Tarvitsen (asiallisia) neuvoja! pian!

niin--kiltti

Elikkä, siis...Reilu kuukausia sitten myin oman koirani elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Ostaja vaikutti ok tyypiltä ja ehdotti itse, että voisi maksaa koiran kahdessa osassa. (Tehtiin ns oma sopimus, jossa lukee, että koira siirtyy ks henkilön nimiin/omistukseen ja ehtona tälle mm se, että hän suorittaa maksut.) Kun ensimmäinen maksupäivä alkoi lähestyä otti koiran ostaja itse yhteyttä ja kysyi voisiko maksaa koiran sittenkin pienemmissä erissä, sillä oli tullut yllättäviä menoja. Suostuin tähän ja ajattelin, että ks henkilöllä on lapsia joiden kanssa yllättäviä menoja usein tulee helpostikkin. Nyt koitti 2 maksupäivä (maksuja pitäisi tulla siis vielä 3 erää) ja kun maksua ei näkynyt tililläni laitoin ystävällisen viestin ostajalle ikäänkuin musitutuksena. Illalla yritin soittaa ja nyt puhelin on kiinni! Ks ostajalla on siis puh numeroni, sekä sähköpostini, eli mihinkään "Kadotin laukun/puhelimen" syyhyn ei voi vedota. MIKÄ NEUVOKSI?! Menenkö oven taakse ja haen koiran takaisin? Sitäkään en toivoisi, sillä on mielestäni TODELLA väärin, että koira joutuu "heittopussiksi" sillä sille olisi etsittävä uusi koti. Sopimusta on tehty 2kpl molemmille oma ja ne on allekirjoitettu. Eniten tilanteessa ahdistaa, mielikuva jonka tämä antaa aikuisesta ihmisestä huolehtimassa omista asioistaa lapsistaan ja koirasta joka on/oli minulle tärkeä ja poismyynti päätös oli RASKAS!

2

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • duiduli

      Ensin tylsää sulle kun noin on käynyt. Koiraa vaan ei ikinä saisi myydä osamaksulla. Se jo kertoo jotain ostajasta, jos ei ele tuttu tyyppi. Menet ehdottomasti oven taakse ja haet hauvan takaisin ja etsit uuden omistajan!

    • Kaikenlaisia sitä...

      Koiran takaisin hakuun voit tarvita virkavallan apua :(. Ymmärtääkseni taloon sisälle et voi mennä ilman lupaa.

      Kiitos tarinasta! Alan ymmärtää miksi kasvattajakurssilla varoitettiin pennun myymisestä osamaksulla.

      Toivottavasti saat koirasi hyvällä takaisin!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2783
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2360
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2140
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1924
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1776
    6. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    7. 132
      1744
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe