Ja mitä tulee sananlaskuun... vanhuus ja viisaus... No, joo, sopivampi ilmaisu olisi.... vanhuus ja lapsenmielisyys.
Se, että meitä vanhuksia syytetään ärtyisyydestä, mietin... lieneekö se kuitenkin vain ajan oloon lannistetun oman tahdon uudelleen pintaan nousua. Fyysiset voimat eivät riitä lähteä neljän seinän sisältä ulos elämään vaikka tahtoa olisikin kuin pienellä lapsella.
Muuttummeko jälleen sellaisiksi mitä olimme ennenkuin tahtomme muokattiin ympäröivän yhteiskunnan rajaamiin muotteihin?
Olen huomannut, että iän myötä alan muistuttamaan yhä enemmän sitä tomeraa pikkutyttöä, joka joskus olin.
Oletko jo huomannut muutosta käyttäytymisessäsi nyt kun et enää elä ruuhkavuosia?
Se, että meitä vanhuksia syytetään ärtyisyydestä, mietin... lieneekö se kuitenkin vain ajan oloon lannistetun oman tahdon uudelleen pintaan nousua. Fyysiset voimat eivät riitä lähteä neljän seinän sisältä ulos elämään vaikka tahtoa olisikin kuin pienellä lapsella.
Muuttummeko jälleen sellaisiksi mitä olimme ennenkuin tahtomme muokattiin ympäröivän yhteiskunnan rajaamiin muotteihin?
Olen huomannut, että iän myötä alan muistuttamaan yhä enemmän sitä tomeraa pikkutyttöä, joka joskus olin.
Oletko jo huomannut muutosta käyttäytymisessäsi nyt kun et enää elä ruuhkavuosia?
Vastaukset 52
Vanhimmat
Toistan itseäni (olen kirjoittanut tämän täällä jo kahteen kertaan, muistaakseni):
"vanhana on kaiken ikäinen". Voi olla kärttyisä (?) vanhus, kiukutteleva tai hassuteleva pikkutyttö, aktiivinen seuraihminen, joskus jopa viisas ja seestynyt ikäri...
Isoin muutos omassa käyttäytymisessäni on kai se, etten enää oikein siedä nokkimista. Ennen jätin sellaisen omaan arvoonsa, eikä ollut aikaakaan sitä märehtiä. Voihan se olla myös merkki omanarvontunnon lisääntymisestä.
Tarviikos sitä kaikkea sietää ?
Toinen muutos, mitä pidän tervetulleena on se, että en ole enää niin huo-
mionkipeä kuin nuorempana On jo varaa huomata toiset ja nähdä, mikä rikkaus sisältyy jakamiseen, kuuntelemiseen, yhdessä etsimiseen...
Demender
Palattuani maanantaina-iltana luin aloituksia, voi kauhistuksen kanahäkki vanhuus tuli ekana mieleen. Kuvainnollisesti sellainen 60 vanhus joka kävelee kiviä täynnä oleva selkäreppu selässään, uhkuu, puhkuu ja valittaa kuoleman läheisyyttä, syksyn pimeyttä ja yksinäisyyttä...jne.
Funtsin kuten jo aloituksessa mainitsin lapsen ominaisuuksien palaavan kuvioihin kun hektiset pakkotyövuodet on ohitettu ja vapautunut minä pääsee valloilleen sekä oma tahto vahvistuu.
Kuten jo mainitsitkin ollaan saatu tarpeeksi mm. nokittelusta, silmille hypiskelystä ja kyykyttelystä. Ollaan opittu kunnioittamaan itseämme. Tässä on tietty yksilöllisiä eroja onhan heitäkin, joilta on tukahdetettu itsekunnioitua.
Vaistoamme kuten lapsikin vaistoaa teeskentelyn ja aitouden eron. Olemme oppineet olemaan varuillaan, emme avaudu kuten lapsikaan ei avaudu tuntemettomalle. Annamme palautteen kuten lapsikin tekee heti ja suoraan.
Kiukutteluako? Huomionkipeyttäkö?
Elämän rikkausko on sitä, että jaetaan.... niin sehän riippunee siitä mitä jaetaan, mitä kuunnellaan ja mitä voidaan yhdessa etsiä. Kaikilla lie omat mieluisat jaettavat ja kuunneltavat sekä ne valitut joiden kanssa etsitään.
Jaa, vähän vakavahenkisiä aloituksia on tainnut olla viime aikoina. En ole tuota ajatellut, mutta onhan se toinen puoli elämää, ainakin minulla. Ei joka hetki ole niin voimantuntoinenkaan ja syksyn pimeät nyt vetävät monen mielen maahan.
Tuosta viimeisestä kappaleestani huomasin jo kirjoittaessani, että vähän rajaa olisi pitänyt vetää. Eli nuo asettamasi reunaehdot sopivat hyvin minunkin pirtaani. Jokin yhteinen aaltopituus pitäisi tietenkin löytyä ennenkuin tuo jakaminen onnistuu...Yksinpuhelua ilman vuorovaikutusta ei myöskään jaksa kovin pitkään kuunnella, eivätkä kaikki meidän ikäiset enää jaksa kiinnostua "etsimisestä" kun ne valmiit totuudet ovat niin turvallisia ja jos ne vielä myötäilevät ajan henkeä, niin uusi, vieras ajatus suorastaan häiritsee omaa mielenrauhaa...´
Mutta toisaalta, ihan yllättäenkin saattaa löytyä sellaisia, joiden kohdalla nuo reunaehdot toteutuvat ja syntyy sellainen yhteys, josta jää jälki...
Minua kiehtoo etsiä itsestäni erilaisia ulottuvuuksia ja piirteitä syvällisesti. Pohdin omia mielentilojani ja reaktioitani usein pitkään ja hartaasti. Yleensä pohtiminen tuottaa tuloksen ja asiat selkeytyvät etenkin kun kirjoitan tunteistani.
Tämäkin pohdinta vanhuudesta lapseksi ei ole utopiaa. Minua kiehtoo se prosessi ja ajatuskuvio paluusta lapseksi. Itse asiassa eihän se mikään outo teoria ole. Katsotaanpa vaikka vakavasti sairasta sänkyyn sidottua vanhusta, lopun edellä hän makaa sikiöasennossa.
Kiehtova ajatus, etenkin kun tiedetään, että lapsilla ja isovanhemmilla on keskenään salainen yhteisymmärrys. Ehkä he jo asuvat "ei kenenkään maalla", suojassa niiltä rajoituksilta ja roolimalleilta, jotka aikuinen työelämässä ollessaan joutuu omaksumaan. Sitähän tuolla jo sanoit.
Ihan tuosta itsetutkiskelusta: C-G Jung , tunnettu sveitsiläinen psykoanalyytikko katsoi, että elämän jälkipuoliskolla ihminen jotenkin kääntyy sisäänpäin, ihan kuin aurinko, joka laskeutuessaan imee säteet itseensä (vai tekeekö se niin ?)
Noin kai se prosessi menee kuten kuvasit. Kirjoittamnen ja puhuminen on sitten tuon prosessin todentamista. Eeva Kilven sanoin: "autuaita ovat yksinäiset, sillä heidän ovat mielen laitumet". Mielikuvitus on valtava voimavara meille. Toivottavasti se ei surkastu eikä rupea sekoittumaan realiteettien kanssa...
Ihanaa, että ymmärrät täysin aloituksen idean.
Lukio aikaiset Jungnin teoriat eivät enää ole muistissa, enkä lue psykologista kirjallisuutta. Mieluiten pitäydyn Paasilinnassa, Heikki Turusessa ja Sofi Oksasessa. Enkä parasta psykologista oppimateriaalia on vaikkapa Heikki Turusen Kiven pyörittäjän kylän henkilöhahmoihin samaistuminen.
Yksinäisyys ei minua kiehdo, enkä pystyisi elämään autuaana yksinäisenä Eevana, mutta mielenlaitumet voivat olla avoimina toimivassa ja keskustelevassa LAT- parisuhteessa ; ) Toivon, että surkastumista ei pääse tapahtumaan niin kauan kuin vierellä istuu realiteetteihin erikoistunut keskustelija. Mutta tiedä häntä, aika näyttää.
"demeter"
Olet liiaksi nyt Mandi.
H.
En vielä ole niin dementoitunut, etten ymmärtäisiu itseäni.
Enkä ole muuttunut lapseksi jälleen, jos sinä ehkä oletkin, viestisi perusteella.
Tämä on asia-aihe ja jos ei ole asiallista asiaa ei kannata ottaa osaa.
Palattuani maanantaina-iltana luin aloituksia, voi kauhistuksen kanahäkki vanhuus tuli ekana mieleen. Kuvainnollisesti sellainen 60 vanhus joka kävelee kiviä täynnä oleva selkäreppu selässään, uhkuu, puhkuu ja valittaa kuoleman läheisyyttä, syksyn pimeyttä ja yksinäisyyttä...jne.
Koen tuon enempi arvosteluksi, kuin asiaksi ja muistat varmaan tuon poispyyhityn aloituksesi loppuheiton.
Eikö tuossa äskeisessä ollut asiaa riittävästi S i n u l l e? Taist lukea vain viimeisen lauseen.
Meillä useimmilla on myös lapsenlapsia, tosin eri ikäisiä, mutta ne pikkuiset edellyttävät kyllä hieman lapsenmielistä luonnetta, joskaan sitä ei pidä soveltaa aikuisiin.
Hassua tehdä diagnoosia muutaman kymmenen kirjoituksen perusteella ja esitellä se jotenkin totena.
Voi kuinka kuinka kapea on lavean maailma. Olette asia vai arvostelun kanssa aloitukseni ärtyisiä vanhuksia, otatte aiheen omaksenne ja loukkaannutte. Ette pysty keskustelemaan asiasta.
En ole esittänyt yhtää suurta elämän totuutta vai tuumaillut lapsenmielisesti ; )
Eikös siellä ole juuri kyseisen aiheisia aloituksia vai pitäneekö käydä optikolla. Arvostella saa asioita. Näetkö sinä valoa putken päässä?
Mistä nyt päättelit, että kapea on lavean maailma? Seuraavaa lausettasi en ymmärtänyt alusta, mutta lopussa totesit jotenkin ärtyisistä vanhuksista.
Anteeksi, jos en käsittänyt keskustelun aiheeksi aloitustasi, vaan tulitkin tänne vain tuumailemaan.
Tuumaile sinä vain itseksesi ainakin minun puolesta, toisista en mene takuuseen.
Lueskelen kuitenkin palstaa ja onkin mielenkiintoista seurata, minkälaisen torailun seuraavaksi saat aikaan. Minä en ole sitten niihin osallisena.
Onko arvostelu vain sun yksinoikeus?
Tuolla ylempänähän se itsellesi sallit.
Tuo pohjaton itsensä tutkiminen sopii luonnekuvaan, pitää itseään arvossa ja kohtelee muita aika kurjasti, on hallitseva ja määräilevä persoona. Persona immatura narsistisin piirtein.
Kumma kun minä en ole nähnyt yhtään ärtynyttä vanhusta lahipiirissäni tai muuallakaan, hyvin heillä on huumori lentänyt. Ja kaikki ovat uloskin päässeet eivätkä jääneet kotinsa vangeiksi.
Taitaa tuo sinun rajatut muotit olla omaa keksintöä.
En ole huomannut muutosta ja oikeesti mua joskus hävettää kun leikin kuin olisin vielä 30 v. vaikka ikää on tuplasti ja että multa odotettaisiin arvokkaampaa käytöstä. Miksi hitossa mun pitäisi olla joku muumio?
En minäkään ole huomannut lähipiirissäni ärtyneitä vanhuksia. Olen lukiessani huomannut ärtyneisyyttä ja kuullut tarinoita ärtyneistä vanhuksista ja ole tarkkaillut itseäni ja huomannut, etttä enää en hyväksy kaikkea sitä mitä olen ruuhka vuosinani joutunut hyväksymään.
Seuraan muotia ja pukeudun ajan hengen mukaan. Hesassa maanantaina pikaisesti pistäydyttyäni huomasin, että elämme Suomessa Euroopan muotifredien mukaan.
Et ole mikään muumio kuten en ole itsekään asetin vaan kyseenalaiseksi vanhojen ihmisten moittimisen ärtyisiksi ja vertasin omia funtsailujani olisiko kyse oman minän palautumista aitoon luonnon tilaan kun jää aikaa olla jo aito.
Lapsethan ovat pääsääntöisesti aitoja.
Muotifredi, kuka hän on?
Eikös fredi ollut kivikasvoja?
Johtajan miehenä sil on varmaankin varaa olla muotifredi.
Tämä näin sivusta sanottuna.
Heh, heh, k/k. Sait nauramaan taas läksiäisiksi. Tuoma on taisto taas tänään...
Hän pukeutuu ruskeaan, beigeen, pistää päälleen karvaliivin, yhdistelee harmaata ja sinistä. Hän osaa pukeutua frendikkäästi.
Harvemmin mummut ymmärtävät muodin päälle joten ymmärrän kysymyksesi.
Frendi on kaveri, ystis, ei mikään muotitietoinen.
Käytähän ihan suomalaisia sanoja, jos et muotisanoja hallitse.
Jospa hänellä oli trendi-sana hukassa? Parempi tosiaan pysyttäytyä taitojensa sisällä.
Mitäs mieltä oletko omasta mielestäsi aikuinen vai lapsenmielinen?
No niin sainpas kiinni taas yhden ärtyneen vanhuksen ja näitähän näkyy riittävän. Aloitus osui nappiin.
Täsmälleen se ja sama.
Heheee, sinä korvenkasvatti nyt ainakaan ymmärrä mikä on trendi ja mikä fredi. ;)))))))))))))))))))) Älä mummo halveeraa muita, kun et itse hallitse edes alkeellisia termejä.
Äläs nyt, juurihan hän on ollut Hollannissa sivistymässä!!
;))))))))))))
Pitänee pysyttäytyä englannin kielessä kun kotimaiset ovat erilaisia väännöksiä muista kielistä kuten minua jo valistettiin että Frendi on kaveri, ystis, ei mikään muotitietoinen.
Joten muotitietoinen on siten fashion-conscious. Ystävä on friend, kaveri on guy ja ystikselle löytyy guy lisäksi suunnaton määrä erilaisia versioita kuten mate, fellow, partner, boy, fella, kid, bastard jne...
Fredi lienee laulaja. Tämä rouva ei ole vielä päässyt mummoksi, joten sekin aika vielä joskus koettaa.
Muista aina että mitä enemmän sinulla on sanoja sitä helpommin ne menevät sekaisin. "Helsingissä pukeudutaan mannereurooppalaisten trendien mukaan" :) Niin Tukholmassakin. Sekä Fredit että Friidat.
Olemme usein tilanteessa, jossa mieheni puhuu minulle hollannin kieltä ja minä vastaan hänelle englanniksi. Tai minä alan puhumaan suomea, jota mieheni ymmärtää, mutta hän vastaa minulle englanniksi. Pitempiä aikoja Suomesta pois olessamme kielisotkut yleistyvät. Monen kielen kanssa kommunikoidessa tuntuu väliin, että hei mitenkäs kieltä tässä nyt puhuttaisiin kun ajattelee englanniksi ja vastaa suomeksi ja kuuntelee hollantia ; ) Pystyn jo hyvin seuraamaan hollanninkielistä keskustelua. Olen opiskellut ruotsia ja saksaa sekä englantia joten hollanninkielen oppiminen ei olisi ongelma jos vain viitsisi syventyä. Hollanninkieli on yhteydessä noihin kolmeen kieleen saksaan ruotsiin ja englantiin.
Yup. hollanti on yksi länsigermaanisista kielistä, kuten englantikin. Saksa on taas ylägermaaninen ja skandinaaviset kielet pohjoisgermaanisia, kaikki läheistä sukua toisilleen. Hallitsen ruotsin ja englannin mutta saksasta vain aivan hajanaisia sanoja (3 vuotta saksaa lukiossa oli kyllä täysin hukkaanheitettyä aikaa). Espanjaa puhun virheettömästi (vain pienellä vieraalla korostuksella) mutta ranskaa jota myös luin lukiossa, vain aivan alkeita, sanoja ja luetusta tekstistä ymmärrän jonkun verran.
Yritän parhaani mukaan pitää kielet erillään ja vaikka käytänkin ns "sivistyssanoja" se ei johdu mistään tarpeesta tehdä vaikutusta vaan yksinkertaisesti siitä että ne sanat ovat usein päällimmäisenä muistissa, koska en käytä suomenkieltä päivittäin.
Ruotsi ja englanti meiltä menevät pahasti sekaisin oman jälkipolven kanssa puhuessa. Ulkopuolisesta voi keskustelumme kuullostaa joko huvittavalta tai sitten käsittämättömältä.
Olin jo menossa unimaan, mutta vastaanpa vielä. Ruotsinkieli oli aikoinaan vahvuuteni ja jota osasin puhua hyvin ja varmaan se palautuisi pian jos matkustaisin vaikka tapaamaan ruotsalaisia ystäviäni, mutta jos äkikseltään alan ruotsinkieltä puhumaan sotken ruotsin ja englanninkielen sanat keskenään.
Mieheni puhuu useita kieliä mukaan lukien saksan ja ranskan ja myös ruotsia. Kun haluamme rasittaa harmaita aivosolujamme puhumme keskenämme ruotsia joskus hyvällä joskus huonommalla menestuksellä.
Minulla on kielien kirjoittamista vaikeuttava konsonattilukihäiriö. Kyllähän palstalaiset sen tietävät, mutta joistakin on kiva kiusata jos kirjoitan sanoja väärin. Ulkomaalaiset sanat on usein arkistettava, mutta puhun esim. englantia hyvin. Parhaiten pärjään amerikan englantia puhuvien kanssa ; )
Mutta nyt hyvää yötä! Huomenna tulevat poikani äidin iloksi ja taidammekin viettää aikaa mökillä puutarhanlehtien haravoimistalkoissa. No, rantasauna lämpiää ja se on jotain ; )
Ei ole ollut muotteja. Mikä lie viisasta ja minkämielinen. Nythän ne ovat ruuhkavuodet ei ollut aikaisemmin.
Pieni vertailu, avoimuus, kohteliaisuus, keskustelutaito jne. naisissa on norjalaiset-ruotsalaiset-suomalaiset-venäläiset näin lähipiirissä.
Mikä se nyt ruuhkavuosia pukkaa, lapsenlapsetko? Kantsii katkaista napanuorat jälkikasvuun ja alkaa elämään ihan itelleen.
Loppulauseesi kertonee lapsiesi integroitumisesta eri kansalaisuuksien kanssa vai ymmärsinkö väärin?
Muistappa itse sanomasi. Nytkin odotat jälkikasvuasi innolla kotiin ja entäs kun tulee lapsenlapset?
Kannattaako todella katkaista se "napanuora" jälkikasvuun? Jotkut meistä elävät juuri sen jatkumon suhteen, että perhe pitää yhtä ja tunnemme rakastavamme toisiamme.
Jos itse haihattelet, niin kuinka voit noin tylysti tuomita toisten mielipiteitä.
Jäitä hattuun, kuten sanotaan, paraskin "rakkauden apostoli"!
Pitää puhua etuketeen kun ruuhkavuoret,karsee sana sivumennen sanoen,kuka lienee keksinytkään.
Niin noi hoppuajat on vielä mukana aamust iltaan,olen kylläkin tavannut massoittain äkäsiä vanhuksia eri tilanteis.
Yleisin tilanne taitaa olla se kun huomataan et omat voimat ja notkeus ei riitä arjen askareisiin.tulee turhautuneisuus ja pelko tulevasta.
Itte olen siin onnellises asemas et vanhuus ei vielä ole tarttunut pahasti haalarin hihaan .
Jostain kummasta syysytä olen huomannut näkeväni nois klopeissa oman itteni varsaiässä,enemän niitten puheet ja touhut naurattaa kun kiukuttaa.
Ehkä olen siin onnellises asemas et on jonkinlainen kokemus elävästä elämästä
Olen henkilökohtaisesti ruuhkavuosi sanojen kannattaja. Olin yksinhuoltaja yrittäjä. Ruuhkaa pukkasi päälle kun yritykseni pyörittäminen vei seitsemän päivää viikosta.
Kunto piti ja pitää vieläkin muutamaa takapakkia lukuun ottamatta. Kun olimme Hollannissa päivttäiset kävelylenkkimme olivat vähintään viisi kilometria.
Mitenkähän tuon nyt sanoisi miestäni voisi ikänsä puolesta vaikka kutsua vanhukseksi, mutta kun ei hän millään mittakavalla ole vanhus ei edes äreä vanhus tai lapsen asteelle vaipunut kiukutttelija. Tosin ei kai hän kerkiä kun olen se lapsi, jota hän joutuu omiensa lisäksi hoitamaan ; )
Olisko se sitten niin että ikääntyessämme se olennaisin osa luonteestamme korostuu, persoonallisuutemme ydin, the core? Jos olet olet ollut kiukutteleva ja määrääilevä pikkulapsi, jonka koulu ja yhteiskunta on sitten "sosiaalikasvattanut" aikuiseksi joka yrittää elää yhdessä muiden kanssa tallailematta kaikkien muiden varpaille niin sitten iän mukaan sinusta tulee tavallaan oman itsesi karikatyyri? Pintasilaus katoaa ja se ominaisin osa korostuu mittasuhteisiin jotka eivät enää välttämättä ole yhtä ympäristöä miellyttäviä kuin aikuisiän kultivoitu imago?
Tuohon on helppo yhtyä Paloma. Sen vuoksi kai tuo Korppiksen kuvaama itsetutkiskelu voisi olla enemmän kuin paikallaan, minulle ainakin.
Sananlaskukin voisi sopia tähän: minkä taakseen jättää sen edestään löytää...
Ja eikös Erik H Eriksson sanonut jotakin sen tapaista, että jos ihminen laistaa jonkin kehitysvaiheensa, se kostautuu hänelle myöhemmin ?
Juu jotenkin silleen se meni. Tai en minä enää tiedä kehen uskoa. Itsetutkiskelu on tylsää ja muiden tutkiskelemiseen ei tahdo riittää motivaatiota. Siis parasta laittaa lappu luukulle: lounaalla.
Paloma ja dementer osutte oikeaan psykoanalyyseissanne. Mikäli lapsella on ollut jo pienen luonnetta ei hän vanhanakaan taivu kynnysmatoksi.
Ärtyisyys kuuluu jo alkaneeseen dementiaan, jolle kukaan sairastunut ei voi mitään.
Minä yritän ymmärtää sairasta ihmistä, en ilkkua.
Terve ihminen jalostuu, saa viisautta, ja pystyy sitä jakamaan vaikkapa jälkipolville.
Lapsenmielisyys, halu uuden ja oudon oppimiseen, sen haluan säilyttää mahdollisimman kauan. Niin kauan, kuin se on mahdollista.
Kaikillehan ei ole annettu etuoikeutta päättää elämästään.
Luin ketjun ja huokasin. Hakematta tuli mieleen vanha sanonta (näin ainakin meilläpäin sanotaan): - Kerran aikuisna, kaksi lasna.
Taidetaan alkaa tosiaan lähestyä tuota toista lapsuutta. Dementoituessaanhan ihmiset usein muuttuvat ilkeiksi ja kiukutteleviksi lapsiksi. Yksi tädeistäni esimerkiksi. Sitä en tiedä tutkitun olivatko he sellaisia "känkkäränkkiä" lapsina. Pikemminkin luulen että heidät pistettiin lapsina hiljaisiksi, ja sitä tiedostamatonta traumaansa dementoituessaan sitten purkavat? Tiedä häntä.
Minä luen vielä itseni aikuisten sarjaan.
Hei korpikirjailija,
Tervetuloa tänne syksyiseen Suomeen.
Minä tuolla jossain osiossa kesän loppupuolella tiedustelin ja pyysin sinua silmäilemään Keski-Euroopan muotia, kuoseja ja värejä reissatessasi sinne Hollantiin.
Toki täälläkin on varmaan samoja asusteita, linjoja, neuleita ja lämpimiä ruskan värejä, saapikkaita, olkalaukkuja ja kaulahuiveja esillä katukuvissa, mainoksissa ja muotilehdissä. Mutta kerropa tältä kannalta kuulumisia, kun itse ei tule reissattua.
Ja kuitenkin muoti kiinnostaa aina vaan ja aika tavalla. Minulla onkin pysynyt työ samantyylinen klassikkomuoti peruspukeutumisessani. Tietenkin nyt eläkeläisenä ei aina tarvitse olla niin 'huoliteltu'. Voin lähteä liikenteeseen kauppaan vaikka lenkkipuvussa ja kumisaappaissa - välillä taas on kiva vieläkin pukeutua nätisti.
Noo, oikeastaan minun piti vaan kirjoittaa tuohon aloitukseesi, kun mieleni takertui miettimään noita sanojasi .... teeskentely/aitous.
Minä vaistosin jo pienenä aikuisista, kuka teeskenteli ja kuka oli aito ihminen. Lapsenahan siihen suhtautui aika suoraviivaisesti, mutta aikuisena tuo sama tunne piti monta kertaa jättää taka-alalle - kas, eihän sitä elämässä voinut käyttäytyä oman mielensä mukaisesti.
Mutta nyt näin eläkkeellä on ihanaa, kun ei ole pakkoa ainakaan usein tavata niitä teeskentelijöitä voi itsekin olla vaan aito ihminen.
(Ei sen puoleen, olen kyllä aina tullut ihmisten kanssa toimeen ja olen sosiaalinenkin, mutta paljon turhaa hälinää on jäänyt taka-alalle.
Se hyvä puoli tässä vanhenemisessa on, että ikäänkuin kaikki on seestynyt ja kirkastunut. Elämäkin on kivaa - vaikka vanhenemisesta en tykkää)
Noo, tuli vaan tällaisia mietteitä, mutta vastaatko siihen muotikyselyyni - kiitos.
Opi jakaan kirjoituksesi, kukaan ei viitti tuollaista lukea!
Syksylläkin mukavaa ; )
Heips!
Olen siivonnut ja odottelen nyt poikia kotiin. Kuopus tulee Jyväskylästä ja tuo autoni, joka on ollut hänellä lainassa, esikoinen laskeutuu näillä minuuteilla Korven kentälle, jossa kuopus on vastassa. Eli vastaan tässä kiireen keskellä ; )
Piipahdin paikallisissa puoteissa ja totesin, että muotihupatukset ovat samoja täällä korven kaupoissa kuin Amsterdamin putiikeissakin. Huomasin kun palasin kotiin muutaman uuden koltun kanssa, että omassa vaatekaapissani on monta vanhaa vaatetta, jota voin yhdistää näihin uusiin.
Kovasti olen kanssasi samaa mieltä teeskentely/aitous asioista. Eniten nautin muutama vuosi sitten hauskasta roolileikistä, kun eka kertaa tapasin mieheni veljen vaimon, arogantin hienostopsykoterapeutin, joka vastaanotti miehensä taidenäyttelyn avajaisissa meitä kutsuvieraita. Hän on yhtä pitkä kuin minä ja kun saavuin esittelemään itseni, hän katsoi minua samalta korkeudelta nenävarttapitkin ja kysyi hitaasti ja painokkaasti "Do you speak English". Vastasin yhtä hitaasti ja käytin samoja eleitä kuin hän "yes, of course, I speak English". Hän ymmärsi yskän, lopetti niuhotuksen ja meistä on tullut vuosien mittaan hyviä ystäviä ; )
Pojat tulivat juuri kotiin Heips ; )
Joudun matkustellessani jatkuvasti erilaisiin odottamattomiin tilanteisiin. Olen pitkä ja en juurikaan ulkoisesti eroa hollantilaisista. Monesti tilannekomiikka on vapauttanut kiperistä tilanteista. Osaan toki olla mairea ja teeskennellä, mutta myös kiukkuinenkin. Minua ärsyttää eniten englantilainen ylikohteliaisuus.
Täällä keskusteluissa minua ei enää häiritse vinoilut sillä ihmispolot purkavat vain sisäistä pahaa oloaan.
Teeskennelty tietävyys ei kauas kanna.
Joko se sinun lomasi loppui? Olisitte nyt olleet toisen mokoman lisää!
Ei jaksa?
Kyllä huomaan muuttuneeni. Kukaan nyt ei kuitenkaan vielä bussiruuhkassa paikkaa anna mut muuten. Kuuntelen musaa ja sit alkaa jotain räppiä soimaan... siis mitä musaa se on? käsillä huidotaan ja hokustellaan jotain mantraa... vaikka kuinka haluaisin ymmärtää en vaan jaksa!
Kyllä, olen kiukkuisempi mikäli jotkuy parikymppiset myyjättäret/kassa suhtautuu hiemankin.. hälläväliä sulle... tyyliin!
En koe olevani vielä vanhus, mutta perkuleen vihainen olen kuinka heitä
kohdellaan... ollessani itse seuraneitinä. Nyt luen taas alusta mitä kysyt...
Ei, en ala muistuttaan pikkutyttöä... oletan et olen edelleen aikans voimakastahtoinen , pissaliisaksi ei minua kukaan saa!
Tervetuloa Suomeen !
Bussiruuhka vertauksesi toi mieleeni paluumatkamme Luxemburgista Heemstedeen. Brysselistä aina Haagiin juna oli tupaten täysi eikä kukaan luopunut penkistään vaikka käytävällä seisoi vanhoja ihmisiä, ei, perse pysyi penkissä niillä, jotka sen olivat onnistuneet saamaan. Joten se siitä haaveesta, että joku antaisi paikan vanhuksille.
Itse en kuuntele juurikaan musaa, saati perisuomalaista mellangolista kaipuun luirutusta. Räppi voisi mennäkin ; )