pienissä aivokopissanne?
4) Syyttömiäkin istuu suomen vankiloissa, se että kuolemantuomiota ei ole, antaa näille raukoille edes jonkinlaisen lohdun
5) Onko miehekästä/saatteko arvostusta uhoamalla kuolemantuomioista?
"saa elinkautisen niin sehän ei ole kuin 13-15 vuotta."
Jaa että "vain" 13-15-vuotta, kyllähän se sen verran pitkältä ajalta tuntuu, että varmaankin ihminen muuttuu tuossa ajassa ainakin johonkin suuntaan, ja varsin harvoin henkirikoksen suorittaneet uusivat tekoaan. Jos haluaa oikeata tietoa asiasta niin voi tutustua oikeuspoliittisen tutkimuskeskuksen tutkimuksiin, joista selviää miten asiat oikeasti ovat, tietenkin voi luottaa alibinkin tietoihin, onhan ihmisiä jotka ovat saaneet sivistyksensä seiskaa lukemalla ja se myös näkyy. Muuten nykyään tuo keskimääräinen elinkautinen on pitempi noin parilla vuodella.
"miksi sellaisen ihmisen, joka on tappanut toisen, niin miksi hänelle annetaan mahdollisuus uusia rikos."
Kyllähän he voivat uusia rikoksen vankilassakin jos tahtovat, mutta hyvin harva henkirikoksen tehnyt uusii tekoaan. Yleensäkin Suomen henkirikokset ovat tyypillisesti tappoja, joissa juopporemmissä tapetaan kännissä joku. Käytännössä näitä tekoja voi estää parhaiten saamalla vapautetut raittiiksi ja kunnon elämään kiinni.
"mielestäni on erittäin tyhmää kun ihminen päästetään pois vankilasta kun kerran on riistänyt toiselta hengen."
Kuinka niin? Siis kun tiedetään että surmaajat uusivat harvoin tekojaan, niin ainakaan uusimisriskin takia heitä ei kannata pitää vankilassa, ja kyllä rangaistusten ankaruudessakin jokin kohtuus yläpäässä pitää olla.
"ne sais perkele olla koko lopun ikäänsä lukkojen takana."
Miksi? Onko sinulla perusteluja sille että pitäisi olla koko loppuelämän lukkojen takana?
"niillä ei mielestäni ole minkäänlaista oikeutta edes normaaliin elämään enää, kun kerran on toiselta sen mahdollisuuden vienyt!!!!!!"
Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja ovat erottamattomia, niihin kuuluu myös että vapaudenriistossakin ollaan kohtuullisia.
"kuolemanrangaistus suomeen, tai edes sellainen elinkautinen kuin ameriikoissa eli ei ikinä vapaallejalalle!!!"
Maissa joissa kuolemanrangaistus on voimassa on havaittu että vaikutus on kokonaisuutena negatiivinen, eli varsin vähäisetkin rikokset tahtovat raaistua, kun tekijät pyrkivät eliminoimaan todistajia ja muita vastaavia kiinnijääntiriskin vähentämiseksi. Muutenkin kuolemanrangaistuksella on varsin vähän käytännön rikollisuutta vähentävää vaikutusta. Lisäksi se on epäeettinen rangaistusmuoto, myönnän kyllä että tämä väite perustuu omaan maailmankatsomukseeni ja vakaumukseen, mutta en todellakaan näe kuolemanrangaistusta oikeutettuna rangaistuksena mihinkään.
Mitä taas tulee amerikan elinkautiseen, eli tarkoitat tätä yleensä kuolemantuomion vaihtoehtona annettavaa elinkautista ilman ehdonalaiseen pääsemistä, niin ei sitä amerikassakaan kovin usein käytetä, ja monet tämän tuomion saaneetkin pääsevät silti lopulta vapauteen. Amerikan pitkissä tuomioissa ei ole mitään ihailtavaa, sillä se on vain yksi tapa paikata puuttuvaa sosiaalipolitiikka, laittamalla köyhää porukkaa vankiloihin suuria määriä ja käyttämällä heitä sitten teollisuuden alihankkijoiden halpana työvoimana, mitään muuta varsinaista funktioita niillä ei ole joka vaikuttaisi reaalimaailmaan. Niin no tietenkin sitten se voi antaa valheellista turvallisuuden tunnetta muttei juurimuuta.
"vai mitä mieltä ootte??"
Että olet luonnontieteellinen ihme, eli ajattelet ilmeisesti anaaleillasi!!
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja niinkuin viestin alkuperäinen tarkoitus oli kysyjä halusi muiden kannan kuolemanrangaistukseen.
Mutta en oikein ymmärrä mihin seuraava väitteesi perustuu?
"Yleensäkin Suomen henkirikokset ovat tyypillisesti tappoja, joissa juopporemmissä tapetaan kännissä joku. Käytännössä näitä tekoja voi estää parhaiten saamalla vapautetut raittiiksi ja kunnon elämään kiinni."
Sekö että "juopporemmissä" joku tapetaan tekee ihmishengestä vähemmän arvokkaan?
Vähempiosaiset/"aineiden" käyttäjät voivat siis vapaasti tappaa toisiaan kunhan lupaavat raitistua. (ensimmäisenä tuli kommentista mieleen).
No, se on sinun mielipiteesi ja jokainen on asiasta mitä mieltä haluaa.
Sinulle joka kysyit että jos joku lähisukulainen joutuisi tuomituksi kuolemaan.
Kuolemanrangaistuksen puoltajat ovat kyllä varmasti ajatelleet asiaa myös siltä kannalta. Tai jos eivät ole niin kannattaisi ottaa kaikki näkökulmat huomioon.
Itse en kuolemanrangaistusta kannata koska siihen liittyy liikaa ongelmia.
Enkä itse varmasti olisi kuolemanrangaistuksen kannalla jos joku lähiomaiseni siihen tilanteeseen joutuisi.
Sitä mieltä kuitenkin olen että rangaistukset suomessa ovat liian "löysiä".
On murhia jotka on tehty erittäin raakaa väkivaltaa käyttäen esim. paloittelusurmat mielestäni suomen elinkautinen on aivan liian lyhyt kärsittävä.
Niinpä niin ihminen muuttuu... En usko.
Sekö että "juopporemmissä" joku tapetaan tekee ihmishengestä vähemmän arvokkaan?"
Ei, mutta tappo on yleensä ollut enemmänkin vahinko kuin mikään varsinainen harkittu teko, kun ei ole kännissä osattu hillitä itseään. Yleensä on tyypillistä että ihmiset jotka sortuvat alkoholismiin ovat tyypillisesti muita impulsiivisempia luonteeltaan, kännissä se voi olla johtaa sitten hengenmenetyksiin.
"Vähempiosaiset/"aineiden" käyttäjät voivat siis vapaasti tappaa toisiaan kunhan lupaavat raitistua."
Ei, mutta rangaistuksen ankaruus harvoin ohjaa käyttäytymistä, paljon paremmin tehoaa ohjaus. Sitäpaitsi jos joku on jo kuollut ei häntä enää millään rangaistuksella henkiin saa.
"No, se on sinun mielipiteesi ja jokainen on asiasta mitä mieltä haluaa."
Niin on. Aiheuttako sen hyväksyminen sitten sinulle jotain ongelmia?
"Sitä mieltä kuitenkin olen että rangaistukset suomessa ovat liian "löysiä"."
Onko tuo yleinen heitto, jonka populistit ovat saaneet jokaisen tietoisuuteen, vai onko sinulla mielessä jokin erityinen rikos, jossa rangaistus on liian löyhä?
"On murhia jotka on tehty erittäin raakaa väkivaltaa käyttäen esim. paloittelusurmat mielestäni suomen elinkautinen on aivan liian lyhyt kärsittävä."
Tekeekö se sitten että joku on nuorena syyllistynyt raakaan tekoon sitten hänen negestään tai elämästään vähemmän arvokkaan?
"Niinpä niin ihminen muuttuu... En usko"
Pahoin pelkään että se on fakta, eikä uskon kysymys.
Ei ollut mitään ongelmia hyväksyä mielipidettäsi se on sinun asiasi mitä mieltä olet.
No jos pilkkua aletaan viilaamaan niin unohda usko, Ihminen ei muutu.
Olet sitten nuori tai vanha tai siltä väliltä, jos kerran pystyy jonkun ihmisen tappamaan on myös kärsittävä seuraukset. Tuskin uhrin omaisia paljoa kiinnostaa onko murhaaja katuvainen vai ei.
Kenelläkään ei ole oikeutta toiselta ihmiseltä elämää viedä.
"Onko tuo yleinen heitto, jonka populistit ovat saaneet jokaisen tietoisuuteen, vai onko sinulla mielessä jokin erityinen rikos, jossa rangaistus on liian löyhä"
Ei ole yleinen heitto. Tietty olen puolueellinen koska itse olen lähimmäiseni tappajalle menettänyt. Tässä tilanteessa ei paljon murhaajan oikeudet kiinnosta.
Edelleen jos on kykeneväinen tappamaan on kärsittävä seuraukset.
"No jos pilkkua aletaan viilaamaan niin unohda usko, Ihminen ei muutu."
Voimme tietenkin jankata tästä koko yön, mutta itse tarkennan väitettäni, että aika ja ympäristö muuttavat aina ihmistä. Tietenkin on eriasia miten paljon tai voiko sitä havaita, mutta luulen vaikka 60-vuotias on melkein sama persoona kuin 40-vuotias, niin kyllä ero on melko suuri kun verrataan samaa henkilöä alle parikymppisenä ja 40-vuotiaana. Siis yritän sanoa että ihminen kehittyy koko elämänsä ajan.
"Tuskin uhrin omaisia paljoa kiinnostaa onko murhaaja katuvainen vai ei."
Ei rangaistusten tarkoitus nykyaikana olekaan parantaa uhrien omaisten oloa, vaan rangaista normien rikkomisesta ja tarvittaessa suojella ympäristöä, jos on tarvetta.
"Kenelläkään ei ole oikeutta toiselta ihmiseltä elämää viedä."
Samaa mieltä, ja oikeastaan arvostan sinun linjakkuuttasi asiassa, sillä toisinaan tulee vastaan henkilöitä, jotka myös väittävät ettei toisen henkeä saa viedä, ja jatkavat että tällöin näihin pitäisi soveltaa kuolemanrangaistusta, jotenkin minä näen jotain ristiriitaa heidän mielipiteissään.
"Tietty olen puolueellinen koska itse olen lähimmäiseni tappajalle menettänyt. Tässä tilanteessa ei paljon murhaajan oikeudet kiinnosta.
Edelleen jos on kykeneväinen tappamaan on kärsittävä seuraukset."
Jos syyllinen jää kiinni, niin hehän kärsivätkin sen vapauden menetyksenä. Ongelma on vain siinä että uhrin omaiset tuntuvat tahtovan että tekijän kärsimykset tulisi maksimoida, mutta tällöin ei ole kysymys oikeudenmukaisuudesta, vaikka tätä termiä rutkasti käytetäänkin vaan kostosta. Se on tietenkin ihan ymmärrettävä tunne, mutta ei yhteiskunnan tule perustua kostoajatteluun miltään osin.
!!!!!
!!!!!!
!!!!!!!
Arvon räkänokka.
Caveat Emptor on eri ihminen kuin minä.
Jos sinun on siitä huolimatta pakko väittää Caveat Emptoria minuksi, niin viitsisitkö edes tehdä sen tyylitajuisesti; laittaen otsikoksi "Caveat Emptor on varmaan Nitrogen", ja nimimerkiksesi vaikka "P*llueemeli 10wee" tai mitä nickiä yleensä totteletkin.
Eihän ne nyt sellaista uskalla tehdä, jokuhan voi vielä tunnistaa jos käyttää omaa nickiä, vaikkei se edes olisi mikään vakionicki. Mutta kyllähän sen tekstistä huomaa milloin tekstin takana nickin alkuperäisen sijasta joku pelle-eemeli(henkinen ikä alle 10v.), jonka mielestä kuolemanrangaistukset ovat tosi cool, kun televisiossakin on niitä näytetty.
Olemme siis eri henkilöitä Nitron kanssa, vaikka en pitänyt jokakohdasta hänen pedofiilianalyyseistaan, niin tämä alkaa olla jo kohtuutonta.
oot joku rikollisten puolustaja.
Olen vastannut tähän kysymykseen jo sen verran usein että sovitaan niin, eli puolustan ihmisiä ja ihmisoikeuksia joiden piiriin kuuluvat myös rikolliset. Haittaako se sinua, eikö rikollisten oikeuksia sitten saisi puolustaa?
Pitääkö minun kysyä yhtä provosoivasti, että ootko joku lynkkaajaporukan jäsen? Kun alat käyttämään sitä toistakin iiristä maailmankatseluun, niin huomaat että asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin päältä näyttää.
Joudun pitelemään väittelyn aiheesta niin miksi en aloittaisi täältä:)Eivätkö kaikki rangaistukset ole jonkin sortin kostoja lain rikkomisesta? Mielestäni kuolemantuomio on kuitenkin omaisia kohtaan kaikkein oikeudenmukaisin "kosto" mitä voi tehdä. Jos kyse olisi ihmisten parantamisesta niin 1:n vuoden rangaistukset voisivat toimia siinä missä kymmenenkin.
Täysin filosofinen mutta kiinnostava poinnti seuraavaksi:)jos ihmisen mielen pystyisi muuttamaan ja se tehtäisiin aina rikoksen seurauksena niin firmoja varmaan ketuttais kun talousrikollisille ei pääse kostamaan mahtavilla sakoilla:D Toi, että oikeusden tarkoitus ei ole hyvitys omaisille tuntuu pätevän moniin muihin rikoksiin mutta ei henkirikoksiin.
Jos ihmisoikeuden puolustajat viitsisivät kommentoida väittelymielessä niin olisin ihan kiitollinen.
...pääsee vapaaksi, vaikka saa elinkautisen. Se vain kesttää paljon kauemmin kuin Suomessa.
Minun mielestäni elinkautis vangit pitäisi sulkea loppu iäkseen eristysselliin!! Eli huoneeseen jossa on seinään pultattu sänky ja vessanpönttö. Kerran päivässä saa pienen annoksen ruokaa ja lasin tai pari vettä. On kolme tapaa vietää aikaa: istua, paskia, nukkua. Miettikööt siellä lopun ikäänsä tekoaan...
"Minun mielestäni elinkautis vangit pitäisi sulkea loppu iäkseen eristysselliin!!"
Miksi? Siis mitä sillä saavutetaan, että joku laitetaan loppuiäkseen eristysselliin? Toivottavasti sinulla on muitakin perusteita kuin rankaisufantasiasi?
samanlainen rikollisten hyysääjä kuin Nitrogen?
Vai oletko kenties sama mulkku eri nic:llä.?hä
Tuossa on ihan selkeitä perusteita tullut iso kasa. Murhaajat pitää sulkea loppuiäksi eristykseen samoin raiskaajat ja pedofiilit.
Ei niillä ole mitään ihmisoikeuksia. Ei siinä ole mitään fantasiaa jos haluaa, että oikeus toteutuu. Minun puolestani myös rikollisten hyysääjät sais joutua löylyyn.
!!!!!!!
Toi Caveat Emptor on sama Nitrogen jonka mielestä lasten seksuaalinen ahdistelu ja pedofiilia ovat vähäpätöisiä rikoksia.
Täysi sika koko jätkä...
En ole Nitro, enkä tunne häntä muista yhteyksistä kuin tältä foorumilta.
"Tuossa on ihan selkeitä perusteita tullut iso kasa.
Vai selkeitä perusteluja iso kasa:)). Siis pitääkö tämä ymmärtää niin ettei muita perusteluja tarvita kuin epämääräiset fantasiat?
"Murhaajat pitää sulkea loppuiäksi eristykseen samoin raiskaajat ja pedofiilit."
Yritetään nyt vielä uudelleen, eli miksi? Siis mitä hyötyä siitä on? Kun väität jotain asiaa sinun on pystyttävä myös perustelemaan asia muullakin kuin leimaamalla erimieltä olevat tässä tapauksessa rikollistenhyysääjiksi.
"Ei niillä ole mitään ihmisoikeuksia."
Kyllä on, vai hyväksytkö senkin että minä katson ettei sinullakaan ole ihmisoikeuksia yhtä mielivaltaisin perustein.
"Ei siinä ole mitään fantasiaa jos haluaa, että oikeus toteutuu."
Nykyäänhän toteutuu oikeus, populistien kostofantasiat ovat kokonaan eriasia, eivätkä ne liity oikeus-käsitteeseen milläänlailla.
"Minun puolestani myös rikollisten hyysääjät sais joutua löylyyn."
Kiitos kiitos, mutta vasta huomenna on saunapäivä, mutta löylyt ovat tosiaankin hyvät.
nii just pedofiilitkin sais kyllä olla lukkojen takana lopun ikäänsä... tai sitten leikeltäs sukukalleudet pois. raiskarit kans. no ehkä kuolemanrangaistus ei ole se oikea tapa rangaista, silloinhan vanki pääsee helpommalla, tehtäs vaan niiden elämästä niin ankeeta kuin mahdollista, kaikki ilot pois. jokaisella on juu mielipiteensä.
MINULLA ON OIKEUS PITÄÄ KIINNI MIELIPITEISTÄNI! (mulla on tollanen taulu seinässä).
mikä ihme ihmisii vaivaa kun täytyy tappaa? raiskata? tai ahdistella jotain pientä lasta? niin sairas persoona täytyy olla että kajoaa pieneen lapseen, oikeen pahaa tekee!!
voi kunpa kaikki paha katoaisi maapallolta.... siis KAIKKI paha. ja löytyisipä se pieni poika joka on kadoksissa porissa... toivottavasti ei ketään karvainen haiseva sika leiki hänen kanssaan, toivottavasti poika löytyy hyvässä kunnossa jostain... niin surullista :(
Pahasti näyttää siltä, että samainen "vittuperkele" on tuon toisenkin keskustelun samaisesta aiheesta aloittanut, johon jo erehdyinkin vastaamaan. Mutta onhan kypsää keskustelua...Tosin poikkeuksiakin löytyy, onneksi!
sitten sen murhaajan hengen?Et ole siloin häntä paljon parempi..
On se kyllä jännä kun on noin murhanhimoisia ihmisiä jotka haluavat päästä tappamaan tappajia..ihan noitavainon ajat tulee mieleen.
Itse olen sitä mieltä että lisää hullujen huoneita,mihin voi työntää elinkautisvangit pehmeisiin huoneisiin ja päästää ulos sitten vasta kun on selkeästi tutkittu onko heistä vielä murhaamaan toista!
vapauttaa?
varsin harvoin henkirikoksen suorittaneet uusivat tekoaan.
Siis kun tiedetään että surmaajat uusivat harvoin tekojaan, niin ainakaan uusimisriskin takia heitä ei kannata pitää vankilassa, ja kyllä rangaistusten ankaruudessakin jokin kohtuus yläpäässä pitää olla.
Nuo lauseet on lainattu Caveat Emptor:n teksteistä.
Joudun vapaalle päästetyn murhaajan takia kärsimään lopun elämäni kuoleman-pelkoa, koska olen ollut todistajan ominaisuudessa osallisena tuomioon. Ette ilmeisesti koskaan ajattele mitä vaikutuksia murhaajan vapautuminen aiheuttaa?
Te vain kinaatte keskenänne kovista tuomioista ja rikollisten oikeuksista. Miksi ette puhu koskaan mitä riskejä ja vaaroja esimerkiksi murhaajan vapauttaminen aiheuttaa?
Onko teidän naamanne niin lähellä napaa, ettette pysty näkemään muuta kuin omat väittelynne?
Minun elämäni on ollut kohta 11,5 vuotta pelon ja ahdistuksen täyttämä. Joten olen syyttömänä kärsinyt jo kauemmin kuin tämä murhan tehnyt !
En halua olla se yksi harva jonka kohtaloksi tulee rikoksen uusijan raivo.
Olen jo nyt menettänyt normaalin ihmisarvoisen elämäni jatkuvalle pelolle.
Missä on minun oikeuteni? selittäkää minulle se kun osaatte puolustaa rikoksen tekijöiden oikeuksia.
Antaisitte minullekin mahdollisuuden elämään.
Toisaalta, jos ollaan tilanteessa, jossa rikos ei olekaan murha - se on vaikkapa törkeä pahoinpitely ja rikollinen on tosi vaarallinen uusija - ei elinkautista tietenkään tule, ja todistajan asemassa olevalla on kusinen paikka anyway.
Seison edelleen sanojeni takana, kukaan ei ole edes yrittänyt todistaa että henkirikoksesta vapautetetut tuomionsa kärsineet olisivat todellinen uhka yhteiskunnalle.
"Joudun vapaalle päästetyn murhaajan takia kärsimään lopun elämäni kuoleman-pelkoa, koska olen ollut todistajan ominaisuudessa osallisena tuomioon."
Voitko kertoa vähän yksityiskohtaisemmin tapauksesta, eli olitko saman porukan jäsen vai uhrinomainen, vai ihan sivustakatsoja, kun jouduit todistajaksi. Niin ja mihin tämä sinun kuolemanpelkosi perustuu, onko se vain turvaattomuudentunnetta, vai onko tekijä konkreettisesti lähestynyt sinua uhkailuin, jälkimmäisessä tapauksessa suosittelen yhteydenottoa poliisiin, jos taas kyse on puhtaasta pelosta, niin ehkä mielenterveypalveluista voi löytyä apua sinun elämään.
"Ette ilmeisesti koskaan ajattele mitä vaikutuksia murhaajan vapautuminen aiheuttaa?"
Kyllä, vapauttamisella on sekä positiivisia, että negatiivisia vaikutuksia, joista positiiviset kuten vapautettujen kyky selvitä normaalielämässä joutumatta uudelleen rikoksentekijöiksi ovat ovat moninkertaiset verrattuna negatiivisiin, kuten riski yksittäisen ihmisen mahdollisuudesta joutua koston kohteeksi tai muuhun rikoksen uusimiseen.
"Miksi ette puhu koskaan mitä riskejä ja vaaroja esimerkiksi murhaajan vapauttaminen aiheuttaa?"
Nythän sinulla on siihen mahdollisuus itsekin, eli perusteltua tekstiä vaan tulemaan.
"Onko teidän naamanne niin lähellä napaa, ettette pysty näkemään muuta kuin omat väittelynne?"
En ole niin notkea enää, eli keskustelussa on hyvä pyrkiä rajoittamaan aihepiiriä ja pysyä asiassa, etteivät aiheet leviä niin laajoiksi että keskustelu käy mahdottomaksi. Toki voidaan vastata tylymminkin syytteeseesi, eli jos 150 vuosittaisesta henkirikoksesta tuomitaan reilut parisataa ihmista, ja heistä 20-30:tä lukuunottamatta, muut eivät tule todennäköisesti koskaan tule syyllistymään mihinkään vakavaan rikokseen, niin eikö se ole omaan napaan tuijottamista, että omalla ylimalkaisesti kerrotulla yksittäistapauksella vaaditaan toimia (näin ymmärsin pointtisi), jotka vaikuttaisivat myös näiden vajaan 90 %:n elämään tuomioiden pidentyessä.
"Minun elämäni on ollut kohta 11,5 vuotta pelon ja ahdistuksen täyttämä. Joten olen syyttömänä kärsinyt jo kauemmin kuin tämä murhan tehnyt !"
Oletko käynyt ammattiauttajalla? Jäi vähän epäselväksi onko tämä tuomittu ollut jo vapaana 11½ vuotta, ja mitään ei ole tapahtunut, vai oletko pelännyt myös silloin kun hän on ollut vankilassakin, jos jälkimmäinen vaihtoehto pitää paikkansa, niin olisiko pitempi tuomio siltikään parantanut sinun tilaasi?
"Missä on minun oikeuteni? selittäkää minulle se kun osaatte puolustaa rikoksen tekijöiden oikeuksia.
Antaisitte minullekin mahdollisuuden elämään."
Mekö ne olemme vieneet kun olemme vaatineet että rangaistuksella ja teolla tulee jotain keskinäistä riippuvuutta eikä yhteiskunnan kostoa voi hyväksyä ankaroittamisperusteeksi? Luulen että sinun ongelmasi eivät näillä tiedoin taida ratketa kriminaalipoliittisin keinoin, vaan ehkä terveydenhuolto olisi oikea osoite.
Tylyiltä kuulostavista kommenteistani huolimatta, tietenkin toivon että saat elämäntilanteesi kuntoon.
Joten en yhtään ihmettele tuota ikuista pelko-tilaa tulla koston uhriksi.
Caveat Emptor halusi heti tarkempaa selvitystä tapauksesta, miksi? Toinen kärsii vahvasta pelosta murhaajaa ja hänen mahdollista kostoaan kohtaan. Onko siitä vaikea saada käsitys ilman noin valtavia analyysejä?
Tuosta Emptorin tekstistä huokuu valtava tarve heittäytyä puolustamaan rikoksesta tuomittujen oikeuksia. Hänen teksteissään uhrit jätetään aina tärkeydessä toiselle sijalle.
