Tätini puoliso kuoli 5 vuotta sitten. Tehdyn perunkirjoituksen mukaan tätini omisti 80 % pesän omaisuudesta. Lakiosatoimituksessa tätini kieltäytyi luovuttamasta kuolleen tyttärelle (ei yhteinen) omaa osuuttaan, ainoastaan puolison osuudesta lakiosan. Myös kuolleen tytär hyväksyi menettelyn. Tätini kuoli vuosi sitten ja testamenttasi omaisuutensa minulle. Nyt aiemmin kuolleen puolison tytär vaatii osuutenaan puolta. Ositusta ei ole tehty, mutta samansisältöinen lakiosatoimitus on tehty. Meneekö ositusvaatimus yli testamentin ja lakiosatoimituksen?
Testamentti ja ositus
käräjillekö?
10361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miksi tätisi puolison kuoleman jälkeen hänen tyttärensä sai vain lakiosan? Lakimääräisesti hänen olisi pitänyt saada koko perintöosa, eli tädin omistama osuus pesän jäämistöstä (20%). Oliko mukana siis testamentti. Tämä pitää tietää ennen kuin kysymykseesi voidaan vastata.
No, tytär oli 20% omistaneen puolison, eli täti omisti 80%.
Jos tädin puolisolla oli testamentti, jolla testamenttisi kaiken tädille, tällöin tädin puolison tyttärellä oli oikeus vain lakiosaan. Lakiosa on puolet perintöosasta. Jos tädin puoliso omisti 20 % omaisuudesta (ja täti vetosi tasinkoprivilegioon, eli ei luovuta omaisuuttaan kuolleen puolison perillisille), niin tädin puolison tyttärelle kuului 10 % pesästä. Tädin kuolema ei muuta tilannetta miksikään, tädin puolison tytär on saanut lakiosansa.
Tädin puolisolla on täytynyt olla testamentti, koska tytär sai vain lakiosan. Ja koska täti ei vaatinut osituksen tekoa, hänen kuoltuaan ositus tehdään tasajaon periaatteella, saa tädin puolison tytär puolet tädin jäämistöstä.
>> Ja koska täti ei vaatinut osituksen tekoa...
Täydennyksenä alkukysymykseen, tädilläni ja hänen puolisollaan oli keskinäinen testamentti, eli leskelle tuli koko omaisuus, sen jälkeen omaisuus olisi mennyt ensiksi kuolleen tyttärelle. Tätini teki uuden testamentin, jolla testamenttasi minulle oman omaisuutensa.
Toinen täydennys lakiosatoimitukseen. Se on tehty kirjallisena ja sen ovat hyväksyneet sekä leski että kuolleen tytär. Toimitus kirjaa kuolleen ja lesken omaisuudet, tyttären lakiosan isänsä omaisuuteen ja oikeuden lasken saamaan lakiosaan. Epäselvää on, mitä Ositukseksi otsikoitu paperi sisältäisi lisää.
Jos eloonjäänyt puoliso on saanut testamenttiin perustuvan käyttöoikeuden (kuten tässä), ei eloonjäänyt puoliso voi siitä omaisuudesta määrätä testamentilla. Täten ensiksi kuolleen tyttärelle kuuluu alkuperäinen perintöosa (ellei testamentissa olisi ollut sellaista määräystä, että jos rintaperillinen vaatii lakiosaa, hän ei saa enää myöhemmin muuta).
Perintökaari
3. luku
5 a § (25.2.1983/209)
Eloonjääneen puolison vaatimuksesta on toimitettava jako hänen ja ensiksi kuolleen puolison perillisten kesken. Jakoon sovelletaan tämän luvun jakoa koskevia säännöksiä ja se sitoo myös niitä ensiksi kuolleen puolison perillisiä, joilla eloonjääneen puolison kuoltua olisi oikeus perintöön.
"sen jälkeen omaisuus olisi mennyt ensiksi kuolleen tyttärelle"
Oliko testamentissa jälkisäädös kenelle omaisuus menee kun toinenkin kuolee?
"Tätini teki uuden testamentin, jolla testamenttasi minulle oman omaisuutensa"
Muuttiko tätisi keskinäisen testamentin sisältöä uudella testamentilla kumoten näin alkuperäisen keskinäisen testamentin jälkisäädöksen?
//Toinen täydennys lakiosatoimitukseen. Se on tehty kirjallisena ja sen ovat hyväksyneet sekä leski että kuolleen tytär. Toimitus kirjaa kuolleen ja lesken omaisuudet, tyttären lakiosan isänsä omaisuuteen ja oikeuden lasken saamaan lakiosaan. Epäselvää on, mitä Ositukseksi otsikoitu paperi sisältäisi lisää. //
Älä nyt heti ryntää käräjille, vaan mene asiantuntijan puheille asiaan liittyvien (perukirja, testamentti, lakiosavaatimus, ositus jos on) papereiden kanssa.
Jos todellakin mainintasi lakiosan maksamisesta pätee, niin nim. nasse-setä vastasi hyvin, että osituskin on lakiosan laskemiseksi täytynyt tehdä.
vasta nyt ilmaiset, että testamentti olikin keskinäinen ja sisältää toissijaismääräyksen. Nyt yom. mainitset tyttären oikeudesta lesken saamaan lakiosaan. Anteeksi, mutta mahtaakohan käsitteet lakiosa ja lakisääteinen perintöosa olla kondiksessa.
Vaikuttaa siltä, että testamentin toissijaismääräyksestä huolimatta leskellä on oikeus uudelleen testamentata oma omaisuutensa, mutta ensiksi kuolleen omaisuus menee hänen tyttärelleen alkuperäisen testamentin mukaisesti.
Jos tytär on jo saanut vaatimansa oikean lakiosansa, eli puolet perintöosastaan, niin nyt hän saa vain sen toisen puolikkaan. Tämäkin sillä varauksella, ettei testamentissa ole edellä eräässä vastauksessa mainittua hyvin yleistä kieltoa.
Mene ihmeessä papereinesi asiantuntijan puheille, ettet palstalla annettujen hyvienkin vastausten turvin, ehkä väärin ymmärtämällä ala käräjöimään.