Missä rahat?

Taidetaan olla jonkinlaisessa talouslamassa kun rahaa pitää syytää jopa satoja miljardeja ongelmavaltioihin pelkästään Euroopassa.

En ole ainakaan vielä nähnyt tai kuullut raharoihuista, joissa rahaa on poltettu. Mihin raha on piilotettu kun ei sitä kerran ole sitä tarvitsevien käytössä?

"Mitä se sinulle kuuluu", kysytte. Kuuluu sen verran kuin muillekin maailman kansalaisille. Kohta meidän itse kunkin kuvetta kaivataan ja vrorahoina maksamme sen mlnkä muut ovat huonoin taidoin tai hunsvotoinneilla aiheuttaneet.

Kysy niiltä talousviisailta, jotka tietävät! Eivät tiedä, eivätkä mitään osaa.

Meidänkin päättäjillä on vain yksityisiä mielipiteitä asioista ja niiden painoarvo mitatön. Hukutaan yhdessä!
453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aiheuttavat meille taas, että lapsilta viedään koulutarvikkeet ja kouluruoka huononee, jos enää mahdollistakaan, homeita ei enää pystytä korjaamaan, mutta lämpimän etelän laivanvarustajat hykertelevät käsiään, kun huijaus taas onnistui.
Mitään tarkoitustakaan ei ole takaisin maksaa! Ja minkäs me voimme?
Ruotsissakin ollaan tyytyväisiä, kun Euroopan vienti alkaa taas vetää, kun nuo suomalaiset maksavat miljardeja sinne ensin.

Äänestä
  • Aloittaja

    No, jaa! Kyllä se periaatteessa on noinkin. En tosin usko, että Suomen ja muiden tukimiljardeilla nyt noiden maiden ostovoimaa lisätään.

    Kummallista minussa on kun aina huolehditaan pankkien vakavaraisuudesta ja niistä koko ajan kannetaan rahoja pois. Olen ymmärtänyt, että näillä "pois kannetuilla rahoilla" tuetaan sellaista ylikuumenemista, jota EU nyt jäähdyttää. Irlannissahan tuo nähtiin.

    Äänestä

Bad will on palkinto Suomelle! ja rahatkin menevät.

Ruotsi ei ole maksanut vielä mitään ja on saanut hyvän maineenkin!

Äänestä

Kuuntelin äsken TV:sta keskustelua tästä talousongelmasta. Melko vaikealta asia vaikuttaa, mutta sitä mieltä olivat, että Kreikkaa on autettava. Suomelle ollaan myöntämässä jonkinlaista symbolista vakuutta. Mikähän sellainenkin on?

Toisaalta keskustelijat olivat sitä mieltä, että ei yhden maan sovi sopia yksin mistään vakuuksista vaan sen on koskettava kaikkia muitakin takuuseen menneitä maita.

Tämänpäiväisessä Hesarissa on katsaus Italian tilaan ja kyllä sekin on melko holtitonta taludenpitoa. Ylivarojensa hekin elävät. Samantapaista nepotismiä on sielläkin kuin Kreikassa.

Vihaiseksi vetää, kun joutuu katselemaan moista törsäystä. Kohta on Italiakin kerjäämässä apua, jos eivät pane ajoissa suuta säkkiä myöten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Taidetaan olla jonkinlaisessa talouslamassa kun rahaa pitää syytää jopa satoja miljardeja ongelmavaltioihin pelkästään Euroopassa.

En ole ainakaan vielä nähnyt tai kuullut raharoihuista, joissa rahaa on poltettu. Mihin raha on piilotettu kun ei sitä kerran ole sitä tarvitsevien käytössä?

"Mitä se sinulle kuuluu", kysytte. Kuuluu sen verran kuin muillekin maailman kansalaisille. Kohta meidän itse kunkin kuvetta kaivataan ja vrorahoina maksamme sen mlnkä muut ovat huonoin taidoin tai hunsvotoinneilla aiheuttaneet.

Kysy niiltä talousviisailta, jotka tietävät! Eivät tiedä, eivätkä mitään osaa.

Meidänkin päättäjillä on vain yksityisiä mielipiteitä asioista ja niiden painoarvo mitatön. Hukutaan yhdessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu