Onko tuttu hotelli? Jos olet majoittunut, kertoisitko kokemuksia hotellista, sijainnista, allasalueesta ym. Löytyy mm. Aurinkomatkojen valikoimasta.
Creta Palm
Harkinnassa
3530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Olimme Kreetalla Aurinkomatkojen reissulla toukokuussa -11. Itse emme majoittuneet ko. hotellissa, mutta matkan alkuinfo oli juuri Creta Palm-hotellissa. Päällisin puolin hotelli näytti viihtyisältä ja allasosasto oli hotellin sisäpihalla. Meren ranta on päätien toisella puolella rakennusten takana.
Hotelli oli meilläkin silloin mietinnässä, mutta valitsimme kuitenkin Amalthia hotellin ja siitä tykkäsimme todella. Creta Palm oli Kato Stalosin puolella, vähän reunassa... Amalthia oli taas Agia Marinan puolella, päätien varressa sekin, mutta meren puolella. Korkeuserot eivät vaikuta kumpaankaan hotelliin, joten jos on liikuntarajoitteisia, niin hotelliin ei tarvitse kiivetä jyrkkiä mäkiä.
Ap. kiittää tiedoista. Parvekkeiden suunnasta olisin vielä kysynyt, että onko kaikki altaalle päin vai onko vaaraa, että olisi pusikkoon/takapihalle/ikävät näkymät ym.? Kyseessä olisi yksiö.
Hei!
Allasalueita on kaksi; alatasolla respan lähellä ja ylätasolla allasbaarin luona.
Ylemmässä oli lastenallas, alemmassa muistaakseni ei. En ole ihan varma.
Kuitenkin allasbaarin luona olevassa oli väljempää. Meillä oli siinä lähellä huone, rauhallista. Kaikki parveekkeet ei ole allasalueille päin.
Ravintola oli hotellin toisessa kerroksessa, alakerran baarin ja vastaanoton vieressä oli myös pelihuone. Keskitasoinen hotelli. Ei mitään valittamista, toisaalta ei mitään erityistäkään.
Kato staloksessa ei ole oikein mitään, mutta jos on reipas niin jaksaa pari kilometriä kävellä Agia Marinaan jossa jo enemmän kaikkea. Plussana pidän kuitenkin, että ranta on aivan tien toisella puolella hotellilta, vaikka pyyhe ympärillä voi hilpasta aamu-uinnille. Tien toisellapuolella on myös pieni kahvila, josta pidimme kovasti.