Olen joskus ajtellut että mistä kirjailija saa aiheensa kirjoihinsa. Mielikuvituksista. Mistäpä muustakaan.
Mielikuvitus
ajatusten leikkiä
30114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Se lienee suuri kirjo, mistä ne ideat ja aiheet kirjailijoille tulevat.
Eletystä elämästä on moni kirjoittanut, Päätalo kokonaisen kirjasarjan.
Sanomalehtien pienet uutiset voivat sytyttää ja panna mielikuvituksen lentämään.
Kirjailijat ovat yleensä kovia lukemaan. Eräs tunnettu kirjailija haastattelussaan vastikään kertoi, yhdestä luetusta kirjasta saattaa jäädä yksi pieni ajatus elämään ja se siirtyy omaan tuotokseen.
Bussissa istuessasi saattaa edessäsi istua kirjailija, joka nappaa keskustelustasi jonkin kirjaansa sopivan jutun. Sitä ei koskaan tiedä. He liikkuvat kaikkialla silmät, korvat ja mieli avoinna takataskussaan pieni muistikirja, johon ideat kirjataan.
Esimerkiksi näin kuvittelisin kirjojen aiheiden syntyvän.
Mielikuvitus on kyllä mainio juttu, sen siivin voi rikastuttaa elämäänsä ja luoda aina uutta.
Jokainen voi leikkiä ajatuksillaan.
Ei "oikea" kirjailija ole niin huonolla mielikuvituksella varustettu, että vain summaisi ympäristöään. Se voi antaa alkusysäyksen, mutta kuten Bessie sanoi, kyllä tämän palstankin tutkija, voisi saada opuksen, jossa olisi muutama harva sivu.
Eikähän Kirjailija ole pelkkä faktan tuottaja, mielikuvitus ja käyttämänsä kieli, ovat hänen erikoisalaansa. Eri asia taas hirtoriallisten teosten tekijät. On usein valtavan vaativaa tutkia aikaa, josta kirjoittaa. Historian todellisista henkilöistäkään ei voi täysin omasta päästään mielikuvituksestaan kirjoittaa.
Juoruja ihmistä on jo tarpeeksi sen alan lehtien sivuilla, kuka niitä janoaa.
Minä en.
Aloittajalle tähtäsin, vaan haitanneeko tuo mittään?
"O::::::O"
"Adolf Ehrnroth kompastui, läjähtäen iski luoti Karjalan mäntyyn.
Vielä kuluisi aikaa, ennen kuin hän haavoittuisi, vakavasti.
Adolf riisuutui ja astui saunan lämpöön.
Vatsassa lämmitti Hernerokka.
Kätensä tarttui Tuohilippiin ja heitti sillä vettä kiukaalle.
Kuumuus tuntui hänestä hyvältä.
Siiranmäen helteet olivat, nekin, kaukana edessä päin."
Gallen-Kallela tuli saunaan munasillaan."
Tuossapa Historiallisen henkilön tarinan alku.
Kaikki on historiallista faktaa, tavallaan.
Enpä selittele, annan jollekin tilaisuuden loistaa tiedoillaan.
Mikä tarinassa liityy totuuteen?
Miten tämä "kirjailija" on lainannut, jos sitten on?
"Kirjailija" olen minä.
H.
Nimenomaan ei noin.
Tyhjästä on paha nyhjästä. Mun mielestä mitään mielikuvitusta ei varsinaisesti edes ole olemassa. Täsmälleen sama asia kuin luovuus. Kyse on enenpi mietiskelystä, asioiden yhdistelystä, päättelemisestyä, keksimisestä. Jotkut hiffaa katella asioita erinäkökulmista kuin jotkut toiset. Ei siinä sen kummemmasta ole kyse.
Ja älyttömän suuri osa kirjoistahan on omaeläkerrallisia. Joopajoo, mielikuvitusta omaava ihminen kuin Kalle Päätalo :D
=DW=
Kaari Utrio kertoi eräässä haastattelussaan, että ystävättäreni eivät tunnista itseään kirjoistani koska ne on sijoitettu menneille vuosisadoille.
Mistäpä muusta ihmiset kirjoittavat kuin kokemuksistaan.
Eräs palstalainen oli kiinnostunut blogissani olevasta Hullun päiväkirja jutskasta, joka sisältää palstalta lainaamiani kommentteja. Hän ihmetteli, miksi kirjoitan niin ilkeästi. Totuuspohjaltahan minä juttujani kirjoitan, värittäen tekstiä mielikuvituksella.
Sofi Oksanen kirjoittaa tosi rumasti haisevista venäläisistä miehistä. Sofin kirja oli mm. Luxemburgilaisen kirjakaupan ikkunassa ranskaksi käännettynä.
Ei Sofi ole sotia ja karkotuksia kokenut, eikä Kaari Utrio ole elänyt 1700-1800-luvuilla, mutta historian tuntemusta heiltä molemmilta vaaditaan. Sen jälkeen voi antaa fantasian lentää.
Vaikka täältä. Onhan täällä omalaatuinen tyyppivalikoimaa. On narsisteja, luulosairaita, pikku kotirouvia, todella yksinäisiä, entisiä ja nykyisiä vanhempia, isovanhempia, varakkaita, köyhiä ja kaikkea siltä väliltä. Täällä ovat ajatukset kuin näyteikkunassa, myös se, mikä ketäkin kiinnostaa jne. Elävästä elämästä ne aiheet otetaan ja höystetään niitä tyypeillä, jotka ovat näytillä milloin missäkin ja joskus vain kirjailijan oman pään sisällä. Mielikuvitusta joko on tai sitten ei lisukkeeksi.
Siinä jo mielikuvistusta tarvitaankin, jos täältä aikoisi kirjaansa henkilöitä ottaa.
Mainitsemistasi vanhemmista, isovanhemmista, varakkaista ja köyhistä (ja kaikista siltä väliltä?) ei taitaisi ilman muita ominaisuuksia saada puhelinluetteloa kiinnostavampaa kirjaa saada aikaiseksi. Nuo muut veditkin jo oman pääsi sisältä, mielikuvitusta sitten oli.
Eivät ajatukset täällä aivan kuin näyteikkunassa ole ja niitäkin muuten tekevät ihmiset ammatikseen (tai myydäkseen), liekö nimike vieläkin somistaja.
Useimmat kai kuitenkin kirjoittavat omana itsenään, omia ajatuksiaan, ja voihan niistä tietenkin haluamansa laisen henkilön jokainen mielikuvitella.
Kirjja kirjoittavalle varmaan elävät ihmiset historioineen olisivat parempaa materiaalia.
Niin, voihan sitä kehitellä itselleen rakkaustarinan, muokkaamalla jonkun julkkiksen tarinaa, jonka on lehdestä lukenut.
Kerropa joskus, miksi sinulle on noin vaikeaa sietää toisen ajatuksia tai tapoja elää tai vaikka krjoittaa ? Olet aina näykkimässä. Kirjoituksistasi päätellen Suomi ei ole saanut tai menettänyt sinussa loistavaa kirjailijatähteä. Silti asetut asiantuntijaksi. Millä edellytyksillä juuri sinun mielipiteesi on ainoa oikea ja minun väärä. Miksi en muka saisi ajatella kuten ajattelen? Sinäkö sen määräät?
Bessie, yhtä hyvin voisi sanoa pässie, tämä on mielipidepalsta edelleen, ei yksinomaan sinun ikiomia viisauksiasi varten vaan muidenkin kirjoituksia varten, kuten vaikka minun. Ei en ole raivostunut, en vain pidä sinusta, koska mielipiteesi eivät koskaan ole perusteltuja, ne ovat vain luuloja. Luulo ei ole tiedon väärti.
Ymmärtäisin näykkimisesi, jos joskus perustelisit mielipiteitäsi, mutta siihen et ilmeisesti kykene. Vänkäät vänkäämisen ilosta. Onko suurin toiveesi, että saat jonkun riitelemään kanssasi? Niinkö yksinäistä ja kuollutta elämäsi on?
En viitsi riidellä kanssasi enkä tämän kummemmin tätä vatvoa. Ole mitä mieltä hyvänsä, pässie pieni, se ei minua liikuta suuremmin, kuten ei tähänkään asti yrityksistä huolimatta. Etsi toinen uhri. Olet jotenkin niin surkea tyyppi.
Ei niin, että minulla olisi mitään ongelmaa, mutta jos sellainen jossain on - kuten nyt tuntuu - niin ratkaisu olisi hyvin yksinkertainen.
Käytä aina samaa nikkiä.
Narsismin piirteitähän tässä on ihan ilmiselvästi,bessie!
"Nokian nilkkurit olivat ihan uudet.
Vaaleanpunaiset ja vedenpitävät.
Vajotessaan polvia myöten, nainen mamasi mummoaan.
Hän päätti heittää kenkälaatikossa olevat perintöosakekirjat takkaan,
ja ostaa vastaisuudessa lankojenvärjäysaineet kaupasta ja luonnonyrtit saavat kasvaa sinne minne Pippurikin.
Olkoonkin että mummo oli ollut herttainen, eivät neuvonsa enää tuntuneet viisailta"
"Kurun pohjalla löyhkäävä vesi alkoi elää.
Hän katseli sitä lumoutuneena.
Vesi madaltui ja haisi enemmän.
Hän alkoi vapista, ja ihonsa nousi kanalihalle, kauan sitten kadonneen iso-isän ruumis nousi pintaan, se ei ollut muuttunut ollenkaan.
Pappa!, hän hudahti, vesi alkoi korahdella, sen pinta laski, ja haju kävi sietämättömäksi.
Iso-isä makasi suuren arkun päällä, arkun raoista välkehti kultainen kukka."
Noihin en minä ainakaan tarvitse Kaari Utriota tai Kalle Päätaloa enkä muuta lainaamista.
Kumpikaan, U tai P eivät olisi pystyneet kirjoittamaan ilman tietopohjaa menneisyydestä.
Ihan heti en pitäisi heitä luovina ihmisinä.
Nokia-juttu on tehty "tietopohjalta, luovasti", se voisi jatkua siten että nainen värjäisi kaupan väreillä, ja lapsestaan tulisi hirviö, Kemikaaliomutantti :).
H.
Mitä luulet, saisitko tuolla luovuudellasi samanlaisia lukijamääriä kuin U ja P?
Siis jos ja niin päin pois, mielikuvitellen...
"bessie*"
Päätalon aikalaiset alkavat kuolla ja niin alkavat kuolla aito-romanttiset naisetkin, jotka Sankareistamme ovat hekumoineen ja haltioituneet heidän kaatamistaan neidoista.
Päätalosarjastani sain 50€ jotain 8v. sitten.
Divarilla oli jo neljä samanlaista sarjaa kellarissa.
Alkaako olla aika jolloin Ville Valo tai Antti Hulkko pitäisi ottaa historiallisen romaanin esikuvaksi?
Ursula Rainio jne?
Kyllä se toimii edelleenkin, vuosisatoja eteenpäin, aina on joku esikuva, onko sitten aiheena enää tasa-arvoisen naisen romantiikka?
Vai homo-poliisi joka on 30v. taluttanut lapsia suojatiellä?
En osaa sanoa.
Miten itse näet kirjallisuuden tulevaisuuden?
H.
Niin, onko se Jari Tervo tai Jussi Vares?
Todellisuuteen perustuvaa sanaleikkiä?
H.
"Tietopohjalta, luovasti", onnittelen.
Luovuuttakin on niin monenlaista.
Suomenmaassa on tuhansia ihmisiä joilla on hurjat tietopohjat vaikkapa nyt historiasta mutta vain harvat ovat niin luovia, että pystyvät niistä kirjoittamaan maailmoita, joita me lukijat haluamme lukea ja lukea yhä uudestaan. Tiedän, että on ihmisiä, joille Kalle Päätalon kirjat ovat parempaa historiankijoitusta kuin mikään muu konsanaan.
Kalle Päätalolla oli myös kaiken lisäksi, niin kuin kirjailijalla ja taiteilijalla usein on, omasta itsestä lähtevä sisäinen pakko tai kutsumus kirjoittamiseen.
Sekin on varmaan osa sitä luovuutta.
"RosaLiiin"
Kiitos, kait?
Väinö Linna, Akateemikko kai oli?
On kansakunnan kaapinpäällä.
Mutta hän kertoi siitä mitä hänelle kerrottiin.
Linnan kirjat eivät tule enää tutkimuksen kohteiksi koskaan, paitsi ehkä romantikkojen toimesta.
Päätalon kirjat tulevat ja ovat tietolähde, ikuisiin aikoihin saakka.
Olet siinä oikeassa. "jumalattoman" oikeassa, koska pikkusormi-ihmiset halveksivat häntä vieläkin. Ne kyldyyriset.
Tässä sinulle pieni "Päätalo":
"Isä oli saanut sotakaveriltaan kahden kilon pussin talkkunoita.
Kaverinsa on luovutetun Karjalan, pientilan isäntä, tila oli sijainnut puron rannalla, serkku oli sen joutunut polttamaan.
Se oli syttynyt vaikeasti, pahnat olivat kosteita.
Tallin ylisiltä löytyi paloviinapullo, sillä se syttyi.
Jonkin verran pidemmällä metsässä oli myös viinankeittovehkeet.
Sotilas ei ollut niistä kiinnostunut.
Vehkeet olivat hienot, maitotonkaan oli porattu reikä josta polkupyöräntanko johti nesteen vanhaan kupariseen kahvipannuun, kahvipannulla oli pitkä historia, Tsukasvilin iso-isä oli sen aikanaan takonut, vanhan tsaarin aikaan...."
Jne:)
H.
No, scifijuttuja harva keksii omasta elämästään, toki niiden henkilöissä voi sitten olla paljonkin omien tai tuttavien piirteitä...
Näin kai se yleensä menee, oman elämän aikana vastaan tullut sekoitetaan jonkun sattumalta keksityn tai muuten mieltä vaivanneen kanssa tunnistamattomaksi seokseksi, tai sitten Päätalon tapaan jutellaan enemmän tai vähemmän suoraan omasta elämästä vähän mukailluin nimin.
Scifi
Mun mielestä scifissä on se kiintoisa puoli, että siinä käsitellään melkein aina jotain muuta, kuin miltä kirja äkikseltään antaisi ymmärtää.Ikäänkuin tyylilaji, jonka taakse voi laittaa monenlaista asiaa. Päällepäin jotain matkakertomuksia ja sotakirjoja. Puettuna teknisten innovaatioiden verhoon.
Kokolailla riutuva kirjallisuudenlaji nykyään Siä on julkaistu sen verran paljon, että hankala kirjoittaa "Matkasta ulkoavaruuteen" koska ihminen käynyt lähiavaruudessa jo lukemattomia kertoja, arkipäivää.
Nyt on nämä fantasiat suosittuja, sehän on sitten ikäänkuin käänteistä scifiä, sotketaan nykyihmiselle outoa historiaa kaikenlaiseen. Ja mun mielestä nämät velhojutu on poppista sen takia, että uskonnollisuus on väistynyt jatkuvasti ja ihmiset tarvitsevat hömppänsä.
Muistelmateokset on kiintoisia. Niissä sotketaan tapahtuneita tosiasioita ja fantasiaa :DDD
=DW=
Ja muuten nyt kun Turussa on kirjamessut, voit käydä itse kysymässä kirjailijoilta.
"yo-huuhkaja"
Otetaanpa tällainen fiktiivinen tilanne:
Pöllö lähtee, teroitetuin kynsin, seuraamaan Auraa.
Kirjat istuvat kuin pulleat Hanhet, paikoillaan.
Mihin iskisi isosiipinen kiinni?
Minkälainen olisi saalis ja mitä se kaakattaisi?
H.
Perinteisesti olen uutuuksista hankkinut tietopuolista ja divarihyllyistä sitten runoa tai lyhyttä/ultralyhyttä proosaa...
"yo-huuhkaja"
Ultralyhyt proosa tuppaa olemaan runoa?
Miten hän ajattelee tietopuolisen?
Tänä päivänä minä en enää näe tarvetta hankkia mitään kirjaa.
Tiedemies en ole, enkä senlaiseksi enää tule.
Joten annan Internetin tietotulvan huuhtoa minua, ja annan mielikuvitukseni lentää.
Uskoisin sinun olevan viisaampi.
H.
Jaa, aforismeista on sanottu että ovat ultralyhyttä laatuproosaa. Toki mulle kelpaavat myös fragmentit, mietelmät, novellitkin jne mutta varsinaisia romaaneja tulee luettua enää hyvin harvakseltaan.
Runolla ja aforismilla on eronsa vaikkeivät kaikki sitä heti huomaa. Haavikon tai Rekolan tai Kejosen kanssa voi testata erottelutaitojaan, Envall on aika helppo, sillä voi aloittaa...
"yo-huuhkaja"
Laitoit minut pahan eteen, koska en ole noistakaan kirjallisuudenmuodoista tietäväinen.
Minä "lukaisen" noita esimerkkejäsi.
Laitan kyllä yhden ajatuksen tähän, mihin luokkaan tämä kuuluisi:
"Palomies käänsi vesihanan kiinni, asemalla työasu huuhdeltiin verestä.
Mannerheimintie virtasi taas.
Kriisiryhmä vei kuljettajan ja Raitiotievaunu hinattiin varikolle".
H.
Mjaa, no, voisit pitää sitä jonkinlaisena mininovellina. Tosin draaman kaari alkaa vähän kesken lennon...
Minusta virtuaaliin riittää korkeintaan 10 riviä, jos siinä ei saa sanottua tarpeeksi, niin loppu onkin jo turhaa pulinaa.
Pelkkä mielikuvitus ei riittä, on omakotaista kokemusta paljon, kokemiusta kertyy lukemalla ( lehtiä, kirjoja ym. ) kuuntelemalla ihmisä, matkustamalla, elämällä elämää, jokaiselle ihmisille kertyy kokemuksia joista voi kirjoittaa enemmän tai vähemmän, kirjailijan tuotoksessa on aina osa omakohtaista kokettua elämää, voi olla paljon myös fanttasiaa, usein fanttasialla saa lisä väriä kirjaan.
Tieteis kirjallisuus perustuu realismiin, vaatii paljon tutkimustyötä.
Luulempa että kirjailijalla on henkilöistä jokin esikuva, jonka hän sitten mielikuvitustaan käyttäen muokkaa mieleisekseen. Paikkakuntakin ja maisema voi olla olemassa muunneltuna. Aiheita saa päivittäin elämää ja tapahtumia seuraamalla. Niistä voi sitten muokata omanlaisensa maailman.
Olen joskus aikonut käydä katsomassa Pölösen filmikylää, en vain ole saanut sinne asti lähdettyä. Vertaisn näkemääni hänen elokuviinsa ja miten hän on saanut ne muunneltua.
Olen leikkinyt joskus ajatuksella inhottavasti käyttäytyvistä ihmisistä niin että olen mielikuvituksissani luonut heistä henkilökuvan. Ilkeydet eivät enää satuta vaan saavat aikaan hilpeyttä. Muistelen Jaako Teponkin joskus kertoneen samaa.