Ikuisuuskysymys täällä. Miten saada läpi käsis, joka lienee ihan tavallista hyvää tavaraa, mutta ei mikään huipputeos eikä mitään vaikeaa taideproosaa. Kolme arvostelupalvelua käyty läpi, niillä ei ollut erityisesti mitään korjausehdotuksia, jotain pientä viilausta.
En tunne ketään enkä ole nimi enkä ole voittanut mitään kirjoituskilpailuakaan, kun en ole osallistunut.
Millä ne saa edes lukemaan käsiksen kokonaan?
En tunne ketään enkä ole nimi enkä ole voittanut mitään kirjoituskilpailuakaan, kun en ole osallistunut.
Millä ne saa edes lukemaan käsiksen kokonaan?
Vastaukset 28
Vanhimmat
No voi sun hyvät hykkyrät,
mikään tavis ei mene läpi ellei ole suhteita.
Aloita nyt vaikka kirjoituskilpailuvoitolla, kyllä ne suhteet siitä sitten nekin sikiävät.
Näin minä sen olen ymmärtänyt.
Vai kuinka se menee
sitten ?
Scarabaeus, ei muuten pidä paikkaansa. Ainakin isoissa taloissa markkinointiasioilla vaivaavat päätään ihan eri ihmiset, kuin ne jotka tekevät kustannuspäätökset. Läpimenoon riittää hyvä teksti.
Mutta miksi pyrkiä julkaisemaan jotain, mitä edes kirjoittaja itse ei pidä huippuna?
Ole sinä itse realisti. Tottakai jokainen vakavissaan kirjoittaja omaa tekstiään arvostaa. Mutta totuus on, että meillä on erittäin harvoja ns. huippuja, iso osa julkaistuista teksteistä on hyvää, mutta ei mitään erinomaista ja ainutlaatuista. Meillä ei joka päivä kustannustoimittajalle tarjota uutta Puhdistusta tai Pääkallonkehrääjää ja mitä näitä voisi olla, kun läpikäydään eri genrejä.
Valitettavasti on niin, että hyvä teksti ei riitä läpimenoon. Jos on tuntematon, sen pitää olla huippuhyvä.
Hehee, no mä oon sitten vissiin huippuhyvä. Kaukana realistista. ;)
Joo, mutta vakavasti ottaen. Pienessä kustantamossa, missä kässärin lukija tekee myös kustannuspäätökset, jotkut markkinointiasiat saattaa vaikuttaakin. Tai ainakin käydä mielessä. Mutta väittäisin, että isossa talossa kustannustoimittaja (joka sitten esittelee löytönsä kustannuspäällikölle) innostuu ihan vaan siitä tekstistä. Ei hän välttämättä edes tiedä miltä kirjoittaja näyttää.
Valitettavasti niitä kirjoituskilpailujakaan ei ole kuin harvakseen ja sitten kun on, niin nissä on joitain keinotekoisi rjoituksia, kuten ikä tai asuinpaikka. Myös aihepiiri voi olla sellainen, joka ei ole ihan oman kiinnostuksen kärkilistalla.
Eli kyllä se käsis täytyisi ihan vain muutoin saada läpi.
valivalivali........... kirjoitappa nyt sitten vaan se
huipputeos !
Nythän on Otavalla loistava kirjoituskilpailu.
http://www.otava.fi/medialle/tiedotteet/kustannustoiminta/2011/fi_FI/saarikoski_kirjoituskilpailu/
1. palkinto 10.000 euroa plus tekijänpalkkiot.
Sillä on hyvä aloittaa tunnettavuuskiintiö, eikö vain?
Suurin osa kirjailijoista - melkein kaikki - aloittavat tuntemattomina, mutta voivat silti päätyä hyvin tunnetuiksi kirjailijoiksi.
Ei siis hätää. Jos avaat omassa genressä uusia ovia, varmasti löydät tuottajan tekstillesi. Kustantaja on kiinnostunut potentiaalisista ostavista lukijoista.
Ikuisuuskysymykseen ikuisuusvastaus: älä kirjoita tavallista hyvää. Kirjoita erinomaista.
Mistähän kiven kolosta täältä löytyy näitä erinomaisuuden vaatijoita joka ainoaan viestiketjuun?
Mitähän kyseiset henkilöt itse ovat saaneet läpi?
Oma mielipiteeni on se, että vaikka monet julkaistut kirjat on aika tylsiä, niin kyllä sellaisessa joka julkaistaan täytyy olla jotakin pikkuisen parempaa kuin muissa ehdolla olevissa. En usko, että pitäisi olla julkkis, he ovat erikseen, mutta jotakin omaa näkökulmaa tai ainakin hyvä tarina ja moitteeton kieli pitäisi olla jos meinaa erottua.
Itsekin harrastajakirjoittajana miettisin sinun asemassasi, että miksi juttusi ei ole huipputeos, mitäs siinä on vikaa? Pitäisikö tiivistää, parantaa tarinaa, kieltä mikä on hyvää, mikä on huonoa. Onko liian kliseistä, mikä maailmankuva jutusta välittyy?
Yksi hyvä juttu on lukea paljon, itse mietin nykyään samalla, että miksi tämä on niin hyvä tai miksi tämä on minusta surkea, se opettaa. Kirjoittajan paras ystävä olisi ehkä armoton kriitikko, joka puhuu suoraan eikä vain kehu hyviä kohtia. Se taas varmaan masentaisi useimmat, joten pitää itse olla se armoton kriitikko.
Siis olla armoton kriitikko Välillä vaan, muuten tietysti kannattaa vaientaa se Goldbergin lanseeraama "apinamieli", joka mollaa surkeaa kirjoittajaparkaa, joka yrittää parhaansa.
Eri kirjoitusvaiheessa pitkän käsikirjoituksen kanssa kannattaa ottaa käyttöön erilaisia kirjoittajaminuuksia. välillä tekee puhdistavaa dramaturgin työtä, välillä luo apinan raivolla uutta kieltä, tarinaan, suhteita, tunteita ja toisaalta välillä on kriittinen kaikkia teoksen teesejä kohtaan. Sillä se teksti kasaan tulee.
Helppoa?
Ei tietenkään.
Koska taide olisi helppoa? Ei klassisen musiikin, popmusiikin opiskelu, ei kirjallisuuden tai kuvataiteen. Tästä hyötyy eniten kuluttaja.
Kirjailija on luettava ja opittava sitä kautta. Tervosta esimerkiksi näkee oppimisen kohteen, Faulkner monikulmatekniikassa, Salama myös.
Kaikki on kokeiltu. Ja kuten aloituksessa kerroin, kolme arvostelupalveluakin. mielestäni arvostelupalvelut ovat ok, mutta kohtelevat tekstejä turhan helläkätisesti.
Niidenkin jälkeen olen kirjoittanut paljon uusiksi. Ollaan pisteessä, jossa en enää tiedä, mitä tehdä. mielestäni käsin on hyvä, suht täydellinen. Ei siis huipputeos, ei ehdolla fillandistiksi, mutta muutoin hyvä. Ja persoonallinen, mitä ei voi sanoa kaikista julkaistuista teksteistä, tästä minua on kirjoittamisessa kiitetty,
Vaan miksi ovet ei aukene mulle?
Niin, onhan aina myös kysymys kulttuurisista muotisuuntauksista ja kustantajan kiinnostuksen kohteista. Mikä on aiheesi, millainen on siihen liittyvä näkökulma, tyyli? Ovatko ne tämän hetken lukijoita koukuttavia vai hylkääviä?
Kaikki riippuu niin monista subjektiivisista asioista.
Oletko saanut palautetta kustantamoilta? Millaista? Jos et ole saanut, miettisin syytä siihenkin.
Mutta eikö sekin ole saavutus, että tekijä itse on tyytyväinen taiteeseensa? Vaikka sille ei kaupallista julkaisijaa löytyisi, ehkä se löytyy myöhemmin postuumisti.
Kaikella kehityksellä on lakipisteensä. Ehkä sinun on tässä. Kenties voit myöhemmin ylittää itsesi, nykyiset saavutuksesi tai sitten et. Mutta urheilussakin tulee urheilijalla katto vastaan, samoin viulistinalulla, balettitanssijalla. Kaikki eivät pääse Sibelius Akatemiaan, kaikki eivät olympia-joukkueeseen.
Ehkä sinun pitäisi miettiä muita kielialueita. Tai hetkeksi jättää kirjoittaminen harrastuksena ja kokeilla muita taiteita, ehkä ne avaavat uusia näkökulmia, joista saat intoa kirjailijan työhön.
"Kaikki on kokeiltu." lauseesi kertoo Sinusta paljon.
Keittiöpyskiatrina päättelen nyt, että asenteessasi on
vikaa vikaa vikaa.
Ymmärrän kyllä tuon turhautumisen tunteen, siitä syystä minä lähdin tavoittelemaan julkaisemista. Seinä tuntui nousevan vastaan ja kaipasin lisää kritiikkiä kehittyäkseni. Mutta... Oletko lukenut jo kaikki kirjoitusoppaat läpi mitä kirjastosta löytyy? Tuttua on varmaan, että kirjailijalle on olemassa hirmu hyviä työkäluja siinä missä kuvataiteilijalle on värioppi, komposition poetiikka, tyylisuuntien piirteet ynnä muut. Niiden käyttäminen ei tarkoita, että teksti kuuluisi automaattisesti kategoriaan alhainen lukijaa kosiskeleva viihde. Kirjoittamisessa on kai vähän sama juttu kuin kuvataiteessa. Eihän öljyvärimaalauskaan koskaan ole valmis, se täytyy vaan jossain vaiheessa raaskia laskea käsistä. Parantamisen varaa on loputtomiin, eikä parane tyytyä tavalliseen hyvään, jos haluaa jotain julkaista. Kustannustoimittaja kun ei tyydy.
Ei siihen käsiksen läpisaamiseen ole oikeasti mitään konsteja, muuta kuin kehittää sitä kirjoittamistaan. Taidat hakea jotain oikopolkua jota ei ole olemassa. Julkaisukynnyksen ylittääkseen on vaan ihan pakko ylittää myös itsensä. Sitten kun istut koneesi äärellä takki ihan tyhjänä, sillä fiiliksellä, että nyt tuli kirjoitettua maailmankirjallisuuden merkkiteos, niin aletaan olla aika lähellä. Merkkiteosta tuskin tulee, mutta julkaisukynnys saattaa ylittyä.
Tässä on menty nyt siihen, että parantelen ja parantelen, mistä tiedän itsekin,että se on pelkkää pintakosmetiikkaa.
Kun sanon "kaikki on kokeiltu" tarkoitan etteivät rahkeni riitä pitemmälle. Toki olen myös tietyntyylinen kirjoittaja: koska en kirjoita vaikeatajuista taideproosaa, en sitä myöskään väen väkisin yritä kirjoittaa, se ei ole minua itseäni. Aion pysyä omanlaisessa tyylissäni, se tekee sen persoonallisen otteen.
Tänä päivänä kai vaaditaan keittiöproosaa tai sitten jotain, joka menee selkeästi ihmistajunnan ulkopuolelle, maagista realismia tai vastaavaa.
Hei! nyt mä äkkäsin ja ehdotan:
Kokeile kirjoittaa pari arkkia
vaikeatajuista taideproosaa. Siitä se saattaa aueta....
toivon!
No mutta tämä on tietynlainen helpotus: olet tehnyt parhaasi omilla ehdoilla, omilla kirjallisuuden näkemyksilläsi eli uskonkappaleilla. Mitäpä siis muuta, se joko kiinnostaa ostajaa tai ei, muuta et itse mielestäni voi tehdä ja miksi haluaisit tehdä omia näkemyksiäsi vastaan?
Ehkä kirjallinen maku ja suuntaukset muuttuvat.
Onko sinulla siis jokin viihdegenre?
Mmmm, hyvän viihteen kirjoittaminen vasta vaikeeta onkin. En osaa suositella muuta tapaa kuin kirjoituskurssit ja -oppaat. Oikotietä ei ikävä kyllä taida olla. Kerro ihmeessä jos löydät.
Tää kirjoitus vastaa mun mielestä hyvin tuohon alkuperäiseen kysymykseen:
http://www.like.fi/haluatko-kirjailijaksi
On se viihdettä tai taidekirjallisuutta, on sanomalla aina tärkeä merkityksensä. Eli mitä sanottavaa kaunokirjallisuudellasi on lukijalle? Onko se liian triviaali, tuttu, loppuunkulunut vai vaikeaselkoinen suhteessa kirjoittamasi genren traditioon tai nykytilanteeseen?
No ei mielestäni triviaali ja tuttu, ei loppuunkulunut. En tiedä ketään suomalaista, joka olisi käsitellyt kyseistä aihepiiriä. Ei kyllä vaikeaselkoinenkaan, vaan suhteellisen helposti luettava olematta liian simppeli. Sijoittuu jonnekin taiteen ja viihteen väliin. Sitä välimaastoa edustavat tänä päivänä monet ihan oikeatkin kirjailijat.
Minulle on tärkeää miten sanotaan, mutta en tee itsetarkoituksellisen koukeroisia lauseita. Juu, ne opukset, luettu vissiin kutakuinkin kaikki ja on noilla kursseillakin tullut käytyä...kirjoitustaitoni kyllä parantunut siitä, mitä se oli kun tein kässäristä ekan version, mutta taitohan paranee kirjoittamalla. Ja lukemalla toisten tekstejä, mieluiten laadukkaita, sitä pidän yhtä tärkeänä.
Joskus on kai vain pakko luovuttaa. Olen hyvä, vaan en riittävän hyvä.
Voihan kirjoittaa lähinnä omaksi ilokseen. Niin kehittyy, ja kun aina vain lähettää valmiita tapauksia kustantajalle, saattaa oma kehittyminen tuottaa vihdoinkin sen ensimmäisen helmen, joka sitten julkaistaan. Sitten vain kehitellään uusilla eväillä niitä aikaisempia, ja julkaistaan opus per vuosi.
Kannattaa lukea äskettäin julkaistuja kirjoja, niistä saa tosi paljon vinkkejä menestyneeseen tekstiin. Ehkä oman tekstin arvottaminen jonkunlaiseksi erinomaiseksi taiteeksi saa sen täyteen sokeita pisteitä. Niitä ei näe itse, mutta lukija näkee.
Kannattaa lukea myös kirjallisuuden eikä vain kirjoitamisen teoriaa.
Ei, älä luovuta! Mitä lahjakkuudesta - työ ratkaisee. Älä ainakaan lannista itseäsi hokemalla, että "rahkeet eivät riitä". Taide on sikäli julmaa, että - kuten joku totesi - hyvä ei riitä, on tehtävä erinomaista. Muista kuitenkin, että yhteen erinomaiseen suoritukseen tarvitaan lukematon määrä epäonnistumisia. Täydellisyyttä kannattaa ja pitääkin tavoitella, mutta sitä tehdessään on syytä olla realisti, sillä täydellisyyttä ei tavoita kukaan. Tee parhaasi, sen on riitettävä.
Kauanko olet uurastanut saman kässärin kimpussa? Vuoden? Kaksi? Vain kuukausia? Kun tuijottaa tarpeeksi kauan lähelle, ei näe enää metsää puilta. Työnnä tekstisi pariksi kuukaudeksi pöytälaatikkoon, tee henkilökuvia yms. tekstiharjoituksia ja tutki tuotostasi uusin silmin. Tee vasta sitten korjauksia.
Kannattapi tarkastella asiaa myös kustantajan näkökulmasta, mikäli kaipaa selityksiä menestyksensä puutteelle. Kun näkee, millaista roskaa kirjakaupoissa myydään, voi panna merkille, että loppupeleissä kustantamoa kiinnostavat myyntimahdollisuudet, ei vain tekstin laatu. Vaikka kirjoittaisit kuinka ilmiömäisesti, kustantamo ei kenties vain usko tahkoavansa tuotoksellasi tarpeeksi rahaa. Se ei tarkoita, ettei tekstisi voisi olla kuitenkin laadultaan erittäin hyvää.
Vaikka itsekukin täällä haluaisi varmasti nähdä luomuksensa kirjakaupan hyllyllä, en usko, että Suomessa kannattaa keskittää kaikki energiansa kässärinsä myymiseen kustantamolle. Pienessä maassa onnistumisen mahdollisuudetkin ovat pienet, joten kirjoittamisen pitäisi olla palkitsevaa ensisijaisesti itselleen ja jos se kustantajalle sattuu kelpaamaan, niin sepä mukavaa. Hylkäyspäätöksistä masentuminen ja itsesyytöksissä rypeminen eivät yksinkertaisesti ole vaivan arvoisia. Kässärin läpimenoon tarvitaan todennäköisesti yhtä paljon tuuria kuin taitoa - oikea aika, paikka ja kustannustoimittaja.
Hyvä käsikirjoitus on sellainen, joka tavalla tai toisella haistelee aikansa ilmiöitä tai ennustaa tulevia. Monta asiaa pitää olla kohdallaan, että julkaisusopimus ja suotuisa vastaanotto lukijoilla, kirjallisuuspiireillä ja -kentällä saadaan aikaiseksi.
Kustantaja on kaupallinen yritys, jonka ainoa tehtävä on synnyttää toimintansa sisällä rahaa. Vanha ajatus on totuus vieläkin, ehkä jopa enemmän kuin 50 vuotta sitten: sinä teet taidetta, kustantaja tuottaa bisneksestä rahaa. Sinä ajattelet taidetta, kustantaja rahaa.
Sinun on löydettävä oikea kustantaja. Ehkä tekstiäsi pitäisi muokata enemmän ostajan näkökulmasta houkuttelevammaksi. Jos kerran kyseessä ei ole taideteksti, pane se myyvemmäksi.
Olen ajatellut - raadollista kyllä - myös myyvyyttä. Tulee esiin aiheen käsittelyssä, se on tästä ajasta, ajankohtainen, lisäksi mukana on ihmissuhdekuvioita, niissä yllätyksellisyyttäkin. Luulisin lisäksi, että tekstini olisi suunnattu sekä miehille että naisille, kumpaisiakin voisi kiinnostaa, mikä ei ole ihan itsestäänselvää kirjoitetussa tekstissä.
En toki ole vielä luovuttanut, ymmälläni vain.
Kirjoittamistauot joku mainitsi, juu, ne on hyviä. Muistan kun teksti lepäsi kun se oli ekassa arvostelupalvelussa yli kaksi kuukautta, tauko oli vähintään yhtä hyvä laadunparantaja kuin se kritiikki.
Kirjoittamisen teoria ei kyllä kiinnosta enempi kuin mitkään muutkaan teoriat, sanon suoraan, siis näin vapaa-aikana, työssä ihan tarpeeksi kaikkea abstraktia ja käsitteellistä asiaa.
Jos kirjoittaa viihdekirjallisuutta, on sen ainoa pointti kustantajan kulmasta, myyvyys. Edes jonkinlainen kate sijoitetulle summalle. Joten myyvyyden miettiminen on odotettavaa viihdekirjailijan työssä. Jos olet löytänyt kultasuonen, löytää sen kustantajakin.
Taidekirjallisuuden puolella pitää taas saada puolelleen kirjallisuuspalkinnoista kisaaminen, hyvät kritiikit ja kirjallisuustutkijoiden uteliaisuus.
Mutta spekuloinnissa kannattaa erityisesti miettiä, miten olla edellä kotimaisia kilpailijoita ja jos on todella taitava - myös ulkomaalaisia viihdekirjailijoita.
Tuo on tietysti mielenkiintoista: kirjallisuus joka kiinnostaa isona ostovoimana sekä miehiä että naisia. Harvinaista, siksi siis myyvää ja kiehtovaa. Mutta miesnaislukijoiden ison joukon yhdistäminen ei ole helppoa.
Onko kyseessä jännityskirjallisuus?