Tuo otsikkoni oli viite siihen, että on mennyt yli 40 vuotta noista minulle hyvin kipeistä ajoista. Muistot niistä ovat silti kuin eilisestä päivästä. Kostonhimoni on jo poistunut, mikä johtuu yksinkertaisesti, että kiusaajani on jo aikaa sitten kuollut(siis luonnollisen kuoleman) Tämä on pointti: asioita ei unohdeta jos murhaaja on vapaana, hänhän voi hautoa julmaa kostoa koko loppuelämänsä ja myös toteuttaa sen. Eikö tämä olekkin mahdollista?
Miksi siis puhua mielenterveydellisistä ongelmista ja tarjota hoitoon menoa ikäänkuin olisi heti kyse vainoharhaisuudesta.
nimimerkki ikuinen pelko älä masennu vaikka et heiltä tukea saakkaan. Paljon on myös niitä jotka eivät jätä uhrin kantaa vähättelemällä taustalle.
" Joten en yhtään ihmettele tuota ikuista pelko-tilaa tulla koston uhriksi."
En minäkään ihmettele, se on ihan inhimillistä, mutta ei lakeja voida silti muuttaa tuosta vain jonkun uhrin pelkotiloja rauhoittamiseksi.
"Caveat Emptor halusi heti tarkempaa selvitystä tapauksesta, miksi?"
Siksi koska nim. Ikuinen pelko, pyrki epämääräisen omaan kokemukseensa pohjautuvan esimerkkinsä avulla leimaamaan minun mielipiteeni oikein nickiltä mainiten vääriksi, antamatta kuitenkaan mitään konkreettisia perusteluita tai yksityiskohtia, eli siis pitää vain luottaa sanaan vai?
"Hänen teksteissään uhrit jätetään aina tärkeydessä toiselle sijalle."
Siis, jos minä puolustan sitä, että myös rikollisilla on ihmisoikeudet, eikä heitä saa kohdella miten tahansa, syrjii uhreja vai ymmärsinkö oikein? Tämän keskustelun aiheena eivät ole uhrien oikeudet, joita toki myös kannatan (voidaan laittaa niistäkin oma keskustelu pystyyn), vaan tämä keskustelu joka edelleen jatkuu, lähti liikkeelle siitä mielipiteestä ovatko rangaistukset liian lieviä henkirikosten tekijöille, johon keskustelun alullepanija ehdotti reaalirangaistusta elinkautiseen ja kuolemantuomiota Suomeen, ja joita olen pyrkinyt tässä vastustamaan.
"Tämä on pointti: asioita ei unohdeta jos murhaaja on vapaana, hänhän voi hautoa julmaa kostoa koko loppuelämänsä ja myös toteuttaa sen. Eikö tämä olekkin mahdollista?"
On toki, samoin kuin että menehdyt nukkuessasi taloosi osuvaan pikkumeteoriitin iskuun, tai että että kuolet talvella hiihtoretkellä salamaniskuun, sekin on mahdollista, muttei ehkä kovin todennäköistä. Siis loppujen lopuksi hyvin harva henkirikoksen tekijä edes uhkailee ketään, ja vielä harvempi tulee totetuttaneeksi uhkaustaan missään muodossa, toki sitä tapahtuu, mutta lähinnä näissä rikollisjengeissä, tai sitten jos tekijä ja vaikkapa todistaja ovat puolisoita tai lähisukulaisia, niin silloin kieltämättä on olemassa oikea riski, mutta muuten se on kovin harvinaista.
Mikäli kyseessä ei ole mainitut erityistapaukset, niin riski joutua rikoksen uhriksi on niin pieni, että jos sitä pelkää, niin sitten varmaan on parempi pysyä kotona sillä liikenteessä on suurempi riski menehtyä, puhumattakaan itsemurhariskistä joka on ahdistuneella moninkertainen riski, verrattuna koston kohteeksi joutumiseen.
"Miksi siis puhua mielenterveydellisistä ongelmista ja tarjota hoitoon menoa ikäänkuin olisi heti kyse vainoharhaisuudesta."
Siksi koska kirjoittajan tekstistä kävi ilmi, että varsinainesti hän kärsii lähinnä pelosta, eikä hän ainkaan tuonut esille seikkoja joissa olisi todennettu oikeaa konkreettista uhkaa.
"Paljon on myös niitä jotka eivät jätä uhrin kantaa vähättelemällä taustalle."
Niin mikäänhän ei auta ahdistunutta niin paljon kuin hiljainen sympatia vai? Jos on ongelmia niin niihin on haettava ratkaisua, edes jonkinlaista, tämä on minun näkökulmani, mutta ilmeisesti näemme asian kovin eritavoin.
"Seison edelleen sanojeni takana, kukaan ei ole edes yrittänyt todistaa että henkirikoksesta vapautetetut tuomionsa kärsineet olisivat todellinen uhka yhteiskunnalle".
Jassoo, no kerro sinä meille sitten miksi sinun mielestä rikollisia pitää suojella ja hyysätä?
Suomen vankilatkin ovat kuin lomalaitoksia, täyshoito pelaa.
Itse he ovat sen tien valinneet, kukaan ei ole pakottanut heitä tappamaan tai rikolliseen elämään yleensä.
Turha väittää että "nuorena joku voi hölmöillä" No yllättävän suuri osa selviää hölmöilemättä.
Ehkä suomessakin rikollisuus vähenisi jos ainainen huoli vankien hyvinvoinnista loppuisi. Vankilaan joutuu jos tekee rikoksen. Vapaana saa elää jos ei tee rikoksia. Kannattaa valita oikein eikä jälkikäteen itkeä kamalaa kohtaloaan.
Tapettu ihminen ei enää koskaan herää henkiin (sen varmaan tiesit) hän on ikuisesti poissa. Miksi siis hänet tappaneen henkilän pitäisi saada jatkaa elämäänsä 12 vuoden jälkeen?
Mielestäni jos tappaja on 100% varmuudella oikea hän saisi myös kärsiä elinkautisen kirjaimellisesti. Siinä ei auta vaikka kuinka olisi tapansa parantanut. Olisi miettinyt ennen kuin tappoi!
Ei murhaajille tarvitse antaa enää ihmisoikeuksia, kun ovat jo jonkun tappaneet. Eristyssellissä niistä ei ole haittaa. Istuvat, paskantavat ja nukkuvat vain siellä KOKO LOPPU ELÄMÄNSÄ!!! EI KOSKAAN ULOS!! VASTA KUN KUOLEE!!!! Ja ruokaa pieni lautaselline ppäivässä ja lasi vettä.
Murhaajalta leikataan raajat irti ja pannaan loppu iäksi sänkyyn putkiruokintaan.
Eicät voi silloin muuta kuin ajatella. Silloin ainakin olisivat 100% vaarattomia:)
Puheidesi perusteella näyttää siltä että olet syntynyt väärään aikaan, olisit varmaan ollut oikea luonnonlahjakkuus natsien keskitysleireillä, joissa työskentely olisi varmaan ollut lähinnä huvia sinulle.
Kuulehan nyt Pelle-Eemeli, kun sinä vielä jonain päivänä kasvat niin että pääset rikosoikeudelliseen vastuuikään, niin mielipiteidesi perusteella näyttää olevan vain ajankysymys, milloin jäät itse kiinni ja joudut poseen. Tosin en ottanut huomioon mahdollista syyntakeettomuutta, mutta joka tapauksessa eiköhän mieli ala muuttua senjälkeen ja meidänpuolen mielipiteistä rupea sinustakin löytymään tolkkua.
Otahan nyt iltalääkkeesi ja mene nukkumaan.
"Jassoo, no kerro sinä meille sitten miksi sinun mielestä rikollisia pitää suojella ja hyysätä?"
Sen takia, miksi tavallisiakin ihmisiä hoidetaan ja hyysätään. Jokainen ihminen tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa, erityisesti laitoksissa olevat.
"Suomen vankilatkin ovat kuin lomalaitoksia, täyshoito pelaa."
Jos koet saavasi vankilassa ilmaisen loman täysihoidolla, niin sittenhän sinun pitää yrittää päästä sinne, mitäs täällä valitat?
"Itse he ovat sen tien valinneet, kukaan ei ole pakottanut heitä tappamaan tai rikolliseen elämään yleensä."
Minä kyllä väitän että harva ihminen tietoisesti valitsee rikollisen elämäntavan jos muitakin vaihtoehtoja on aidosti valittavissa. Ihmiset ajautuvat erisyistä lain väärälle puolelle.
"Turha väittää että "nuorena joku voi hölmöillä" No yllättävän suuri osa selviää hölmöilemättä."
Tai sitten he eivät jää kiinni, ja osaavat lopettaa ajoissa hölmöilynsä.
"Ehkä suomessakin rikollisuus vähenisi jos ainainen huoli vankien hyvinvoinnista loppuisi."
Ja arvoisa ajattelija osaa myös perustella tämän ajtuksenjuoksunsa? Ainakaan sellaisissa maissa kuten USA, Venäjä tai Etelä-Amerikan valtiot, kuten Brasilia, sinun systeemisi toimii vain puolittain, eli vain vankiloiden olot huononevat, mutta rikollisuus kylläkin on korkea ja lisääntyy.
"Tapettu ihminen ei enää koskaan herää henkiin (sen varmaan tiesit) hän on ikuisesti poissa."
Jos luet aikaisempia vastauksiani, niin huomaat minun todenneen tämän tosiasian jo aiemmin. Olet varmaan sitten samaa mieltä että mikään rangaistuskaan ei herätä uhria henkiin, joten pääpainon tulee rangaistuksessa olla vastaavan teon estäminen joka onnistuu parhaiten sopeuttamalla hänet hyvin normaaliyhteiskuntaan.
"Mielestäni jos tappaja on 100% varmuudella oikea hän saisi myös kärsiä elinkautisen kirjaimellisesti. Siinä ei auta vaikka kuinka olisi tapansa parantanut. Olisi miettinyt ennen kuin tappoi!"
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, joten mitäs siihen enempää vastaamaan.
"Jos koet saavasi vankilassa ilmaisen loman täysihoidolla, niin sittenhän sinun pitää yrittää päästä sinne, mitäs täällä valitat"
Kiitos vain en valita, olen varsin tyytyväinen olooni nyt.
"pääpainon tulee rangaistuksessa olla vastaavan teon estäminen joka onnistuu parhaiten sopeuttamalla hänet hyvin normaaliyhteiskuntaan"
Kuka kantaa vastuun siitä jos näin ei tapahdu?
Eikö siinä rikollinen helposti ajattele että "Samapa tuo, teen nyt tämän rikoksen koska minuthan vain yritetään kuntouttaa takaisin normaaliksi"?
"Kiitos vain en valita, olen varsin tyytyväinen olooni nyt."
Vai ei kadehdittu valtiohotellin ilmainen majoitus kelpaakkaan, ollaanpas sitä nyt kranttuja.
"Eikö siinä rikollinen helposti ajattele että "Samapa tuo, teen nyt tämän rikoksen koska minuthan vain yritetään kuntouttaa takaisin normaaliksi"?"
Tietenkin se riski on olemassa, mutta kyllä se on ottamisen arvoinenkin, jos sillä saadaan joku pois laitoskierteestä. Voihan noita äärimmäisen harkitsevia kriminaaleja jokunen ollakin jotka pelaavat tuon ajattelun varaan. Suurin osa sopeuttamisen epäonnistumisista tulee kuitenkin päihteidenkäytön vuoksi, jolloin tilanne on eri, eikä varsinaisesti voida puhua systeemin hyväksikäytöstä.
Mikäli tutustut oikeasti suomalaisten kriminaalien tilanteeseen, niin huomaat että varsin harvalla on edes mahdollisuutta tai kykyä pahemmin pelailla systeemillä, sillä uusia mahdollisuuksia on rajallinen määrä. Heikoimmat töppäävät jo ensimmäisillä lomillaan, ja kyllä suomessakin vankilatuomiot alkavat uusijoilla pidentyä ja lisäksi kasaantua, kun tuomioita tulee useista rikoksista, eikä niitä välttämättä keretä kerralla edes istua pois. Jos vielä ajatellaan että tyypillisen linnakundin keski-ikä jää reiluun viitenkymmeneen vuoteen, niin jo se estää kovin monesti tapahtuvan pahan tilaisuuden möhlinnän tai laskelmoidun hyväksikäytön ainakin raskaiden rikoksien kohdalla.
"Vai ei kadehdittu valtiohotellin ilmainen majoitus kelpaakkaan, ollaanpas sitä nyt kranttuja"
Heh =)
Kopioi/Liitä leikki alkoi tuntua tylsältä...
Eipä minulla muuta lisättävää ole, olen ainakin osittain kanssasi samaa mieltä. Ainakin tämän viimeisen viestin osalta. Väittely voisi jatkua ikuisesti. Hyvä että joku osaa vielä perustella mielipiteensä.
Mukavaa kesää sinulle.
Nojoo ehkä tätä voisi alkaa lopettelemaan, alkoivat vaan kaikenmaailman Renkoset hengenheimolaisineen tässä vähän tympimään.
Hyvää jatkoa ja lämmintä kesää!!
t: C.E.
Siis keski-ikä ei ole rapiat viisikymmentä vuotta, vaan keskimääräinen elinikä.
Caveat Emptor sulla on kyllä oikea fanaattinen ja kiihkoileva asenne puolustaa murhaajia/pedofiileja/raiskareita! oletkohan sinä itse tehnyt jotain pahaa kun sun pitää rikollisia jatkuvasti puolustaa.
No tottahan sitä nyt täytyy olla jo suurrikollinen itsekin kun konnia puolustaa.
Siis jos minä pyydän perusteluja mielestäni varsin jyrkille mielipiteille, kuinka rikollisia saa kohdella, minä olenkin se fanaatikko vai? Eikä esim. nämä kuolemantuomion, elinkautisen reaalirangaistuksen puolestapuhujat tai pahimmat tapaukset, kuten monivuotisen kuopparangaistuksen ( verrattavissa kidutukseen) kannattajat, puhumattakaan näistä kastroinnin ja muiden silpomisen kannattajista. Kyllä minusta vastapuoleltakin jotain kiihkoiluun ja fanaattisuuteen viittaavaa löytyy, samoin omasta kirjoituksestasi, sillä leimaat suoraan ilman mitään perusteluja minut rikolliseksi.
Mainittakoon että kateutta herättävä rötöslistani muodostuu alaikäisenä mopolla ajosta vuosikymmenet sitten, ja pimeästä autonperäkärrystä, kun pistoke oli ajon aikan löyhtynyt, tosin siitäkin on jo parivuosikymmentä, mutta sen jälkeen olen elänyt nuhteettomasti:) Mitenkäs sinun laitasi on?
Olen muuten ollut rikoksen uhrina, kuten esim. pahoinpitelyn ja varkauden, näitä laittomia uhkauksia en ole edes noteerannut. Että näin.
Oletko huomannut myös sen että Caveat Emptor on melkein ainoana ihmisenä pystynyt keskusteluissa perustelemaan mielipiteensä.
Jokainen ihminen saa olla mitä mieltä tahansa mutta harvasta on miestä perustelemaan mielipiteensä vaikka se ei olisikaan enemmistön kanssa sama.
Kyllä täällä paljon huutelijoita riittää kaulan katkaisusta kuolemanrangaistuksiin mutta kysyttäessä miksi sitä mieltä on harva osaa vastata.