Raskaus ja perätön lastensuojeluilmoitus!

Avuton+syytön

Hei!

Olen raskausviikolla 31 2 oleva 25-vuotias naimisissa oleva nainen. Olin tänään neuvolassa perusrutiinitarkastuksella jossa sain kuulla kätilöltä että minusta on tehty kaksi lastensuojeluilmoitusta. Ihmettelin tietenkin mistä oikein on kysymys, sillä olen ainakin raitis ollut koko raskauden ajan (ei tupakkia, alkoholia, huumeita tms.) Kätilö kertoi oikein nimen kuka oli tehnyt ensimmäisen ilmoituksen, ja kyseessä oli vanhempi nainen naapuristani (kunnon kerrostalokyylääjä), ja päivänä oli päivä jolloin täytin vuosia ja ystäväni olivat minun ja mieheni luona synttärikutsuilla ja tietenkin ääntä meiltä silloin kuului. Osa väestä joi, itse olin täysin limulinjalla. Kuitenkin ilmeisesti tämä naapurin mummo oli saanut päähänsä että minäkin olen hiprakassa.
Kerroin sitten tädille päivästä ja kerroin olleeni tuolloin (kuten muinakin päivinä koko raskauden ajan selvinpäiten).

Toinen tapaus oli sitten ihan hiljattain ollut ex-poikaystäväni joka näki minut baarissa mieheni seurassa. Emme ole exäni kanssa missään tekemisissä, ero oli sotkuisa ja riitelyä hänen taholta kesti kauan vielä eromme jälkeen jopa niin paljon että vaihdoin numeroani. Olin baarissa mieheni ja tämän kavereiden seurana kuskihommissa ja muumilimua join koko illan vain.
Tämänkin selitin kätilölle että mikä oli homman nimi.

Eli en siis ole juonut saati muuta mutta kuitenkin jotkut nähneet v*ttuuttaan vaivaa tehdä tuollaiset ilmoitukset minusta lastensuojeluun. Todisteita heillä ei ole, eikä minulla todisteita että todellakin olin selvinpäin.

Kysymykseni siis nyt asiasta onkin että mitä tästä nyt on seuraamuksena, lastensuojeluun otettu yhteyttä kahdesti minusta vaikka olen syytön moisiin syytöksiin. Rupeeko lastensuojelu nyt seuraamaan minua, tuleeko minusta lastensuojelun "asiakas" vai annetaanko asian olla koska mitään näyttöä ei tuollaisista väitteistä ole, eikä voi olla koska en ole edes juonut tms. Apua, neuvoa, tietoa kaipaisin kipeästi sillä tuollaiset syytökset sai minut itkemään ja pelkäämään vaikka mitään väitetyistä en ole tehnyt. Nyt pelkona huostaanotto kun lapsi syntyy koska sana lastensuojelu jo pelkästään särähtää korvaan.

Tietoa kaivataan kipeästi!

275

19245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hmmm................

      Siis kätilö kertoi ilmoituksen tehneen nimen?? Outoa, outoa......joku ei nyt oikein täsmää....

      Kertoiko kätilö sitten senkin että ex oli sen toisen ilmoituksen takana?

      Oletko nyt ollut itse yhteydessä lastensuojeluvirastoon?

      • höpölöpölöö

        Nuohoojako sie sit työskentelee?Meiän neuvolas kyl on kätilö.


      • Haloo sullekin
        höpölöpölöö kirjoitti:

        Nuohoojako sie sit työskentelee?Meiän neuvolas kyl on kätilö.

        Kätilöt työskentelevät synnytysosastoilla, neuvoloissa terveydenhoitajat.


      • jeppppssssss
        Haloo sullekin kirjoitti:

        Kätilöt työskentelevät synnytysosastoilla, neuvoloissa terveydenhoitajat.

        Ja haloo sullekin, meidän neuvolassa ainakin todellakin on kätilö, että eipäs hosuta siellä.


      • Hohhoijaa..

        Kyllähän kätilöllä on pätevyys toimia neuvolassa, jos niin sattuu itse haluamaan. Myös meidän neuvolan th on koulutukseltaan kätilö.


      • gt43fr
        Hohhoijaa.. kirjoitti:

        Kyllähän kätilöllä on pätevyys toimia neuvolassa, jos niin sattuu itse haluamaan. Myös meidän neuvolan th on koulutukseltaan kätilö.

        Äitiysneuvolassa voi työskennellä kätilö :D Mutta jos kätilö sieltä meinaa viran saada niin kyllä se vaatii terveydenhoitajan erikoistumisopinnot. Tämä on tätä byrokratiaa, vaikka välillä kyllä tuntuu, että ennemmin se kätilö sinne äitiysneuvolaan kuuluisi kuin th.


      • phphph

        meillä on neuvolassa kätilöt töissä.


      • Neuvolassa asioinu

        Kyllä itse ainaki henk.koht.oon neuvolassa ollut kätilöidenkin kanssa tekemisissä että sorkke vaan....
        Osa työntekijöistä omaa myös kätilön koulutuksen...Myös perhe suunnittelussa työskentelee kätilöitä...


      • justttttt

        Olen kolmen lapsen äiti ja meidän neuvolatäti on kyllä ihan ehta ja aito kätilö...toiminut aikoinaan synnytysosastolla, mutta siirtynyt neuvolaan kun täältä ei enää synnytysosastoa. Että kyllä "neuvolatäti" voi olla ihan hyvin kätilö!


      • JUMALA22

        NYT HAISKAHTAA AIKAS PAHALLE EI KOSKAAN KÄTILÖ TAI TERVEYDENHOIYAJA KERRO NÄISTÄ ASIOISTYAM KELLEKKÄÄN KOSKA NIILL'Ä ON VAITI OLO VELLOVLISUUS TAITAA ÄITI KUVITELLÄ PÄÄSSÄÄN NÄITÄ ASUUIOITA NIIN OLI MUNKIN VAIMON KOHDALLA KUN ENSIMMÄINEN LAPSI SYNTY EI SAANUT TEHDÄ MITÄÄN MUT MÄ SANOIN AKALLE ETTÄ TOSSA ON OVI KÄVELE UDOS MUT EI KÄVELLYT MUT SIIHEN LOPÅPU PUHEET TÄMÄKIN JUTTU JOHTUU SIITÄ ET ISÄ OLLUT ANKARA JA LASTENSUOJELU VIRAMOISET PUUTUNEET JOSKUS ASIAAN JÄÄMNYT HIUKAN RAUMOJA SIITÄ NYT KUVITELLAAN ETTÄ NÄIN TOIM,ITAAN SE ON NUOREN MAMMAN REOKTORI KUN LAPSUUS ON OLLUT RAKKKA NÄIN SE MENEE


      • pöntöt <3
        Neuvolassa asioinu kirjoitti:

        Kyllä itse ainaki henk.koht.oon neuvolassa ollut kätilöidenkin kanssa tekemisissä että sorkke vaan....
        Osa työntekijöistä omaa myös kätilön koulutuksen...Myös perhe suunnittelussa työskentelee kätilöitä...

        Vastauksen viesteihin... viestithän sivuavat itse asiaa... kirjoittaja ei halunnut neuvoja/apua siihen voiko hänen alueensa neuvolassa todella toimia neuvolatätinä kätilö :DD


      • Minävainn
        JUMALA22 kirjoitti:

        NYT HAISKAHTAA AIKAS PAHALLE EI KOSKAAN KÄTILÖ TAI TERVEYDENHOIYAJA KERRO NÄISTÄ ASIOISTYAM KELLEKKÄÄN KOSKA NIILL'Ä ON VAITI OLO VELLOVLISUUS TAITAA ÄITI KUVITELLÄ PÄÄSSÄÄN NÄITÄ ASUUIOITA NIIN OLI MUNKIN VAIMON KOHDALLA KUN ENSIMMÄINEN LAPSI SYNTY EI SAANUT TEHDÄ MITÄÄN MUT MÄ SANOIN AKALLE ETTÄ TOSSA ON OVI KÄVELE UDOS MUT EI KÄVELLYT MUT SIIHEN LOPÅPU PUHEET TÄMÄKIN JUTTU JOHTUU SIITÄ ET ISÄ OLLUT ANKARA JA LASTENSUOJELU VIRAMOISET PUUTUNEET JOSKUS ASIAAN JÄÄMNYT HIUKAN RAUMOJA SIITÄ NYT KUVITELLAAN ETTÄ NÄIN TOIM,ITAAN SE ON NUOREN MAMMAN REOKTORI KUN LAPSUUS ON OLLUT RAKKKA NÄIN SE MENEE

        Asia ei liity keskustelun aloitukseen, mutta opettele suomenkieltä vähän enemmän, että tekstisi voisi ottaa enemmän tosissaan :) ja sitä caps lockia ei tarvitse raiskata


      • HÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ
        JUMALA22 kirjoitti:

        NYT HAISKAHTAA AIKAS PAHALLE EI KOSKAAN KÄTILÖ TAI TERVEYDENHOIYAJA KERRO NÄISTÄ ASIOISTYAM KELLEKKÄÄN KOSKA NIILL'Ä ON VAITI OLO VELLOVLISUUS TAITAA ÄITI KUVITELLÄ PÄÄSSÄÄN NÄITÄ ASUUIOITA NIIN OLI MUNKIN VAIMON KOHDALLA KUN ENSIMMÄINEN LAPSI SYNTY EI SAANUT TEHDÄ MITÄÄN MUT MÄ SANOIN AKALLE ETTÄ TOSSA ON OVI KÄVELE UDOS MUT EI KÄVELLYT MUT SIIHEN LOPÅPU PUHEET TÄMÄKIN JUTTU JOHTUU SIITÄ ET ISÄ OLLUT ANKARA JA LASTENSUOJELU VIRAMOISET PUUTUNEET JOSKUS ASIAAN JÄÄMNYT HIUKAN RAUMOJA SIITÄ NYT KUVITELLAAN ETTÄ NÄIN TOIM,ITAAN SE ON NUOREN MAMMAN REOKTORI KUN LAPSUUS ON OLLUT RAKKKA NÄIN SE MENEE

        Avaa uusi kalja ja mene koisii.


      • kaukana asiasta.
        Hohhoijaa.. kirjoitti:

        Kyllähän kätilöllä on pätevyys toimia neuvolassa, jos niin sattuu itse haluamaan. Myös meidän neuvolan th on koulutukseltaan kätilö.

        kyllä huomaa että on naisten juttuja, ei mitään asiaa asiasta. mentiin metsään heti lähdöstä.


      • Jumala25
        JUMALA22 kirjoitti:

        NYT HAISKAHTAA AIKAS PAHALLE EI KOSKAAN KÄTILÖ TAI TERVEYDENHOIYAJA KERRO NÄISTÄ ASIOISTYAM KELLEKKÄÄN KOSKA NIILL'Ä ON VAITI OLO VELLOVLISUUS TAITAA ÄITI KUVITELLÄ PÄÄSSÄÄN NÄITÄ ASUUIOITA NIIN OLI MUNKIN VAIMON KOHDALLA KUN ENSIMMÄINEN LAPSI SYNTY EI SAANUT TEHDÄ MITÄÄN MUT MÄ SANOIN AKALLE ETTÄ TOSSA ON OVI KÄVELE UDOS MUT EI KÄVELLYT MUT SIIHEN LOPÅPU PUHEET TÄMÄKIN JUTTU JOHTUU SIITÄ ET ISÄ OLLUT ANKARA JA LASTENSUOJELU VIRAMOISET PUUTUNEET JOSKUS ASIAAN JÄÄMNYT HIUKAN RAUMOJA SIITÄ NYT KUVITELLAAN ETTÄ NÄIN TOIM,ITAAN SE ON NUOREN MAMMAN REOKTORI KUN LAPSUUS ON OLLUT RAKKKA NÄIN SE MENEE

        Vähemmän viinaa, kun rupeat kirjoittamaan. Helpottaisi paljon, jos ihmiset tietäisivät mitä haluat tekstilläsi sanoa, ettei mene arpomiseksi.

        Tai takaisin kouluun kirjoitusta opettelemaan.


      • JUMALA22 kirjoitti:

        NYT HAISKAHTAA AIKAS PAHALLE EI KOSKAAN KÄTILÖ TAI TERVEYDENHOIYAJA KERRO NÄISTÄ ASIOISTYAM KELLEKKÄÄN KOSKA NIILL'Ä ON VAITI OLO VELLOVLISUUS TAITAA ÄITI KUVITELLÄ PÄÄSSÄÄN NÄITÄ ASUUIOITA NIIN OLI MUNKIN VAIMON KOHDALLA KUN ENSIMMÄINEN LAPSI SYNTY EI SAANUT TEHDÄ MITÄÄN MUT MÄ SANOIN AKALLE ETTÄ TOSSA ON OVI KÄVELE UDOS MUT EI KÄVELLYT MUT SIIHEN LOPÅPU PUHEET TÄMÄKIN JUTTU JOHTUU SIITÄ ET ISÄ OLLUT ANKARA JA LASTENSUOJELU VIRAMOISET PUUTUNEET JOSKUS ASIAAN JÄÄMNYT HIUKAN RAUMOJA SIITÄ NYT KUVITELLAAN ETTÄ NÄIN TOIM,ITAAN SE ON NUOREN MAMMAN REOKTORI KUN LAPSUUS ON OLLUT RAKKKA NÄIN SE MENEE

        Voi jeesus mikä ääliö!!!!!!!!!!!!!!!!


      • :))
        JUMALA22 kirjoitti:

        NYT HAISKAHTAA AIKAS PAHALLE EI KOSKAAN KÄTILÖ TAI TERVEYDENHOIYAJA KERRO NÄISTÄ ASIOISTYAM KELLEKKÄÄN KOSKA NIILL'Ä ON VAITI OLO VELLOVLISUUS TAITAA ÄITI KUVITELLÄ PÄÄSSÄÄN NÄITÄ ASUUIOITA NIIN OLI MUNKIN VAIMON KOHDALLA KUN ENSIMMÄINEN LAPSI SYNTY EI SAANUT TEHDÄ MITÄÄN MUT MÄ SANOIN AKALLE ETTÄ TOSSA ON OVI KÄVELE UDOS MUT EI KÄVELLYT MUT SIIHEN LOPÅPU PUHEET TÄMÄKIN JUTTU JOHTUU SIITÄ ET ISÄ OLLUT ANKARA JA LASTENSUOJELU VIRAMOISET PUUTUNEET JOSKUS ASIAAN JÄÄMNYT HIUKAN RAUMOJA SIITÄ NYT KUVITELLAAN ETTÄ NÄIN TOIM,ITAAN SE ON NUOREN MAMMAN REOKTORI KUN LAPSUUS ON OLLUT RAKKKA NÄIN SE MENEE

        Reoktori....jaa-a, mikäs se?


      • Rafael Sonta
        JUMALA22 kirjoitti:

        NYT HAISKAHTAA AIKAS PAHALLE EI KOSKAAN KÄTILÖ TAI TERVEYDENHOIYAJA KERRO NÄISTÄ ASIOISTYAM KELLEKKÄÄN KOSKA NIILL'Ä ON VAITI OLO VELLOVLISUUS TAITAA ÄITI KUVITELLÄ PÄÄSSÄÄN NÄITÄ ASUUIOITA NIIN OLI MUNKIN VAIMON KOHDALLA KUN ENSIMMÄINEN LAPSI SYNTY EI SAANUT TEHDÄ MITÄÄN MUT MÄ SANOIN AKALLE ETTÄ TOSSA ON OVI KÄVELE UDOS MUT EI KÄVELLYT MUT SIIHEN LOPÅPU PUHEET TÄMÄKIN JUTTU JOHTUU SIITÄ ET ISÄ OLLUT ANKARA JA LASTENSUOJELU VIRAMOISET PUUTUNEET JOSKUS ASIAAN JÄÄMNYT HIUKAN RAUMOJA SIITÄ NYT KUVITELLAAN ETTÄ NÄIN TOIM,ITAAN SE ON NUOREN MAMMAN REOKTORI KUN LAPSUUS ON OLLUT RAKKKA NÄIN SE MENEE

        Älä huuda niin helevetisti.


      • miksi väärää tietoa
        Haloo sullekin kirjoitti:

        Kätilöt työskentelevät synnytysosastoilla, neuvoloissa terveydenhoitajat.

        Kätlöillä on muitakin toimenkuvia kuin olla synnytysosastolla, esim. hoitavat naistentauteja.


      • ;)
        miksi väärää tietoa kirjoitti:

        Kätlöillä on muitakin toimenkuvia kuin olla synnytysosastolla, esim. hoitavat naistentauteja.

        Joo, meidän vanhainkodissa on töissä kätilö, vaikka äitejä tai lapsia ei ole kuin vieraina;). Sanoo tulleensa vaihtelun vuoksi.


      • ANNUKKATÄTI

        Eihän tuossa mitää outoa ole jos puhuu neuvolantädeistä kätilöinä tai terveydenhoitajina siellä on kumpiakin!! Ja jos ei ilmoitusta olla tehty anonyymina niin nimen voi kertoa!Ei ne silloin riko vaitiolovelvollisuuttaan!!!!


    • Avuton+

      Kätilö oli neuvolassa terkkarin kanssa ja kertoi nämä tapaukset minulle. Ilmoitukset oli tehty omilla nimillä, vaikka ne voi nimettöminäkin tehdä. Anteeksi vain, mutta ei ole provo. Siksi toivoisin että sellaiset vastaisivat jotka asiasta jotain tietäisivät, osaisivat neuvoa. Jos provona pitää niin ei kannata vastata koska kaipaisin neuvoja, kiitos!

      • wonderfullll

        Kuinka niin?


      • No hätä

        Lastensuojeluilmoitukset tehdään sosiaalitoimeen, ei neuvolaan!! Jos neuvolaan tulee ilmoitus siitä, että joku läheinen epäilee raskaana olevan juovan, on työntekijän velvollisuus asiasta kysyä ja tarpeen tullen ohjata hoitoon! Asianomaisella on aina oikeus tietää ilmoittajan nimi, jos ilmoitukset tehty nimellä!


      • uuktaj
        No hätä kirjoitti:

        Lastensuojeluilmoitukset tehdään sosiaalitoimeen, ei neuvolaan!! Jos neuvolaan tulee ilmoitus siitä, että joku läheinen epäilee raskaana olevan juovan, on työntekijän velvollisuus asiasta kysyä ja tarpeen tullen ohjata hoitoon! Asianomaisella on aina oikeus tietää ilmoittajan nimi, jos ilmoitukset tehty nimellä!

        Ei todellakaan ole mitään oikeutta tietää ilmoituksen tekijän nimeä. On vain velvollisuus vastata jonkun tekemään huutoon. Aloittaja lie jo selvittänyt asian lastensuojelun kanssa, ja jos mitään moitittavaa ei ole, ei tarvitse edes pelätä, vaikka ei vielä olisikaan.

        Ilmoituksia voi tehdä kuka tahansa. Esimerkiksi jos jota kuta ei satu äidin ilme miellyttämään, voi tehdä lastensuojeluilmoituksen ja esittää epäilyt että äiti on lapsilleen vihainen. Jos vielä sattuu näkemään, että äiti vaikka menettää tyyneytensä lasten kanssa, niin avot siinäpä sitä on jo ainesta. Ja lastensuojelu tutkii.

        Aloittajan jutussa on outoa, että neuvolassa sanovat asiasta, mutta luenpa edelleen, miten tarina jatkuu..


      • ToffutiN

        MInusta myös naapuri teki aiheettoman ilmoituksen raskaana ollessani lastenhuoltoviranomaisille, jotka ottivat yhteyttä ja tulivat käymään.
        Asia selvitettiin ja mä menin vielä kysymään mistä tää nainen oli saanut päähänsä,että mä joisin raskauden aikana . Oli luullut, että tulin baarista, kun kävin lenkillä iltaisin, jotta synnytys sujuisi paremmin...Tää naapuri myös kertoi,että oli kateellinen minun lapsistani, kun hänellä ei itsellään ollut lapsia eikä miestä.
        Kyllähän sulla todisteet on siitä,että et ole juonut, jos olet ollut kuskina niin kuskattavat voivat todistaa sekä sun vieraat, jotka on olleet teillä voivat todistaa, että olet juonut limua. Anna vaan Lastenhuoltolautakunnan tulla käymään ja selvitä heille asiat niin ei oo pelkoa, että harmia tulee, jos puhut totta juomattomuudestasi. Eikä vauvoja tuosta vaan oteta huostaan äidiltä. PItää olla todella painavat syyt....


      • jhgf

        Miksi kätilö oli neuvolassa terkkarin kanssa? Eikö yksi ihminen riitäkään enää noissa neuvolatapaamisissa?


      • selvästi sanottu
        No hätä kirjoitti:

        Lastensuojeluilmoitukset tehdään sosiaalitoimeen, ei neuvolaan!! Jos neuvolaan tulee ilmoitus siitä, että joku läheinen epäilee raskaana olevan juovan, on työntekijän velvollisuus asiasta kysyä ja tarpeen tullen ohjata hoitoon! Asianomaisella on aina oikeus tietää ilmoittajan nimi, jos ilmoitukset tehty nimellä!

        No lastensuojeluunhan ilmoitukset olikin tehty ja sieltä sitten otettu yhteyttä neuvolaan, jossa hoidetaan raskaana olevan naisen alkoholivalistus ym.


      • virallista tietä
        uuktaj kirjoitti:

        Ei todellakaan ole mitään oikeutta tietää ilmoituksen tekijän nimeä. On vain velvollisuus vastata jonkun tekemään huutoon. Aloittaja lie jo selvittänyt asian lastensuojelun kanssa, ja jos mitään moitittavaa ei ole, ei tarvitse edes pelätä, vaikka ei vielä olisikaan.

        Ilmoituksia voi tehdä kuka tahansa. Esimerkiksi jos jota kuta ei satu äidin ilme miellyttämään, voi tehdä lastensuojeluilmoituksen ja esittää epäilyt että äiti on lapsilleen vihainen. Jos vielä sattuu näkemään, että äiti vaikka menettää tyyneytensä lasten kanssa, niin avot siinäpä sitä on jo ainesta. Ja lastensuojelu tutkii.

        Aloittajan jutussa on outoa, että neuvolassa sanovat asiasta, mutta luenpa edelleen, miten tarina jatkuu..

        Uhrit eli perhe jota syytetään ja lastensuojelussa tutkitaan voi tehdä oman pyynnön saadakseen ilmoituksen itselleen. Pyyntö pitää tehdä kirjallisesti.


      • liisuliini mamma
        No hätä kirjoitti:

        Lastensuojeluilmoitukset tehdään sosiaalitoimeen, ei neuvolaan!! Jos neuvolaan tulee ilmoitus siitä, että joku läheinen epäilee raskaana olevan juovan, on työntekijän velvollisuus asiasta kysyä ja tarpeen tullen ohjata hoitoon! Asianomaisella on aina oikeus tietää ilmoittajan nimi, jos ilmoitukset tehty nimellä!

        Niin ne tehdään sossuille, mutta kun tuossa on kyseessä odottava äiti,niin sossut ottaa yhteyttä neuvolaan ja pyytää neuvolan tätejä seuraamaan tilannetta, esim: jos tulee viitteitä alkoholin käytöstä, voivat pyytää verikokeita tms,,, Tietävät sitten lapsen synnyttyä seurata tilannetta tarkemmin! SOSSUT ON OVELIA!!Ja jos ilmoitus on tehty nimellä niin sen saa asianomainen tietää!


    • faktaaa

      kyllä kerrotaan kuka on tehnyt ilmoituksen ellei ilmoituksen tekijä halua olla "nimetön" tottakai muuten on oikeus tietää.

      • Faktaa tosiaan...?

        Niin siis enää ei pysty tekemään nimetöntä ls-ilmoitusta. Tiedän työni puolesta asian olevan näin. Tällä pyritään karsimaan näitä kiusallaan tehtyjä ilmoituksia ja mielestäni se kenestä ilmoitus tehty on oikeutettu tietämään kuka ilmoituksen tehnyt..


      • korjaajako
        Faktaa tosiaan...? kirjoitti:

        Niin siis enää ei pysty tekemään nimetöntä ls-ilmoitusta. Tiedän työni puolesta asian olevan näin. Tällä pyritään karsimaan näitä kiusallaan tehtyjä ilmoituksia ja mielestäni se kenestä ilmoitus tehty on oikeutettu tietämään kuka ilmoituksen tehnyt..

        Tavallinen tallaaja voi edelleen tehdä ilmoituksen nimettömänä, mutta henkilö, jolla viransapuolesta on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, ei voi tehdä ilmoitusta nimettömänä.


      • Huono suunta
        Faktaa tosiaan...? kirjoitti:

        Niin siis enää ei pysty tekemään nimetöntä ls-ilmoitusta. Tiedän työni puolesta asian olevan näin. Tällä pyritään karsimaan näitä kiusallaan tehtyjä ilmoituksia ja mielestäni se kenestä ilmoitus tehty on oikeutettu tietämään kuka ilmoituksen tehnyt..

        Taitaa jäädä monta ihan aiheellista ilmoitusta tekemättä, jos näin on. Esim. jos naapurissa asuu jotain jollain lailla höynähtäneitä, alkoholisteja, pilviveikkoja, joilla on lapsia eivätkä huolehdi niistä / huolehtivat huonosti, laiminlyövät jne., niin kuka nyt omalla nimellään tällaisesta uskaltaa ilmoittaa. Ellei nyt satu olemaan iso mies kyseessä.


      • LpSS
        Faktaa tosiaan...? kirjoitti:

        Niin siis enää ei pysty tekemään nimetöntä ls-ilmoitusta. Tiedän työni puolesta asian olevan näin. Tällä pyritään karsimaan näitä kiusallaan tehtyjä ilmoituksia ja mielestäni se kenestä ilmoitus tehty on oikeutettu tietämään kuka ilmoituksen tehnyt..

        Miksi sossut sitten sanovat että nimetön ilmoitus tullut netin kautta?Itsestäni myös tehty tälläinen perätön ilmoitus ja vaikka luultavasti tiedänkin tekijän,olisi kiva tietää se varmaksi koska kyseinen henkilö tätä tuskin itse myöntää.
        Ja miten voin saada ilmoituksen itselleni ja saada tekijän tietooni?


      • marrylee
        Faktaa tosiaan...? kirjoitti:

        Niin siis enää ei pysty tekemään nimetöntä ls-ilmoitusta. Tiedän työni puolesta asian olevan näin. Tällä pyritään karsimaan näitä kiusallaan tehtyjä ilmoituksia ja mielestäni se kenestä ilmoitus tehty on oikeutettu tietämään kuka ilmoituksen tehnyt..

        Mitähä sä faktaa tosiaan oikein täällä puhut? Nimettömän ilmoituksen VOI TEHDÄ!! Missähä lie oot duunissa? Missään ei olla näin kerrottu että asia olisi muuttunut tuohan jo tarvitsisi isompien tahojen PÄÄTÖKSIÄ tuollainen muutos! Älä tuu tänne puhumaan potaskaa!


    • faktaaa

      Turhaan ressaat jos syytön olet. Mulla oli muutama vuos sitten sellanen tapaus että naapuri teki ilmotuksen lapsien itkusta. Lapseton 40v. pariskunta.
      Täysin turha ilmotus lapset päiväkodissa päivät ja illat sitte kotona ja kun kaksi melkein saman ikästä tyttöä ni kyllä sitä itkua ja melua heillä riitti. Ja tyttö kun oli kipeänä erään kerran ja heräs keskellä yötä itkemään ku sattu ja piti lääke antaa niin äijä karjuu alhaalta 2v. tytölle että turpa kiinni jne... kypsää porukkaa.

      Jouduin käymään sossussa ja selitin tilanteen,naapuri oli tehnyt nimettömänä ilmoituksen ei edes uskaltanu nimeensä kertoo mutta siis menin heidän ovelle selvittää asiaa ni siitä tiedän että olivat he.
      Jokatapauksessa sossu täti sanoi että tuollasta ilmoitusta he ei edes sen kummemmin lähde selvittämään koska kyseessä oli lasten itku joka on normaalia, ei esim. että vanhemmat huutaa ja karjuu lapsille tai mitään sellaista.
      Ja toisekseen se sanoi että he puuttuvat hieman paremmin jos ilmoituksen tekijä on poliisi, lääkäri neuvola päiväkoti tai joku muu "virallinen" taho. Heille kuulemma tulee kaiken maailman turhia ilmoituksia ihmisiltä jotka eivät edes tunne perhettä josta ilmoitus on tehty.

      Mutta siis sinuna en olisi huolissaan koska kyseessä on naapurin ja exän tekemät ilmoitukset ja tosissaan jos olet syytön!
      joudut kyllä käydä selvittämässä sen mutta kyllä se sillä varmasti hoituu.

      Ja tunnen muuten yhden henkilön joka myönsi käyttäneensä muutaman kerran kannabista raskauden aikana ja ainut mitä sossut teki oli että synnytyksen jälkeen kerran keskustelivat tämän pariskunnan kanssa ja se oli siinä! Saisivat kyllä joskus puuttua asioihin vähän paremmin....

      • Pyh pyh.

        "Ja tunnen muuten yhden henkilön joka myönsi käyttäneensä muutaman kerran kannabista raskauden aikana ja ainut mitä sossut teki oli että synnytyksen jälkeen kerran keskustelivat tämän pariskunnan kanssa ja se oli siinä! Saisivat kyllä joskus puuttua asioihin vähän paremmin...."

        Mitä tarkoitat asioihin puuttumisella?

        Ensinnäkin sinun tulisi osoittaa että asiasta on olennaista haittaa lapselle. Fetal Alcohol Syndrome on suomessakin yleinen kiusa, mutta Fetal Cannabinoid Syndromea ei tiedetä olevan olemassakaan.

        Sossut ovat tarkistaneet sen mitä kannattaa tarkistaa: Liittyykö tämän laittoman päihteen käyttöön vaarallisten huumausaineiden käyttöä, tai onko käyttö riippuvaista käyttöä.

        Itse rikoksen määrää arvioitaessa voidaan kysyä että onko sillä lapsen kannalta merkitystä onko se asia rikos?

        Siinä tapauksessa kannattanee mennä kyttäämään myös masu pömpöttäen punaisia päin käveleviä - tai netistä musiikkia kopioivia - ja kukkahattuilla heistä sossussuille yhtälailla - jos ajattelee että "Rikos mikä rikos".

        Sossuja kiinnostaa onko asiasta haittaa oikeasti lapselle. Ne eivät ole mitään moraalinvartijoita, sinä olet moraalinvartija jos moraalisi sanoo että asia on väärin niin sitten poliisille ilmiantamaan.

        Sossuille otat yhteyttä sitten kun asiasta on todistetusti haittaa lapselle. Tällä hetkellä otanta kannabisraskauksista on maailmalta vähintään 100000 raskautta, eikä näistä olla raportotu satunnaiskäytön vaikuttavan sikiöön millään haitallisella tavalla, lukuunottamatta oletettua savualtistusta mutta koska sitäkään ei ole pystytty millään tavalla osoittamaan suoraan haitalliseksi (esim. verrattuna altistukseen kaupunki-ilmalle ja sen epäpuhtauksille) - ei kannabis ole lääketieteellisesti ottaen ongelma kohtuukäytössä raskauden kannalta.

        Ainoa ongelma on moralistit ja kukkahatut jotka eivät tiedä näitä asioita, joten oletko ongelma vai ihan vahingossa nyt viisastut vaikka ego ottaakin pienen kolhun?

        Tässä alkaa hävettää kanssakulkijoiden tietämättömyys asioiden todellisesta laidasta ja yleisesti suomalaisuus :(


      • Oletus näin
        Pyh pyh. kirjoitti:

        "Ja tunnen muuten yhden henkilön joka myönsi käyttäneensä muutaman kerran kannabista raskauden aikana ja ainut mitä sossut teki oli että synnytyksen jälkeen kerran keskustelivat tämän pariskunnan kanssa ja se oli siinä! Saisivat kyllä joskus puuttua asioihin vähän paremmin...."

        Mitä tarkoitat asioihin puuttumisella?

        Ensinnäkin sinun tulisi osoittaa että asiasta on olennaista haittaa lapselle. Fetal Alcohol Syndrome on suomessakin yleinen kiusa, mutta Fetal Cannabinoid Syndromea ei tiedetä olevan olemassakaan.

        Sossut ovat tarkistaneet sen mitä kannattaa tarkistaa: Liittyykö tämän laittoman päihteen käyttöön vaarallisten huumausaineiden käyttöä, tai onko käyttö riippuvaista käyttöä.

        Itse rikoksen määrää arvioitaessa voidaan kysyä että onko sillä lapsen kannalta merkitystä onko se asia rikos?

        Siinä tapauksessa kannattanee mennä kyttäämään myös masu pömpöttäen punaisia päin käveleviä - tai netistä musiikkia kopioivia - ja kukkahattuilla heistä sossussuille yhtälailla - jos ajattelee että "Rikos mikä rikos".

        Sossuja kiinnostaa onko asiasta haittaa oikeasti lapselle. Ne eivät ole mitään moraalinvartijoita, sinä olet moraalinvartija jos moraalisi sanoo että asia on väärin niin sitten poliisille ilmiantamaan.

        Sossuille otat yhteyttä sitten kun asiasta on todistetusti haittaa lapselle. Tällä hetkellä otanta kannabisraskauksista on maailmalta vähintään 100000 raskautta, eikä näistä olla raportotu satunnaiskäytön vaikuttavan sikiöön millään haitallisella tavalla, lukuunottamatta oletettua savualtistusta mutta koska sitäkään ei ole pystytty millään tavalla osoittamaan suoraan haitalliseksi (esim. verrattuna altistukseen kaupunki-ilmalle ja sen epäpuhtauksille) - ei kannabis ole lääketieteellisesti ottaen ongelma kohtuukäytössä raskauden kannalta.

        Ainoa ongelma on moralistit ja kukkahatut jotka eivät tiedä näitä asioita, joten oletko ongelma vai ihan vahingossa nyt viisastut vaikka ego ottaakin pienen kolhun?

        Tässä alkaa hävettää kanssakulkijoiden tietämättömyys asioiden todellisesta laidasta ja yleisesti suomalaisuus :(

        Kannabiksen käyttö on laitonta. Huumeiden pössyttelijät pitäisi ottaa tarkkaan seurantaan, jos ovat lasten vanhempia. Ei sitä tiedä mitä huumehuuruisessa mielessä tapahtuu ja lapset jäävät vaille ruokaa ja muuta huolenpitoa.


      • LH
        Pyh pyh. kirjoitti:

        "Ja tunnen muuten yhden henkilön joka myönsi käyttäneensä muutaman kerran kannabista raskauden aikana ja ainut mitä sossut teki oli että synnytyksen jälkeen kerran keskustelivat tämän pariskunnan kanssa ja se oli siinä! Saisivat kyllä joskus puuttua asioihin vähän paremmin...."

        Mitä tarkoitat asioihin puuttumisella?

        Ensinnäkin sinun tulisi osoittaa että asiasta on olennaista haittaa lapselle. Fetal Alcohol Syndrome on suomessakin yleinen kiusa, mutta Fetal Cannabinoid Syndromea ei tiedetä olevan olemassakaan.

        Sossut ovat tarkistaneet sen mitä kannattaa tarkistaa: Liittyykö tämän laittoman päihteen käyttöön vaarallisten huumausaineiden käyttöä, tai onko käyttö riippuvaista käyttöä.

        Itse rikoksen määrää arvioitaessa voidaan kysyä että onko sillä lapsen kannalta merkitystä onko se asia rikos?

        Siinä tapauksessa kannattanee mennä kyttäämään myös masu pömpöttäen punaisia päin käveleviä - tai netistä musiikkia kopioivia - ja kukkahattuilla heistä sossussuille yhtälailla - jos ajattelee että "Rikos mikä rikos".

        Sossuja kiinnostaa onko asiasta haittaa oikeasti lapselle. Ne eivät ole mitään moraalinvartijoita, sinä olet moraalinvartija jos moraalisi sanoo että asia on väärin niin sitten poliisille ilmiantamaan.

        Sossuille otat yhteyttä sitten kun asiasta on todistetusti haittaa lapselle. Tällä hetkellä otanta kannabisraskauksista on maailmalta vähintään 100000 raskautta, eikä näistä olla raportotu satunnaiskäytön vaikuttavan sikiöön millään haitallisella tavalla, lukuunottamatta oletettua savualtistusta mutta koska sitäkään ei ole pystytty millään tavalla osoittamaan suoraan haitalliseksi (esim. verrattuna altistukseen kaupunki-ilmalle ja sen epäpuhtauksille) - ei kannabis ole lääketieteellisesti ottaen ongelma kohtuukäytössä raskauden kannalta.

        Ainoa ongelma on moralistit ja kukkahatut jotka eivät tiedä näitä asioita, joten oletko ongelma vai ihan vahingossa nyt viisastut vaikka ego ottaakin pienen kolhun?

        Tässä alkaa hävettää kanssakulkijoiden tietämättömyys asioiden todellisesta laidasta ja yleisesti suomalaisuus :(

        Kannabis voi aiheuttaa sikiölle epämuodostumia.

        T. Lasten ja nuorten hoitaja


      • ei voi tietää
        Pyh pyh. kirjoitti:

        "Ja tunnen muuten yhden henkilön joka myönsi käyttäneensä muutaman kerran kannabista raskauden aikana ja ainut mitä sossut teki oli että synnytyksen jälkeen kerran keskustelivat tämän pariskunnan kanssa ja se oli siinä! Saisivat kyllä joskus puuttua asioihin vähän paremmin...."

        Mitä tarkoitat asioihin puuttumisella?

        Ensinnäkin sinun tulisi osoittaa että asiasta on olennaista haittaa lapselle. Fetal Alcohol Syndrome on suomessakin yleinen kiusa, mutta Fetal Cannabinoid Syndromea ei tiedetä olevan olemassakaan.

        Sossut ovat tarkistaneet sen mitä kannattaa tarkistaa: Liittyykö tämän laittoman päihteen käyttöön vaarallisten huumausaineiden käyttöä, tai onko käyttö riippuvaista käyttöä.

        Itse rikoksen määrää arvioitaessa voidaan kysyä että onko sillä lapsen kannalta merkitystä onko se asia rikos?

        Siinä tapauksessa kannattanee mennä kyttäämään myös masu pömpöttäen punaisia päin käveleviä - tai netistä musiikkia kopioivia - ja kukkahattuilla heistä sossussuille yhtälailla - jos ajattelee että "Rikos mikä rikos".

        Sossuja kiinnostaa onko asiasta haittaa oikeasti lapselle. Ne eivät ole mitään moraalinvartijoita, sinä olet moraalinvartija jos moraalisi sanoo että asia on väärin niin sitten poliisille ilmiantamaan.

        Sossuille otat yhteyttä sitten kun asiasta on todistetusti haittaa lapselle. Tällä hetkellä otanta kannabisraskauksista on maailmalta vähintään 100000 raskautta, eikä näistä olla raportotu satunnaiskäytön vaikuttavan sikiöön millään haitallisella tavalla, lukuunottamatta oletettua savualtistusta mutta koska sitäkään ei ole pystytty millään tavalla osoittamaan suoraan haitalliseksi (esim. verrattuna altistukseen kaupunki-ilmalle ja sen epäpuhtauksille) - ei kannabis ole lääketieteellisesti ottaen ongelma kohtuukäytössä raskauden kannalta.

        Ainoa ongelma on moralistit ja kukkahatut jotka eivät tiedä näitä asioita, joten oletko ongelma vai ihan vahingossa nyt viisastut vaikka ego ottaakin pienen kolhun?

        Tässä alkaa hävettää kanssakulkijoiden tietämättömyys asioiden todellisesta laidasta ja yleisesti suomalaisuus :(

        http://4mind4life.com/blog/2008/06/24/smoking-cannabis-while-pregnant-harms-babies-brains-and-fetal-brain-development/


    • Avuton+

      Kiitos, nyt sain kunnolisen vastauksen! Olen nollalinjalla raskauden aikana sillä en halua tulevan vauvan elämää pilata juomalla.

      Ei ole siis hätää jos sosiaaliviranomaisille asian joudun selittämään, vaikka ärsyttäähän tuollaiset perättömät ilmoitukset. Mutta pääasia on se että itse tiedän etten ole mitään väärää tehnyt ja sellaisesta ei sitten mitään merkintöjä tule syyttömänä.

      Kiitos vielä kerran, nyt rauhoittui mieleni!

      • Yh-isän raskaus

        Jos asia on tosiaan noin kuten sen esit, niin ota itse yhteyttä sinne
        lastensuojeluun, siis ei mitään hätäistä puhelua, vaan menet käymään itse
        paikanpäällä ja kerrot huolesi siellä, itse olen henk. kohtaisesti tehnyt saman,
        vaikka en koskaan ole raskaana ollutkaan..(olin vähällä tulla,hah)..
        Pyysin apua pojalleni nuorten psykiatrian osastolta, kun hän jäi äidittömäksi ja
        pojan elämä järkkyi pahasti.
        Hänen omahoitaja yritti tehdä källit (oli perustanut toisen hoitajan kanssa yksityisen perhekodin) ja yrittivät saada kiltin pojan vakiasukiksi (250e/vrk),
        ilmoittivat lastensuojeluun perättömästi, etten pysty huolehtimaan pojastani.
        Otin yhteyttä itse ja pyysin tukitoimia suoraan sieltä ja sain.
        Nämä yrittäjät oli vähällä konkata alkuunsa, kun kaupunki ei antanut maksusitoumuksia, eli kusivat omaan kenkäänsä..
        Poikani tokeni, ehkä vielä minäkin joskus,,,


    • e.alhonen

      Sanon myös että ei mitään hätää, sosiaalitoimistosta saattaa tulla kirje, jossa pyydetään ilmoittautumaan paikalle, ja siellä sitten keskustellaan asiat läpi. Automaattisesti asiakkuutta ei synny, vaan kuten jo todettua, voidaan yhdellä käynnillä selvitä, ja vaikka kahdella ilman asiakkuutta. Kyllä työntekijät hommansa osaavat. Lisäksi tällä hetkellä monella kunnalla on sellainen tilanne, että on paljon ihan oikeassa hädässä olevia lapsia, joiden olosuhteisiin pitää puuttua.
      Terveisin sosionimi (AMK) -opiskelija.

    • stenkku10

      Jos alkaa kiusanteko perättömistä lastensuojelu ilmoituksista, kannattaa tehdä siitä ilmoitus poliisille.

      Perätön ilmianto.

      On se ihme että kun on raskaana, pitäis suurinpiirtein nunnana elää ja olla.
      Se ei kuulu kenellekään, jos asunnossasi juhlitaan tai istut baarissa. Kunhan vain itse olet ottamatta.

      Kai sitä meilläkin olis tuhat ilmotusta tehty, jos pippaloista ilmoituksia tehtäis. Viides muksu tulossa ja kokoajan on synttäreitä ja kaikkee muuta....

      Ei kannata kuluttaa energiaa tollasiin ihmisiin, hankkisvat elämän !!!

      • avuton+

        Kiitos kovasti vastauksestasi =)

        Tiedän että exäni on vieläkin katkera mulle monen vuoden takaisesta erosta mutten ajatellut että noin lapsellisuuksiin silti lähtee.

        Samoin naapurimme joilla ei pahemmin meidän perheestä edes minkään sortin tietoa.

        Koitan olla asiaa ajattelematta ja kutsu sieltä sossusta varmaan tulee jossa pääsen oman ääneni antamaan kuuluville. Toivottavasti se riittää ja tosiaan hankkisivat nämä muut oman elämänsä jos näkevät vaivaa siitä että meillä kerran ollut hieman äänekkäämmät pippalot ja kerran baarissa ollut raskauden aikana. Ja koko raskaus selvinpäin mennyt.


      • millasia bileitä sii

        On kyllä aika rajua, jos sellasia aloittajan mainitsemanlaisia kosteita bailuja teillä pilvin pimein, vaikka viides muksu tulossa... huh huh... ei käy katteeks teiän(kään) lapsia !


      • mummeli57
        millasia bileitä sii kirjoitti:

        On kyllä aika rajua, jos sellasia aloittajan mainitsemanlaisia kosteita bailuja teillä pilvin pimein, vaikka viides muksu tulossa... huh huh... ei käy katteeks teiän(kään) lapsia !

        Mahtaako sulla olla lukihäiriö vai ajatuskatkos ? Kirjoittaja tarkoitti LASTEN synttäreitä,haloo !


      • kokemusta on

        Kokemusta on kun tein samasta jutusta poliisille rikosilmoituksen. Perättömän ilmoituksen tekijä tuomitiin kahdesti kunnianloukkaustani (kaksi eri ilmoitusta samalat henkilöltä). Että jos ei asia ole niin kuin ilmoittaja väitää niin poliisille tekemään rikosilmoitusta.


      • vasa.m.
        avuton+ kirjoitti:

        Kiitos kovasti vastauksestasi =)

        Tiedän että exäni on vieläkin katkera mulle monen vuoden takaisesta erosta mutten ajatellut että noin lapsellisuuksiin silti lähtee.

        Samoin naapurimme joilla ei pahemmin meidän perheestä edes minkään sortin tietoa.

        Koitan olla asiaa ajattelematta ja kutsu sieltä sossusta varmaan tulee jossa pääsen oman ääneni antamaan kuuluville. Toivottavasti se riittää ja tosiaan hankkisivat nämä muut oman elämänsä jos näkevät vaivaa siitä että meillä kerran ollut hieman äänekkäämmät pippalot ja kerran baarissa ollut raskauden aikana. Ja koko raskaus selvinpäin mennyt.

        Ja mitä sitten vaiks kaikki viikonlopu raskauden aikana....tää on sulle viimeistä vapaudenaikaa....nauti siitä täysin rinnoin!!!!Kyllä sitä saa ol kotona sit lapsen synnyttyy!!!


      • Veikkaan,
        mummeli57 kirjoitti:

        Mahtaako sulla olla lukihäiriö vai ajatuskatkos ? Kirjoittaja tarkoitti LASTEN synttäreitä,haloo !

        että kyseessä on matalahko äo. Siis ei mitään asiaa mensaan tolla ;D


    • dfghjklthyr

      kyllä nimen voi kertoa mikäli ei ole tehnyt nimetöntä ilmoitusta. ja oo huoleti ei ne lastiksen väki oo pahoja, kyllä ne sua uskoo.

    • Kuulustelu odottaa

      Kyllä jokainen ilmoitus tutkitaan. Varaudu kuulusteluun, sinulle " ei ne lastiksen väki oo pahoja sanoisin sos.työntekijöitä henk.kohtaisesti tuntevina, että eivät aivan helposti usko nuorta äitiä. Ystäväni on sosiaalityöntekijä, ja totta puhuen ei ole lämmin ihminen vaan tiukka. Olemme molemmat naapuruston kauhuja.

    • Ennakollinen lastens

      25 b § (12.2.2010/88)
      Rekisterin pitäminen

      Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on pidettävä rekisteriä lastensuojeluilmoituksista ja ilmoitusten sijaan tehdyistä pyynnöistä lastensuojelutarpeen arvioimiseksi sekä niiden sisällöstä.

      25 c § (12.2.2010/88)
      Ennakollinen lastensuojeluilmoitus

      Ennen lapsen syntymää 25 §:n 1 momentissa mainittujen henkilöiden on salassapitosäännösten estämättä tehtävä ennakollinen lastensuojeluilmoitus, jos on perusteltua syytä epäillä, että syntyvä lapsi tulee tarvitsemaan lastensuojelun tukitoimia välittömästi syntymänsä jälkeen.

      Kiireellisissä tapauksissa päivystävän sosiaaliviranomaisen on arvioitava viipymättä ennakollisen lastensuojeluilmoituksen kohteena olevien henkilöiden sosiaalipalvelujen tarve. Yhteistyössä lastensuojelun sosiaalityöntekijän kanssa voidaan arvioida myös välittömästi lapsen syntymän jälkeen tarvittavat sosiaalipalvelut.

      Lastensuojeluasia tulee vireille ja lastensuojeluasiakkuus alkaa lapsen syntymän jälkeen siten kuin 26 §:ssä säädetään.
      finlex.fi

    • Järkeä päähän

      Hulluksi on meno mennyt. Vielä 70-luvulla ei kukaan kytännyt ketään ja lapset syntyivät terveinä huolimatta vanhempien satunnaisista ravintolakäynneistä.
      Kytätäänkö lasten isiä samalla tavalla? Minkä tähden juuri naiset ovat joutuneet tällaisen kontrollin kohteeksi? Pitäkää siskot huolta, että teitä ei nähdä lähelläkään alkoholia, ettei tule tällaisia inhottavia sotkuja. Ei kukaan ole mikään yhteiskunnan julkinen kohtu, pysykää piilossa kyttääjiltä.

      • julkinen kehko

        Etkö tiedä, miksi raskaanaolevia naisia lähestulkoon kytätään? Syy on yksinkertaisesti se, ettei ihan kaikkia naisia liikuta, miten heidän odottamalleen lapselle käy, onko alkoholin vai huumeitten vammauttama. Miehiä ei kytätä sen takia, ettei siittiöt ennätä juurikaan viottua, tai jos viottuu, ei yleensä raskauskaan kestä. Mutta se on jo sitten naisen asia. Hauska nimimerkkisi, jos et tätä tiedä tai ymmärrä.


      • Vesilinjalla

        Tälla systeemillä syntyy kaappijuoppoja sivistyneesti vinkkua vetäviä naisihmisiä.. Eiköhän ole paljon reilumpaa, juoda minkä juo, avoimesti ja pysyä tolpillaan??


    • Ole kaukaa fiksu

      Kyllä tämä on tätä päivää. Kannattaisi olla kaukaa fiksu. Nuo tiedot kummittelevat koko ajan mukana, niin äitiys- kuin lastenneuvoloissa.

    • Psykot vauhdissa

      Jep, kun lastensuojeluilmoitus tehdään tulee perheelle lastensuojelun asiakkuus automaattisesti. Olisi ilmoituksessa aihetta tai ei.

      Vanhempani sekä isäni naisystävä tekivät meistä aikoinaan lastensuojeluilmoituksia, koska emme antaneet seonneiden isovanhempien tavata lapsia suojellaksemme heitä. Asia on täysin perheen sisäinen ja huoltajien päätettävissä, joten sosiaalityöntekijän olisi pitänyt ymmärtää ottaa ilmoitus asiattomana heti alkuunsa.

      Mutta ammattitaidoton sosiaalityöntekijä kirjasikin lastensuojeluilmoitukset jokaisesta heidän yhteydenotosta, joita oli useita kuukaudessa. Sisältö oli yhtä ja samaa, mitään lastensuojeluasiaa niissä ei ollut. Yhdenkin sisältö oli: Pappa ja mummi lähettävät lapsille terveisiä. Ja tämä ilmoitus jatkoi taas "asiakkuuttamme", josta emme edes olleet tietoisia! Muistaakseni asiakkuus jatkuu vuoden verran lastensuojeluilmoituksesta.

      Olimme kerran käyneet tapaamassa sosiaalityöntekijää ensimmäisen ilmoituksen jälkeen ja jopa kertoneet mikä tilanne on - vaikka ei se olisi hänelle edes kuulunut! Silloin täti totesi että kaikki kunnossa. Mutta silti tilanne jatkui! Isäni psykopaattina on taitava manipuloija, mutta oli silti aivan uskomatonta että yli 100 000 asukkaan kaupungissa voi olla noin osaamaton ja pätemätön sosiaalityöntekijä vedettävänä höplästä. Tässä kaupungissa kun todellisiakin lastensuojeluasioita olisi hoidettavissa vaikka kuinka!

      Kyllähän sosiaalitoimisto lopulta ojennukseen saatiin kun tehtiin kantelu lääninhallitukseen, mutta hirveä vaiva ja soppa tästä kaikesta syntyi.

      Kannattaa olla tarkkana ja ottaa vakavasti kaikki asiattomat ilmoittelut. Rikosilmoitusta poliisille vaan, siitä se lähtee.

      • Ls-sossu

        Lastensuojeluilmoitus yksinään ei nykyisen lain mukaan anna perustetta merkitä lasta lastensuojelun asiakasrekisteriin. Vanhemmille on annettava kirjallinen ratkaisu asiakkuudesta (ei siis päätös, vaan ratkaisu), ja ratkaisu perustuu lastensuojelutarpeen selvityksessä todettuun tarpeeseen. Hyvin usein ls-ilmoitus käynnistää selvityksen teon ja tulos voi olla, että tarvetta ei ole tai tarvetta on. Mutta vielä useammin ls-ilmoituksessa maininut huolen aiheet saadaan selvitettyä perheen kanssa yhdellä tapaamisella eikä selvitykseen tarvitse ryhtyä eikä asiakkuutta aloittaa. Jonkin verran myöskin tehdään nimettömiä, turhia ls-ilmoituksia. Lyhyesti: Yksikään lapsi ei voi olla lastensuojelun asiakkuudessa huoltajien sitä tietämättä!! Jos näin on, voi asiasta tehdä kantelun esim. eduskunnan oikeusasiamiehelle.

        Vähän epäilen, että tässä kuvaamassasi tapauksesa on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Todennäköisesti kaikki sukulaistesi yhteydenotot sosiaalityöntekijöihin on kirjattu asiakaskertomukseen, kuten ne dokumennista säädettyjen lakien mukaan pitääkin kirjata, mutta kirjaaminen ei todellakaan vielä tee asiakkuutta. Jos kaikki olisi kirjattu ls-ilmoituksena, olisi teidät kutsuttu joka puhelun jälkeen lastensuojeluun keskustelemaan asiasta, mutta näin ei ymmärtääkseni ole tapahtunut. Tiesittekö, että voitte kirjallisesti pyytää lastanne koskevat lastensuojelun hallussa olevat asiakirjat (eli tässä tapauksessa ls-ilmoitukset ja asiakaskertomukset) nähtäväksenne? Kannattaa ilmoittaa myös syy, joka mitä ilmeisimmin lienee epäilyksenne sukulaisten lastensuojelulle kertomista perättömistä asioista.

        Ottakaa rohkeasti yhteyttää sosiaalityöntekijään ja selvittäkää asia.


      • Psykot vauhdissa
        Ls-sossu kirjoitti:

        Lastensuojeluilmoitus yksinään ei nykyisen lain mukaan anna perustetta merkitä lasta lastensuojelun asiakasrekisteriin. Vanhemmille on annettava kirjallinen ratkaisu asiakkuudesta (ei siis päätös, vaan ratkaisu), ja ratkaisu perustuu lastensuojelutarpeen selvityksessä todettuun tarpeeseen. Hyvin usein ls-ilmoitus käynnistää selvityksen teon ja tulos voi olla, että tarvetta ei ole tai tarvetta on. Mutta vielä useammin ls-ilmoituksessa maininut huolen aiheet saadaan selvitettyä perheen kanssa yhdellä tapaamisella eikä selvitykseen tarvitse ryhtyä eikä asiakkuutta aloittaa. Jonkin verran myöskin tehdään nimettömiä, turhia ls-ilmoituksia. Lyhyesti: Yksikään lapsi ei voi olla lastensuojelun asiakkuudessa huoltajien sitä tietämättä!! Jos näin on, voi asiasta tehdä kantelun esim. eduskunnan oikeusasiamiehelle.

        Vähän epäilen, että tässä kuvaamassasi tapauksesa on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Todennäköisesti kaikki sukulaistesi yhteydenotot sosiaalityöntekijöihin on kirjattu asiakaskertomukseen, kuten ne dokumennista säädettyjen lakien mukaan pitääkin kirjata, mutta kirjaaminen ei todellakaan vielä tee asiakkuutta. Jos kaikki olisi kirjattu ls-ilmoituksena, olisi teidät kutsuttu joka puhelun jälkeen lastensuojeluun keskustelemaan asiasta, mutta näin ei ymmärtääkseni ole tapahtunut. Tiesittekö, että voitte kirjallisesti pyytää lastanne koskevat lastensuojelun hallussa olevat asiakirjat (eli tässä tapauksessa ls-ilmoitukset ja asiakaskertomukset) nähtäväksenne? Kannattaa ilmoittaa myös syy, joka mitä ilmeisimmin lienee epäilyksenne sukulaisten lastensuojelulle kertomista perättömistä asioista.

        Ottakaa rohkeasti yhteyttää sosiaalityöntekijään ja selvittäkää asia.

        Tuo kirjaamisongelmahan siinä oli ensimmäisiä, jotka selvisi.

        Meille oli tosiaankin tullut kirje ensimmäisen ilmoituksen jälkeen, jossa kutsuttiin käymään. Kävimme ja kerroimme asiat, todettiin että asia on tällä selvä eikä anna aihetta enempään.

        Kului aikaa n. vuosi, kun meille tuli uusi kutsu samasta asiasta samalta "sosiaalityöntekijältä". Hän kertoi meille puhelimessa, että näitä lastensuojeluilmoituksia oli tässä vuoden aikana tullut todella hirveästi ja nyt hän sitten päätti kutsua meidät taas uudestaan. Sama porukkahan se siellä oli soitelleet, yrittäneet saada perhettä "seurattaviksi" ja olivat yrittäneet kalastella tietoja perheestämme sosiaalityöntekijän kautta. Esim. missä hoitopaikassa lapsemme ovat. Jotta voisivat taas tulla lapsia kyttäilemään ja ahdistelemaan, kuten olivat aiemminkin tehneet.

        Pyysimme tiedot kirjallisesti jotta voimme käsitellä ne, mihinkään tapaamiseen emme sitä ennen ole tulossa. Mitään ei kuulunut. Yritimme soittaa "sosiaalityöntekijälle" lukisia kertoja, jätimme soittopyyntöjä mutta hän ei ikinä vastannut.

        Toisten työntekijän kautta selvisi, ettei tietojärjestelmässä ollut meistä mitään tietoa! Ja sen jälkeen selvisi, että "sosiaalityöntekijä" oli kirjannut meistä nämä kaikki asiat johonkin omaan vihkoseensa.

        Lähdimme hoitamaan asiaa johtavan sosiaalityöntekijän kautta, joka kauhistui toimintaa ja sanoi, että tässä olisi jo heti alkuunsa pitänyt "sosiaalityöntekijän" ymmärtää katkaista keskustelu lyhyeen ilmiselvien häiriköiden kanssa.

        Vaadimme toki nämä tiedot minkä perustellaa meitä oli kutsuttu sossuun pariinkin kertaan itsellemme, ja lopulta "sosiaalityöntekijä" esimiehensä vaatimuksesta kirjasi tiedot ylös omista muistiinpanoistansa. Ne olivat juuri tätä, että terveisiä lapsille ja yleistä utelua lasten asioista ja pyyntöjä, että sosiaaitoimisto ottaisi perheen seurantaan. Tyypillistä häiriköiden toimintaa.

        Toki teimme kantelunkin eteenpäin, mutta aivan hirveä vaiva tästä kaikesta tuli. Tänä päivänä jos sama toistuisi, tekisin sosiaalityöntekijästä suoraan rikosilmoituksen ja asiaa lähdettäisiin selvittämään sitä kautta.


    • mietinnytvieläkerran

      tjooh kuule. kyllä se riittää nuo nimettömät tiedän tapauksia ja yksi tapaus oli tämmöinen: Oli äiti kahdelle alle kouluikäiselle lapselle ja siitä oli tehnyt ilmoituksen ex-mies ja ex-anoppi eli lasten isä ja mummo. No äiti oli mennyt leipoessaan naapurilta lainaan hiivaa kun ei olu muistanut kaupassa vieraillessaan ostaa. Sillä aikaa sossun tantat olivat tulleet ovelle ja koska heille ei oltu heti avattu ovea lapset lähtivät vuodeksi huostaan sama tein. sisältö ilmoituksisssa oli ollut tyyliin "epäilen että lasten äiti aikoo tulevaisuudessa hyljätä lapsensa". Näin suomessa.

      Loputon on se ilkeys ja halla jota lapsille lastensuojelutoiminpiteillä saadaan aikaseksi etenkin jos satuu olemaan kovin virkaintoinen sosiaalitantta hoitamassa tapausta. ei siihen tarvitse kuin kostonhimoisia valehtelijoita totuuden kuuloisine valheineen... ja tyhmä/laiska sossutantta joka ei viitsi ottaa asioista perinjuurin selvää. Tuo tapaus oli yksi muiden joukossa jotka olen kuullut. Tosin se räikein. Kertoo paljon tästä maasta.

      Jos nyt haluat välttyä lisä merkiltä:

      Muutat pois kyylän silmistä jos mahdollista.
      Ette järjestä mitään bileita taikka mene baariin sen miehes kanssa.,, edes muumi-limulle.
      Se että menit selittelemään ja puolustelemaan paniikissa tantalle asioitasi vain pahentaa tilannetta. Jos et keeran juo niin mitä selittelemään. Yleensä ne ajattelee sillä yksinkertasella logiikalla että jos on jotain selittelyn aihetta on jotain salattavaakin. Jos susta on kaksi ilmoitusta tehty niin todennäköisesti tässä on kyse siitä että vain oletit että ilmoittajat oli nää kaksi ja näistä tilanteista... kannattaa nyt sitten oikeesti myös rehelliseti katsoa peiliin ja miettiä oliko jotain muutakin... jotain mitä et itsellesi ole ääneen myöntänyt. Entä miehesi.. ehkä hänen juomisestaan olikin kyse. Isän teot painaa kuppia myös.

    • VirpiA:n

      Olen itse valmistunut naistenteuteihin erikoistuneeksi sairaanhoitajaksi vuonna -92. Sen jälkeen jatko-opiskelu kätilöksi, ja todella työskennellyt sekä synnytysosastolla että neuvolassa!

      Tuo lastensuojeluilmoitus; lastensuojelulla on velvollisuus selvittää asian taustat. Mitä seuraa, riippuu siitä mitä löytyy. Jos ilmoitus on perusteeton ja perätön, asia jää silleen.
      Ihmetyttää kyllä minuakin että neuvolan kätilö kertoo ilmoittajien henkilöllisyyden!? Outoa...??
      Onko lastensuojelu kertonut kätilölle ilmoittajien nimet? Siinä tapauksessa laitonta! Ja että kätilö kertoo ne eteenpäin...? Jokin tässä nyt kyllä mättää ja pahasti!

    • VOI pyhä jysäys

      HUOM! laki terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä ja sosiaali-ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden salassapitovelvollisuus!!!

      pöyristyttävää lukea että joku olisi kertonut lastensuojeluilmoitusten tekijän nimen! Vaikka onhan asia todella hankala jos syytöksillä ie ole perää.. siksi ne tutkitaan.

      • eräs...

        kyllä lastensuojelu kertoo nimet, jos ilmoittaja ei ole erikseen kieltänyt sitä kertomasta...


    • stenkku10

      "Jep, kun lastensuojeluilmoitus tehdään tulee perheelle lastensuojelun asiakkuus automaattisesti. Olisi ilmoituksessa aihetta tai ei."

      Väärää tietoa tossa yllä.Lastensuojelu arvioi tilanteen ja jos tarvetta ei ole asiakkuudelle, sitä ei automaattisesti jatketa.

      Ilmoituksen voi tehdä nimellä tai nimettömänä (nimettömänä se mahdollistaa juuri kiusanteon ja vainoamisen). Jos nimen on antanut ilmoituksen yhteydessä, sen saa tietoon itse jos haluaa.

      Poliisitutkinnan kautta MYÖS nimettömän ilmoituksen tekijän saa tietoon vaikka sitä ei moni edes tiedä.

      Joten, jos ilmoitus on kiusantekoa ja perätön, pistä poliisille tutkintapyyntö menemään.

      • th-opiskelija2011

        Ei synny automaattisesti asiakkuutta. Olen terveydenhoitajaksi opiskeleva ja olen nyt työharjoittelussa paikallisessa terveydenhuollossa. Pääsin odottavien vanhempien luvalla mukaan heidän käsittelyyn lastensuojeluilmoituksesta. He saivat kuulla ilmoituksen tekijän nimen, syyn, saivat kertoa oman versionsa. Lopulta lastensuojelu päätyi tulokseen ettei asiakkuutta synny vaan on vasta esiasteella.


      • 18+18
        th-opiskelija2011 kirjoitti:

        Ei synny automaattisesti asiakkuutta. Olen terveydenhoitajaksi opiskeleva ja olen nyt työharjoittelussa paikallisessa terveydenhuollossa. Pääsin odottavien vanhempien luvalla mukaan heidän käsittelyyn lastensuojeluilmoituksesta. He saivat kuulla ilmoituksen tekijän nimen, syyn, saivat kertoa oman versionsa. Lopulta lastensuojelu päätyi tulokseen ettei asiakkuutta synny vaan on vasta esiasteella.

        Nyt puhut kyllä paskaa. Ilmoituksen tekijää ei mainita ellei osapuolet ole antaneet siihen suostumusta. Tähän esimerkki: Jos teet ko. ilmoituksen Cannonballs -kerhon perheestä (huom. väkivaltataustaa miehellä lisäksi), niin mitä luulet minkä arvoisena hekeäsi pidetään nimen tultua ilmi, HÄH? On siinäkin "opiskelija"


      • th-opiskelija2011
        18+18 kirjoitti:

        Nyt puhut kyllä paskaa. Ilmoituksen tekijää ei mainita ellei osapuolet ole antaneet siihen suostumusta. Tähän esimerkki: Jos teet ko. ilmoituksen Cannonballs -kerhon perheestä (huom. väkivaltataustaa miehellä lisäksi), niin mitä luulet minkä arvoisena hekeäsi pidetään nimen tultua ilmi, HÄH? On siinäkin "opiskelija"

        Seuraamassani tapauksessa ilmoituksen tekijä oli antanut luvan kertoa nimensä.


    • 3+5

      Kipinä tähän juttuun lähti sitten ilmeisesti SALKKAREISTA?? Yleensä ei ole savua ilman tulta, joten nyt mars peilin eteen ja elämään normielämää. Ja sen telkun voi sitten kääntää 30 minuutiksi vaikka eri kanavalle 19:30 aikoihin.

    • Ensiksikin, MISTÄ Kätilö on tietonsa saanut? Ota tämä selville, Jos Kätilö on saanut tietonsa lastensuojeluviranomaiselta joku on rikkonut salassapito velvollisuuttaan. Lastensuojeluviranomaisen tulisi epäily tapauksissa olla yhteydessä sinuun ja selvittää asioiden oikeellisuus.
      Toiseksi voit itse ottaa yhteyttä ko. viranomaiseen ja asianomaisena vaatia tietoosi onko ilmiannossa mitään perää.
      Voitte mennä lastensuojeluviranomaisen juttusille yhdessä miehesi kanssa jolloin asia on avoin siltä osin.
      Kolmanneksi olet vasta raskaana et ole vielä synnyttänyt joten en usko tälläisten ilmoitusten vaikutuksiin, elämäntapojesi aiemmin tai vielä tulisi olla sikiölle vaaraksi. Jatkuva alkoholi, tupakka, huumeet ym. sellaiset asiat. Tämän kaltaiset asiat toisivat sinut tarkkailun alaiseksi, joten luulen että asiat ovat ok. Ota kuitenkin selko onko ilmoitusta tehty ja selvitä asiat.

    • olet NAURETTAVA

      Puhut P A S K A A!!!
      Neuvolassa ei kerrota sinusta tehdyistä ilmoituksista, kun eivät niistä siellä edes tiedä, kätilöt ei työskentele neuvoloissa.
      Aina kun tehdään lastensuojeluilmoitus, niin sossutädit ottaa yhteyttä. Ilmoituksen tekijää EI KOSKAAN kerrota.

      • mummeli57

        Kuuleppa, MINÄ olen kätilö ja neuvolassa töissä.


      • mummina

        Ainakin vuonna -77 ja -78 ja sen jälkeenkin neuvolassa työskenteli sekä kätilö että terveydenhoitaja.


    • kaikki mahdollista

      Kaikki riippuu nyt lastensuojelun sosiaalityöntekijästä. Hänellä on päätösvalta kaikkeen. Mitään lakeja ei tarvitse noudattaa, koska mitään kontrolli- ja vastuujärjestelmää ei ole.
      Jos sosiaalityöntekijä on ammattitaitoinen ja lainkuuliainen, hän ei aloita asiakkuutta turhaan vaan pahoittelee aiheetonta ilmoitusta ja jättää rauhaan.

      Jos sosiaalityöntekijä on huono, hän aloittaa ajojahdin, pakottaa sinut seuloihin, jättää puhtaat tulokset merkitsemättä asiakaspapereihisi, vihjaiee päihde- ja mielenterveysongelmasta, siivilöi kaikista sinua koskevista ikivanhoistakin papereista kaiken, mikä vähänkin vaikuttaa negatiiviselta ja esittää sen koko totuutena, aloittaa ennakollisen huostaanoton valmistelun ja mikäli se ei onnistu, pakottaa sinut vastaanottamaan huosta-aiheita kyttäävän perhetyöntekijän kotiisi.

      Kaikki on mahdollista. Rukoile, ettet ole ilmaissut neuvolassa olevasi sairas, väsynyt, ahdistunut, masentunut, vailla sosiaalisia verkostoja , rahapulassa tai riitaisessa parisuhteessa. Kaikkea, aivan kaikkea sanomaasi on lupa vääristellä, värittää ja käyttää sinua vastaan.

      • salassapito vuotaa

        Salassapito koskee ja suojaa vain virkamiehiä. Asiakkaita se ei koske tai koskee valikoivasti.
        Ei ole harvinaista ,että sosiaalitoimistosta vuodetaan salassapidettäviä asiakirjoja vastapuolen käyttöön esim. huoltajuusriidoissa.
        Tyypillistä on myös asiakasta puoltavien tutkimustulosten ja dokumenttien yhtäkkinen "katoaminen" lastensuojelun arkistoista tai niiden luovuttamisen strateginen viivyttely asiakkaan vahingoksi..
        Tämän papereiden katoamistempun on kokenut todella moni asiakas. Myös tietosuojavaltuutetut myöntävät lastensuojelun tietoturvaonglelmat täysin avoimesti.


    • Ihmettelen vaan

      Jaa, onkohan ihan oikeasti jotain aihetta...?

      Aika ihmeellistä, jos kaksi eri ihmistä tekee lastensuojeluilmoituksen. Ei oikein vaikuta sinun vainoamiselta.

      Jos kerran mitään aihetta ei ole niin, eihän siitä mitään seuraa.


      Ehkä kyse ei ole vain juomisesta vaan retuperäistä ja vastuuttomasta elämästä...entäs mies, kuinka usein vetää lärvit tms.?

      Jos bailaaminen kiinnostaa noin kovasti, niin mihin luulet sen vauvan lykkääväsi jos bailausinto yllättää?

      Tai sitten tämä on provo. Suomalaiset eivät nimittäin kovin helposti sekaannu toisten perhe-elämään.

      • Tutustu kyliin.

        Tässä maassa on monia kyliä.. joissa on omat kulttuurinsa. Niistä et tiedä mitään. Kovin helposti on mielipide tullut..


    • takalistoooo

      Ensinnäkään kätilö ei ole lastensuojeluviranomainen, joten hän on täysin sivullinen!! Ja toisekseen aika jännää että SALKKAREISSA on juuri lastensuojelujaksot menossa. Ihmettelen yhteensattumaa? Eli suoli24:n perukka heittelee tänne kaikenmaailman aloituksia ilmeisesti. Provoja suureltaosin kuten tämäkin vaikuttaa. Toinen seikka joka tekee aloittajan tekstin provoksi on se, että ko. "kätilöllä" ei ole salassapitovelvollisuuden vuoksi oikeutta edes mennä kertomaan nimiä vaikka tietäisikin asiasta!!!! Kokeilkaapa parempaa provoa josko menisi läpi.
      Kohta alkaa muuten salkkarit, keittelen kahvit sitä ennen.

      • paskahousuapinaväli

        LOL. Kaikki ei jaksa mitään kurasalkkareita edes katsoa, luojan kiitos!!!!!!!


    • !"#¤¤#"!

      "Avuton syytön"

      Älä viitti länkyttää "bullshittiä"
      Neuvolatätillä on vaitiolovelvollisuus ja se neuvolantäti ei sulle kerro sinusta TEHDYISTÄ ILMOITUKSISTA!

      • simob877777

        meillä oli neuvola aika ja menytäni sinne neuvolan täti sanoi että minusta on tehty lastensuojeluun ilmoitus. kyllä ne neuvolatäditkin/hoitajat/kätilöt ovat ihmisiä. kuka siellä huoneessa on varmistamassa niiden työtä tai puhumisia! ei se sitä tarkoita että jos on "ammatti" ihminen niin hänen on pakko olla oikeassa ja noudattaa kaikkee tai tietää kaikkee. järki käteen ihmiset! on monenlaisia kokemuksia ei ole yhtä oikeaa. vituttaa kun ihmiset rupevat vääntämään ja kääntämään asioista joista ei tarviisi. tässäkin tapauksessa nainen pyysi apua ja heti on kaikenmaailman "tietäjät" paikalla kirjoittelemassa mikä on OIKEIN JA MIKÄ VÄÄRIN!! saatte väitellä kuolemaanne asti ja mitä te sitten loppu peleissä saavutitte ette mitään?


      • ^^ou, get a life

        Onx sul jotai henkilökohtasta alottajaa vastaa? Oot ite se ex joka tehny sen toisen ilmotuxen. Silt alkaa haiskahtaa meinaa jo noi juttus!


    • Vastuuvapaus

      Suomi on tuomittu YK:ssa lukuisia kertoja aiheettomista ja hätiköidyistä huostista, esim. juuri synnytyspöydältä huostaamisesta ( Suomi vastaan K& T), jonka uusi lastensuojelulaki ennakollisine huostaanottoineen tekee entistä helpommaksi .
      Tuomiot eivät ole vaikuttaneet viranomaisten linjaan. Tiettävästi yksikään sosiaalityöntekijä ei ole joutunut vastuuseen tuottamistaan vahingoista. Myöskään anteeksipyyntöjä piinatuille perheille ei ole tapana esittää.

    • SOOSI456015632122

      LASTENSUOJELIILMOITUKSESTA TULEE AINA TIETO KOHDE HENKILÖLLE JA ASIA SELVITETÄÄN SOSOAALITOIMISTOSSA.
      peräkkömät ilmoitukset= rikosilmoitus ,kun kerran todistajia on.
      RIKOSILM. VASTA SEN JÄÖLEEN KUS ASIA SELVITETTY SOS.TOIMISTOSSA.
      OLEN ITSE KÄYNNY "KUITTAAMASSA " NOITA PERÄTTÖMIÄ ILMOITUKSIA.
      kYYLÄ OIKEUTEEN JA ELÄKKEET KORVAUSTEN MUODOSSA SUN TILILLE.
      OTA IISISTI ÄLÄKÄ HERMOSTU ,JASKAPÄITÄ NAAPURIIN KERROSTALOSSA MAHTUU AINA.

      • Hompsantuuteli

        Kylläpä tässä maailmassa on ihanan hyviä vanhempia, syyllisiä ovat neuvola, sossuntädit, naapurit, viranomaiset. Tiedän paljon pienten lasten vanhempia, jotka käyttävät päihteitä joka viikonloppu, tapellaan, lapsia kohdellaan kaltoin, mutta jos joku puuttuu asiaan = AJATTELEE LASTA, hän on syyllinen kaikkeen.
        Yhdessäkään näistä kirjoituksissa ei puhuta lapsen oikeuksista, vaan vanhempien!!! Haloo, monta pientä lasta on heitteillä, kun vanhempien omat tarpeet menevät lapsen tarpeiden edelle. Sitten ollaan psykiatrialla sun muissa hoitopisteissä. Jos pieni avuton lapsi joutuu näkemään päihteissä olevia vanhempi. v'kivaltaa, hoidon laiminlyöntiä, on se tosi ikävää ja vie lapselta oikeuden turvalliseen lapsuuteen.


    • huh.

      Ikävää että ex lähti tuolle linjalle. Miksei voinut selvittää asioitaan keskustelemalla kanssasi. Katkera ex ilmeisesti ja muutenkaan ei tervettä touhua jos tekee perättömiä ilmoja. Kerrostalokyttääjillä pitäisi kanssa olla joku raja toiminnassaan. :/

    • Ei kukaan

      MIelestäni pitäisi mennä poliisille tekemään kunnianluokkamisen takia ilmoitusta. Sitten se vanha ämmä voi oppia, mistä on kyse. Tai tehdä tuota vastaan "pieniä vitsejä". Kunnes se antaa avaimensa.

      • Ei kukaan

        Mun naapurissa oleva vittu vanha ämmä vaati isältäni hänen alushousuja, koska hän ajatteli, että se oli varastettu hänen asunnosta. :DDD Näin on. vittuja ämmiä. Ei saa pelätä.


    • trolli teinit on pas

      31 2?
      Mikä horo sä oot?
      Etkö muka tiedä koska pamahdit?

    • ksdflöajksdfl

      Hyvä, että olet nollalinjalla, mutta et kai nyt jossain baarissa istu juoppojen kuskina, vaikket itse joisikaan? Kunnon äippä!

    • kirppismummo

      Jos ilmoitus tehdään poliisille, että esim lasta kohdellaan huonosti, niin poliisin velvollisuus on kutsua epäilyksen alaiset poliisilaitokselle kuultavaksi. Eihän siinä mitään järkeä olis, että kuka tahansa vois teeskennellä olevansa ko. henkilö ja asia painettais heti villaisella. Poliisin KUULUU ottaa jokainen tapaus tosissaan. Ekalla kerralla ei yleensä aiheudu mitään ellei poliisi huomaa jotain outoa (esim äiti vaikuttaa päihtyneeltä).

      Jos tapaus toistuu, poliisilta voi kysyä ohjeita, että miten häiriköt saadaan kuriin. Silloin voi tehdä nostaa syytteen perättömästä ilmiannosta.

      Jos kuitenkin poliisi/neuvola tms. työnsä puolesta ilmoittamisvelvollinen huomaa jatkossakin ongelmia (esim poliisi saa ilmoituksia uusilta henkilöiltä), niin sitten siitä voi aiheutua toimenpiteitä (esim. seurantaa) määräajaksi

    • shh lähäri

      plääplää plää... mä vaan oon tavis lähäri mutta kyllä meillekin sen verran on opetuksen aikana taottu päähän et mikä on VAITIOLOVELVOLLISUUS.
      tää juttu ei tod. voi pitää paikkaansa.

    • Sostt.

      1. Lastensuojeluilmoituksen jälkeen alkaa lastensuojelutarpeen selvitys, jonka aikana lapsi on lastensuojelun asiakas. Sosiaalityöntekijä voi jättää asian selvittämättä, jos ei katso selvitykselle olevan tarvetta. Mikäli lapsi ei ole vielä syntynyt, on kyseessä ennakollinen lastensuojeluilmoitus. Lastensuojelusta ollaan sinuun joka tapauksessa jossain vaiheessa yhteydessä, mikäli ilmoitukset on tehty. Ihmettelen kovasti, että kätilö tiesi ilmoituksista, koska ilmoitukset olivat tulleet muilta henkilöiltä kuin terveydenhuollosta.
      2. Selvityksen jälkeen katsotaan, onko tarvetta jatkaa asiakkuutta.
      3. Huostaanottoa ei voida tehdä ennen kuin avohuollon tukitoimia on kokeiltu ja katsottu ne riittämättömiksi. Lastasi ei siis voida ottaa huostaan synnytyksen jälkeen. Joskus heti synnytyksen jälkeen tehdään kiireellinen sijoitus, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Kiireellinen sijoitus kestää 30vrk.

      Tässä siis alkuun. Turhaan pelkäät, jos todellakaan et ole alkoholia nauttinut. Voit teettää alkoholiseulan ja osoittaa sillä, ettet ole aikoihin nauttinut alkoholia. Alkoholi näkyy eräässä tietyssä seulassa monta kuukautta ottamisen jälkeen. Lastensuojelun asiakkuuteen tarvitaan huoli lapsesta ja jos sitä ei todeta ei asiakkuuskaan ala. Joskus vanhemmat tekevät lastensuojeluhakemuksen, jos toivovat apua lastensuojelulta.

    • kokemusta on

      Raskaana vasta? ihan sama mitä joku on ilmoittanut,kun lapsi on viellä sisällä voihan tapahtua mitä vain. Kun olet synnyttänyt ja jos silloin teet kaiken oikein sinulla ei ole mitään hätää. Sinua ilmeisesti joku peloittelee,älä välitä,ota rauhallisesti,jo lapsenkin vuoksi. Sinulla on lapseesi kaikki oikeudet, kukaan ei pysty lastasi viemään.Asia on kiinni elämäntavoistasi. Ota yhteyttä kuntasi sosialityöntekijöihin, ja kerro tarpeesi jos niitä on. Suomessa on lastensuojeluviranomaiset tälläisiä asioita varten. Myöskin ensikodit hoitavat asioita, sinä ja vauvasi saatte katon pään päälle ensikodista jos tarvitsee.

    • kokemusta on..;(

      Näitä tommosia paskapää ilmoittelijoita riittää, itelläki kokemusta kun joutunut perättömien ilmoitusten kohteeks, mut nää perättömien ilmoitusten tekijät ovat vaan niin helvetin kateellista sakkia..ainaski minun tapauksessa, ja uskon että monen muunkin...hankkisivat oman elämän ettei tartteis toisista paskaa jauhaa, mut se on niin että kun itellä ei mene hyvin niin silloin ei sais mennä hyvin muillakaan...huh..vaadi todisteita syytöksille ja tee rikosilmoitus perättömistä ilmiannoista, tuohan menee jo häirinnän puolelle..mut voimahali sulle!!

      • Sitä on

        Tällaiseen pitää pikkukylissä varsinkin tottua, tietosuojaa ei ole, koska Martat hoitavat asiat..


    • Sossu itsekin

      Jossakin mättää. Lastensuojeluilmoituksesta kertoo kyllä lastensuojelun sosiaalityöntekijä sille, josta ilmoitus on tehty, eikä terveydenhoitaja neuvolassa. Olisikohan sinusta vain höpötetty neuvolassa? Jollei sossua näy lähiaikoina, kyse ei ole lastensuojeluilmoituksesta, vaan jouruilusta.

    • Pöyristynyt!

      Myös kätiöt voivat työskennellä vastaanotolla neuvolassa, kätilö kun on naisen seksuaaliterveyden asiantuntija.

      Neuvolatyöntekijä ei kuitenkaan pääse käsiksi sosiaaliviraston tietokantaan, ne ovat eri tietokannassa, eikä niitä luovuteta tuolla tavoin mihinkään suuntaan. Härskiä selitellä tällaista bullshittiä. Telkkarista tulee draamaa ilman että sitä tarvitsee tällailla asioilla itse keksiä.

    • Valetta kaikki taas

      Ap kusettaa, kaikki ei täsmää.

      • Entäs jos

        Ap ei kusetakaan? Elämä on joskus ihmeellistä pikku aapo.


    • Kiva tyyppi...

      Joo! Sit kun jostan mielenterveys potilaasta tehdään ilmoitus, niin joudut säännöllisiin pällikuntoutumisiin. Tuolla missä käyn, niin siellä myös on äitejä, joilla on lapsia. Että kyllä ne sinutkin vie silloin ja menetät asunnon (tulee edunvalvonnat, tukiasunnot ja joudut valvontaan). Tee rikosilmoitus. "Meillä on tapa toimia vaikeissa asioissa tällä tavalla". Se ei ole sossu vaan lastensuojeluviranomaiset.

    • lopenloppu

      Kuka tahansa saa tehdä ilmoituksia. Se on nykyisin oikein muotia. Ei siihen tarvita oikeaa syytä. Tämä on tätä kyyläys yhteiskuntaa. Onnea! Nyt jouduit ekan kerran silmätikuksi. Odota, kun se lapsi syntyy, olet aina silmätikkuna. Tervetuloa vanhempien maailmaan. Kaivattu perhe-elämä on helvettiä, kun sitä ei saa elää rauhassa. meilläkään ei juoda, ei huumeita, ei edes tupakoida. Vielä ei ole mielenterveysongelmia, mutta kyllä alkaa jo rasittamaan.

    • nainen23v_

      Voi vittu. Tämän takia juuri en kerro raskaudestani, en käy raskauteni aikana baareissa tai istumassa iltaa limulinjalla. Myöskään vanhemmilleni en kerro, koska varmasti soittaisivat ties minne.. Sun muut myrkkykäärmeet entisiltä työpaikoilta, entiset koulukiusaajat ym.. Asia on minun ja mieheni välinen. Sekä työnantaja saa tietää.

      Vaikka eipä tässäkään tapauksessa auttaisi jos joku kyylä-eukko sattuu taas minua vihaamaan. Koira on minulta nimittäin viety perättömien ilmoitusten vuoksi jo, kauhulla odotan onko seuraavaksi vuorossa lapsi!!

    • 5+6=

      Kaikilla aikuisilla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, joos on huolissaan jostakin lapsesta. Yksityishenkilö voi tehdä ilmoituksen anonyymisti. Ilmoitus ei johda automaattisesti lastensuojelun asiakkaaksi. Lasetnsuojelun velvollisuutena on reakoida jokaiseen heille tulleeseen ilmoitukseen ja kuulla osapuolia joita ilmoitus koskee. Yleensä kutsuvat keskusteluun, missä käydään läpi ilmoituksen sisältö ja käydään avoin keskustelu huoltajien ja laten kanssa lapsen tilanteesta. Vanhemmilla on mahdollisuus pyytää tukea, jos sellaiseen on tarve. Epäselvissä tilanteissa perheen ja lapsen tilannetta kartoitetaan tarkemmin.

      Osa ilmoituksista on kiusantekoa esim. riitaisasta erosta johtuen(ikävä kyllä). Joukossa on myös todellisia tilanteita, missä aikuiset eivät riittävästi pidä huolta lapsista.

    • ihahahhaahhaa

      Tee parannus, HotLennon!!!

    • Minä tiedän

      Täällä juopot ja narkit puolustelee toisiaan.

    • heippavaann

      no siis ne sun kaverit jotka oli sun kanssa bäissä tapashtumissa voivat todistaa::)

    • tsemppiä!

      Voit toki pyytää(tai käydä yksityisellä) että ottavat verikokeen josta näkyy alkoholin käyttö pidemmältä aika väliltä. Itselläni on otettu se työhöntulo tarkastuksessa. .. Tällä tavoin voit todistaa, että et ole alkoholiin kajonnut. Luulen, että jo pelkästään se, että pyydät ks testiä kertoo että pelaat "avoimin kortein". Toki nuo kaikki jäävät kirjoihin ja kansiin, mutta nykyäänhän sinulla on oikeus nähdä kaikki se mitä sinusta lääkärit tms viranomaiset kirjoittavat, ja voit vaatia oikaisua/poistoa jos koet ettei jokin pidä paikkansa. Tsemppiä!

    • Tuulia 1955

      Minä tekisin Sinuna ainakin kunnianloukkaus tai vastaavan ilmoituksen näistä perättömien juttujen kertojista. Selvitä miten saat itsellesi oikeutta esim. oikeusavustajalta.

    • neuvola neuvoo

      Käytännössä lasta ei oteta huostaan, vaikka olisi syytäkin. Naapurien ym. tekemät ilmoitukset vain rutiininomaisesti tarkistetaan, mutta mihinkään toimenpiteisiin resurssit eivät riitä. Alkoholisti- ja huumeäidit saavat pitää lapsensa. Tämähän se varsinainen ongelma onkin eikä tarkistaminen.

      • 700 miljoonaa euroa!

        Meininki on suomalaisessa lastensuojelussa se, että huostaanotetuiksi kelpaavat vain mukavimmat, helpoimmat ja terveimmät lapset. Siten lasten vanhemmatkin ovat kunnollisia ja tavallisia ihmisiä, eivät juoppoja, narkkareita ja mielisairaita.

        Lastensuojelun sosiaalityöntekijät suorittavat näin asiakasvalikointia. Sitä tehdään valtavaksi ja tuottoisaksi bisnekseksi turvonneen lastensuojelun sijaishuollon tarpeisiin. Yritykset (kaikenkarvaiset lastenkodit ja "perhe"kodit jne...) eivät halua kärsineitä lapsia, vaan iloisia, tasapainoisia ja terveitä.

        Ja sosiaalityöntekijä tekee likaisen työn ottamalla turhaan ja siten laittomasti huostaan lapsia.

        Yleisradio uutisoi äskettäin, että lastensuojelun sijaishuolto (lasten kyyditseminen pois kodeistaan) maksaa suomalaisille vuodessa 700 miljoonaa euroa. Järjetön summa. Sen maksavat kokonaan veronmaksajat, sillä laitokset saavat lapset kuntien kautta. Vapaita markkinoita ei ole tuolla(kaan) bisneksen alalla.

        http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2011/09/ss_yksityisten_lastenkotien_maara_tuplaantui_vuosikymmenessa_2912157.html


      • eijumalauta
        700 miljoonaa euroa! kirjoitti:

        Meininki on suomalaisessa lastensuojelussa se, että huostaanotetuiksi kelpaavat vain mukavimmat, helpoimmat ja terveimmät lapset. Siten lasten vanhemmatkin ovat kunnollisia ja tavallisia ihmisiä, eivät juoppoja, narkkareita ja mielisairaita.

        Lastensuojelun sosiaalityöntekijät suorittavat näin asiakasvalikointia. Sitä tehdään valtavaksi ja tuottoisaksi bisnekseksi turvonneen lastensuojelun sijaishuollon tarpeisiin. Yritykset (kaikenkarvaiset lastenkodit ja "perhe"kodit jne...) eivät halua kärsineitä lapsia, vaan iloisia, tasapainoisia ja terveitä.

        Ja sosiaalityöntekijä tekee likaisen työn ottamalla turhaan ja siten laittomasti huostaan lapsia.

        Yleisradio uutisoi äskettäin, että lastensuojelun sijaishuolto (lasten kyyditseminen pois kodeistaan) maksaa suomalaisille vuodessa 700 miljoonaa euroa. Järjetön summa. Sen maksavat kokonaan veronmaksajat, sillä laitokset saavat lapset kuntien kautta. Vapaita markkinoita ei ole tuolla(kaan) bisneksen alalla.

        http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2011/09/ss_yksityisten_lastenkotien_maara_tuplaantui_vuosikymmenessa_2912157.html

        olin laitoksessa ku mut otettiin huostaan ja voin kertoo et kukaan ei siellä mikää terve ollu...ja en itekään ollu. mistä sä tollasta oot päähäs saanu


    • eikö riitä jo

      ompas meitä moneks, onko pakko tehdä kusipäisiä pentuja enää?

    • isoäiti neljälle

      Aivan hullulta tuntuu että joku alkaa tekemään ilmoituksia toisesta ihmisestä syyttä suotta. Raskaus ja lapsen odotushan tulisi olla ilon sekä ylpeyden aihe ja jokainen nainen joka on odottanut lasta tietää omat rajansa mitä voi tehdä ja mitä ei. Joskus tuntuu että odottavaa äitiä syyllistetään pian vaikka mistä.
      Joissakin maissa on aivan laillista, eikä edes todettu sikiölle vaaralliseksi. juoda esim kolme pulloa(33cl) vahvaa olutta vuorokaudessa, joissakin maissa ei ole kielletty ottamasta rauhoittavia tabletteja... ym ym. Ranskassa saa varmaankin yhä edelleen odottavat äidit juoda viinilasillisen ruokajuomana ilman että siitä koituu vaaraa sikiölle.
      Entä jos olet syönyt itämeren lohta joka päivä ? Tekeekö siitä "hyvä" kansalainen ilmoituksen lastensuojelu viranomaiselle.? Eikö näiden ihmisten pitäisi protestoida niitä saasteita päästäviä tehtaita vastaan ennenkin.

      Ole onnellinen lapsestasi ja kaikkea hyvää elämällesi lapsesi ja perheesi kanssa.

    • Lue paperisi!

      Lainaan tässä ketjuun kirjoittaneen lastensuojelun sosiaalityöntekijän kehoituksen, sillä sen mukaan kannattaa toimia:

      "Tiesittekö, että voitte kirjallisesti pyytää lastanne koskevat lastensuojelun hallussa olevat asiakirjat (eli tässä tapauksessa ls-ilmoitukset ja asiakaskertomukset) nähtäväksenne?"

      Ihmiset, jos kukaan sosiaalityöntekijä tai muu sosiaalitoimen työntekijä on teistä joskus jotain kirjannut, pyytäkää paperinne luettavaksenne! Saatte niistä valokopiot, kunta/kaupunki kopioi ne teille. Omien papereiden lukeminen on tärkeää julkisen hallinnon valvontaa!

      Usein papereissa lukee aivan päättömiä asioita. Ette tiedäkään, mitä teistä kirjoitellaan, vanhan kunnon panettelun hengessä. Kaikenlaisia "tieto"lähteitä käytetään... Moni hämmästyy, kun lukee paperinsa, jos perhe on ollut vaikkapa lastensuojelun asiakas.

      Aivan samoin kannattaa pyytää omat paperit esimerkiksi Ensi- ja turvakodista, jos siellä on käynyt viivähtämässä. Ensi- ja turvakodin tekemät kirjaukset saattavat yllättää rajuudellaan. Laitos tekee sosiaalityöntekijöiden tarpeisiin ihmisistä (äideistä) esimerkiksi ns. vanhemmuuden arviointia. Siinä on kaikki retoriset keinot ja mielettömimmät diskurssit käytössä.

      Omiin asiakaspapereihin voi vaatia muutoksia, mutta sosiaalikoneisto ei niihin yleensä suostu, ei sitten millään. Vain päivänselvät virheet korjataan, kuten syntymäajat.

      • isoäiti neljälle

        Muuten, aivan samalla tavalla olisi myös aiheellista joskus ottaa kopiot itselleen millaisilla koodeilla käyntisi terveyskeskuksessa merkitään. Jos joskus on aihetta ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöösi jonkun sairauden tai tapaturman takia voi koodii terveyskeskuksessa papereissasi olla hyvinkin tärkeä jos hakemuksesi evätään.

        Voit todella yllättyä lukiessasi lääkärilausunnot itsestäsi.


    • Ei savua ilman tulta!!!!!!!!!!!!!!!! Koeta pitää tiibiissäsi pienenpää hiillosta yllä. Sillä kateelliset voivat lisätä siihen hiillosta siun pissalla ollessa. Vai oliko se birrellä ollessa. Tuollaiset jutut tulee sanonnasta, et kuka kerran keksitään niin sitä aina arvellaan. kerran varas aina varas. Kantsis pitää pökät tiukasti jalassa. Flunnssan välttämiseksi kantsii vaan löysätä henkseleitä.

      • voi taivas

        Josko nuo kännipostauskesi alkaisivat riitämään. Kummallisen katkera olet tässä topicissa. Taitaa olla henk.koht. syy siihen. Onko oma muksusi huostaanotettu ja nyt syytät muita siitä? Vai etkö saa lapsia ja olet siitä onnellisille odottajille katkera? Kerää luusi ja mene muualle juopottelemaan ja puhumaan p*skaa.


    • Porissa kuulemma

      Olisi lastensuojelun palkkalistoilla psykopaatteja ja idiootteja, kuulin huhun Porin Torilla.

    • ÄETEE ÄSTEE

      Älä pelkää kaikki varmaan menee hyvin.ehkä sua tullaan jututtamaan ja kyseleen asioista,mut kaikki järjestyy.USKO POIS! tärkeintä nyt on että et TURHAAN stressaa itseäsi ja vauvaasi siellä masussa.TSEMPPIÄ SINULLE "pikkuäiti" TIEDÄT ITSE MITÄ OLET JA ET OLE TEHNYT,JA SE RIITTÄÄ!

    • terkuin sossu:-)

      Hei,

      en nyt jaksa lukea kaikkia vastauksia, mutta sinulla ei pitäisi olla mitään pelkoa. En kyllä ymmärrä, miksi neuvola ilmoittaa sinulle ls-ilmoituksista, sillä se olisi normaalisti sosiaalityöntekijöiden tehtävä.
      Mikäli sinusta heräisi niin suuri huoli, että lapsi joutuisi lastensuojelun asiakkuuteen, on ennen huostaanottoa monia eri tukimuotoja. Eikä huostaanottoa tehdä sen perusteella, että on tullut kaksi ilmoitusta mahdollisesta juomisesta raskauden aikana. Silloinhan varmaan hyvinkin monet suomalaiset lapset otettaisiin huostaan.
      Pätevien sosiaalityöntekijöiden tulisi kyllä osata arvioda, milloin on aihetta huoleen. Sen selvittämiseksi voit mahdollisesti joutua keskustelemaan heidän kanssaan pari kertaa.

    • järki käteen

      ja taas joku keksi hyvän jutun..höpö höpö....

    • Asioita seurannut

      Kyllä asia on niin, että liian harvoin puututaan lasten elämään ja kusipäiset vanhemmat voivat todella tuhota lapsen elämän.

      Ne jotka täällä selittävät, että asiat ovat hyvin ja lapset on otettu pois ovat sen verran vinksahtaneita, että eivät tajua olevansa vaarallista lapsensa kehitykselle.

      Biologiset vanhemmat eivät todellakaan ole aina paras vaihtoehto lapsille.

      "Sinun lapsesi lapsesi eivät ole sinun lapsiasi" , on vanha viisaus.

      • Näin puhuu

        vanha kommonisti. Lapset ovat valtion ja sinä olet vain sijaiskasvattaja niin kauan kuin lapsesi omistaja(valtio) sen sallii.

        T: IsiAurinkoinen
        rajan toiselt pualt


      • Asioita seurannut
        Näin puhuu kirjoitti:

        vanha kommonisti. Lapset ovat valtion ja sinä olet vain sijaiskasvattaja niin kauan kuin lapsesi omistaja(valtio) sen sallii.

        T: IsiAurinkoinen
        rajan toiselt pualt

        "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
        He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.
        He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,
        ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle"

        Kahil Gibran, suom. Annikki Setälä


        Ei ole mikään ihme, että yhä useammalla on lapselle ja nuorella on psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia, kun yhä useampi kusipäinen hankkii lapsia.

        Ja veronmaksajat joutuvat korvaan näiden "maailman parhaiden" vanhempien aiheuttamat kustannukset.

        Minun puolestani kaikki kusipäät saavat pilata lastensa elämän ihan rauhassa, mutta lapsillakin pitäisi olla ihmisoikeudet, joita nämä "maailman parhaat" vanhemmat eivät halua lapsilleen antaa, koska he ovat "heidän ikiomia".

        Sääliksi käy vaan esimerkiksi lastentarhan henkilökuntaa ja opettajia, joiden "asiakkaita" nämä kusipäävanhemmat ovat.


    • just joo

      Taas näitä keksittyjä aloituksia...

    • kjplkuhloiuhölkj

      Ei noita kaikkia jaksa lukea millään, asiat vähän karkaavat kunkin omakohtaisiin näkemyksiin.
      Ilmoituksia todellakin pystyy aika helposti tekemään ja ls ilmeisen helposti niitä selvittelee mutta mikäli ei ole aihetta mihinkään niin sen sitten toteavat rapsassaan.
      Häiriköt ovat ikäviä, erityisesti kun raskaana olevaa kiusaavat.

      Se, mikä tekstistä minua jäi mietityttämään, oli tuo biletysvimma. Kannattaisi nyt ottaa se tuleva isukki nokatusten ja kertoa hänelle ettei raskaana ollessa ja etenkin lapsen syntymän jälkeen voi tuommoinen tahti jatkua. Hänen pitäisi tukea sinua raskaudessa ja sittemmin lapsen synnyttyä. Pelkään että hän on niitä normaaleja ukkoja jotka vaan juhlii ja unohtaa sen perheensä ja sitten loppujen lopuksi äiti kyllästyy tähän ja lähtee lätkimään lapsen kanssa.
      Nuoruus on okei ymmärrettävää mutta vastuu pitäisi elämässä ottaa ja jos sitä ei tajua itse ottaa niin pitäisi siihen jonkun puuttua herättelemällä.

    • En ole jaksanut lukea koko ketjua, mutta arvelen, että sossut saattavat kysyä jotain, johon sinä vastaat, niinkuin asia on, ja kerrot niille vielä harkitsevasti rikosilmoituksen tekemistä perättömistä ilmiannoista.
      Sitäpaitsi, lastensuojelua kuormitetaan nykyään kaiken maailman teini-ikäisten pussikaljanuorten lastensuojeluilmoituksilla siinä määrin, että ne oikeatkin työt jäävät rempalleen, valitettavasti.

    • <miisu

      Voiko tehdä poliisille ilmoituksen jos rehtori tekee lastensuojelu ilmoituksen syyttä. Käytiin keskustlemassa lastensuojelussa ja totesivat aiheeton.

      • You never know...

        Eli perätön ilmianto on joko:
        - Virkavirhe ( esimies nuhtelee)
        - tai perätön herjaus
        Suosittelen, että olet yhteydessä asianajajaasi, koska asia ilmeisesti painaa mielyösi. Mikäli voit elää tämän kanssa ja et halua ns. julkista oikaisua asialle... anna olla,. Ihmisten muisti on yllttävän lyhyt :=)


    • Walpurimarja

      Meidänkin neuvolatäti on kätilö ja lastenneuvolassa on terveydenhoitaja.

    • Kalle3k

      Kyynel.

    • You never know...

      Mikäli sinulle on annettu neuvolassa moista infoa, on se vastoin heidän toimintakriteerejään. Ja jos ns. ilmiatajina ovat vain mainitsemasi hekilöt, eivät nämä ole oleellisia asiassa todistaji, lähiomaisia ( anoppi, miehesi, sisarukset) ovat ensisijaisija. Itse lapsen syntymän jälkeen vasta todetaan äidin kelpoisuus lain mukaan lähivanhemmaksi( jos ei ole voimassaolevia muita huostaanottoja), ennen sitä tehdyt ilmoitukset voivat vain tukea mahdollista käyäyttytymistäsi lapsen syntymän jälkeen. Jos olet saanut paperille jo oheiset "ilmiannot" suosittelen, että asianajajan kauttaa saat heille herjaus syytteen, ja aivan helposti. Heillähän toteen näyttämisen velvollisuuson nyt. Lpsen hyvinvointi on kaiken edellä, joten huomioi aina tulevassa ympäristössäsi jo nyt syntyneet mahdolliset epämääräisyydet ja pidä itsesi ja tuleva lapsesi ulkona näistä tilanteista.

    • Entinen sossun asiak

      En jaksanut lukea kaikkia viestiketjun vastauksia, mutta itselläni on kokemusta perättömistä ilmiannoista lastensuojeluun.

      ENSINNÄKIN: Kukaan ei ole ottamastasi syntyvää vauvaasi pois ilman painavaa syytä. Rauhoitu, jos et ole tehnyt mistä sinua syytetään, sinulla ei ole mitään hätää.

      Muista toimia asiallisesti ollessasi yhteydessä lastensuojeluun, he tekevät vain työtään. Monesti siellä on nuoria, elämään paljon vähemmän näkeneitä tyttöjä esittämässä "tiukkaa tätiä" virkansa puolesta. Pitää vain kärsivällisesti jaksaa kuunnella, vaikka tapaamisista ei ole mitään hyötyä, pikemminkin se on aivan hyödytöntä keskustelua. Näin koin itse, koska jouduin sinne aiheettoman ilmiannon perusteella, mutta silti ymmärrän, että näitäkin ihmisiä tarvitaan, jos jollakin lapsella on todella huonosti asiat.

      Jos sinusta tulee lastensuojelun asiakas, joudut käymään tapaamassa heitä ja he tulevan kotiisi. Koita vain kestää. Keskity huolehtimaan itsestäsi ja lapsestasi, kyllä he näkevät, ettei mitään perustetta ole ottaa lastasi huostaan, jos asiat ovat kunnossa. Pitää olla todella painavat syyt, jos lapsi huostaanotetaan.

      Itse jouduin sinne, koska lapseni ei syö päiväkodissa, olin itse hakenut apua asiaan perheneuvolasta, mutta asia kääntyi pian minua vastaan. Päiväkodista alettiin väittämään, että äidillä, eli minulla, on anoreksia (ei todellakaan ole!) ja perään alettiin puhua insestistä! Olin todella järkyttynyt, enkä koskaan tule toipumaan siitä. Kaikkeni olen yrittänyt lasteni eteen tehdä, joten tuntui todella kohtuuttomalta kokea tällaista. Koin tilanteen niin absurdina ja loukkaavana, että minulta paloi kyllä hihat sekä päiväkodin että sossun kanssa. Annoin tulla sen verran voimaakkaalla äänenpainolla, että jättivät minut rauhaan. Ainoa asia mitä opin siitä, oli, että en koskaan mene kunnalliselle perheneuvolan työntekijälle puhumaan mitään, enkä hae lapselleni apua syömishäiriöön kuin yksityiseltä sektorilta. Avunhakijana koin, että tilanne (joka on vakava) käännettiin minua vastaan ja jo ennestään raskas tilanne tehtiin sietämättömäksi.

    • no just

      saattaa olla, että sinut kutsutaan miehesi kanssa lastensuojelussa käymään - ne kyselee ja tekevät arvion - ei edes siitä, että nainen juo baarissa raskausaikana voi kyllä kukaan tehdä mitään ilmoitusta. Jos sinulla on puhtaat jauhot pussissa ja olet kunnollinen ihminen, älä huoli, sinulla ei ole mitään pelättävää - tädit arvioivat hyvin nopeasti tilanteen, ei ne mitään hyeenoja ole kuin silloin, jos todella on kyse lapsen turvallisuudesta tai uhasta lapselle, ennen kaikkea siis lapsen turvallisuudesta.

      Eikä kannata alkaa mitää kätilöille alkaa selittelee tai neuvolatädeille, sun ei tarvii selitellä niille mitään!

    • Kannattaisiko tehdä niin, että vastedes liikut sellaisissa piireissä missä alkoholia ei käytetä? Ei sovi raskaana olevalle eikä syntyneelle lapselle. Se voi olla rankkaa luopua tietystä kaveripiiristä, mutta nyt on aika kypsyä aikuiseksi ja vastuulliseksi lapsen vanhemmaksi. Vain sillä tavoin voit hälventää omat pelkosi ja ulkopuolisten turhan huolehtimisen.

      • weålhty2h2kplw

        Mitä helvettiä? Aivan p*ska idea.


      • weålhty2h2kplw kirjoitti:

        Mitä helvettiä? Aivan p*ska idea.

        Tuolla kommentilla osoitat olevasi täysin ymmärtämätön alkoholin vaaroista. Ihan kuin elämä olisi yhtä juhlaa vain päihteitä käytettäessä, mutta eiköhän elämä opeta.


      • justjoo..
        oliveoil kirjoitti:

        Tuolla kommentilla osoitat olevasi täysin ymmärtämätön alkoholin vaaroista. Ihan kuin elämä olisi yhtä juhlaa vain päihteitä käytettäessä, mutta eiköhän elämä opeta.

        Miksi pitää liikkua piireissä jossa alkoholia ei käytetä jos sitä itse ei kuitenkaan käytä? Tuskin äiti lastansa sitten syntymän jälkeen baariin vie...


      • justjoo.. kirjoitti:

        Miksi pitää liikkua piireissä jossa alkoholia ei käytetä jos sitä itse ei kuitenkaan käytä? Tuskin äiti lastansa sitten syntymän jälkeen baariin vie...

        Miksi liikkuisi selvinpäin kattelemassa kun muut juovat? Harvemmin tuo on mukavaa puuhaa, itse ainakin joisin toisten mukana. Jokainenhan valitsee tietty itse seuransa, mutta jos kotona on pieni nyytti, niin kyllä hän tarvitsee vanhempansa läsnäoloa jo pelkästään sen vuoksi, että kaikki lapsen tarpeet tyydyttyvät kokonaisvaltaisesti. Ei se äitiys edistä sieltä baarista lapsen hyvinvointia. Vastuu on kannettava.


    • noworries_

      Huostaanotto on aivan viimesijainen keino lapsen tilanteen turvaamiseksi. En usko, että sitä tarvitsee pelätä, jos vaikutat selväjärkiseltä ja lapsestaan huolehtivalta ihmiseltä. Ei lastensuojelu ole yhtäkuin huostaanotto. Sieltä voi myös saada tarvitsemaansa tukea vaikeassa tilanteessa.

    • unohat nyt koko jutu

      No olet kertonut asian neuvolahenkilökunnalle, joka asian otti esille. Tietysti he seuraavat raskauttasi, nyt paremmalla syynillä, mut se ei ole vaarallista lapselle. Jos sinusta on tehty perätön ilmoitus lastensuojeluun niin miksi et ota sinne yhteyttä ja selvitä asiaa siellä.
      Kysy heiltä siis miten sinun pitäisi toimia noiden perättömien ilmiantojen kanssa. Olet myöntänyt olleesi baarissa ja että teillä oli juhlat.
      Jos olit mehulinjalla ja kuskina. Sinulla on kaikki kaverisi todistamassa sinun puolestasi.

      Jos raskauttasi seurataan paremmalla syynillä, ei mitään hätää. Lasta ei oteta huostaan heti synnäriltä, ellei ole selkeitä merkkejä äidin alkoholismista ja/tai lapsessa selkeitä pahoja vikoja ja vaurioita, jotka yleensä tulevat liian alkoholinkäytön takia.
      Lastasi ei siis oteta huostaan kahden ilmoituksen takia. Vasta jos olisit putkassa, tai synnyttäisit kännissä pelkosi olisi suurempi.Joten älä stressaa turhaan, neuvolahenkilökunta reagoi vain siihen mikä heidän työhönsä kuuluu, joten sinulla ei ole mitään hätää. Ehkä hitusen parempi raskauden seuranta vain.

    • Leimattu..

      pidä huoli että sinua eikä miestäsi ei vasta enää nähdä humalassa. Voivat ihan hyvin puuttua myös jos tuttavapiiri käyttää alkoholia. Huonot puheet, huhut sekä muut vaikuttavat kaikki. Älä luota terveydenhoitajiin äläkä sosiaaliin vaan vain itseesi. Hanki itsellesi tietoa netistä sekä ota yhteys esimerkiksi asianajajaan. Kysele neuvoa heiltä mikäli sille tuntuu. Tämä on varmin keino suojella perhettäsi. Sosiaalin mielivaltainen käytös huolestuttaa itseäni. Asioita hutiloidaan ja resurssit eivät riitä tutkimaan ja tukemaan perheitä.

      Älä luota, äläkä vaan sitä virhettä tee että kerrot miehesi satunnaisestakaan alkoholin käytöstä..

    • Kurkun kastaja

      Meillä päin on sama ongelma, ettei perättömyydet johda poliisisakaan mihinkään toimenpiteisiin, joten käytäntönä on ollut silmä silmästä kostopolitiikka.

    • Surullinen äiti

      2000 Tammikuussa sanoin exälle että mun kiusaaminen on nyt loppu. Seurauksena oli se, että menetin 3-vuotiaan tyttäreni sossun päätöksestä. Syynä tatuoinnit ja ammattini (eräopas) Siitäpä alkoikin tähän päivään jatkunut vaino. Kamaluuttani ja hirviömäisyyttäni lisäsivät moottoripyöräni ja palveluskoiraharrastukseni... Vanhn tyttäreni otettiin minulta pois juuri näistä syistä (Moottoripyörän sivuvaunussa olo vaarantaa lapsen turvallisuuden) ja lisäksi minulla oli vaarallinen koira (toimin vapepassa hakukoirani kanssa)
      Nuorin tyttäreni on nyt 13 ja olemme pitäneet 10 vuotta salaa yhteyttä mesessä, vanhin tulee jatkamaan opintojaan luokseni vuoden päästä. Tarinani kuulostaa sadulta mutta ei ole sitä. Suomessa äidin leimaaminen vie pohjan kaikelta, julminta mitä ihmiselle voidaan tehdä. Ja niin äärettömän helppoa, katkera ihminen ja sen pari virkamies kaveria niin avot....siinä ollaan.

      • isoäiti neljälle

        Voiko tämä olla totta, Suomessa, tällaisilla perusteilla? Eikö voi mikään taho ottaa yhteyttä Eu:n tuomioistuimeen????

        Mikä ihmeen Stasi valtio Suomesta tavallisille kansalaisille on syntynyt kun ranskalaiset perheet voivat tulla turisteina lappiin ja tappa vauvansa pulkkaan pakkaseen???


      • hmmmmmmmm

        ai 3.v kanssa oot jutellu mesessä...


      • Asioita seurannut

        Surullinen äiti


        Tuskin kerrot läheskään kaikkea, kaunistelet asioita. Viinaa? Huumeita? Mielenterveysongelmia? Väkivaltaa? Lapsen heittelejättö? jne.

        Ei kunta pikkusyistä huostaanota, koska se maksaa.

        Lapset ovat aina lojaaleja vanhemmilleen, vaikka vanhemmat olisivat millaisia, eikä se olisi terveellisiä lapselle. Vanhempana ne sitten tajuavat.

        Esimerkiksi kirjailija Kreeta Onkkeli on kirjassaan Ilonen Talo kuvannut alkoholistiperhettään, eikä lapsia otettu huostaan vaikka meno oli hurjaa.


    • GGGGhhhh

      Muuta pois siitä talosta ja huolehdi ettei miehesi etkä sinä ole koskaan humalassa.

    • opserveri

      teepä poliisille tutkintapyyntö todistajalausuntojen kera

      perätön ilmianto

    • Normaalia elämää

      Naurettava keissi..

    • Leimattu..

      Tässä ei ole mitään naurettavaa. Aloittajan on syytä ollakin huolissaan ja toimia ennenkuin on liian myöhäistä Sosiaaliin kerrotte vain kaiken olevan hyvin, ja että piditte vaikkapa viimeiset juhlat ennen lapsenne syntymää. Mikäli teillä jommallakummalla oikeasti on ongelmaa niin hoitakaa se yksityislääkärin vastaanotolla tai vaikka papin puheilla.. . Minun lapsi huostattiin koska sairastan paniikihäiriötä ja käytän siihen lääkitystä. Enää käyn vain yksit. lääkärissä.

      Ikinä en ole lastani kaltoinkohdellut tms. Muutaman kohtauksen olen hänen nähdensä saanut. Se kuulemma on traumaattista..

      Uskokaa, syitä kyllä löytyy huostaamiseen sossulla. Ainakin tekosyitä. Hassua, papereissa minulla mainitaan vain että "olosuhteet ovat sellaiset". Mitään faktaa ei ole. Huostaa ei pureta vielä..

      asianajajalta saa parhaat neuvot, ja moni kyllä uskoo sossujen olevan mielivaltaisia. Ihmiset alkaavat heräämään siihen tosiasiaan että laittomuuksia ja ylilyöntejä tapahtuu lastensuojelussa paljon!

      • edellinen

        aloittaja, koita kumminkin olla rennosti, sillä sinulla on viellä reeilusti aikaa ajatella ja toimia rauhallisesti tässä asiassa. En halua säikytellä, toivottavasti eivät ota sinua silmätikukseen.


      • Asioita seurannut

        ". Minun lapsi huostattiin koska sairastan paniikihäiriötä ja käytän siihen lääkitystä."

        Oletko oikeasti sitä mieltä, ettei panikkihäiriö ole haitallinen lapselle? Ja olet ainoa huoltaja? Tai taitaa olla muutakin...

        Niinpä, siinäpä se on:

        Mielenterveysongelmainen kuvittelee olevan niin terve, että voi hankkia ikioman lelun eli lapsen, vaikkei pysty huolehtimaan edes itsestään.

        Huokaus.


    • EL.a . k:IM

      Avuton syytön

      Joo.

      Vauvvasi otetaan huostaan syntymän jälkeen.

      Se pitää mitata, punnita ja pestä sen sotkuisen ulostulolon jälkeen.

      Jos sulla ei ole miestä mukana synnytyksessä, niin sen tekee kätilö.

      Jos on mies mukana, niin mies pesasee sen pikkupiltin.

      Sitten se tuodaan jossain vaiheessa äidin tissille vetää maitoa.

      • EL.a . K:IM

        Niin joo.

        Jos olet lapsen äiti, niin se tarkoittaa sinua.


    • täti

      Huomaan, että olet saanut aika epäasiallisia ja asiaan kuulumattomia vastauksia. Ikävää. Sinulta kysyisin, miksi raskaana oleva nainen yleensä on jossain baarissa? Jos olet aikaisemmin harrastanut ravintolaelämää, ymmärrät kai itse, että elämäsi nyt tulee muuttumaan...
      Lapsi on varmasti toivottu. Yritä ajatella positiivisesti, tulevan lapsesi kannalta. Seuraavat vuodet sinä ja lapsen isä vietätte "rauhallisia" koti-iltoja.
      Noista lastensuojelujutuista en tiedä, onko sinulla itselläsi jotain rikos- tai sosiaalihuollon taustaa? Onhan se hyvä, että joku pitää huolta, jos eivät edes omat vanhemmat.
      Yritä itse elää terveellisesti ja suojele tulevaa elämää.
      Toivon Sinulle ja lapsellesi kaikkea hyvää!

      • EL.a . K.IM

        täti

        Mitä sä kikkailet.

        Voihan baarissa käydä vaikka on raskaana.

        Mä kävin pitkään juoppolassa juomassa alkoholittomia juomia.

        Ja mä olen mies.

        Muut luuli, että tinttaan viinaa.

        Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.


      • Leimattu..

        komppaan edellistä, ei kannata näyttäytyä baareissa lainkaan tms. ei äidin eikä isän..Elämä muuttuu ja siihen voi sopeutua nyt.

        Täti, suojeluilmoituksen voi tehdä koska tahansa kuka tahansa ja kenen tahansa lapsesta.. syyttä tai syystä.. Yleensä nykyään syyttä!


    • äly hoi

      Ei kannata mennä mukaan tuohon nykyajan ex villitykseenkään, siitä ei tule kuin ongelmia.
      Jättäkää hyvät ihmiset ne ex tyttö/poikaystävät hankkimatta, ei kaikkea televisiokuraa tarvitse tosielämässä matkia.

    • Hoi äly, hihihiii

      Hei musta se pinkki iphone on tosi ihq!!!!

    • Cuzi

      Onko sulla lapsia? Etkö sä ole vasta raskaana?

      Tai näin esittelystäsi ymmärsin.
      Lastesi asiat ovat sinun asioitasi eivätkä naapurien, ellet tosiaan ole lapsiasi laiminlyönyt, pahoinpidellyt, jne. Ei kukaan voi sinua siitä ainakaan puhtaalla omallatunnolla syyttää.

      • Asioita seurannut

        "Lastesi asiat ovat sinun asioitasi eivätkä naapurien"

        Juu tuolla asenteella, ei pidä puuttua perheväkivaltaan yms.

        Voi vain kuunnella kun seinä takana hakataan.

        Olet itse puuttunut naapurin perheväkivaltaa, jota tuli sitten setvimään poliisi.

        Mutta täällä olevien täydellisten vanhempien ja puolisoiden mukaan kenenkään asioihin ei saisi kukaan puuttua.

        Kusipäät pitävät omaa kusipäisyyttänä "ihmioikeutena". Hienoa!


    • pahahoit

      PlaaPlaaPlaa... Kenellä on tarve postailla tällaista paskaa (paitsi ylläpidon köh... lampailla?) Ei se kätilö kerro sinulle hlön nimeä, joka mahdollisesti on tehnyt ilmoituksen laiminlyönnistä, pahoinpitelystä tai edes hyväksäytöstä!

    • knihti.jyrki

      Ensimmäinen asia mikä tässä mättää ..miksi tämä kätilö sanoo sinulle nuin, Oli ystävä..vihamies tai naapuri..Näillä henkilöillä on vaitiolo velvollisuus..Eivät saa suustaan tuollaista sanoa..Ja vielä oikeita nimiä kunnei vaan olis oma lehmä ojassa..Ainutkaan sairaanhoito alan ihminen ei saa tuollaista sanoa..sen enempään kuin ketään virkaa tekevä henkilö..Onko lastensuojelu ottanut yhteyttä....Jos ei niin sulla ei hätää..Ja miks ois kun et ole mitään sellasta tehnyt miksi joutuisit kärsimään..Ja jos jotain tulee ensimmäinen asia on se että haastat tämän kyseisen kätilön todistajaksi..ja pyydät kertomaan mistä oikein on kyse...Ei lastensuojelun pitäs sua kiusata mustasukkasen ja kyyläävän naapurin takia..Mutta jos sulla jo muita lapsia ennen tätä tulevaa on kotona se muuttaa asiaa..Mut jos tää tuleva ensimmäinen sit ei hätää..

    • 10+7

      Sulta otetaan lapset välittömästi pois ja ne myydään Keniaan parempaan perheeseen.

    • Tukea ei anneta

      Joku valehteli sinulle sanoessaan: " Huostaanottoa ei voida tehdä ennen kuin avohuollon tukitoimia on kokeiltu ja katsottu ne riittämättömiksi."

      Lapsia huostataan koko ajan ilman, että perhe olisi saanut minkäänlaisia avohuollon tukitoimia. Sossujen oma ammattiyhdistysliike teetti asiasta selvityksen ja lähes puolet sosiaalityöntekijöistä ilmoitti, ettei aikaa avohuollon tukitoimiin ole. Monessa kunnassa sellaisia ei ole edes tarjolla. Kaikki sosiaalityöntekijöiden aika menee lastensuojeluselvityksiin, jotka tarkoittavat käytännössä negatiivisen näytön etsimistä ja keräämistä vanhempia vastaan.

      Kun kiireellinen sijoitus on tehty, sosiaalityöntekijä patistaa sinut mielenterveystoimistoon tai A- klinikalle tai perhetyöhön ja merkitsee nämä turhat käynnit ja tutkimukset avohuollon tukitoimiksi antaakseen vaikutelman, että on toimittu lainmukaisesti ja oikeuttaakseen varsinaisen huostaanoton, josta on jo päättänyt etukäteen ja jolle toivoo löytyvän perusteet turhista tutkimuksista, joihin sinut pakottaa.

      Huostaanottotapauksissa perheitä eivät koske edes normaalit oikeusvaltioperiaatteet esim. puolueeton tutkinta tai fair trial-oikeudenkäynti. Tutkinnan rikosepäilyistä suorittaa sosiaalityöntekijä itse ja huostaanotto käsitellään sossujen omassa hallinto- oikeudessa, jonka lähtökohtana eivät ole tosiasiat vaan olettama viranomaislausunnon oikeellisuudesta, jota ei tarvitse todistaa. Hallinto- oikeus hyväksyy kaikki sosiaalityöntekijöiden huostahakemukset, myös aiheettomat ja jopa laittomat kumileimasimen varmuudella. Hallinto- oikeuden , toisin kuin käräjäoikeuden toimenkuvaan ei kuulu selvittää onko hakemus perusteltu , onko huolenaiheista mitään näyttöä tai edes onko epäiltyä rikosta tapahtunut. Hallinto- oikeutta kiinnostavat vain muotoseikat eli että huostahakemus on laadittu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ja huostahakemusten laadinnasta ja vääristelystä ja negatiivisen näytön etsimisestä vanhempia vastaan on tullut lastensuojelun keskeisin ja yhä useammin ainoa työnsisältö.

      Avohuollon tukitoimiksi voidaan sosiaalitoimessa merkitä ja merkitään mikä hyvänsä esim. normaali lääkärissä tai työvoimatoimistossa käynti.
      Odotan mielenkiinnolla koska kirjastokorttikin muuttuu "avohuollon tukitoimeksi".

    • Hullua bisnestä

      Turhista, hätiköidyistä ja hoidollisista huostaanotoista on tullut lastensuojelun ensisijainen työmuoto, joilla luodaan tuhansia suojatyöpaikkoja sosiaalialan rouville. Huostilla hankitaan rahaa myös kunnille yksinomaan kalliista laitoshuostista palkitsevan lastensuojelukertoimen avulla.
      Puhe perheiden tukemisesta on pelkkää sanahelinää ja tukemisesta puhuminenkin lakkaa todennäköisesti sitten kuin RAY:n ja valtion perheiden tukemisesta puhumisen tukirahoitukset lakkaavat. Huostahulluus sen sijaan tulee jatkumaan, taloussyistä. Bisnes, jossa yhden lapsen usein kuvitellulla hädällä työllistetään veronmaksajien varoin ilman tulos- tai kustannustehokkuusvastuuta vuosikausiksi satoja byrokraatteja, joiden palveluja ei kukaan halua vapailla markkinoilla, on hyvä bisnes- mutta vain tukityöllistetyille.
      Lapsibisnespolitiikka on suorastaan nerokasta kaikessa kaameudessaan.
      Ensin ajetaan alas peruspalvelut ja annetaan potkut ainoalle ammattiryhmälle, josta olisi todellista käytännön apua peruspalvelujen puutteesta uupuneille vanhemmille eli kodinhoitajille ja ajetaan väkisin läpi tehokkaan kiusanteon , puolueelliset oikeudenkäynnit hallinto- oikeuksissa ja puoskaroinnin mahdollistava lastensuojelulaki. Ja voila- yhdessä huostassa koneisto on työllistänyt ainakin kaksi mitääntekemätöntä perhetyöntekijää, joukon sosiaalialan harjoittelijoita, huostapäätöksiä tehtailevan sosiaalityöntekijän, moniammatillisen sosiaalialan työryhmän, hallinto- oikeuden byrokraatteja, perhetukikeskuksen työntekijöineen, perhekotiyrittäjiä, lastensuojelun edunvalvojan tai muun vanhempien ja perhekotiyrittäjien erimielisyyksiä jälkimmäisten hyväksi ratkovan välittäjän, sosiaaliasiamiehen, asianajajan ja huostatraumoja korjailevan terapeutin ja vertaistukiohjaajan sekä lukuisia lastensuojeluyrittäjiä joistakin seuraavista lastensuojelun yrityksistä: Diakonissalaitos, Ensi- ja turvakotien liitto, Pesäpuu ry, Pelastakaa Lapset ry, Merikratos Oy, Nuorten Ystävät ry, Ehjä ry. Plus muutaman sosiaalityöntekijöitä haastattelevan sosiaalialan tutkijan, jotka vakuuttelevat " tutkimustuloksissaan" lastensuojelun mielipuolisten prosessien oikeutusta ja toimivuutta oman suojatyöpaikan toivossa.

      Tämän "erityisosaamisen", lukemattomien kokousten ja A4 -paperisaastan lopputuloksena on satojen tuhansien ellei muutamien miljoonien eurojen lasku veronmaksajille, tuntuva huostabonus kunnille ja sosiaalialan täystyöllisyys mutta yhä useamman lapsen ja vanhemman ennenaikainen eläköityminen ja syrjäytyminen koko yhteiskunnasta. Ja lastensuojelun mielestä syrjäytyminen ja traumatisoituminen on näiden luusereiden ja heidän ongelmiensa ylisukupolvisen periytyvyyden vika. Lastensuojelukoneiston mielestä alasajetuilla peruspalveluilla, koneiston omilla mielipuolisilla työmenetelmillä ja prosesseilla, puolueellisilla hallinto- oikeusmenettelyillä tai tolkuttomalla huostista palkitsevalla rahanjakopolitiikalla ei ole mitään tekemistä perheiden lisääntyvän ahdingon kanssa. Kaikki on vain hukassa olevan vanhemmuuden syytä.

      • ilmiantokumppanit

        Kaikkia lasten kanssa työskenteleviä oikein kannustetaan tekemään lastensuojeluilmoituksia ja esim. epäsiisti koti, likaiset tai rikkinäiset vaatteet lapsella, lapsen liian hyvä tai liian huono ruokahalu , lasten leikit tai tiettyjen sanojen käyttö leikeissä ovat riittäneet huostaanoton syiksi. Muuta näyttöä ei ole tarvittu.
        Kannattaa siis todella varoa neuvoloissa, päivähoidossa ja lääkärissä ja käyttää yksityisiä palveluita aina kun voi. Neuvola ja päivähoito ovat ihan virallisestikin lastensuojelun kumppaneita, niillä on keskinäiset kumppanuussopimukset ja monessa neuvolassa ja päivähoitopaikassa koetaan, että lastensuojelu, ei vanhemmat ovat ko. paikkojen ensisijaisia kasvatuskumppaneita.


    • K&T vastaan Suomi

      Miksi Suomi tuomittiin ihmisoikeusloukkauksista?
      "Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi Suomelle kaksi tuomiota meidän perheemme ihmisoikeuksien loukkaamisesta, eli tapaus K & T vastaan Suomi. Nyt professorit, lehtorit, Stakesin tutkijat ja sosiaalityöntekijät kilvan todistavat, että valtakunnassa on kaikki hyvin. Vain lisää rahaa tarvittaisiin viranomaisille - ei meille perheille, jotka taistelemme köyhyysrajan alapuolella lastemme puolesta (HS 12.5., 15.5.,17.5., 18.5.). Suomen hallitus on ilmoittanut sosiaali- ja terveysministeriön suulla, ettei perheellemme mitään väärää ole tehty, vaan tuomioista valitetaan (HS 29.4.).
      Professorit kertovat, että meillä tehdään korkeatasoista moniammatillista työtä, asiat tutkitaan syvällisesti ja analysoidaan huolella omaisten kanssa, vanhempien oikeudet turvataan ja vanhemmuutta tuetaan, lapsen etu ja oikeus toteutuvat. Jos asiat ovat näin hyvin, niin miksi Suomi tuomittiin?
      Kokemuksemme on, että viranomaisen näkökulmasta perhe on syyllinen jo periaatteellisella tasolla. Valitukset hallinto-oikeuksiin eivät auta, vaan viranomainen on oikeassa ja toimii rikkeettömästi. Ihmisoikeustuomioistuin oli eri mieltä, mutta se ei näytä keskustelijoita kiinnostavan, vaan vedotaan siihen, että jotkut vanhemmat ovat riideltyään metrossa poistuneet ja vauva on jätetty vaunuun. Äärimmäisillä esimerkeillä kaikki vanhemmat saadaan yleisön silmissä syyllisiksi ja kaikki viranomaistoimet oikeutetuiksi.
      Jouduimme työttömyyden ja velkaantumisen vuoksi hakemaan toimeentulomme sosiaaliluukulta. Mikä on nöyryyttävänpää kuin lukea papereista, että äiti käyttää liikaa rahaa tupakkaan, ja perhe on tuhlannut lastenlehtiin. Kontrolli joka meihin kohdistui oli liki täysipäiväistä. Siihen riitti rahaa.
      Neljä vuotta meidät alistettiin vasten tahtoamme niin sanottuun tehostettuun perhetyöhön. Kodinhoitaja istui kolme tuntia viikossa sohvalla kutomassa sukkaa ja kyselemässä intiimejä kysymyksiä esim. mitä ehkäisyä käytämme, ja raportoi kaiken sosiaalitoimistoon. Siihen riitti rahaa.
      Loputtomiin stressaaviin kokouksiin, joihin on osallistunut vähintään neljä työntekijää, on ollut varaa, vaikkei tilaisuuksissa ole otettu huomioon, meidän tarpeemme ja toiveemme. Tämäkö on vanhemmuuden tukemista?
      Olemme tavanneet huostaan otettuja lapsiamme kohta 7 vuotta kerran kuukaudessa tarkasti valvottuina, kertaakaan he eivät ole päässeet luoksemme valvomatta. Lautakuntakin totesi, ettei mitään syytä rajoituksiin ole, vaan valvonnan syy on se, että lasten tulee juurtua sijaisperheeseen.
      . Koko projektiin palaa rahaa runsaat 3 miljoonaa kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä.
      Sen jälkeen kun lapseni riistettiin minulta synnytyspöydältä, en ole koskaan saanut tavata häntä luonnollisissa olosuhteissa. Minua on tarkkailtu kuin matoa purkissa ja kirjattu asiakirjoihin, että en ota luonnollista kontaktia lapseeni. Sitä on pidetty perusteena sille, ettei lasta voida kotiuttaa. On ollut ylivoimaista käyttäytyä äitinä tällaisen tarkkailun alla, kun lapset on lisäksi opetettu sanomaan sijaisäitiä äidiksi. Minä en ole mitään.
      Kun toivuin huostaanoton aiheuttamasta stressiperäisestä psykoosista ja lääkärini totesi minun tervehtyneen ja kykenevän hoitamaan lapsiani, lastensuojelu lähetti asiakirjat tietämättäni helsinkiläiselle lastenpsykiatrille, joka tunnetaan Suomessa siitä, että hän kirjoittaa maksusta halutun lausunnon. Rahaa ei säästelty. Tämän lastenpsykiatrin ja sittemmin myös turkulaisen lastenpsykiatrian professorin mielestä suojelukohde oli sijaisperhe ja lasten olisi hyvä tavata meitä vanhempia vasta murrosiässä. Lausunnot annettiin meitä tai lapsiamme tapaamatta ja ilman oikeutta kommentoida niitä.
      Kun minä isänä hoidin vauvaamme lastenkodissa ja kotilomilla työntekijät antoivat arvosanaksi 10 . He totesivat, että lapsella on edellytykset kasvaa emotionaalisesti tasapainoiseksi ja mahdollisuudet kotiuttamiseen ovat hyvät. Lasta ei kuitenkaan kotiutettu, koska annoin äidin käydä asunnossani katsomassa häntä. Minun olisi pitänyt katkaista suhteet 100%:sesti.
      Viranomaisten laiton menettely kansalaisia kohtaan ei näytä kiinnostavan professoreja ja muita asiantuntijoita, vaan todistellaan kuorossa, että Suomessa kaikki on hyvin ja lapsen etu toteutuu, rahaa vaan tarvittaisiin lisää viranomaistoimintaan. Sitä säästyisi runsaasti, jos tuettaisiin lapsen omaa perhettä, eikä kylvettäisi rahaa ympäriinsä sen todistamiseksi, että vanhemmat ovat kelvottomia."
      K ja T vastaan Suomi

    • Lapsikaappaus

      "Hyvin läpinäkyvä esimerkki Suomesta, jossa oli ilmeisesti haluttu palvella jotakin tuttua kotimaista adoptiota odottanutta pariskuntaa etukäteen, oli muutama vuosi sitten Dragsfjärdissä, nykyisellä Kemiönsaarella sattunut tapaus, jossa raskaaksi tullut 16-vuotias tyttö haluttiin siirtää perhekotiin 100 km päähän Turkuun erilleen poikaystävästään, eli odotettavan lapsen isästä, ja vanhemmistaan, vaikka mitään kovin erityistä syytä tähän ei ollut. Tarkoituksena lienee ollut tahallaan romahduttaa läheisten turvaverkko ympäriltä ja lapsen synnyttyä pyytää nimiä adoptiopapereihin käyttäen verukkeena myös sitä, että vauvasta luopuminen auttaisi pääsyä sijoituksesta takaisin kotiin. Ilmeisesti runsaan iltapäivälehtinäkyvyyden ja huonon julkisuuden vuoksi huostaanottoa ei kuitenkaan toteutettu, vaikka siitä oli jo tehty alustava päätös."
      lainaus Mikko Nummelin

      Lastensuojelun puolueellinen edunvalvoja yhdistettynä avoimen (pakko)adoption mahdollistavaan lakiin takaa tietyille järjestöille häiriöttömät mahdollisuudet köyhien lasten kaappauksiin parempiin perheisiin ja tuottoisaan lapsikauppaan.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900

    • No eipä ole Sinullakaan helppoa, kaikkea hyvää ja jaksamista Sinulle ja kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua.

    • provoaaaa

      Mies on tulossa isäksi mutta vielä harrastelee baarikännäystä kavereiden kanssa,ei tuokaan nyt kyllä kovin fiksulta vaikuta.

    • Vakuutuskelpoisuus

      Pelkkä päihdetestikin hankaloittaa yksityisen terveysvakuutuksen saamista

      Tuo aiemmin käsitelty päihteidenkäytön paljastava testi on kaksiteräinen miekka. Vaikka voisit osoittaa testilla päihteettömyytesi, jo pelkkä testin tekeminen ja turhakin tutkimusjakso päihdeklinikalla vaikuttaa haitallisesti mahdollisuuteesi saada yksityinen sairausvakuutus. Niiden ehtona on aina terveysselvitys, jossa kysytään onko vakuutuksen hakija ollut hoidettavana tai TUTKITTAVANA jollakin päihdeklinikalla. Pelkkä tutkittavana ja testattavana olo on jo miinusta, vaikkei mitään löytyisi.

      • -tulosta ei merkitä

        Puhdas päihdetestituloskaan ei auta sinua, jos sitä ei merkitä asiakasdokumentteihin.

        Huostaa hakeva sosiaalityöntekijä ei välttämättä merkitse puhdasta testitulosta papereihisi, sillä sehän on sinun huoltajuuttasi puoltava todiste.

        On ihan tavallista , että asiakas pakotetaan turhiin käynteihin mielenterveystoimistoissa tai päihdeklinikoilla mutta tieto, ettei mielenterveyden häiriötä tai päihdejäämiä löytynyt jätetään tahallaan merkitsemättä ja korvataan ongelmista vihjailevalla " asiakas ollut hoidossa", "asiakkaalla ollut säännöllinen hoitokontakti".


    • Ymmärtäväinen äiti

      Hei! Ystävättärelleni kävi odotusaikana niin, että hänen miehellään oli MENNEISYYDESSÄ huumetaustaa, ja ystäväni oli sanonut neuvolassa että hän on ENNEN RASKAUTTA juonut alkoholia silloin tällöin niin kuin kuka tahansa muukin, mutta raskausaikana ei ole tippakaan ottanut ja että ikinä ei ole edes kokeillut huumeita tai tupakkaa. Heidät neuvola leimasi päihdeongelma perheeksi, ja tällainen tieto meni jopa synnytyssairaalaan. Kun ystäväni pääsi synnytyssalista, oli sossun työntekijät jo tenttaamassa osastolla ja kyselemässä lapsen vointia jne. Hän joutuui pitkään synnytyksen jälkeen käymään tapaamisissa, missä oli paikalla neuviola, lastensuojelun, sossun yms ihmisiä. Kesti pitkään ennen kuin uskottiin että hän on hyvä äiti ja ei todellakaan mikään päihdeongelmainen.

      En voi käsittää ihmisiä jotka mustamaalaavat toisia tuolla tavalla. Itse kohta 2 lapsen äitinä voin sanoa, että jos joku minulle tekisi tuollaista nostaisin syytteen kunnianloukkauksesta! Tuo on törkeää ihmisen henkistä kiusaamista!

      Toivotan sinulle jaksamista, ja pidä pintasi! Älä missään vaiheessa anna tippaakaan periksi! Kyllä sinä vielä pääset ns. niskan päälle asiassa, ja nuo viranomaiset ymmärtävät asian oikean laidan!

      • Asioita seurannut

        Ehkä juttu on juuri se, että päihdeongelmaiset aina vähättelevät ongelmiaan.

        Hehän ottavat vaan "vähän".

        Se on totta, että huostaanottoon pitäisi saada puolueettomammiksi.

        Pitäisi olla erillinen taho, joka valvoo lapsen etua.

        Asia on kuitenkin niin että hankaimmin lapsistaan pitävät kiinni juuri ne, jotka ovat kaikista vaarallisimpia lapsen kehitykselle. Kuuluu taudin kuvaan. Se "omasta" luopuminen on niin vaikeaa.


    • hahhahh121212

      EI OO TOTTA :DDDDDDD ihan läppä viesti tuo aloitus(naapuri kyylän voi uskoa mutta "katkera "exä tekisi jotain tollasta)


      ei meillä ainakaan exää kiinnosta..

    • näin on laki!

      Tiedokai muuten kaikille...LAPSEN ETU MENEE AINA VAITIOLOVELVOLLISUUDEN EDELLE!!

    • ei "asiakkaaksi"

      Ei ikinä kannata kertoa, että on bilettänyt vaikka se koskisi vain aikaa ENNEN raskautta ellei halua tulla leimatuksi päihdeongelmaiseksi.

      Neuvoloihin on yhteydessä monia RAY:n tuella pyöriviä äitien "tuki- tai kuntoutusohjelmiksi tai- toiminnaksi" itseään mainostavia projekteja, ryhmiä ja hoitoja. Niistä suojatyöpaikan saaneet sosiaalialan toimijat veloittavat kunnalta, valtiolta tai RAY:ltä tuhansia euroja jokaisesta äidistä, jonka saavat huijattua "asiakkaakseen".

    • -N-

      Jos ahdistelu jatkuu niin ehdottomasti rikosilmoitus kunnianloukkauksesta poliisille...

    • moi
      Ihan aiheettomia noi on, mutta kukapa suakaan uskoo.....? ole huoletta, ainas-
      kin mä uskon sua !
      Mulla on ollut jokunen EX-poikaystäviä. Nyt olen sinkku. Eka yritti jopa raiska-
      ta mut, sen nimimerkkki tuolla Treffit-osiossa oli joku Marko_ .Eli, jos joku on tu
      olle nimimerkille ikinä lähettänyt yhtään viestiä, kerrottakoon, että hän on PET-
      TÄJÄ ja salaa sen KAIKILTA ! Tapasimme jonkun MTV 3:n treffiosiossa kesäl-
      lä 2000. Tuosta raiskausyrityksestä on kulunut jo yli 10-v, mutta se vaivaa mua yhä ! Aion saada sen vastuuseen tekosistaan ! mutta kukapa muakaan uskoo,
      kun en tehnyt sitä ilmoitusta jo aiemmin........eli, todisteita ei siis ole enää.......
      Onko vauvasi ensimmäinen ? Sehän on siis normalaia, ei kaikki naiset ole äi-
      tejä syntyessään ! kukaan siis....ensimmäiset lapset.....ei kukaan osaa heitä kä
      sitellä oikein........
      Ei sulla ole mitään huolen aihetta, sun pitää vain vakuuttaa ne sossun työnte-
      kijät yms syyttömyydestäsi. Onko heillä lapsia ? osasivatko HE käyttäytyä sa-
      malla tavalla ekaa odotellessaan ? tuskin. Tunnen yhden hullun, jolla on jo 3
      lasta, eikä se oo ansainnut YHTÄÄN ! Se vaan savutti ja HAIS koko ajan sille,
      eikä ole ajatellut koskaan, että juuri sekin on pahin virhe, jos haluaa terveen lapsen. Itse olen siitä selvä todiste. Olen jo 35-v, mutta näytän yhä alaikäiseltä
      , eli olen vammainen. Äitini joi aikonaan mua ootellessaan ties mitä.....ja se on
      tarttunut näemmä isoonsiskooni. Sillä o 3 alle 9-v poikaa, esikoinen on jo toka
      luokkalainen......mut se vaan juo, samoin sen mies.........itse EN siihen litkuun koske, harvemmin ostan siideriä.....en osta sitäkään paljoa........ja mulla ei siis ole lapsia, vaikka haluaisin edes yhden.......olis edes jotakin omaa......joten en voi puhua kokemuksista.........tuskin edes noteerata tätä viestiä, saati sitten ku-
      kaan lukee, vaan lähettää palautetta, VIHAPALAUTETTA mulle.......onneksi se
      ei onnistu enää........
      Mitä vielä sanoisi........? Kannustan sua olemaan alkoholiton loppuelämäsi a-
      jan, niin ongelmia tuskin tulee......mutta toi sun joku ex, joka näki sut miehes kans, niin, se on jo kyttäämistä ! Tee itse siitä rikosilmoitus ! tai vähän uhkaat sillä, niin eiköhän se siitä hiljene........ja kysyt, et onko kellään selviä TODISTEI
      TA siitä, et sä oot mukamas juonut alkoholia nyt.....? onko joku ottanut joitakin näytteitä sun juomastasi todisteeksi ? tuskin. Toi on vaan siis pelottelua, et sä
      olisit mukamas huono äiti lapsellesi.....ei munkaan isosisko osannut tehdä mi-
      tään, kun sen esikoinen syntyi, se sanoi, et ei äiti ymmärrä, mikä on hätänä......
      ja silti tämä esikoinen on jo koulussa, sillä menee kuulemma hyvin siellä, on jopa rauhoittunut, kun se oli niin villi ennen koulua........ja kun sillä on vielä 2
      pikkuveljeä.....yks menee sinne, toinen tänne........
      On muakin uhkailtu töissä, mutta se on taas eri juttu......mutta mua on siellä syy
      tetty VARKAASI yhden piponräähkän takia ! joka oli taas aiheeton syytös, mut-
      ta ei mua kukaan siellä uskonut......menin sitten hetkeksi syömälakkoon......se-
      kään ei auttanut..........nyt on toinen työpaikka..... eli, että muakin se turha aihee
      ton syyttely itketti kaukan ja aion kostaa heille samalla mitalla, kunhan tiedän, missä kiinassa se paikka nyt on............

    • nhye

      Aloittaja voi tehdä ilmoituksen poliisille kunnianloukkauksesta .

    • ilman oikeusturvaa

      Kannattaa olla rauhallinen ja kohtelias mutta pyrkiä välttämään asiakkuutta hinnalla millä hyvänsä.
      Lastensuojelua eivät koske normaalit esim. terveydenhuollon työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet. Asiakkaana olet siis vailla oikeusturvaa.
      Mitään toimivaa valitus- , rangaistus- tai korvausjärjestelmää tahallisistakaan virkavirheistä ei lastensuojelussa ole joten kaikki laittomuudet, valehtelu ja väärät toimenpiteet ovat käytännössä sallittuja.

      Suomessa kukaan valheellisia insestisyytöksiä tai turhia huostia tehtaillut sosiaalityöntekijä ei ole joutunut vastuuseen lapsille ja perheille aiheuttamistaan kärsimyksistä eikä joudu edelleenkään. Virat ovat käytännössä ikuisia ja aiheellistenkin kanteluiden ja virkavirhesyytösten kohteeksi joutunutta sosiaalityöntekijää puolustetaan ja paapotaan, jopa palkitaan toimistaan lastensuojelupalkinnoilla kuten esim. hiljattain lasten vangitsemisista ja eristämisistä otsikoissa ollut laitos.

      Ammattitaidottoman ja laittomuuksiinkin syyllistyvän työntekijän turvana on aina moniammatillinen työryhmä, lauma kunnan juristeja ja sosiaalityöntekijän puolta pitävä hallinto- oikeus. Plus oikeus kirjata asiakkaasta miten valheellisia dokumentteja hyvänsä ilman korjausvelvoitteita.
      Asiakkaalla on käänteinen todistustaakka, pysyvän huostan uhka ja jos oikeutta yrittää saada viemällä oman tapauksensa julkisuuteen, lastensuojelu eristää perheen lapsistaan lopullisesti määräämällä lapselle edunvalvojan.

    • l.ö.

      Ensinnäkin, neuvolan henkilökunta ei olisi saanut kertoa ilmoituksen tekijän nimeä, rikkoivat siis vaitiolovelvollisuutta. Ja toiseksi, ei kuule Suomessa noin herkillä perusteilla ja huhupuheilla lasta huostaan oteta, vaati hieman enemmän, kuten olemme iltapäivälehdistä saaneet lukea....Joten ole ihan rauhassa vaan, vaatii kyllä enemmmän, jotta tuleva lapsesi viedään, mm. kotikäyntejä, alkoholisti äidin hoitoon ohjausta, ym.
      Toki en suosittele niissä baareissa edes selvinpäin roikkumaan....

    • nuuuun

      Olipa neuvolatätisi koulutukseltaan mikä hyvänsä, on varmaan ihan järki-ihminen. On seurannut sua raskauden ajan, tietää oletko juonut yms. Ja jos olisi aihetta epäilyyn, olisi varmaan puuttunut asiaan.

      Ja jos nuo ilmoitusten tekijöiden väitteet olisivatkin totta, ei parin ryyppyreissun takia oteta lasta huostaan. Ja eihän sinuun ole otettu lastensuojelusta yhteyttä, vaan neuvolatäti on kertonut ilmoituksista.

      Onhan sinulla aviomies tukenasi? Kai hänelläkin on asiaan jotain sanottavaa asiaan.

    • kyylät Somaliaan

      Vai neuvolan täti kertoi kahdesta ilmoituksesta. Jaa, kai ne sossusta sinnekin voi kertoa mutta jotenkin kuulostaa epäuskottavalta kerta kaikkiaan! Eiköhän sossu-täti/setä ottaisi yhteyttä suoraan sinuun?
      Mahdatko olla lisäksi neuroottinen? Raskaana vaikka oletkin niin suhteellisuuden tajua sentään pitäisi olla. Kun tiedät naapurin olevan vahtaaja ja exä taas on mitä on, ei luulisi että annat heille valtaa hallita edes ajatus maailmaasi, lisäksi niin että kehittelet "kauhu" kuvia seuraamuksista joita saavat aikaan.
      Miksi, sinä elät miehesi kanssa omaa elämäänne ja kenelle olette tilivelvollisia siitä, kun lainvastaista ja väärää ette tee?
      Kuinkahan moni tiineenä oleva käykään ravintolassa useamminkin kuin kerran 9n kuukauden aikana ja voipa jotain juodakin, en tarkoita humalaan, vaan lasin-pari viiniä tai jotain. Se tuskin vahingoittaa sikiötä. Järki käteen!
      Ja kyttääjät voisivat pitää huolen ihan omista asioistaan!, koska eivät ole kyseisen ihmisen elämässä sisällä, elä arkea heidän kanssaan.
      Tai syökää päänne jos sisältöä omassa elämässä muuten löydy!

      • PÄIHTEET POIS

        ÄLKÄÄ TE NUORET NAISET JUOKO VIINAKSIA ENNEN TAI JÄLKEEN RASKAUDEN SAATI RASKAUDEN AIKANA...ÄLKÄÄ HUOLIKO JUOVAA MIESTÄ. SIITÄ SITÄ RIESAA RIITTÄÄ. Miksi ylipäätään laukkoa baareissa. MITEN VAUVAPARAN KÄY? AJATELKAA SITÄ tai ajatelkaa edes itteänne. Miksi pitää olla oikeus juoda? ihan pöljää touhua.
        RAITTIUS ON AINUT OIKEA RATKAISU MUUTENKIN.

        HYVÄ ETTÄ ON KYTTÄÄJIÄ. TUSKIN IHAN TUULESTA TEMMATTUA NUO ILMOITTELUT....


    • blueberry.

      Hyvää tyyntä aamua! minusta tehtiin lastensuojelu ilmoitus kun olin pemska
      ja vieläpä niin että olin silloin erään psykologin kanssa.
      Hän siis oli viemässä minua kesän rientoihin, en tarkoita nyt sellaisia rientoja koska olin 8 vuotias.
      ja sosiaalityön tekijä sai ilmoituksen itsestään
      kateellinen naapuri ilmoitti

    • 4 lapsen äiti

      ota suoraan yhteyttä alueesi lastensuojeluun ja varaa sieltä aika selvittääksesi asia. Minulle on käynyt itselleni näin en kylläkään ollut sillähetkellä raskaana
      mutta lapsia oli jo kolme. Vanhin poikani oli mennyt koulussa sanomaan jotain typerää sijaiselle ja sijainen oli ilman neuvottelua oman opettajan ja rehtorinkassa tehnyt ilmoituksen meistä. soitin sossuun ja sain heiltä tietoon kuka ilmoituksen teki ja ja soitin suoraan tälle sijaiselle ja kysyin oliko hän ollekaan miettinyt mitä on tehnyt. Kävimme keskustelemassa lastensuojelun
      ihmistenkanssa ja se riitti heille ja totesivat vain että meidän perheessä kaikki on kunnossa opettaja oli myös laittanut meidän mukaan oman lausuntonsa.

      • hk

        voi jessus teijän kanssa t::hk


    • kalinden

      MYÖHÄIWST' PYLLISTÄÄ kun on p....... houssssssuissa.menee miten tahaqnsa vaikka kaaksikymmentä vuotta niin löytyy soskun koneelta nuo ilmotukset aina tarvittaessa rasitteema ja sillä sipuli!!!!

    • Kollaa paperisi

      Jos joudut lastensuojeluun tai ensi- ja turvakotiin konsultoi juristia, varmista ettei sinusta tehdä tietämättäsi vanhemmuudenarviointia , lue asiakaspaperisi ja merkitse ylös virheelliset väittämät, joita on tavallisesti paljon. Tee myös oma tapahtumaversio siitä mitä todella tapahtui ja sanottiin, sillä sosiaalityöntekijän merkinnät on tehty todella valikoiden huostaanoton ajamiseksi.

      Vaikkei oikaisupyyntöihin yleensä suostutakaan, lain mukaan byrokraattien pitää ainakin arkistoida oma korjattu versiosi ja jo sellaisen olemassaolo vähentää todennäköisyyttä, että lastensuojelun tarkistamatonta ja pahantahtoista panettelua käytetään uusien laittomuuksien perusteluna.
      Voit liittää omaan versioosi esim. todistuksen( kopion) puhtaasta päihdetestituloksesta, jos ja kun sosiaalityöntekijä on "unohtanut" merkitä sen dokumenttiin.

      Älä koskaan anna huoltajuuttasi puoltavia originaalidokumentteja esim. valokuvia, testituloksia tai lausuntoja lastensuojelulle, sillä ne helposti "katoavat" . Anna pelkät oikeaksi todistetut kopiot. Tämä on tärkeä muistaa jos olet ottanut lapsestasi esim. valokuvia pahoinpitelyepäilyn aiheettomuuden todistamiseksi.

      Tarkista myös lapsesi paperit ja pidä huoli, että esim. poliisin tai psykiatrin tutkinnan vapauttava tai vanhemmuudellesi myönteinen päätös tulee liitetyksi papereihin. Muuten sosiaalityöntekijä liittää papereihisi vain merkinnän tutkinnan aloittamisesta muttei sitä että tutkinta osoittautui aiheettomaksi.

      Muista myös pitää oma versiosi kaikkine papereineen mukana tapaamisissa, äänitä käydyt keskustelut ja ota AINA mukaan toinen henkilö todistajaksi.

      Ellet tarkista ja korjaa papereitasi voit yllättyä todella ikävästi.

    • selkeä tämä

      Myös pakkosterilisaatio on saatava lain määräämäksi, kaltaisillesi vastuuttomille turhakkeille. Taas syntyy yksi lapsi, joka on huumehörhö teini-ikäisenä.

    • TuuliVM

      Älä suotta huolehdi,minusta oli paljon pahoja juttuja ilmoitettu l-suojeluun,mutta ,menin sinne ja kerroin totuuden ,että naapurit haluavat vain pahaa,miksi,kateus voittaa kiimankin,sanotaan.Lastensuojelussa uskottiin täysin minua,eivätkä ottaneet enään yhteyttä ,vaikka soittoja oli tullut.Lastensuojelulla on virkansa puolesta otettava yhteyttä,jos ilmoitus tulee,se on silti kirjattu kiusanteoksi,joten ei haittaa,siitä voi olla myöhemmin hyötyä,kum "tuntee"l.suojelun tädin,he ovat ihan mukavia kun tutustuu ja ymmärtävät asiat..Älä välitä.itse olen jo vanhempi ja 4 lapsen äiti,mutta voi kun tietäisit mitä kaikkea puppua ne naapurit yritti,vuosikausia!!!.Ei,kuin Onnea lapsensaantiin.Haleja.

    • Auta mäessä

      SAvua ei ole yleensä ilman tulta, eli jotain syytä epäillä monesti on. Taitavia ovat perheet piilottamaan esim. huumeet, jokailtaisen parin viinilasin tyhjennyksen.
      Nämä saattaisivat olla peremminikin syy ilmiantoon, kuin vasta odottavan äidin kyttääminen.
      Lapset puhuvat monesti isän tai äidin kaljasta myös hoitopaikoissa, olen itsekin kuullut pienen alle 4-vuotiaan suusta tämän puheen.

      Aihjeetonta ilmiantoa on turha pelätä jos itse tietää, että mitään syytä ei ole. Kyllähän luultavasti niitäkin, jotka niitä tekevät ihan aiheettomasta, minua itseäni syytetiin kerran ilmiannon tekemisestä, en ole koskaan tehnyt ja en tule tekemään, ellen ole suorastaan nähnyt itse lapselle tapahtuvan hänen turvallisuudelleen uhkaavaa tai tpahtunutta. Silloin koen olevani velvollinen ilmoittamaan lapsen turvallisuuden vuoksi asiasta.

      Ainahan perheissä on tiukkoja aikoja ja silloin ei misään tapauksessa pidä enää iskeä kirvellä perhettä, näillä turhilla ilmoituksilla vaan auttaa itse jos suinkin jotain voi tehdä.

    • Äijä 50v

      Älä murehdi, itse olet olet vastuussa tulevan lapsen ja itsesi suhteen. Aina on joku mummeli, joka puuttuu sun asioihin, jotka ei sille kuulu! Tsemppiä!!

      • juorumuori

        Eikä se ollut ex-mies joka puuttui asioihin. Mitäs mummeleita parjaat, hehän ovat lapsien mummoja ja lastenlastensa äitien äitejä. Tuskin koskaan tekevät pahaa. Eri asia on pahansuopaiset juoruakat ja -ukot. Ja sitä paitsi, miehet ovat pahimpia juoruajia, myös työpaikoilla sekä pahimpia ahdistelijoita.


    • Jouheva

      Jos tuo höpinä siitä, että neuvolassa olisi muka kerrottu sinulle kantelijan nimi pitäisi edes paikkansa, on ko. henkilö rikkonut vaitiolovelvollisuuttaan ja pahasti. Siitä voi kantelija nostaa prosessin !
      Lisäksi tapaa olla kai niin, että ei savua ilman tulta, eli omat tapasi saattavat olla olleet sen kaltaiset, että muilla voi olla hyvinkin perusteltua syytä seurailla edesottamuksiasi.

    • Kaseiska

      "Rupeeko lastensuojelu nyt seuraamaan minua, tuleeko minusta lastensuojelun "asiakas" vai annetaanko asian olla koska mitään näyttöä ei tuollaisista väitteistä ole, "

      Luultavasti voit varautua olemaan syyllinen, kunnes toisin ilmoitetaan.

    • Mama-90

      Ilmoittajaa ei saisi kertoa. Tietääkseni. En tiiä kommentoiko muut tuohon asiaan paljon, kun en jaksanu ruveta kaikkia kommentteja lukemaan läpi. Ei ainakaan sillon kerrottu kun olin ite soskus asiakkaana teini-ikäisenä. Eikä siitä ole montaa vuotta. Nyt onnellinen 2,5v. pojun mamma

    • na45 sosiaaliohjaaja

      No huh huh. Tuskin tuollaisilla ilmoituksilla on mitään virkaa. Mutta provolta kuulostaa sinänsä, koska TODELLAKIN ON VAITIOLOVELVOLLISUUS, eikä siten voi kukaan heistä paljastaa ilmoitusten tekijöiden nimiä.
      Ei tuollaisilla ilmoituksilla ole mitään virkaa. Sana sanaa vastaan eikä mitään todellisuuden perää!!

    • Terveisin vauva

      Kun olen syntynyt, jatkathan tuota juomatonta linjaa. Toivon, että isäkin lopettaa baareissa käynnin ja viettää aikaani kanssani. Olen niin pieni, että tarvitsen kaiken huomion teiltä isä ja äiti. Ei muuta.

    • ------

      Voi Hyvä Isä.

    • juupajuu99

      Ja tulit tänne itkemään tuollaista? Varmaan paras paikka kysyä apuja, ei hyvää päivää.

    • suojelijaksi

      Ei kai neuvolaan tehdä lastensuojeluilmoituksia? Laita syytteeseen perättömien(?) ilmoitusten tekijä. Vaikka taitaa olla provo tuo aloittaja. Ei kuulosta todellisesta elämältä. Onhan se tietenkin joskus todellisuus tarua ihmeellisempää. Miten voi tehdä lastensuojeluilmoitusta, jos ei ole edes lasta mistä ilmoitusta tekee? Miten ilmoituksen tekijä on varma että olet raskaana? Valehtelevatko neuvolassa?
      Ei neuvolassa tarvi tehdä yksityiselämästään selkoa, sanoa vain ettei juo ja asian pitäsi olla sillä selvä. Et siis ole alkoholistiäiti. Ei neuvolassa kuulu tehdä tiliä onko käynyt jossain baarissa vai ei. Äitidin ja lapsen terveydenseuranta on heidän tehtävänsä ja auttaa tässä asiassa jos jotain ongelmia on. Ongelmia on vain jos sinä kerrot olevan. Neuvolan tehtävän ei ole juoruta ja ota ehti selvää sosiaalitoimiston lastensuojelusta miksi he lähettelevät neuvolaan tietoa perättömistä ilmiannoista ja miksi lastensuojeluun on voitu tehdä ilmoitus ellei ole edes lasta.

    • hullu maa

      Moi,

      minun perässäni lastensuojeluviranomaiset on juossu vuosia. Kaikki opettajat ym. kehuu lastani ja tyttö on niin fiksu ku voi olla. Kavereita tosi paljo ja 10- tulee kokeista... Lastensuojeluviranomaiset eivät kuitenkaan tee mitään lapsille, jotka elää masennuksen, viinan ja siis aivan hirveen sotkun keskellä. Lisäksi lasten isä huutaa lapsille, on tukistanu, ei puutu vaikka lapsia kiusataan....yritin poliisille sanoa, mutta ei ne välitä pätkään kukaan....Ilmeisesti lastensuojeluviranomaiset haluaa tehdä näitä ns. helppoja kotikäyntejä...pääsevät ite helpommalla...Minun ex-mieheni ei maksa edes indeksikorotuksia eikä lastensuojeluviranomaiset välitä pätkääkään siitäkään....Ainakin Paimion ja Espoo lastensuojeluviranomaiset ovat tällaisia. Olen itsekkin tehnyt valvovana viranomaisena töitä eikä kukaan valittanut minun päätöksistäni koskaan. Jos joku valitti, että häntä kohdellaan väärin, niin minä kyllä lupauduin selvittämään asiaa. Esimieski sanoo, että olen hyvin ammattitaitoinen...kuitenkaan en saa töitä, enkä indeksikorotuksia ja olen taas lähtenyt ulos avioliitosta kun toinen ex-mieheni hakkasi minua, huusi, haukku jne...

    • tervejärki

      Odottava äiti on aika paljon kritiikin kohteena. Pitää välttää kaikenlaisia tilanteita, joissa joutuu tuollaisen huomion kohteeksi, parempi itselle ja tulevalle vauvalle.
      Yhdeksän kuukautta kurinalaista elämää, olet elänytkin niin ja varmaan kun itse tiedät, älä kanna huolta. Vauva ja sinä voitte hyvin. Iloista mieltä ja onnea!

    • Maria .

      Voisi kai sitä elämäntyyliä muuttaa jos kerran on vauva tulossa perheeseen. Vai onko niin, että juominen ja baarissa käynnit jatkuu ja vauva on se, joka sopeutuu tähän kaikkeen? On tietysti hyvä asia, että odottava äiti ei juo, mutta kyllähän tuollainen baarissa hengailu raskaana olevalla naisella näyttää lähinnä siltä, että raskaaksi on tultu vahingossa. Sama koskee tulevaa isää. Pitäisi tajuta, että vauva on tulossa ja juominen loppuu jo odotusaikana.

    • Nikon vanhemmilta

      Päihde- ja mielenterveysleimaa tarjotaan vanhemmille herkästi- samoin tekaistuja insestisyytteitä, koska ne antavat rajoittamattomat valtaoikeudet kontrollinhaluisille. Tekaistu , aiheetonkin insestisyytös riittää myös huostaan suoraan synnytyspöydältä.
      Edelleen ajankohtainen kirjoitus Nikon vanhemmilta siitä, mihin aiheeton lastensuojeluilmoitus saattaa pahimmillaan johtaa:


      "Tuntuu pahasti siltä, että Niko-case paljasti Suomessa vasta jäävuoren huipun. Kyse on niin raskaasta syytteestä, että moni vanhempi valitsee survival-strategiakseen vaikenemisen ja mahdolliset uni- ja depressiolääkkeet, koska saattaa olla helpompi elää, kun kukaan ei ympäristössä tiedä, mitä väitetään tapahtuneen. Pahaa ei ole, kun siitä ei puhuta. Liian moni etenkin ulkopuolinen uskoo, että viranomainen on erehtymätön.
      Ensimmäinen suuri insestihysterian ilmenemismuoto johti Clevelandissa, Englannissa kesällä 1987 useisiin itsemurhiin. Tehdyt virhediagnoosit todettiin liian myöhään. Saimme Suomen tv:ssäkin olleen Menetetty viattomuus 1-2 -ohjelmien perusteella nähdä ja kuulla Edentonin Little Rascals -nimisen lastentarhan työntekijöiden kohtalosta: osa sai elinkautisen tuomion pelkkien todentamattomien epäilyjen pohjalta.

      ...Julkisuus medioissa on tällä hetkellä ainoa taisteluase, sillä perheillä ei ole enää muuta tapaa hakea suojelua, kuin julkistaa viranomaisten tekemät vääryydet kontrolloinnin lisäämiseksi, sillä kollegiaalinen lojaalius estää sisäisen kritiikin. Me olemme julkisuudessakin koko ajan halunneet suojata lapsemme ja siksi oikeat nimemme. Haluamme edes jatkossa elää rauhassa ilman menneisyyden stigmoja, jotka toisaalta eivät edes ikinä poistu! Vanhempi poikamme oli 15-vuotias, kun hän sai silmilleen syytteen insestistä; häntä tutkimatta väitettiin hänen olleen sekä uhri että hyväksikäyttäjä. Lastensuojelun nimissä toteutettu logiikka ylsi uskomattomiin suorituksiin! Niko puolestaan joutui elämään melkein puolet lapsuudestaan lastenkodissa, jossa häntä kohdeltiin insestin uhrina, ts. kaikkia vanhempien tapaamisia vartioitiin ja keskustelut katkaistiin, jos ne menivät "väärälle" alueelle.

      Yritimme hakea hallinnolliselta puolelta purkua näille mielivaltaisille toimille, koska rikosoikeudellisen prosessin päätös ei auttanut, vaikka se totesikin isän syyttömäksi. Lääninoikeudet korkeinta hallinto-oikeutta myöten siunasivat - ja aina tuntuvat siunaavan - tehdyt huostaanotot kumileimasimen varmuudella. Varsinaista pseudo-oikeusturvaa perheille, jotka ovat joutuneet ammattitaidottomien viranomaisten kynsiin!

      ..Niko-casessä oli kyse insestiepäilystä, jonka perusteella lastensuojeluviranomaiset pakkohuostaanottivat lapsen ja kotikutoisella ammattitaidollaan ja vihjeillään antoivat ymmärtää, että jos hyväksikäyttäjä muuttaa pois lapsi palautetaan takaisin. Otimme avioeron, insestistä epäilty isä muutti pois; lojaalina hänelle lähti mukana vanhempi poikamme. Näin siis ohimennen pirstottiin koko perheemme, mutta Niko ei suinkaan päässytkään kotiin, sillä äitihän ei uskonut koko syytettä. Perheneuvola jatkoi jankutustaan: "Mikäli äiti tulevaisuudessa ... pystyy ottamaan huomioon insestin kokeneen Nikon tarpeet adekvaatisti, sijoituksen tarpeellisuutta pitäisi arvioida uudelleen."
      Hovioikeuden vapauttava tuomio oli hoitomafialle yhdentekevä, huostaanotto jatkui aina vain. Vasta kolmen ja puolen vuoden taistelun jälkeen poika pääsi kotiin kesäkuun alussa 1994.
      Painajainen ei kuitenkaan ole vielä ohi, emmekä ole ainoita. Tilanne kentällä on valtakunnallisesti kammottava - Fredrik Almqvist ei tunnu tietävän sitä väittäessään, että "koulutus on tuottanut tulosta". Saamme jatkuvasti kuulla insestiepäilytapauksista ympäri Suomea, joista räikeimmissä lapsi uhataan ottaa suoraan synnytyslaitokselta huostaan, koska perheen vanhemman lapsen seksuaalista koskemattomuutta on väitetty loukatun.Vastasyntynytkin olisi siis heti vaarassa, joten pakkohuostaanotto on tarpeen, vaikka ei ole mitään toteen näytettyä evidenssiä insestistä ollut olemassa.
      Minkälaisessa maassa me elämme? Kuinka monta syytöntä mutta insestistä epäiltyä odottaa tuomiotaan tai jo istuu sitä tarmokkaan psykologin "tutkimusten" tuloksena? Onko luulosta tullut tiedon väärtti?"
      Nikon äiti, fil.lis.
Nikon isä, fil. maist.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339040

    • p_or

      Tutkikaapa periaatteet lasktensuojeluilmoituksen tekemisestä vaikka seuraavasta:

      http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/lastensuojeluntarve/lastensuojeluilmoitus/

      ...huomannette, että käytännössähän ilmoitus voidaan tehdä hyvin subjektiivisista syistä, ilman perusteluita pelkän epäilyn perusteella ja lähestulkoon mistä tahansa syystä.

      Tänä päivän ja kasvavissa määrin tulevaisuudessa mm. köyhyys on peruste lastensuojelulliselle toimenpiteille:

      "Joissakin tilanteissa myös perheen erittäin heikko taloudellinen tilanne saattaa vaarantaa lapsen huolenpitoa tai kehitystä, jolloin lapsen tilannetta parannetaan antamalla taloudellista tukea esimerkiksi lastensuojelullisin perustein."

      Myös kohta "....tai myös arjen tukiverkon puuttuminen silloin, kun se saattaa vaarantaa lapsen hyvinvointia."

      ..antaa perusteet myös lastensuojelimoituksen käytölle lähes mistä tahansa syystä esim. työttömyystilanteissa.

      Viimeaikaiset tutkimukset ovat nimenomaan tuoneet esiin tämän kytkyn; joutuessaan työttömäksi TE-toimiston poltiikka vie käytännössä työttömältä itsemääräämisoikeuden melko perusteellisesti ja sen lisäksi hän joutuu viekä sosaalikoneistonkin hampaisiin.

      Järjestelmä on täysin suojaton väärinkäytöksille ja tahallisille vahingonteon yrityksille ja ohittaa itsessään monia elintärkeittä oikeusturvan mekanismeja etenkin niiden kohdalla, joita ilmoitus koskee.

      Lisäksi huostaanottojen ja sijoitusten "markkinoille" on kovaa vauhtia säästö- ja yksityistämispolitiikan johdosta tulossa jopa kansainvälisesti toimivia liikeyrityksiä, jolloin lähes täysin erilaisten yksittäisten virkamiesharkintojen ja sita aiempien jopa täysin perusteettomien lastensuojeluilmoitusten muodostuessa jopa osaksi näiden yritysten asiakashankintaa, ollaan moraalisesti ja eettisesti täysin kestämättömällä pohjalla.

      Mainitsemani perusteettomat ilmoitukset ovat jo lähtökohtaisestikin lain mukaan irroitettu kaikesta perustelun tarpeesta:

      "Sen arviointi johtaako ilmoitus kiireellisiin toimenpiteisiin, kuuluu sosiaalihuollon ammattilaisille. Ilmoitusvelvollisilla ei ole lain mukaan harkintavaltaa, jonka perusteella he olisivat oikeutettuja siirtämään lastensuojeluilmoituksen tekemistä sen vuoksi, että itse arvioivat, ettei ilmoitus todennäköisesti tule johtamaan välittömiin lastensuojelutoimenpiteisiin, esim. kiireelliseen sijoitukseen."

      Koska "...Kyseessä on siis henkilön oma arvio tarpeesta selvittää lapsen lastensuojelun tarve...", mitään perusteluita ei tälle vaadita, eikä myöskään ilmoituksen motiiveja tarvitse millään tavalla perustella.

      Käytännössä on kyseessä siis järjestelmä, jossa lähes mitä tahansa voidaan perustellla millä tahansa, tai jättää perustelematta.

      Vanhempien, kunnollistenkin sellaisten tulee vain toivoa, ettei naapurustossa asu ihmisiä, joiden moraalinen integriteetti ei ole kunnossa ja jotka eivät kanna kaunaa tai omaa kateutta ketään kohtaan, että oman kunnan virkamiehiksi sattuisi juuri ne kaikkein moraalisesti kestävimmällä ja objektiivisimmalla tavalla työtänsä ja jumalaista päätösvaltaansa hoitavat ihmiset, kunnan talous olisi hyvällä pohjalla, huostayritysten asiakashankinta ei olisi kovin aggressiivista ja mikä tärkeintä, ettei joutuis itse esim. työttömäksi.

      Oli asia mikä hyvänsä, näin säätelemätön ja harkinnanvvaraisuuteen perustuva järjestelmä saadaan kyllä haluttaessa oikeuttamaan kaikenlaiset toimenpiteet kaikenlaisisssa tilanteissa.

      Meillä on viime vuosituhannelta mm. useita isoja esimerkkejä kokonaisista valtioista, jotka toimivat tällä periaatteella kaikessa toiminnassaan.

      Yhteiskunnallinen kehitys on ajamassa vahvvasti uudelleen tälläiseen suuntaan, ja mm. sanannvapauden rajoittamisesta alkaa olla jo huolestuttavia merkkejä olemassa - kohta ongelmista ei saa enää keskustella, saatika, että niitä oltaisiin korjaamassa.

      Hyvän tarkoituksen nojalla ja keppihevosena on maailmassa saatu eniten aikaan tuhoa ja kärsimystä.

    • ääpä84

      Jotkut ihmiset eivät saa lastensuojelun asiakkuutta vaikka haluaisivat. Niiden tarkotus on auttaa. Ei ne lasta ole viemässä. Tässä maassa olis muuten aika paljon lapsia ilman venhempiaan jos niin helposti ottaisivat.

      Mitä enemmän selittelet niin sen syyllisemmältä kuulostat. Ei sinun tarvitse puhua menemisistäsi muille. Jos viranomaiset katsovat aiheelliseksi tulevat esim. kotikäynnille mutta siitäkin tulee ilmoitus etukäteen. Kaikki lastensuojelun päätökset ja asiat tulee kirjallisena postissa.

      Turhaa stressaat jos ei ole mitään salattavaa.

    • Tomppa-tstsstsststss

      Tässä tapauksessa on kyse ennakoivasta lastensuojeluilmoituksesta, koska lapsi syntymätön.

      Lastensuojeluilmoitus on vain ilmoitus lasten suojeluun. Eli kyseessä on jonkin henkilön ilmianto omasta huolestaan lasta kohtaan, jossa kotikunnan lastensuojelu reagoi parhaaksi katsomallaan tavalla. Automaattisesti tämä ei tarkoita mitään sanktiota mutta jos olet aiemmin lastensuojelun asiakas (vaikka itse lapsena ollessasi), voi olla että tapaukseen suhtaudutaan "vakavemmin", muttei heti automaattisella huostaanotolla.

      Uskoisin jos asia kerran on noin kuten kuvasit, pelkkä yhteydenotto lastensuojelusta puhelimitse sinulle riittänee asian selvittämiseksi.

      Vastaisuuden varassa voit itse harkita rikosilmoituksen tekoa, vaikka kunnian loukkauksesta.

    • Äiti-ihminen********

      Kuule mitäs jos jättäsit ne baareis luuhaamiset jo vai meinaaks viel lapsen synnyttyäkin jatkaa? Se on ihan sama mitä siel kitusiis kiskot, aina löytyy näitä kyylääjiä jotka toisaalta on kyllä oikeessa seuratessaan esim. paksuna olevaa muijaa, kyllä maha pystyssä olevan paikka alkaa pikkuhiljaa olemaan muuaalla kun baareissa.

      Raskaana olevat, keskittykää tulevaan ja lopettakaa se turha haahuilu juottoloissa ni ei tarvi itkeä kun on vähän ilmoteltu sossuun.

    • Stadin Kingi

      Saat nimesi puhtaaksi, kun menet antamaan huumeseulan ja verikokeet josta näkee sinun olevan raitis. Loppuu p.askan jauhanta. Tsemppiä!

    • Ulla Turusta

      Älä dokaa ja polta imelää tupakkaa, äläkä ota vahvoja lääkkeitä tai suonensisäisiä pariin viikkoon ja mene antamaan näytteet. Virtsa ja verikokeet. Näin saat homman taas pelittämään.

    • joopa joo_

      Olipa asia nyt miten vaan,niin ensinnäkin kätilö ei tarvii varmastikkaan enää erikseen mitään th koulutusta ja voi työskennellä veuvolassa.Aloittajalle:Kun nyt jostain kumman syystä olet saanut tietää tälläistä,niin ei minun ymmärtääkseni sinulla ole mitään hätää.Koska niin kuin itsekkin sanoit ei heillä ole todisteita.Sinulla sen sijaan on paljonkin todisteita esim.miehesi,että et ole käyttänyt päihteitä.

      JA HEI MUUT ASIAN VIERESTÄ KIRJOITTAJAT:PYSYKÄÄ JA KIRJOITTAKAA ASIASTA NIIN JÄISI NÄÄ VIESTIKETJUTKIN EHKÄ PIENIMMIKSI!!

    • 16

      "Todisteita heillä ei ole, eikä minulla todisteita että todellakin olin selvinpäin." Melko outo toteamus. Itse meinasin ehdottaa rikosilmoituksen tekoa, kun ekoilla synttäreilläsi kerran on useampikin ihminen, joka voi todistaa, että et juonut. Baarissa olit myös kuskina ja ilmeisesti joitain kavereita mukana, jotka voivat todistaa ihan saman. Vai oletko jättnyt kertomatta jotain, kun näin helposti todistettavassa jutussa kyselet apuja?

    • venäläistä rulettia

      Lastensuojelu on venäläistä rulettia

      Lastensuojelun asiakkuus on venäläistä rulettia. Parhaimmillaan tarjolla on tyhjää tehotonta keskustelua, pahimmillaan koko perheen tuho väärän ilmiannon, tekaistun rikossyytteen ja pysyvän huostan muodossa.
      Suhdelukukin lienee sama eli ainakin yksi kuudesta kohtaa tuhoavaa mielivaltaa.
      Toimintaperiaatekin on sama eli perhettä ammutaan peräkkäin useilla kehäpäätelmiin perustuvilla syytteillä. Jos perhe osoittaa yhden perättömäksi, keksitään heti toinen tilalle. Lastensuojelu osaa myös pyörittää takaisin ja märehtiä kaikki vanhat perheestä liikkuvat huhut ja juorut ajankohtaisiksi huolenaiheiksi.
      Koneiston tuho- ja toimintavarmuus on taattu sillä työntekijät on vapautettu laillisuus-, tilivastuu-, kustannustehokkuus- ja vahingonkorvausvelvotteista. Syöttöhäiriöitä ei esiinny, sillä kaikki tahot on koulutettu ja pakotettu tekemään lastensuojeluilmiantoja.

      • eläkeosaamista

        Lastis saa aikaan lähinnä ennenaikaisia eläkeläisiä. Tätä lastensuojelun osaamisaluetta pitäisi ruveta hyödyntämään työpaikoillakin.
        Jos firmassa on joku inhokki eikun ls- ilmo kehiin niin eiköhän ilmiannettu ole pian sairaslomalla tai työkyvyttömyyseläkkeellä.


    • ?

      Niinpä, sullahan on todistajia kummassakin tapauksessa ettet ollut humalassa. Mitä muita todisteita muka tarvitaan ulkopuolisen sanaa vastaan?

    • Äiti itsekin

      Heippa Sinulle !

      Ota yhteyttä poliisiin ja tee ilmoitus perättömästä ilmiannaosta.
      Onhan sinulla kaverit jotka voivat todistaa että olet ollut selvä.
      He eivät voi todistaa mitään.Ilmiantajat.Ei näin voi tehdä kenellekkään.Kyllä jutut loppuvat kun käräjille joutuvat.Jo silloin kun poliisi ottaa yhteyttä heihin.Kysy ainakin neuvoa lakimieheltä.Jaksamista sinulle !Hyvää vointia odotukseen !
      Älä anna ilmaiseksi panetella noin rumasti itseäsi.Elä elämääsi ja nauti odotuksesta.
      Terv.Kahden tytön äiti

    • NudistiJuristi

      Jos ei ole rikostaustaa tai päihdeongelmia, ei ole mitään hätää.

    • rnl806

      Mie oon sitä mieltä,että ei ne tyhjästä tuollaset ilmotukset oo tullu,jotain syytä ilmoitteluun on olemassa!Ei minun tuttava-äideistä oo ilmoiteltu koskaan lastensuojeluun,kun ei oo ollu aihetta! Joten, mene hiukan itseesi!!

      • niin sitä luulisi

        Höpön höpön.

        Meillä oli kummatkin (koulutetut) vanhemmat olleet pitkään työttöminä. Raha ei korkeiden asumiskustannuksien maasa oikein riittänyt millään, mutta emme myöskään sossustakaan mitäään hakeneet, vaan yritimme pärjätä työttömyyskorvauksilla yms. "normaali"etuuksilla. Kunnes hajosi pesukone, joka on lapsepierheessä aika olennainen kapitsu.

        Sill kertaa oli pakko mennä sossuun, josta saatiinkin maksulappu pesukoneelle. Ihmeteltiin kovasti, kuinka näin pienillä tuloilla VOI pärjätä. Koska kunnalla oli kuitenkin rahat tiukalla, ilmoitettiin, että toimeentulotuesta ei mitään jatkossa heru, koska sitä ei kunnassa juurikaan voida myöntää. Ainoa mahdollisuus saada hiukan lisää olisi lastensuojelun asiakkuus.

        Kieltäydyimme ehdottomasti, koska sellaiselle ei ollut mitään perustetta perhelle, jossa ainoaksi ongelmaksi koettiin raha ja molemmat vanhemmat mm. raittiita. Emme missään nimessä halunneet antaa oikeuksiamme sosiaalitantoille, koska työttömänäkin on aivan riittävän selvästi osoitettu ja opittu, että ihminen on AINA väärässä valtiokoneistoa vastaan, ja ihmisiä hyppyytetään aina oikeassa olevan viranomaisen jumalaisella erehtymättämyydellä milloin mihinkäkin.

        Ei mennyt kuin 2 viikkoa, niin tulikin sitten jo lastensuojeluilmoitus, syyksi saamassamme kopiossa mainitiin yhden lapsemme opettajan ilmoittama "...epäilys lasten perushoidon riittävyydestä" ja tarkemmin moiseen epäilykseen hohti pojan housuissa oleva reikä. Tämä oli tullut kaatumisesta polkupyörällä koulumatkalla. Kunnan sosiaaliviranomaiset tekevät säännöllistä yhteistyötä mm. koulujen kanssa, joten en insinöörin logiikalla uskokaan sattumiin tälläisissä yhteyksissä, vaan käytännössä ilmoitus oli tilattu seuaraavan käytettävissä olevan syyn ilmetessä, jotta sossuharakat pääsisivät käyttämään jumalaista, erehtymätätöntä harkintavaltaansa perheen parghaakis, perheen parhaasta välittämättä.

        Siitä sitten käytiin koko tutkintaprosessi läpi lukuisine tapaamisineen ja kokouksineen, kunnes lopulta tuli päätös, ettei lastensuojelun asiakkuus ollut tarpeen.

        Perheen välejä mainittin lämpimiksi ja yhteenkuuluvaisuuden tunne oli suuri.

        Tämän olin kertonut jo aiemminkin, mutta eipä kukaan ottanut kuuleviin korviinsakaan. Kysyin vielä millä tavalla sitä ongelmaa nyt lähdetään ratkomaan, kun nyt asia oli tutkittu ja oli huomattu, että perheen ongelma oli raha, aivan kuten olin sanonutkin.

        Olisimme saaneet maksuttomia uimalippuja. Siihen taas ei sitten ratkaisua löytynytkään, kun kysyin, että milläs sinne uimaan sitten mennään ja kuinka paljon se lisää ruokaa jääkaapissa.


      • 24
        niin sitä luulisi kirjoitti:

        Höpön höpön.

        Meillä oli kummatkin (koulutetut) vanhemmat olleet pitkään työttöminä. Raha ei korkeiden asumiskustannuksien maasa oikein riittänyt millään, mutta emme myöskään sossustakaan mitäään hakeneet, vaan yritimme pärjätä työttömyyskorvauksilla yms. "normaali"etuuksilla. Kunnes hajosi pesukone, joka on lapsepierheessä aika olennainen kapitsu.

        Sill kertaa oli pakko mennä sossuun, josta saatiinkin maksulappu pesukoneelle. Ihmeteltiin kovasti, kuinka näin pienillä tuloilla VOI pärjätä. Koska kunnalla oli kuitenkin rahat tiukalla, ilmoitettiin, että toimeentulotuesta ei mitään jatkossa heru, koska sitä ei kunnassa juurikaan voida myöntää. Ainoa mahdollisuus saada hiukan lisää olisi lastensuojelun asiakkuus.

        Kieltäydyimme ehdottomasti, koska sellaiselle ei ollut mitään perustetta perhelle, jossa ainoaksi ongelmaksi koettiin raha ja molemmat vanhemmat mm. raittiita. Emme missään nimessä halunneet antaa oikeuksiamme sosiaalitantoille, koska työttömänäkin on aivan riittävän selvästi osoitettu ja opittu, että ihminen on AINA väärässä valtiokoneistoa vastaan, ja ihmisiä hyppyytetään aina oikeassa olevan viranomaisen jumalaisella erehtymättämyydellä milloin mihinkäkin.

        Ei mennyt kuin 2 viikkoa, niin tulikin sitten jo lastensuojeluilmoitus, syyksi saamassamme kopiossa mainitiin yhden lapsemme opettajan ilmoittama "...epäilys lasten perushoidon riittävyydestä" ja tarkemmin moiseen epäilykseen hohti pojan housuissa oleva reikä. Tämä oli tullut kaatumisesta polkupyörällä koulumatkalla. Kunnan sosiaaliviranomaiset tekevät säännöllistä yhteistyötä mm. koulujen kanssa, joten en insinöörin logiikalla uskokaan sattumiin tälläisissä yhteyksissä, vaan käytännössä ilmoitus oli tilattu seuaraavan käytettävissä olevan syyn ilmetessä, jotta sossuharakat pääsisivät käyttämään jumalaista, erehtymätätöntä harkintavaltaansa perheen parghaakis, perheen parhaasta välittämättä.

        Siitä sitten käytiin koko tutkintaprosessi läpi lukuisine tapaamisineen ja kokouksineen, kunnes lopulta tuli päätös, ettei lastensuojelun asiakkuus ollut tarpeen.

        Perheen välejä mainittin lämpimiksi ja yhteenkuuluvaisuuden tunne oli suuri.

        Tämän olin kertonut jo aiemminkin, mutta eipä kukaan ottanut kuuleviin korviinsakaan. Kysyin vielä millä tavalla sitä ongelmaa nyt lähdetään ratkomaan, kun nyt asia oli tutkittu ja oli huomattu, että perheen ongelma oli raha, aivan kuten olin sanonutkin.

        Olisimme saaneet maksuttomia uimalippuja. Siihen taas ei sitten ratkaisua löytynytkään, kun kysyin, että milläs sinne uimaan sitten mennään ja kuinka paljon se lisää ruokaa jääkaapissa.

        no saatiin noihin lastansuojelu juttuihin vähintään parin pesukoneen verran poltettua yhteiskunnan rahoja. jos ei olis homma noin jäykkää, niin tällaiselta pelleilyltä vältyttäisiin.


    • kaikkinimimerkitvara

      minusta on aika erikoista jos lastensuojeliviranomaisilla on oikeus tarkkailla ketään ilman asianomaisen tietoa. aika erikoista jos näistä ilmoituksista saa tiedon kätilöltä. jos jotain ihmistä tarkkaillaan sosiaaliviranomaisten suunnalta niin minusta asianomaisella on oikeus tietää. onneksi sentään kätilö kertoi.

      • mitämissämilloinmiks

        kyllä niitä aiheettomia ilmoituksiakin menee viranomaisten tietoon. suomessa on pajon kateellisia ihmisiä jotka luulee tietävänsä toisten asiat vaikkei mitään tiedäkään. niitä varmasti harmittaa kun asianomainen ei itse kerro asioitaan ja sitten pitää keksiä omia juttuja. om omia kokemuksia. ei tällaisten asioitten suhteen mutta muuten. se on ihan uskomatonta miten joillakin lentää mielikuvitus. ja lapsena leikittiin sitä juorululeikkiä että yksi kuiskasi vieruskaverille jonkin jutun ja se kuiskasi taas eteenpäin ja loppujen lopuksi koko tarina on ihan eri siinä vaiheessa kun viimeinen sen kuuli. naapurin juoruilumummoille taitaa usein käydä niin.


    • muu syy varmaan ollu

      no kyllä on hätää ja pitääkin olla. Jos nimittäin on sellainen oikea remujengi joka joka vkl kokoontuu vastasyntyneen vauvan kotiin biletämään, niin lapsi huostaan ja heti! Mies jos on humalassa koko ajan, niin lapsi huostaan ja heti! Äiti voi olla miten selvätahansa, koska ei se sitä lasta pysty koko ajan valvomaan. Känninen isä voi nukahtaa vauvan päälle, tiputtaa lattialle kun äiti wc: ssä, kaupassa, suhikussa, nukkumassa. Sossu voi määrätä että äiti jättää isän , tai menettää lapsen, vaikka olisi itse selvä.Ja näin on käynyt jo usein, ja PITÄÄKIN KÄYDÄ. Huumeperheille ei vauvoja!
      JA: voihan olla että exän ilmotuksen syynä on ollut äidin psykoottinen käytös, mielisairaus, holtittomuus, ei päihteet välttämättä, tai jopa pedofilia, syytähän ei kerrottu.

      • ja vielä: syntymätön

        lapsi jo 8 kk mahassa oleva, KUULEE ja reagoi ääniin, ja ympäristön tapahtumiin. Esim. rajuun kovaääniseen musiikkiin, Baareissa yleensä jos on täyttä, tönitään, ja on vaarassa joutua mahaan tönäistyksi. Vauva aistii, se elää jo.


      • rterte
        ja vielä: syntymätön kirjoitti:

        lapsi jo 8 kk mahassa oleva, KUULEE ja reagoi ääniin, ja ympäristön tapahtumiin. Esim. rajuun kovaääniseen musiikkiin, Baareissa yleensä jos on täyttä, tönitään, ja on vaarassa joutua mahaan tönäistyksi. Vauva aistii, se elää jo.

        muutenkin on aika epätodennäköistä että remujengin juhlinta lakkaisi kun seinään kun vava on tullut, nimittäin heillä on huumeongelmia, alkoholismiongelmia, jne. Ei ne katoa eikä niistä pääse eroon helposti.


    • huolestuttavaa

      Moni asia aloituksessa vaikuttaa oudolta, mutta olkoot trolli tai ei, tässä minun mielipiteeni asiaan.

      Ensinnäkin lastensuojelun asiakas ei ikinä ole vanhempi vaan lapsi. Lastensuojelun tarkoituksena on nimensä mukaan suojella lasta. Sen asiakkaaksi ei joudu ilman syytä ja ennen asiakkuutta tehdään kyllä kattava kartoitus KOKO perheen tilanteesta ja arvioidaan onko tarvetta siirtää lapsi lastensuojelun asiakkaaksi. Lastensuojelu ei ole mikään pahis vaan se ajaa lapsen etua ja tarkoituksena on taata turvallinen lapsuus. Se auttaa ja tukee perhettä. Monet tukitoimet käydään kyllä läpi ennen kuin lapsi huostaanotetaan (jos tukitoimista ei ole ollut apua).

      Jos lapsi joutuu lastensuojelun asiakkaaksi kyllä se syy on AINA siellä vanhemmissa. Perusteetta ei asiakkaaksi joudu. Jos syynä on esim päihdetausta, niin kenen muun syytä se on kuin sen, joka niitä päihteitä on käyttänyt? Vaikka olisikin pysynyt raittiina, eikö ole hyvä, että lapsen turvallisuus taataan? Riippuvuussairaus on krooninen ja sitä kannattaa pitää silmällä. Jos vain pysyy raittiina jatkossa, ei se lastensuojelu perhettä riivaa ja lapsia vie. Se on vain tukitoimi lapsen elämässä ja syy siihen se, että vanhemmalla on ollut oma heikko hetki menneisyydessään. Ja jos moni eri ihminen ilmoittaa huolestaan, niin kyllä silloin jotain outoa täytyy siinä perheen käytöksessä ja olemuksessa olla mikä huolta herättää.

      Ja se ei riitä, että äiti käyttää ns sopivasti alkoholia, vaan isänkin päihteiden käyttö tulee olla hallittua. Lapsen ei pidä altistua päihteiden käytölle missään muodossa. Hiprakassa oleva vanhempi voi pelottaa lasta (vaikka omasta mielestään olisikin ihana ja mukava, muutos kuin muutos vanhemman käytöksessä on lapsen mielestä pelottavaa), oli se sitten kumpi tahansa ja vaikka toinen vanhempi olisi selvinpäin. Suomessa joka kolmas lapsi altistuu alkoholin haitoille, koska sitä ei pidetä yleisesti ottaen haitallisena, jos vanhempi vähän ottaa, vaan se on normaalia perhe-elämää (?). Toki saa silloin tällöin juoda, mutta lapsen tulee silloin olla hoidossa muualla.

      Se minua tässä aloittajan tekstissä huolestuttaakin, kun hän toistuvasti mainitsee olleensa raskausajan selvinpäin. Onko siis aloittajan elämä muuten ollut kosteaa? Tuleeko tämä käytös jatkumaan raskauden jälkeen? Se ei riitä, että on raskausajan selvinpäin, vaan täytyy olla selvinpäin, kun lapsensa seurassa on syntymän jälkeenkin. Onko isän alkoholin käyttö ollut runsasta? Ravataanko ravintoloissa jatkuvasti? Sellaisesta elämäntavasta kannattaisi irrottautua jo ennen lapsen syntymää. Usein toistuva alkoholin käyttö saattaa pikkuhiljaa johtaa riippuvuuteen.

      Aina kuulee siitä, että pitääkö elämästä luopua, kun lapsi tulee. Pitääkö MINUN luopua jostain. MINULLA on oikeus jatkaa elämääni. Mutta missä on ne LAPSEN oikeudet? Lapsen oikeus raittiiseen kotiin ja lapsuuteen. Miksi ihmiset keskittyvät vain omiin oikeuksiinsa? Eikö ne lapsen oikeudet ole tärkeämmät kuin omat? Juokaa, juokaa ja juhlikaa juhlikaa. Mutta älkää lapsenne ollessa paikalla. Älkääkä laittako lastanne hoitoon joka viikonloppu saadaksenne juoda. Älkääkä altistako lastanne humaltuneille ihmisille vaikka itse olisittekin selvinpäin. Siis ei lapsia ikinä kosteisiin juhliin, vaikka siellä olisikin selvä aikuinen paikalla. Miksi päihteet ovat niin tärkeitä?

      • ettäsemmosta sitte

        No, minusta aloittajan jutussa ei se tullut ilmi että ravintolassa ravattaisiin jatkuvasti. Väkisinkin ne ravintolaillat taitavat yleensä jäädä melkeinpä pois sitten kun aletaan elämään lapsiperheen arkea. Jos rouva on ollut mukana miehensä kanssa ottamassa limudrinkkiä niin onko se sitten niin paha? Sentäs ovat yhdessä viettämässä iltaa eikä esim mies yksin menoillaan !
        Itse muuten olin lasteni isän kanssa viimeisen kerran terassilla kun odotin ekaa lastamme. Itse join tietty jäävettä ja mies sai tuopin eteensä. Siitä on jo yli 10v ja se jäikin viimeiseksi yhteiseksi kerraksi missään baarissa. Sen jälkeen meillä ei ollut siihen edes tilaisuutta. Erottiin muuten pari vuotta sitten.

        Kyllä kenestä tahansa vanhemmasta voi tehdä lastensuojeluilmoituksen jos todella haluaisi etsiä syytä kiusantekomielessä. Milloin lapsen normaali itku ja meteli on syy taikka vanhemman väärin perin oleva ilme tai lapsen ojennus julkisella paikalla. Tai jopa väite " on kuullut että heillä olisi sitä tai tätä .." riittää. Sossujen on vain tutkittava ne perättömätkin tapaukset, ymmärtäähän sen. Asiassa on ikävintä se että se keneen joku tekaistu väite kohdistuu, on todistusvelvollinen itsensä puolustukseksi vaikka kiusantekijän väitteissä olisi kuinka vähän " villoja". Kyllä näitä uskomattomia ilmoituksia on tullut nähtyä ja kuultua ihan lähipiirissä...

        Toisekseen, tuo mitä kirjoitat lapsen perheestä ja alkoholin käytöstä niin taitaa olla niin että kriteeriesi mukaan lastensuojelua tarvitsisi varmaan liki puolet perheistä. Ilman moralisointeja totean että kyllä Suomessa vallan monissa perheissä ainakin silloin tällöin vanhemmat ottavat vähän reilummin alkoholia, varsinkin ne isät mutta miksei ne äiditkin. Ei siinä lapset välty näkemästä aikuista humalassa. En nyt tarkoita mitään jatkuvaa juomista vaan satunnaista loma-aikoihin, juhliin tms liittyvää alkoholin käyttöä. Monesta asiasta riippuu sitten onko tuo juhlinta sopimatonta lasten aikana tapahtuvaksi. On olemassa myös iloista seuraelämää jossa lapset saavat olla paikalla vaikka siellä nautitaan alkoholijuomia, tunnelma on iloinen eikä kukaan ota liikaa ja kaikilla on mukavaa ikään katsomatta. Se on siitä kohtuudesta kiinni. Esimerkiksi välimeren maissa tällainen illanvietto on ihan normaalia viineineen ja ruokineen ja monine sukupolvineen!


    • äiti myös

      Moi!

      JA KAIKILLE NÄIN ALUKSI, ihan sama onko neuvolassa työskentelevä henkilö kätilö, sh ta th..kaikki nyt kuitenkin käsitti oikein, etä neuvolatädistä oli tuosta kyse :P

      Ja siten itse asiaan :)

      En tiedä tarkkaan mitä tuossa tilanteessa käy, mutta uskon täysin 100%:sti, ettei mitään hankaluuksia sinulle tule, saat pitää lapsen :)
      Kyllähän ne voi lastensuojelussa ottaa suhun yhteytä (siis sehän on varma, että ottaakin. Ei ne muuten asiaan voisi/pystyisi vaikuttamaan). Ja siellä varmaan joudut puhumaan ja kertomaan oman näkemyksesi. Siinä se varmaan on..en tiedä. Mutta en usko, että mikään kauhea rumba tulisi.

      Omasta tilanteestani toivon, että löydät positiivista sinun tilanteeseesi (hankala sana :D ) :)

      ENNEN lapsia minulla oli lääkkeitten väärinkäyttö tausta (lyhyen aikaa) sekä alkoholin liiallinen käyttö (olin katkolla nuoresta iästä huolimatta. Tiedän, ettei se katso ikää!!!)..oli miten oli, kerroin neuvolatädille menneisydestä, koska olin huolissani tulevan lapseni puolesta. Ensikertalainen, ja pelkäsin, että menneisyyteni vaikuttaisi :)

      Lopetin siis heti kuultuani raskaudesta jopa tupakanpolton, koska tiesin kuinka paljon se vaikuttaa jo syntymättömään lapseen kohdussa.
      Kerroin siitä myös neuvolatädille.

      Alkuvaiheessa ei painoa tullut itselleni lainkaan..laihduin vaan (4 ensimmäistä kuukautta sänkypotilaana 24/7 pahoinvoinnista).
      Neuvolatäti oli ihan hiilenä, kun rv 17plus ei painoa ollut tullut lisää.
      Ja silloin oli hänen vika kerta kanssani,hän puhui, että voisi laittaa minut varmuudeksi johonkin lähetteellä. Kaikki siis alkoi siitä kun taas kerroin pelkojani hänelle, että pelkään lapseni puolesta jos menneisyyteni lääkkeet vaikuttaisi tms. Se kuulemma auttaisi.
      Ja ajattelinkin, että jollain testillä sais tietää vaikuttaako menneisyyden jutut tms. Annoin luvan.

      Mutta myöhemmin selvisi, kun jouduin kättärin (valitsin synnytyssairaalaksi kätilöopsiton)
      vaihtamaan naistenklinikkaan ja kaikenhuipuksi jouduin johonkin huume-äitien-klinikalle tms. (äidit jotka käytävät raskausaikana huumeita ja haluaa päästä kuiville).
      Jouduin käymään kauhean kyselytulvan ja koko ajan painotettiin, että mitä sä nyt syöt yms.
      JATKUU..

    • äiti myös

      Itkua tihertäen kerroin, että HETI kun testi näytti plussaa(1-2vko menkat myöhäsä) niin lopetin kaiken kertaheitolla. Ja keskityin parempaan tulevaisuuteen..lapsi vain mielessä.
      Rakenneulta rv18plus (plus-merkki ei toimi koneessani :) ) oli juuri silloin, ja lääkäri sen minulle sitten teki. Lopulta minua uskottiin, etten varmaankaan käytä mitään. Todella tiukkatäti sanoi, että huumeseula täytyy ottaa minusta..olin niin tyrmistynyt kaikesta syyttelystä, että kieltäydyin siitä. Nyt jälkeenpäin kun miettii..olisihan se pitänyt antaa, mutta ne syytökset ja pahaolo vaan oli niin voimakkaat. Tuntui siltä että mua loukattais, kun tollasta edes kysyttiin :/
      Tuntui että mun tulevaa äitiyttä vähäteltäis, ei uskottaisi, että halusin vain mun lapseni parasta ja kuitenkin olin lopetanut myös sen pahimman paheeni (hankalin lopettaa siis minulla) kertaheitolla.
      Mun koko elämä pyöri vain mun maha-asukin kanssa, se mahassa heiluva olio oli mun eläni valo, tärkein koko maailmassa, se joka antoi ensimmäistä kertaa mulle syyn elää ja jatkaa elämää parempaan suuntaan. Ja kukaan ei uskonut mua. Noi siis mun silloset ajatukset ja tuntemukset :)

      Sain takas mennä kättärille..ja se tarkoitti sitä että lääkäri ultrasi minut kuukauden välein katsoen lapsen kasvun. Ja jooh, no en koko raskauden aikana suostunut antamaan sitä hiton testiä..aina ennen ultraa oli keskustelu hoitajan kanssa..ja kohtasinkin ihanan hoitajan, joka ymmärsi ja uskoi siihen etten mitään käyttänyt. Hän sanoikin, ettei kaikkea tollaisessakaan asiassa kannata kertoa..varsinkaan kun kaikki oli tapahtunut ennen raskautta. Mutta sit nähtävästi se oli katottu/ajateltu niin että olisin jatkanut raskauden ajan sitä törttöilyä..Ja mun mielipidehän tässä kitenkin oli, että jos joku asia mietityttää toisen(oman lapsen takia tässä asiassa) niin kyllähän sitä pitää olla rehellinen. Liiankin :)
      Ja onhan meitä moneen junaan, joten jotkut käyttää raskauden aikana vaikkei haluaisi ja ja ja..hoitavat ihmiset vain haluavat sen syntymättömän lapsen parasta. Niinkuin minäkin halusin, ajattelematta heidän näkökantansa. Mutta siis.. sain siis nuo extraultrat ja lääkärikäynnit kuukauden välein.

      Pelkäsin todella lapseni puolesta ja nuo ultrat auttoivat asiaa todella paljon. Sai nähä oman pikkusensa niin usein

    • Onnea matkaan!

      Minä aloittajana tekisin rikosilmoituksen näistä, jotka ovat perättömien ilmoitusten takana ja tämä neuvolan täti sitten todistajaksi, kun on asiasta lörpötellyt.
      Eli poliisilaitokselle rikosilmoituksen tekoon. Voit siellä kertoa poliisille näiden juorukellojen nimet, eikä sinulla ole mitään pelättävää, kun olet nämä syytökset näinkin viralliselta taholta kuullut.

      • kkjuujj88

        muista raksittaa se rangaistuvaatimus kohta. Kätilö ei olisi saanut puhua mitään. Ilmeisesti se on mennyt niin sossu soittanut kätilölle kun saanut ilmon ja siinä puhelinkesktelujen yhteydessä "tullut mainnneeksi" ilmoittajat. Tee ilmoitus nopeasti ; ja äläkä tilaa papereita tai mene palaveriin. Koska nehän voisivat sitten väittää, että sulle on keroottu tässä palaverissa ilmojen tekijät. Tämä prosesssi siis kätilöä vastaan,. Toinen niitä ilmoitusten tekijöitä.

        Olen sitä mieltä, että lastensuojelu tulisi alasajaa sellaiseksi, minkälainen se oli ennenkin eli apua tarvitsevia hoidetaan eikä aleta hullujen naapureiden, ex ukkojen yms, psykopaattien käsikassaraksi. Lapsibusiness myös voi hyvin, varsinkin vauvat ovat haluttuja sijaiperheisiin, Suomi rahoittaa tätä hulluuttaa 700 miljoonalla vuosittain ja muistaakseni Jutta kävi Kreikassa "kovan väännön" 800 miljoonasta (heh). ja niin kuin edellä olevan "tyyppiesimerkin" perhe (onsinööri, joka joutui lastensuojelun hampaisiin pojan housuissa olevan reiän vuoksi) niin lapsiperheelle annettu tuki oli ilmaisia uimalippuja. Sijaisperheelle , jos näin olisi käynyt, nuo mielisaiiraat sossu akat olisivat varmaan suostuneet maksamaan 1500-2000 eur/kk sijaihuollotsa. Hirveen loogista???


      • Naisessa vika

        Hei,

        ei auta poliisikaan...minäkin laitoin rikosilmoituksen menemään...sain kuulla, että kuvittelen kaikki...lykin poliisin nokan eteen omat hyvät työtodistukseni...lausunnot lapsestani monelta opettajalta, ihmisiltä, jotka näkivät lastani ja minua joka päivä...kaikki opettajat kehu lastani ihan täysillä...poliisin mielestä olin hullu! Onnea vaan matkaan!


      • kantsiiyrittää
        Naisessa vika kirjoitti:

        Hei,

        ei auta poliisikaan...minäkin laitoin rikosilmoituksen menemään...sain kuulla, että kuvittelen kaikki...lykin poliisin nokan eteen omat hyvät työtodistukseni...lausunnot lapsestani monelta opettajalta, ihmisiltä, jotka näkivät lastani ja minua joka päivä...kaikki opettajat kehu lastani ihan täysillä...poliisin mielestä olin hullu! Onnea vaan matkaan!

        Minä sain poliisin tekemään kuulustelut, jossa perättömän ilmon tekijä tunnusti, mutta syyttäjä ei lähtenyt syyttämään. Eli rangaistusta ei tullut. poliisi kutsui kuulusteluun vaikka ei saanut sossusta sitä ilmon sisältöä eikä tekijää (vedottiin yleiseen etuun). Mutta tämä ilmon tekijä myönsi tehneensä ja höpötti kuulustelussa kaikki ilmoille vaikka poliisilla ei ollut koko ilmoitusta käytössään. Ehkä tuon puuttuvan asiakirjan vuoksi syyttäjä ei lähtenyt syyttämään. olisin voinut varmaan tehdä kantelun ja yrittää saada tuo asiakirja, mutta mulle riitti kun se tunnusti kuulustelussa ja siitä oli kirjallinen näyttö.


      • Manipulaatio.

        Yliopistot ja viranomaiset ovat alkaneet kouluttamaan sosiaalityöntekijöitä vuodesta 2008 alkaen
        .
        Syynä ilmeisesti sosiaalityöntekijöiden puutteellinen ammattitaito ja asenteet.

        Netistä löydät tietoa hauilla

        > awen.fi lapsi koston välineenä avioerossa


    • outoa lumeapua

      Aiempi kirjoittaja väitti, että lastensuojelussa tutkittaisiin ja selvitettäisiin koko perheen tilanne. Väite on pöyristyttävä valhe. Perheen tilanne jää selvittämättä ja perhe auttamatta koska ammattitaidottomat ja alati vaihtuvat sosiaalityöntekijät määrittelevät asiakkaita kuulematta niin ongelmat kuin toimenpiteet.. Kuulematta ja auttamatta jäävät siis sekä vanhemmat että lapset.

      "Lasten pitämisestä on tullut kannattavaa liiketoimintaa. Lapsia kaupitellaan lehti-ilmoituksilla ”parempiin” perheisiin, vaikka lapsikauppa on kielletty ja Suomi on sitoutunut lapsen oikeuksin yleissopimuksella ja muilla ihmisoikeussopimuksilla kunnioittamaan lapsen oikeutta vanhempiinsa ja perheeseensä.

      Jokaisella, myös lapsella, on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja oikeus nauttia perhe-elämästä. Lapsia kuitenkin suljetaan vankilamaisiin oloihin, lastensuojelulaitoksiksi kutsuttuihin paikkoihin, joissa heihin kohdistetaan väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja uhkailua siten, että he sairastuvat.

      Jokaisella lapsella on oikeus ilmaiseen perusopetukseen, myös vammaisilla ja sairailla lapsilla sekä niillä lapsilla, jotka tarvitsevat muutoin tukea oppimiseensa. Useissa kunnissa peruskoulu kieltäytyy järjestämästä lapselle asianmukaista opetusta ja siirtää heidät sosiaalitoimen hoidettaviksi. Koulut ovat omaksuneet mielivaltaisia toimintatapoja ja toimivat lastensuojelun jatkeena sen sijaan, että toimisivat kodin kanssa hyvässä yhteistyössä, kuten laki edellyttää.

      Syrjintäkin on kiellettyä, mutta yhä useampi lapsi joutuu päivähoidossa ja koulussa syrjinnän kohteeksi ulkonäkönsä, alkuperänsä, kielensä, temperamenttinsa tai muun henkilökohtaisen ominaisuutensa takia. Tällainen lapsi pyritään siirtämään sairaiden kirjoihin ja useimmiten siinä onnistutaankin.

      Lastenpsykiatrisessa hoidossa lapsi eristetään perheestään niin, että hän koti-ikävässään ja ahdistuksessaan saa sairaan paperit. Lapseen kohdistetaan päivähoidossa, koulussa ja hoitolaitoksissa kiinnipitoa niin, että hän saa vammoja. Tekijät eivät joudu vastuuseen pahoinpitelystä, kun he sanovat antavansa lapselle hoitoa.

      Lastenpsykiatrit asettavat lapselle diagnooseja usein ilman perusteellista tutkimusta. He katsovat oikeudekseen kirjoitella jopa lasta tutkimatta lastenkotia suosittavia lausuntoja, vaikka lääkärin tehtäviin kuuluu potilaan tutkiminen ja hoitaminen. Terveistä lapsista tehdään sairaita ja sairaat lapset eivät saa hoitoa.

      Aktiivisia, lapselleen parasta hoitoa ja opetusta vaativia vanhempia kiusataan, asiallisia vanhempia väitetään päihdeongelmaisiksi ja heitä kehotetaan hakemaan apua mielenterveystoimistosta. Vanhempiin asennoidutaan kuin potentiaaliseen uhkaan lapselleen, heitä pidetään lähtökohtaisesti pahoinpitelijöinä ja lapsensa hyväksikäyttäjinä. Yhä useampi vanhempi istuu käräjillä syytetyn penkillä epäiltynä lapsensa pahoinpitelystä tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

      Vanhempia uhkaillaan ja pelotellaan lapsen poisottamisella, kun he hakevat apua. Vanhempia yritetään hartiavoimin murtaa, vaikka vanhempien hyvinvointi on lapsen kehitykselle ensiarvoinen asia. Yhä useampi avuntarvitsija ei enää uskalla hakea apua, kun kaikki tahot on koulutettu tekemään huoli-ilmoituksiaan lastensuojeluun.

      Maassamme keskustellaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Keskustelun kärki tulisi kohdistaa viranomaistoimintaan, jota 2000-luvulla on varhaisen puuttumisen nimissä harjoitettu. Jos lastensuojelun työntekijä ei pysty tuhoamaan lasta, mukaan kutsutaan moniammatillinen tiimi. Sen avulla tuhoaminen useimmiten onnistuu.

      Yhä useampi nuori ei kykene selviytymään yhteiskunnan työtä tekeväksi jäseneksi aikuisena, vaan jää loppuelämäkseen joko eläkeläiseksi tai sosiaalitoimen asiakkaaksi. Varhaiselle puuttumiselle perustuvaa lastensuojelulakia onkin osuvasti kutsuttu lastensuojelun asiakashankintalaiksi, jolla varmistetaan lastensuojelutyöntekijöiden työpaikat.

      Syrjintä ja suvaitsemattomuus on järjestelmällistä ja sitä harjoittaa julkinen valta, se taho, jonka tulisi suojella lasta. Lastensuojelussa lapseen ja vanhempiin suhtaudutaan kuin yhteiskunnan vaaralliseen viholliseen. Hallintotuomioistuimessa lapsen tosiasiallinen tilanne jää tutkimatta. Ei ole ihme, jos lapset ja nuoret voivat pahoin."

      Leeni Ikonen, knuutilaki

      Toivottavasti kuulut ap siihen onnekkaaseen vähemmistöön, joka saa eettisesti suoraselkäisen ammattitaitoisen työntekijän, jolla on kykyä ja halua auttaa.

      • sukupuutto

        Ei tarvitse ihmetellä, miksi yhä useampi suomalainen ei hanki lapsia
        Mamut pärjäävät piiloutumalla suurperheisiinsä ja omiin porukoihinsa.
        Miksi tavallisesta suomalaisesta vanhemmasta on tullut jo lähtökohtaisesti syytetty ja tarkkailunalainen epäilty?


      • lawer

        Juristeillehan edm. maailmankuva sopii oikein hyvin; hehän nauttivat suorasta provokaatiosta ja tienaavat ko.maailmankuvan ylläpitämisestä, jossa kaikki mahdolliset ammatiryhmät mustamaalataan.

        Yleisesti tunnettu ja tiedetty tosiasia on että enemmistö asiakkaista saa JUURI "eettisesti suoraselkäisen ammattitaitoisen työntekijän, jolla on kykyä ja halua auttaa".


    • En jaksanut sitten millää lukea kaikkia itQ parQ-viestejä.. Mutta mistä lähtien mikään salassapitovelvollisuus on ollut ehdottoman pitävä?? Varsinkin pienemmissä kylissä.. Auta armias jos menet nuorena henkilönä pillereitä hakemaan, jo tietää koko kylä että "se suttura on taas siellä, ketähän se tällä kertaa panee!!!11!!" -.-

      Ja onneksi asia selvisi.. Voimia vaavin kanssa! :)

    • ilkka11

      ompa noloa otata maksa ja huume testi,pikaista paranemista jos syytön olet kuivilla näillä testeillä

      • ilkka11

        eikä siellä kätilöjä ole terveyden hoitajia ne on


    • Raha ratkaisee

      Se, mitä jatkossa tapahtuu ei ole kiinni siitä, kuinka raitis tai kunnollinen olet vaan siitä missäpäin asut , kuinka köyhä kunta on, kenet saat työntekijäksesi, millainen kulttuuri paikallisessa lastensuojelussa vallitsee, kuinka paljon paikkakunnalla on lastensuojeluyrityksiä ja minkälaisia kontakteja yrityksillä on kunnan virkamiehiin ja AVI:in.

      Vaarassa olet, jos asut kokoomus- kepu kaupungissa, joka rahoittaa muita hankintojaan huostista palkitsevan lastensuojelukertoimen valtionavustuksilla ja jossa on paljon lastensuojelujärjestöjä ja -yrittäjiä , joilla on paljon kontakteja lastensuojelun virkamiehiin.

      Työntekijäsi koulutus tai kokemuskaan ei ratkaise mitään vaan työntekijän rehellisyys, urahaaveet ja suhteet toisiin kunnan virkamiehiin. Vaarallinen työntekijä on nuori, elämänsä koulunpenkillä viettänyt keskiluokkainen valtaapitävien viranomaisten hyväksyntää ja asiantuntijavirkaa tai lastensuojeluyrityspestiä kunnan alueelta haluava asuntovelallinen, jolla on kytkyjä tai sukulaisia ympäröivissä lastensuojeluyrityksissä.

    • msakyyu

      Voisit pyytää ystäviäsi todistamaan selvyytesi.

    • JK

      VAI NIIN

    • jhgjlkfshgljfsjp

      Ei muutakuin seurakunnalle turvaan, viet sille mummolle hengellisiä lentolehtisiä. Kokeile helluntaiseurakuntaa, siellä on paljon lääkäreitä, ystävysty heihin.

    • mc2894

      Joo...sattui aikoinaan meillekin"nimetön ilmoitus lasten huonosta kohtelusta"Sain sellaisen paska halvauksen..että soitto ao.virkailijalle joka antoi ajan 2 viikon päästä..emme suostuneet vaan vaadittiin heti aikaa ja ensin kävimme näyttämässä lapsiamme neuvolassa jossa todettiin että kaikki on mallillaan ei mustelmia ja muutenkin olivat kunnossa,"Lastensuojelun tädin"luona luetttelin sille ämm...pari asiaa ja pyysin kuka tai ketkä oli tehnyt ilmoituksen,ei kertonut..vähätteli tapausta jolloin ilmoitin tekeväni ilmoituksen Poliisille..lopussa ao virkailija totesi että tuo "hullu "on tosissaan ja ilmoitti että annetaan asia olla.Ei ole sen jälkeen kuulunut yhtään mitään.PS.Alussa tämä täti pyysi istumaan mutta en istunut vaan seisoin koko ajan,kyllä se niin vitutti.

    • Asioita seurannut

      Joo ja niin viattomia on kaikki.... aina ja ikuisesti.Aamen.

    • ei vapaita ehtoja

      "avohuollon asiakkuus perustuu osapuolten suostumukseen eli on vapaaehtoista"
      höpö, höpö.
      Se vain markkinoidaan vapaaehtoisena. Todellisuudessa kieltäytyjä ei voi tukitoimia valita ja turhastakin tai vahingollisesta " avusta" kieltäytyminen johtaa heti rangaistukseen ja uhkailuun.

    • Sosiaalialan duunari

      Lastensuojeluilmoituksia voi tehdä kuka vain ja se on hyvä että sellainen järjestelmä on olemassa, muuten olisimme todella kusessa. Lastensuojeluilmoitukset käsitellään sosiaalityöntekijöiden toimesta ja he päättävät onko aihetta ottaa juttua syvempään käsittelyyn. Jos asia on kuten luettelit, niin sinulla ei ole mitään hätää. Naapurisi on saattanut huolestua asiasta ja reagoinut heti soittamalla sosiaalipäivystykseen, hän olisi voinut reagoida toisinkin. Suomessa ja varsinkin kaupungeissa ihmiset ovat etääntyneet toisistaan ja vuorovaikutusta ei juurikaan satunnaisen tervehtimisen lisäksi ole. Lastensuojelun asiakkuus ei ole mikään rangaistus tai häpeä, vaan monelle suomalaiselle korvaamaton apu arjessa, mutta on ymmärrettävää että siihen reagoidaan. Kuka nyt haluaisi leimautua sosiaaliturvan tukemaksi, vaikka se on jokaisen maassa asuvan perusoikeus. Lastensuojeluun liittyy paljon ennakkoluuloja, mutta järjestelmä on rakennettu niin, että se reagoi nopeasti yhteiskunnan lapsiperheiden ongelmiin oli niitä ongelmia tai ei, mutta on hyvä kuitenkin varmistaa asia. Asiakkuus alkaa yhteisyössä osapuolten kanssa, eikä tarkoita huostaanottoa. Lastensuojelu tarjoaa myös avohuollon tukea ja perhetyötä toimeentulotuen lisäksi.

    • Mietitään vähän....

      Toisaalta jos joku aiheettomasti tekee luulojen varassa lastensuojeluilmoituksia niin kai siihenkin on voitava puuttua. Voisiko se hipoa jo kunnianloukkausta.

    • mielipidettä

      en usko hetkeäkään että yksikään lapsi jolla oikeasti kotona on kaikki hyvin olisi huostaanotettu. kyllä niissä perheissä jotain on vinksallaan jos lapsi joutuu lastensuojelun asiakkaaksi. kyllä ne asiat aina tutkitaan. mutta kun tässä maassa kaikki on aina niin syyttömiä, niin syyttömiä ja vika aina jossain muualla ku omassa navassa. eikä ketään ikinä kiinnosta se lapsen etu ja turvallisuus.

      lastensuojelu työntekijät on ilmeisesti kaikki kauheita ämmiä jotka ei osaa muuta ajatella ku rahaa mikä kunnan taskuun kilahtaa. kyllä on tämä maa idiootteja täynnä.

      olen näitä tapauksia nähnyt paljon. ja kyllä niitä perheitä oikeasti tuetaan todella pitkälle esim ennen kuin lapsi huostaanotetaan. se on ihan omaa syytä jos ei sitä päätä osaa ottaa sieltä perseestä pois ja miettiä muutakin kuin omaa itseään. jos on kyse omasta lapsesta niin luulisi avun kiinnostavan ja ottavan sen vastaan eikä vaan väittää kaikessa vastaan. oikeasti monet ihmiset on sokeita omille ongelmilleen. luulevat elävänsä oikeaa elämää vaikka todellisuudessa kaikki päin persettä mutta ei vaan haluta myöntää sitä itselleen. ja muut ympärillä näkee missä mennään.

      ja onpa noita paljon perheitä joiden olosuhteisiin ei puututa vaikka pitäisi. se on hyvä tutkia kaikki ilmoitukset, koska ei sitä ikinä voi tietää onko ne aiheettomia vai ei. huolestuttavaa lukea näitäki vastauksia, millainen idiotismi täällä vallitsee

    • Julkinen valta

      "Asiakkaat kokevat lastensuojelun epäoikeudenmukaiseksi, koska se on julkista vallankäyttöä" on uusi lastensuojelun muotihokema, jolla yritetään pimittää se, että lastensuojelun toimintakäytännöt ovat epäoikeudenmukaisia ja laittomia . Lastensuojelussa on valitettavan usein kyse lainvastaisesta yksityisestä mielivallankäytöstä . Lastensuojelu rikkoo jatkuvasti, tahallisesti ja rangaistuksetta niin perustuslakia, lastensuojelulakia, sosiaalihuollon asiakaslakia kuin YK:n ihmisoikeussopimuksia ja on saanut rikkomuksistaan myös useita tuomioita, jotka eivät tunnu vaikuttavan viranomaiskäytäntöihin.

      Julkisen vallankäytön mandaatti ja legitimiteetti sisältää kansalaisten,varsinkin lasten oikeusturvasta ja perusoikeuksista huolehtimisen, johon lastensuojelu ei selvästi kykene. Demokraattisessa oikeusvaltiossa yksilöiden perusoikeudet asettavat julkiselle vallalle velvoitteita. Ne asettavat rajoja julkisen vallan toiminnalle ja velvoittavat julkista valtaa huolehtimaan perusoikeuksien (vapaus-, osallisuus-, yhdenvertaisuus- ja hyvinvointioikeudet) toteuttamisesta, esimerkiksi kansalaisten oikeusturvasta, perusopetuksesta tai riittävistä sosiaali- ja terveyspalveluista.
      Julkisen vallan tehtävä on turvata, että nämä oikeudet toteutuvat ja pysyvät voimassa. Maailman mittakaavassa valtiot ovat kuitenkin suurimpia ihmisten perusoikeuksien rikkojia.

      Suomalaisen lastensuojelun räikeimpiä laittomuuksia ovat mm. puolueettoman tutkinnan ja fair trial-oikeudenkäynnin evääminen asiakkailta ( hallinto- oikeusmenettely), laittomat tapaamisrajoitukset ja pakkotoimet (sijaishuolto), perheen kuulemis-, osallisuus- ja yhdistämisvelvoitteiden laiminlyönti, ennaltaehkäisyn ja lasten hyvinvointioikeuksien laiminlyönnit sekä sananvapaus- ja tietosuojarikkomukset.

      Asiakkaiden lähes olematonta oikeusturvaa heikentää entisestään lastensuojelun työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteiden sekä toimivien valitusreittien puuttuminen.

      Pelkkä perustelematon usko oman toiminnan hyväntekeväisyyteen ja kunnallinen virka ei voi olla oikeutus perustuslain ja ihmisoikeussopimusten rikkomisille, ei vaikka ne tehtäisiin "lapsen edun" nimissä.

    • NO SEJUST"Ongelmako"

      Meidän perheestä on tehty noin 4.5 ilmoitusta niitä kuulemma tehdään kokoajan.saatiin me apuakin sitten sieltä tosi vaikeeta ja vainoa on suomessa paljon.KOITA KESTÄÄ pyydä että ne ohjaa teidän varhaiseen tukeen ja soita poliisille jos se jatkuu suomalaiset pelkää kaikea,ja tekee kokoajan ilmoituksia KIITOS MEDIAN ja tän kokonettivapauden..olen yrittäny kaikkeni selittää pelkään että se jatkuu tulevaisuudessa mikäli ei saada jotain tyyliin valtion asistenttia perheelle..ainakun kaikki menee hyvin joku luulee et menee tas huonosti ja tekee valituksen olen huomannu että asioita joutuu selittämään paljon ja alkoholismia pelätään niin paljon.koita kestää ja OM

    • kansalainen21

      Luulisi ettei mitään hätää, kerta olet raitis ja savuton ja elät muutoinkin melko tasapainoisesti. On nimittäin sen näkösiä äitejä aina tuolla liikenteessä että tekis itte mieli mennä ottamaan lapset turvaan niiltä...

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe